Tampere
19 Oct, Tuesday
4° C

Proakatemian esseepankki

3 ⨯ Suorat sanat



Kirjoittanut: Kiia Innanmaa - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Suorat sanat
Anna Perho
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Viime syksynä oma keskittyminen ja tiimini Hurmankin yleinen keskustelu pyöri paljon palautteen, palautteen antamisen, palautteen vastaanottamisen ja koko tiimin yhteisen palautekulttuurin ympärillä. Kävimme palautetta läpi akvaariomallin avulla koko tiimin kesken, yksilöitä koskien, joka kuukausi kuukausipalavereissa, sekä viikottain koko tiimiä koskien viikon checkoutissa (näin toimimme tosin edelleen). Pidimme palautekulttuuriin liittyen yhteispajaa kummitiimimme Evisionin kanssa ja moni meistä luki myös Anna Perhon teoksen Suorat sanat. Nappasin myös tuon kirjan lukulistalleni viime syksynä, ja tänään sain sen päätökseen.

 

Kirjasta jäi päälimmäisenä mieleen kolme asiaa. Luin leijonaosan kirjasta tänä viikonloppuna, ja ehkä juuri siksi, että luin niin ison osan siitä kerralla, tuntuu, että Perho toisti samoja teemoja hieman eri näkökulmasta lukuisia kertoja. Uskon myös, että hän teki tätä tietoisesti saadakseen nämä pääpointit jäämään lukijalle mieleen. Nyt, kirjan juuri laskettuani käsistäni, mielessä pyörii nämä kolme teemaa ja ajatusta:

  1. Kill them with kindness (voisiko tämän tarttuvan lausahduksen sopiva suomennos olla vaikkapa halaa heidät hiljaiseksi?)
  2. Tunteista ei voi riidellä
  3. Kannattaa ajatella, miten kannattaa ajatella

 

Kill them with kindness

Vaikka kirjan graafinen kansi (punainen tausta, isot mustat kirjaimet ja valkoiset roisketahrat otsikon ympärillä) sekä ytimekäs nimi (Suorat sanat) vihjailevat ronskiudesta, öykkäröinnistä ja siitä, että “nyt on aika sanoa suorat sanat ja laittaa kaverille luu kurkkuun”, on kirjan kansien välistä pursuava sanoma jotain aivan muuta.

 

Useamman kerran kirjan sivuilla Perho toteaa, että kun ei esitä vastaväitteitä, ja käy hankalat keskustelut ymmäryksen halusta käsin, vastapuoli harvoin jaksaa olla kiukkuinen kovin pitkään. Perho on kirjoittanut kirjaansa omat kappaleensa niin korjaavan palautteen antamisesta kuin korjaavan palautteen vastaanottamisestakin, konflikteista, reklamaatioista sekä  anteeksi pyytämisen jalosta taidosta. Kaikki näistä kirjan kappaleista voisi tiivistää kill them with kindness -lauseeseen. 

 

Konkreettiseksi tueksi hankaliin keskusteluihin Perho tarjoaa kirjassaan monia esimerkkilauseita. Niissä hän korostaa ymmärtämisen ja ymmärtämisen halun näkökulmaa. Sen sijaan, että spekuloi syitä toisen käytöksen takana, kannattaakin siis kysyä, miksi joku toimii niinkuin toimii ja tarjota apua, jotta tilannetta voitaisiin parantaa. 

 

Perhon ohjeiden mukaan palautetta annetaan ilman syyttelyä ja kaikille annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi. Suhtautumistapa omista näkemyksistä poikkeaviin ajatuksiin on “kiinnostavaa, haluaisin kuulla siitä enemmän”. Toisen kanssa ei tarvitse aina olla samaa mieltä, vaan eri näkökulmista voi keskustella kiinnostuneesti ajatumatta väittelyyn. 

 

Perho myös toteaa, että “on helpompi ilmaista kiukkua kuin haavoittuvuutta”. Hän kehottaa kuitenkin pohtimaan, mikä tunne jää piiloon kiukun alle, kun joutuu ikävään tilanteeseen. Hankalat keskustelut kannattaa myös unohtaa kiukustuneena, ja käsitellä ne tyynen rauhallisesti sitten, kun saat tunteesi tasattua.

 

En ole työelämässä (vielä) koskaan joutunut niin tulisiin tilanteisiin, että ärräpäitä huudeltaisiin ja kiukku tuntuisi päälimmäiseltä tunteelta. Ymmärrän kuitenkin Perhon sanoman tässä täysin, sillä nämä pätevät myös työkaverisuhteiden ulkopuolisiin ihmisuhteisiin. 

 

Asuttuamme noin kuukauden yhdessä riitelimme puolisoni kanssa ensimmäistä kertaa hieman isommin. Tiuskin hänelle kaupan kassalla, kotipihassa huusin kirosanoja. Tilanne ei (tietenkään) näillä keinoilla edennyt mihinkään. Vasta, kun riitelyn jälkeen pääsimme tilanteeseen, jossa kumpikin avoimesti ja rauhallisesti viestimme omista näkökulmistamme, tunteistamme ja toiveistamme vuoroin syyttelyn ja puolustautumisen sijaan, pääsimme konfliktissamme eteenpäin ja löysimme ratkaisun, jonka jälkeen samasta asiasta ei ole tarvinnut enää kinastella. 

 

Tunteista ei voi riidellä

Tunteista puheen ollen – niistä kannattaa kuitenkin puhua. Itselleni Suorat sanat -kirjan isoin oivallus oli se, ettei tunteista voi riidellä. Kun ikäviä tilanteita lähestyy avoimesti omista tunteistaan viestien, tilanteen toisen osapuolen on vaikea väittää vastaan. Eihän hän tiedä sinua paremmin, miltä sinusta tuntuu.

 

Tämä koskee niin tilanteita, joissa annat tai vastaanotat palautetta, tai otat esille asian, joka on loukannut sinua tai kun olet loukannut jotain toista. Kun aloitat keskustelun ikävästä tilanteesta tai käytöksestä kertoen mitä se sai sinut tuntemaan, vastapuoli ei siis voi väittää vastaan. Hän ei myöskään koe viestintääsi syyttelynä, mikä laukaisisi hänessä helposti halun puolustella omaa käytöstään sen sijaan, että yhdessä miettisitte, miten molemmille toimivaan ratkaisuun voitaisiin päästä.

 

Lisäksi, kun käyt keskustelua siitä näkökulmasta, mitä tilanne tai käytös (oli se sitten oma tai toisen) sai sinut tuntemaan, et tee olettamuksia toisesta. Et tule vahingossa spekuloineeksi, miksi toinen teki niinkuin teki tai mitä toisen olisi pitänyt tuntea käytöksesi perusteella, vaan kerrot vain ja ainoastaan oman näkökulmasi. Lopuksi voit kysyä, miten toinen osapuoli näki tilanteen ja miltä se hänestä tuntui. Tässä korostuu jälleen ymmärtämisen halu.

 

Perho kehotti kirjassaan mielikuvaharjoitukseen: “Jos epäilet pehmeän lähestymistavan toimivuutta, vertaa sitä mielessäsi kohtaukseen, jossa marssit toisen osapuolen luokse ja ilmoitat, että ‘etkö sä tajua, miltä musta tuntuu, kun menet kritisoimaan kaikkien edessä päätöstä, joka me ollaan yhdessä tehty!’. Reagoiko toinen tähän avaukseen sanomalla ‘hei kiitos, että huomautit tästä asiasta, toiminpa minä tosiaan hölmösti. Anteeksi kovasti, pyrin nyt huolehtimaan siitä, että tällaista ei enää tapahtuisi’?”

 

Kuvittelin mielessäni tuon tilanteen. Kuvittelin itseni marssimassa kujaan ja huutamassa tiimikaverilleni “etkö sä tajua, miltä musta tuntuu, kun menet kritisoimaan kaikkien edessä päätöstä, joka me ollaan yhdessä tehty!”.  Mielikuvaharjoituksissani tiimikaverini nousi ylös tuolista ja alkoi rähjäämään takaisin. Kuvittelin tilanteen uudellen. Kuvittelin meneväni tilaan, kysyväni onko nyt sopiva hetki puhua tilanteesta, joka vaivaa mieltäni ja esittäväni asiani rauhallisesti, omista tunteistani käsin. Nyt oli vaikeampi kuvitella tiimikaverin tarkkaa reaktiota. Uskon kuitenkin, että jos huutamiseen vastataan huutamisella, avoimeen ja rauhalliseen viestintään vastataan avoimella ja rauhallisella viestinnällä.

 

Kannattaa ajatella miten kannattaa ajatella

Viimeisenä nostan vielä teeman, jota käsiteltiin enimmäkseen kirjan alkupuolella. Teema liittyy kehitykseemme lajina ja siihen, millaista ihmisten elämä oli tuhansia vuosia sitten. Kaikki tiedämme taistele tai pakene -tilanteet ja siihen liittyvän adrenaliiniryöpyn sekä voimakkaat tunteet. Tämä on kehomme reaktio, jonka on ollut tarkoitus suojella meitä eteen tulevilta vaaroilta, kuten villieläimiltä. 

 

Nykyihminen kohtaa kuitenkin harvemmin elämässään todellisesti vaarallisia tilanteita, mutta tuo reaktio käynnistyy aivoissamme silti. Pelkäämme tilanteita, joissa henkemme ei todellisesti ole uhattuna. Saatamme kokea suunnatonta ahdistusta esimerkiksi silloin, kun pitäisi nousta lavalle ja pitää puhe satojen ihmisten edessä. 

 

Taistele tai pakene -reaktio on yksi aivojemme autopilotin tuotoksia. Perho kuvailee kirjassaan aivojen autopilotin ja tietoisemman ajattelun eroja. Autopilotti on olennainen osa elämäämme, emmekä pärjäisi ilman sitä. Autopilotti on supertehokas, ja sen tavoite on pitää meidät hengissä. Perho mainitsee kirjassaan esimerkin: “jos olet vaikkapa astumassa suojatielle, autopilotti varoittaa sinua lähestyvästä ajoneuvosta jo kauan ennen kuin tiedostava mielesi ehtii mukaan”. 

 

Autopilotti ei kuitenkaan ole aktiivinen ainoastaan henkeämme uhkaavassa tilanteessa. Se motivoituu helposta ja turvallisesta. Se pyrkii välttämään riskejä pitääkseen meidät turvassa ja säästämään energiaa mahdollisiin todellisiin taistelutilanteisiin. Siksi autopilotti pyrkii estämään meitä myös tarttumasta vaikeisiin keskusteluihin. Jos vain olemme hiljaa, emmekä puutu epäkohtiin, mitään pahaa ei voi tapahtua. Jatkamme niin kuin tähänkin asti ja olemme turvassa. 

 

Samaan teemaan liittyy myös se fakta, että ihminen on laumaeläin. Saattaisimme fyysisesti selvitä hengissä jäädessämme lauman ulkopuolelle, mutta elämäilon ja elämänhalun säilyttämiseksi tarvitsemme ympärille muita ihmisiä. Lauman ulkopuolelle jäämisen pelko estää meitä myös tarttumasta hankaliin tilanteisiin.

 

Tässä vaiheessa on kuitenkin annettava tietoisemmalle ajattelulle valtaa. Älä siis uskoa kaikkea, mitä ajattelet. Perho vinkkaa, että voit esimerkiksi kiittää aivojesi autopilottia sen antamasta varoituksesta ja päättää sitten, mitä tietoinen sinä ajattelee tilanteesta. Tietoista ajattelua on jo se, että olet tietoinen aivojesi autopilotista, etkä antaudu sokeasti sen valtaan.

 

Lähteet:

Perho, A. 2019. Suorat sanat. Miten puhun asioista, joista mieluiten vaikenisin. Otava.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close