Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

24H järjestäminen



Kirjoittanut: Erika Niemi - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

24 h loppunäyttötapahtuman järjestäminen

 

17.-18.11.2022 päästiin kokemaan huikea 24 h innovaatio loppunäyttötapahtuma, jossa Waure, Revena ja Motive 7.0 innovoi ja esitteli huikeat ratkaisut toimeksiantoihin. Onnittelut vielä tiimeille huikean hienosta työstä ja hyvistä arvosanoista.

24 h innovaatio tapahtuma on joulukuussa valmistuville tiimeille loppunäyttö, jonka vuosittain osittain vaihtuva akatemian 24 h projektitiimi järjestää. Tapahtuman ideana on tiiminä ratkaista erilaisten yritysten toimeksiantoja 24 tunnin aikana ja esitellä ne yhteisölle, sekä ennen kaikkea toimeksiantajille. Toimeksiantajat arvioivat nämä innovaatiot tukenaan akatemian valmentaja sekä alumni. Tiimeille myös maksetaan palkkio arvosanan mukaan, eli tähän todella laitetaan kaikki voimat likoamaan.

Liityin itse projektitiimiin syksyllä 2022 kesken projektikauden, sillä yksi projektitiimiin kuuluneista jäsenistä lopetti akatemialla, joten projektitiimi tarvitsi apukäsiä. Tiimini (Empiria) Iiris oli kuulunut projektitiimiin keväästä 2021 ja hän houkuttelikin minut mukaan järjestämään tapahtumaa. Onneksi sen enempää miettimättä suostuin heti, koska tämä koko syksyn matka on ollut erittäin raskas ja haastava, mutta samalla äärimmäisen opettava, hauska ja unohtumaton. Projektipäällikkö Saara (Samoa) haastatteli minut muutamalla kysymyksellä ja pääsinkin jo osallistumaan heti seuraavan viikon palaveriin, projektitiimi otti minut avosylin vastaan. Tiimiin kuului Samoasta Saara, Annaliina ja Iida, Syntrestä Sille, Roimasta Katri, sekä Empiriasta minä ja Iiris.

 

Projektin vaikein osuus oli kirkkaasti toimeksiantajien hankkiminen, enkä edes jaksa laskea montako kontaktointia teimme pelkästään syksyn aikana, tämä olikin projektitiimin kesken aikamoinen tunteiden vuoristorata, mutta hetkeäkään en vaihtaisi.

 

Oman haasteensa tapahtuman järjestämiseen toi myös kasvanut yhteisö, eli emme mahtuisi akatemian stagelle, vaan tapahtuma tulisi järjestää TAMK:in juhlasalissa. Tilojen varaaminen, TAMK säännöt, tavaroiden kuljettaminen, valmistuvien kuljetukset, tarjoilut etc. Paljon kysymysmerkkejä monista aiheista, mutta ei auttanut, kun lähteä selvittämään pala palalta miten hoidetaan.

Halusimme tehdä valmistuvien kulkemisesta mahdollisimman mutkatonta, joten tilasimme bussi kuljetuksen TAMK ja akatemia välille haasteen molempina päivinä, tämä myös osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi

TAMK sääntöjen määrä yllätti, koska olemme akatemialla tottuneet siihen, että lähestulkoon mitä vain saa tehdä eikä paljoa tarvitse lupia keneltäkään valmentajalta kysyä. Toki myös ymmärrän TAMK sääntöjen määrän ja tarkkuuden, koska koulukeskuksessa on opiskelijoita paljon enemmän useammalta alalta kuin meillä akatemialla, mutta se että tarvitsee _opettajan_ kirjallisen anomuksen infoon, jotta voimme hakea fläppitaulu papereita, tusseja ja konsepti papereita. Pelkästään sana opettaja särähti korvaan, koska akatemialla olemme tottuneet valmentaja sanaan.

Järjestimme akatemialla yön työskenteleville tiimeille karkki buffetin, sipsiä ja hedelmiä naposteltavaksi, sekä tietysti juomia unohtamatta, tarjolla oli energiajuomaa ja vissyä. Loihdimme heille myös maittavan aamiaisen, jotta he jaksavat esitellä toimeksiantajille ja yhteisölle innovaatioidensa tuotokset.

Tapahtuma jännitti koko meidän 24H tiimiä, mutta lopputulos oli aivan huikea ja saimmekin paljon kiitosta valmistuvilta opiskelijoilta järjestämisestä ja akatemialla eväistä ja aamupaloista.

Kokemus oli raskas ja välillä hermoja raastava, mutta sitäkin palkitsevampi ja siitä suuri kiitos kuuluu koko 24H tiimille.

 

Kommentoi