Zen ja moottoripyörän kunnossapito

17.11.17 Esseen kirjoittaja: Laura Kallio
Kirjapisteet: 2
Kirja: Zen ja moottoripyörän kunnossapito
Kirjan kirjoittaja: Robert M. Pirsig
Kategoriat: Oppiva organisaatio

 

Kirja on jostain syystä osunut silmiin useasti ja monessa paikassa viime aikoina. Olen itse asiassa kerran sen jo lukenut, mutta nyt voin rehellisesti sanoa, etten silloin jaksanut kirjaan keskittyä kunnolla enkä näin ollen saanut siitä juurikaan mitään irti. Nyt kirja tuli sattumalta vastaan kirpputorilla euron hintaan, joten halvan hinnan huumaannuttamana laitoin sen koriin. Luin kirjan oikeastaan tekemättä sen enempää muistiinpanoja, sillä halusin prosessoida ajatuksiani tätä esseetä kirjoittaessa vapaasti. Ikään kuin katsoa, että mihin ajatukset johdattavat ilman tarkempaa struktuuria. Kirja myös on niin vaativa, että lukeminen on muutenkin hidasta, joten koin muistiinpanojen kirjoittamisen lukemisen aikana vain hidastavan lukemista entisestään.

Zen ja moottoripyörän kunnossapito on alusta loppuun hyvin filosofista kerrontaa. Kirjaa voi tarkastella monesta eri näkökulmasta ja se on myös onnistunut jakamaan lukijoidensa mielipiteet äärilaidasta toiseen.

Tällä lukukerralla kirjassa oma näkökulmani kiteytyi melko hyvin näihin kahteen lainaukseen: ”matka on tärkeämpi kuin päämäärä” ja ”todellinen moottoripyörä, jonka kunnossa pitämisestä jokaisen täytyy vastata, on ihminen itse”. Muistelisin, että aiemmalla lukukerralla minua kirjassa erityisesti kiinnosti siinä mukana kulkeva mielenterveys-teema ja kirja tulikin luettua melko pintapuolisesti silloin. Kirjassa tällä kerralla kiinnostaneet näkökulmat tietenkin tulevat melko suoraan siitä, että valmistuminen hyvin lähellä ja omaa matkaansa sosionomi-opinnoissa niin peruspuolella kuin Proakatemiassa on tullut tarkasteltua vähän joka käänteessä. Ja tulipa mieleeni valmentajamme Tarjan melko usein sanoma lause, että pitää luottaa prosessiin. Sillä samaahan omalla tavallaan tuo ”matka on tärkeämpi kuin päämäärä” tarkoittaa.

Pirsig myös kertoo läpi kirjan sen laadun määrittelystä. Laadun määritelmä jää loppujen lopuksi auki, sillä sen määrittely on kirjoittajan mukaan mahdotonta. Hänen mukaansa laatua voidaan kuvata arvona ja meitä ympäröivä todellisuus fysiikasta lähtien on loppujen lopuksi rakentunut arvoista. Tätä ajatusta joudun vielä prosessoimaan, sillä minun on rehellisesti myönnettävä että en täysin saanut ajatuksesta kiinni. Pohdin kyllä sitä, että kuka laadun määrittelee? Mikä tekee jostain asiasta toista paremman? Onko se elektroniikassa hyvä suorituskyky ja nopeus? Entäs vaikkapa opetuksessa? Mikä on laadukasta opetusta, kuka sen määrittelee?

Kirjassa myös kritisoitiin koulujärjestelmää, jossa opettaja määrittelee sen, mikä on tärkeää opittavaa. Mielestäni tämän kritiikin voi myös nähdä laajemmin auktoriteettien kritisoinniksi sekä samalla yksilön herättelyksi. Ketä me kuuntelemme, ketä uskomme? Jos toinen on meitä ylemmässä asemassa, otammeko kaiken hänen kertomansa totena vastaan, kritisoimatta? Entäs ystävät, perheenjäsenet, otammeko heidän ajatuksensa omiksi ajatuksiksemme kritisoimatta ja sen enempää pohtimatta? Ihminen on vaikutuksille altis eikä kriittisyyden ja omien ajatusmallien reflektoinnin tärkeyttä voi koskaan korostaa liikaa.

Meille usein kerrotaan, miten tärkeää olisi osata elää hetkessä, ja huomioida ne pienetkin ilon aiheet elämässämme. Ihminen on taipuvainen joko vatvomaan mennyttä tai murehtimaan tulevaa. Kuitenkin hetkessä elämisen lisäksi kirjassa painotetaan myös rationaalisuutta, koska kumpikaan ei yksinään kanna pitkälle. Mikäli ihminen pystyy tämän ajatuksen sisäistämään ja toimimaan sen mukaan, tulee ihmisestä Pirsigin mukaan paljon onnellisempi.

Pirsigin mukaan se, että ihmiset eivät enää itse tee ja opettele korjaamaan asioita, tekee elämästämme epätyydyttävää ja saa meidät onnettomiksi. Eli vaikka opettelu olisi vaikeaa ja korjaaminen hankalaa, se kannattaa sillä uuden oppiminen ja itse tekeminen on parantaa elämänlaatuamme. Kuitenkin on mahdotonta osata tehdä kaikkea itse ja Pirsigin mukaan se onkin ongelma. Ja tämä on mielestäni ristiriitaista! Tiedän lähipiiristäni ja tiimistänikin ihmisiä, jotka yrittävät aivan liian kauan ja aivan liian pitkälle tehdä kaiken itse ja selvitä itse. Ja se aiheuttaa monenlaisia ongelmia esimerkiksi jaksamisen suhteen. Tämä on ehkä liian konkreettinen näkökulma ja huomaan sen rajoittavan ajatteluani.

Yksi tulkintani tähän Pirsigin esittämään yhtälöön on se, että meidän pitäisi hidastaa elämäämme ja tehdä pidempikestoisempia ”projekteja”. Sellaisia, jotka todella vaativat pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja uuden opiskelua. Kuten vaikkapa se moottoripyörän korjaaminen. Meille ei ole osaamista, eikä aikaa opetella itse.  Pyrimme olemaan liian tehokkaita! Mutta meillä on rahaa, jolla maksamme korjaajalle ja saamme nopeasti moottoripyörämme taas ajoon. Mutta tuoko se samanlaisen tyydytyksen kuin se, jos olisimme käyttäneet paljon aikaa siihen, että opettelemme itse ensin paikallistamaan vian ja sen jälkeen korjaamaan sen? Aikaa olisi mennyt monin, monin monin kymmenkertaisesti! Mutta olisiko lopputulos ollut meille merkityksellisempi?

Huomasin ajautuvani pohtimaan kerta toisensa jälkeen isääni. Hän harrastaa vanhojen mopojen, moottoripyörien ja autojen keräämistä ja korjaamista. Hänellä on ollut monia vuosia projektina erään ”Ameriikan auton” kunnostaminen. Se täytyy korjata peltejä myöten ja homma on vuosien aikana edennyt hitaasti. Muistan hänen tuttavansa monta kertaa sanoneen, että nyt olisi hallissa tilaa ja heillä aikaa, että tuo se tänne niin he korjaavat. Mutta isäni on kieltäytynyt. Hän on halunnut opetella ja korjata itse. Hän on käynyt peltityökursseja, hankkinut työvälineitä, tehnyt työkaluja itse ja jopa hankkinut niin sanotun harjoitteluauton korjattavaksi. Olen aina ihmetellyt tätä ja miettinyt, että miksi ihmeessä hän ei vie autoa ammattilaisten korjattavaksi ja saisi autoa nopeasti ajoon, vaan näkee niin paljon vaivaa tuon kaiken opetteluun. Mutta hän on ehkä ymmärtänyt jotain syvempää. Se on hänen oma projektinsa ja se tuo hänen elämäänsä sisältöä ja syvyyttä. Vaikka se veisi aikaa vuosikymmeniä. Ehkä se on merkityksellisempää niin.

Niin. miten tämän kaiken sitten summaisi? Kirjassa ikään kuin kulkee limittäin kaksi eri tasoa. Se on toisaalta kevyttä kirjallisuutta moottoripyöräilystä ja toisaalta se on hyvin filosofinen ja kyseenalaistava teos. Teos, joka parhaimmillaan laittaa lukijan pohtimaan jopa niinkin perustavanlaatuista asiaa, kuin olemassaoloa. Monista kirjoista sanoma tulee esiin selkeästi, mutta tämä kirja ei ole yksi niistä. Se haastaa lukijan pohtimaan ja lukija myös joutuu monessa kohdassa itse päättämään mitä haluaa ajatella. En ole koskaan aiemmin kohdannut tällaista kirjaa, joka ei vielä toisellakaan lukukerralla avaa salojaan täysin. Luulen ettei se tee sitä kolmannellakaan, mutta aion yrittää. Ehkä tämä kirja on minulle se pitkäaikainen ja kärsivällisyyttä vaativa projekti, joka myös opettaa minulle uutta.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (3 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Zen ja moottoripyörän kunnossapito, 5.0 out of 5 based on 3 ratings Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!