Tampere
29 Mar, Friday
9° C

Proakatemian esseepankki

24H:n jälkimainingit Final Campiltä



Kirjoittanut: Tatu Arminen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

24H:n reflektointi

 

 

Alun ajatuksia

24H innovointi oli asia, minkä halusin ottaa tosissani. Halusin auttaa tiimiä erityisesti hoitamalla pitchaamisen kunnialla. Itse viikko, jona loppunäyttötapahtuma järjestettiin, oli omalla kohdallani hyvin hektinen. Vielä edellisenä iltana rustasin kovaa vauhtia opinnäytetyötäni, enkä myöskään osannut päästää opinnäytettä täysin mielestäni 24H-tapahtuman aikana. Pitchaaminen epäilytti myös, sillä olin ollut flunssainen ja ääni oli käheä.

 

Ajattelin näin, että eiköhän tästä ihan hyvä tule, kun tulen paikalle ja autan parhaani mukaan. Minulle heräsi kuitenkin fiilis siitä, että fokukseni ja mentaliteettini eivät olleet kyllin vahvoja, jotta auttaisin innovointitiimiäni saavuttamaan vitosen innovoinnista. Vaikutti myös siltä, ettei muu innovointitiimimmekään ollut hakemassa vain vitosta. Tämä näyttäytyi siinä, ettemme olleet työskentelyyn niin omistautuneita, kuin esimerkiksi toinen Revenan innovointitiimi, joka ponnisteli lopulta vitosen.

 

Kuinka sujui
Innovointi ei ollut mikään epäonnistuminen. Meillä oli hauskaa, emmekä tehneet tästä meille liian kurinalaista 24 tuntista. Hauskuus on hyvä asia, mutta kurinalaisuutta oltaisiin ehkä tarvittu lisää. Muun muassa tauot, yön nukkumisajat tai innovoinnin roolitus eivät olleet meillä kovinkaan tarkoin määriteltyjä. Itse hauskuutin monilla vitseillä ryhmää, mutta ehkä muutaman vitsin olisi voinut jättää vähemmälle. Sain kehuja ryhmältä siitä, kuinka tsemppasin myönteisellä asenteella ja ratkaisukeskeisyydellä innovaatiota alulleen. Vaikka kurinalaisuutta sekä 24H:lle erityislaatuista omistautumista olisi tarvittu enemmän, työskentelimme kuitenkin mielestäni melko tarmokkaasti ja tsempillä, alusta loppuun. Olimme lopulta innoissamme keksimästämme ideasta ja ratkaisusta, vaikka huomasimme siinä myös puutteita.

 

Me emme vaatineet ryhmän sisällä toisiltamme paljoa, mutta luotimme toisiimme, emmekä alkaneet syyttelemään tai kyttäämään toisiamme. Tämä mielestäni on hyvä asia valmistuvassa Proakatemiatiimissä. Koin, että luottamusta oli ryhmässämme. Annika oli myös keksinyt hienon jutun. Hänellä oli pieniä tsempparilahjoja, joita jaettiin ryhmän kesken pitkin innovointia niille, jotka olivat tsempanneet hienosti.

 

Pohdintaa jatkoa ajatellen

Me emme puhuneet päivän mittaan arvosanasta. Voi olla, että esimerkiksi vitosesta puhuminen olisi saanut meidän kunnianhimoisemmiksi ja tarkastelemaan innovaatiotamme tarkemmin. Saimme innovoinnista kolmosen. Vitosta varten meidän laajaa ratkaisuamme olisi tarvinnut etenkin täsmentää ja rajata konkreettisemmin, liiketoiminnan tasolle.

 

Uskon, että yön pikkutuntien uniaikataulutukset olisi voitu hoitaa paremmin. Olin itse alun perin sitä mieltä, ettei turhan tarkasti rajoitettaisi ihmisten tarpeita levon suhteen. Hyvä aikataulutus ei olisi toki estänyt tätä. Aamuyöllä meidän jo valmiiksi pienestä porukasta, vain kahdesta kolmeen tyyppiä teki innovaatiota. Toki, onhan tuokin mahdollista, että innovaatiota työstetään eri ajankohtina hieman eri kokoonpanolla, tyylillä ja panoksella.

 

Aamun sarastaessa havaitsimme, että monelle oli jäänyt ennen nukkumaanmenoa hieman epäselväksi, mikä on ratkaisumme ydin. Tiedonkulkuun ja ymmärrykseen olisi tärkeä panostaa pitkin vuorokautta. Etenkin pitchaajien ja raportin tekijöiden suuntaan tuo on tärkeää, mutta myös kaikkien suuntaan. Pitchausdiat sekä raportti meidän tuli palauttaa klo 8 aamulla. Mielestäni heräilimme monet turhan myöhään tuohon nähden. Itse tein töitä noin kello neljään ja nukuin noin klo 6.30 asti. Minulle ja koko tiimille tuntui muodostuvan kova kiire työn palautuksen aamuna.

 

Yhteenvetona muistutan, että 24H vaatii kurinalaista asennetta ja suhtautumista tapahtuman ajan koko ryhmältä, mutta ennen kaikkea sinulta itseltäsi. Hyvä juttu on, jos fokus 24:seen muodostuu jo koko kyseiselle viikolle, jotta henkisesti ja fyysisesti kykenee olemaan valmis koitokseen. Jos tavoitteet ovat kovat, niin niiden tulee olla kirkkaina mielessä työtä tehdessä, voi selvittää esimerkiksi mitä vitosen innovaatio vaatii arviointikriteeristössä.

 

Kivaa kannattaa olla, muttei liian kivaa, jotta ollaan fokuksessa ja käytetään vähäistä aikaa innovaation eteenpäin viemiseen. Aikataulutus, tiedotus ja roolitus kannattaa hoitaa selkeästi, niin että se myös näkyy ja toteutuu innovaatiotapahtuman aikana. Ymmärryksen syntymiseen innovoinnin ja innovaation suhteen kannattaa myös panostaa, jotta jokainen voi parhaansa mukaan auttaa ryhmää, eikä turhaa aikaa kulu selittämiseen ja setvimiseen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close