


Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Blogiesseessäni avaan mielipidettäni ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta, jonka mukaan suurimmat korvaukset ovat yli 8600e / kk. Tämä essee perustuu taloussanomien uutiseen. Aihe on varmasti sellainen joka herättää jälleen kerran paljon eriäviä mielipiteitä, ja korostan että omani on myös mielipide, ei fakta. Osa on varmasti sitä mieltä, että on naurettavaa kun joku saa yli 8000e siitä, että on työtön, kun itse tekee töitä alle 2000 e kuukausipalkalla vuodesta toiseen. Toiset ovat sitä mieltä, että tuo on pieni korvaus siitä, mitä henkilö on urallaan tehnyt, ja paljonko on aikaansa siihen panostanut.
Mielestäni tämä on erittäin hyvä systeemi, eli mitä enemmän tienaat, sitä enemmän saat työttömyyskorvausta jäädessäsi työttömäksi. Monen palkansaajan mielestä tämä on varmasti typerää siksi, että he tekevät 40 tuntista työviikkoa ja palkka on silti alle 2000e kuukaudessa, kun toinen tienaa “tekemättä mitään” yli 8000e. Kun käytän esseessäni sanaa palkan saaja, tarkoitan henkilöitä jotka eivät ole yrittäjiä, sijoittajia tai johtavassa asemassa jolloin epäonnistuminen saattaa viedä heiltä kaiken, ja vielä enemmänkin. Palkansaajat eivät monestikaan ymmärrä sitä tosiasiaa, että nämä henkilöt ovat panostaneet uraansa paljon enemmän aikaa ja rahaa kuin he. Kun palkansaaja herää töihin, hän tietää mitä päivän aikana hänen tehtäviinsä kuuluu ja klo 16 istutaan autossa jo kotimatkalla. Mikäli yrityksessä missä palkansaaja on töissä tapahtuu suuria tragedioita, ja siihen aikaa ja rahaa sijoittaneiden ihmisten elämäntyö on vaakalaudalla, ei se hetkauta palkansaajan elämää juurikaan. Hän saa palkkansa, viettää vapaat viikonloput, ja vaikka yritys tekisi konkurssin, hän saa palkkansa viimeistään palkkaturvalta siinä kohtaa.
Henkilö kenelle maksetaan näin isoa työttömyyskorvausta, on monesti kiinnittänyt esim. oman tai vanhempiensa talon päämääränsä saavuttamiseksi. Perheen kanssa yhteinen leffailta onkin voinut vaihtua yhtäkkiä puhelimessa puhumiseen tai sähköposteihin vastaamiseen, ja yhteinen laatuaika menikin siihen. Jos yrittäjä sairastuukin, se voi viedä kaiken. Aamulla herätessään et voi tietää koska työpäivä loppuu, ja kun se loppuu, niin loppuuko todella? Jättääkö henkilö kenen elämä on yrityksen menestymisestä kiinni hanskat tiskiin kun klo tulee 16.00? Sekin on varmasti mahdollista, mutta entäpä jos yritys on esimerkiksi selvitystilasssa? Ei varmasti. Se voi tietää valvottuja öitä, väsymystä, stressiä, ja jatkuvaa kauhun tunnetta siitä, onko huomenna kun herää niin kaikki mennyt.
Suomessa on etuoikeus, että on järjestelmä joka mahdollistaa elämisen myös työttömyyden sattuessa omalle kohdalle, vaikka tätäkin järjestelmää hyväksikäytetään. Progressiivinen korvaus on mielestäni myös hyvä ja uskon, että kukaan, joka tästä työttömyys korvauksesta “nauttii”, ei ole tyytyväinen sen määrään. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että ihminen joka on uhrannut paljon, ottanut riskejä, työllistänyt ihmisiä, tietoisesti sanonut hyvästit vapaa-ajalleen ja siihen liittyvään stressittömyyteen, saa isomman korvauksen menettäessään työnsä.
Jokaisella ihmisellä on lähes samat mahdollisuudet menestyä, ja siksi on mielestäni idioottimaista kitistä omaa palkkaansa, lomien pituutta, työaikoja yms. sillä jokainen tekee omat valintansa. Haluatko luopua viikonloppuvapaista? Teetkö työtä yksin vai tiimissä? Opiskeletko ja käytät aikaasi siihen? Haluatko että joku muu on vastuussa palkastasi joka sinulle maksetaan luomalla yrityksen, vai haluatko itse ottaa sen riskin?
Ellei ole aivan idiootti, voi selata työehtosopimuksia ja katsoa mitä kohti haluaa kulkea, ja toimia sen mukaan. Jos valitset esim. duunarintyön (joka on aivan yhtä arvokasta kuin kaikki muukin), ei voi kitistä kuitenkaan tällaisista uutisista. Mikäli päätät ryhtyä asfalttityöntekijäksi, et voi vinkua kun “kesäloma” vietetäänkin talvella. Mikäli alat vaikkapa yrittäjäksi ja kiinnität talosi, sinä toivottavatsi tiedät mitä teet, etkä voi kitistä vapaa-ajan vähenemistä. Jokainen tekee valintansa. Kannattaa googlettaa henkilö joka tekee samaa asiaa kuin sinä, ja katsoa onko tulos sellainen jonka haluat. Jos on, jatka sitä. Pahimmassa tapauksessa myös työttömyyskorvauksesi on sen mukainen.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005417005.html
https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/oletko-valmis-yrittajaksi-316168
https://www.yrittajat.fi/paijat-hameen-yrittajat/orimattilan-yrittajat/a/yrittajan-abc/yrittaja-ihmisena/hyvinvointi/yrittajan-kunto-yrityksen-elinehto-317566
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ansiosidonnainen_ty%C3%B6tt%C3%B6myysp%C3%A4iv%C3%A4raha