Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Yrityksen perustaminen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Liityimme molemmat syksyllä 2017 olemassa olevaan hyvinvointialan yritykseen nimeltä Motive osk. Yritystoiminta ja siihen liittyvät päivittäiset asiat ovat tulleet tutuksi, mutta yrityksen perustamisvaihe jäi meiltä kokonaan käymättä läpi. Tästä syystä halusimme perehtyä teoriatiedon kautta yrityksen perustamiseen tarkemmin. Kävimme myös haastattelemassa Proakatemialta valmistuneita nykyisiä hyvinvointialan yrittäjiä (Proxima Finland ja Moverest), joilta saimme käytännön vinkkejä asioista, jotka tulee huomioida yrityksen perustamisessa. Tarkastelemme esseessä myös yrityksen perustamisen taloudellista puolta sekä käymme läpi eri yhtiömuotojen rakenteet.

 

Yhtiömuodon valinta

Ennen yrityksen perustamista on pohdittava, mikä yhtiömuoto tukee parhaiten yrityksen tarpeita. Yhtiömuodon valinnassa huomioida yhtiön oikeudelliset sekä taloudelliset vastuut. Yhtiön tai yrityksen koko sekä riskit ovat suurimmat valintaan vaikuttavat tekijät. Alle on listattu kuvaukset eri yhtiömuodoista ja niiden soveltavuudesta erilaiseen toimintaan. 

Toiminimi on kaikista yhtiömuodoista yksinkertaisin. Toiminimeä perustettaessa tehdään ilmoitus kaupparekisteriin. Yrittäjä on itse omalla nimellään vastuussa yrityksen toiminnasta ja sitoumuksista. Parhaiten toiminimi sopii omaa ammattiaan harjoittavalle, joihin kuuluvat esimerkiksi hierojat, kosmetologit ja valokuvaajat. (Suomen yrittäjät 2014).

Avoimessa yhtiössä on paljon samoja piirteitä kuin toiminimessä. Avoimella yhtiöllä voi kuitenkin olla enemmän kuin yksi omistaja. Avoimen yhtiön perustamiseen tarvitaan 180 € rekisteröitymismaksu sekä yhtiösopimus, jossa sovitaan henkilöiden rooleista ja vastuualueista. Yhtiö toimii ns. yhteisvastuullisesti eli vastaa kaikista veloista samaan tapaan kuin toiminimen omistaja. Tämä voi myös tarkoittaa, että velkoja jaetaan vain muutamalle yhtiöhenkilölle, mikäli joku jäsen on jäänyt maksukyvyttömäksi. Kaikilla yhtiöhenkilöillä on lupa tehdä päätöksiä yhtiön asioista, joten kyseinen yhtiömuoto vaatii täydellistä luottamusta yhtiöjäsenten välillä. (Kopakkala 2014).

Kommandiittiyhtiö muistuttaa rakenteiltaan hieman avointa yhtiötä. Rekisteröintimaksu on 180€ ja lisäksi äänettömien yhtiömiesten on asetettava yritykseen jonkinlainen pääomasijoitus. Yrityksen yhtiöhenkilöt on jaettu kahteen osaan, äänettömät- sekä vastuunalaiset -yhtiömiehet. Äänettömät yhtiömiehet saavat yrityksen korkolain määrittämän koron sijoitukselleen. Vastuunalaiset yhtiömiehet saavat puolestaan korkolain koron ja sen jälkeen jaetaan vielä voitot heidän kesken. Vastuulliset yhtiöhenkilöt vastaavat yrityksen veloista omalla omaisuudellaan. Puolestaan äänettömälle yhtiöhenkilölle kuuluu vain hänen sijoittamansa pääoman mukaisesti vastuuta. (Kopakkala 2014).

Osuuskunta, Proakatemialta tuttu yhtiömalli mahdollistaa tiimiyrittäjyyden minimaalisella riskillä. Yhtiön rekisteröintimaksu on 350 € ja samalla luodaan perustamissopimus. Osuuskunnalla ei ole kiinteää aloituspääomaa. Sen sijaan osuuspääoma voi vaihdella yhtiön jäsenten välillä. Osuuskunnassa kukaan ei ole henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen velvoitteista. Yhtiöjäsenet ovat vain vastuussa sen verran kuin ovat sijoittaneet osuuspääomaa osuuskuntaan. Osuuskunnalla tulee olla nimettynä hallitus, joka myös tekee päätökset ristiriitatilanteissa sekä hyväksyy uudet osuuskunnan jäsenet. (Kopakkala 2014).

Osakeyhtiö on suomen yleisin yhtiömuoto. Osakkeenomistajat sijoittavat pääomaa ja vastaavat vain yhtiön velvoitteista sillä määrällä, jonka ovat sijoittaneet. Kukaan ei ole henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuussa yrityksen varoista. Yhtiömuoto velvoittaa yritystä sijoittamaan vähintään 2500 euroa osakepääomaa (Osakeyhtiö 2014). Osakepääoman ei tarvitse olla rahaa vaan se voi olla myös muodostunut yrityksen rahanarvoisista laitteista tai koneista. Osakeyhtiön rekisteröintimaksu on 380 euroa. Osakeyhtiössä nostetaan useimmiten palkkaa, mutta sitä ei ole pakko maksaa. Osakas voi muodostaa tulonsa päivärahasta tai kulu-/matkakorvauksista. (Yritystulkki n.d.)

 

Yrityksen perustaminen

Yrityksen perustamisessa liiketoimintasuunnitelman laatiminen on tärkeä vaihe aloittelevalle yrittäjälle. Liiketoimintasuunnitelman tavoitteena on hahmottaa myytävien tuotteiden hinnoittelua, arvioida tuotannon resursseja, tehdä tuotekehitys- ja henkilöstösuunnitelma sekä pohtia mahdollisia patentteja ja riskianalyysiä. Liiketoimintasuunnitelma voi olla laaja työ, mutta pienyrittäjä pääsee alkuun useimmiten varsin yksinkertaisella versiolla. Yrityksen tavoitteet pitkälti määrittävät liiketoimintasuunnitelman laajuuden. Liiketoimintasuunnitelma on tärkeä etenkin, jos yritys on hakemassa rahoitusta. Hyvin suunniteltu liiketoimintasuunnitelma antaa tasaisemman pohjan yrityksen myyntitavoitteiden saavuttamiseen. LTS:n avulla yrityksen tulisi pystyä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mistä asiakkaat tulevat ja kuinka pääsee kontaktiin heidän kanssaan?
  2. Mistä raha tulee yritykseen ja millä tavoilla yritys saa myyntiä aikaiseksi?
  3. Onko yrityksen tarjoamille palveluille kysyntää ja ketkä ovat kilpailijoita?

Tuote tai palvelu kannattaa testauttaa etukäteen potentiaalisilta asiakkailta. Tämän avulla pystytään selvittämään:

  1. Onko tuotteelle tai palvelulle tarvetta ja kysyntää?
  2. Millainen tuotteen tai palvelun hintapiste tulisi olla?
  3. Ovatko tuotteen tai palvelun idea ja laatu kohdallaan?

(Suomen yrittäjät 2018, 4-5).

 

Yrityksen rahoitus

Yrityksen perustamisvaiheessa rahoitukseen löytyy muutama vaihtoehto. Finnvera-laina sekä starttiraha ovat yleisimmin yritysten käyttöön ottamat rahoitusvaihtoehdot. Finnvera-lainaa suositellaan myös laajentavalle yritykselle, jossa on kuitenkin alle 250 työntekijää. Yrityksen liikevaihto ei saa ylittää yli 50 miljoonaa euroa. Ennen Finnvera-lainan myöntämistä tehdään yritystutkimus, jossa selvitetään, onko yhtiöllä edellytyksiä kannattavaan liiketoimintaan ja tätä kautta maksukykyä lainan takaisin maksuun. Valmiilla LTS:lla voidaan nopeuttaa prosessia ja aikaistaa lainan myöntämistä. (Finnvera 2018).

Starttirahan on tarkoitus turvata aloittavan yrittäjän tai yrityksen toimeentuloa. Starttirahaa haetaan Työ- ja Elinkeinotoimistosta. Yritystoiminnan aloittamisen jälkeen ei voida enää hakea starttirahaa. Sitä voidaan myöntää maksimissaan vuoden verran. Seuraavana on listattu kriteerejä joiden perusteella TE-toimisto arvioi liiketoimintasi kannattavuuden. Vuonna 2018 perustuki määrä on 32,40/per päivä pois lukien viikonloput. Kuukaudessa noin 700 euroa, josta vähennetään verot.

Starttiraha -hakemusta ei hyväksytä, mikäli yritys täyttää jonkin seuraavista:

  1. LTS sekä alustavan budjettilaskelman mukaan katsotaan, että hakija tulee saamaan jo riittävän toimeentulon yritystoiminnan käynnistämisvaiheessa.
  2. Perustetaan yritys, jolla on jo runsaasti samanlaisia palveluja ja tuotteita samalla alueella.
  3. Yritystoiminta on aloitettu ennen starttirahan hakemista.
  4. Maskuhäiriömerkinnät tai verojen maksamattomuus.
  5. Hakija saa toimeentulotukea, opintotukea tai jotain muita etuuksia.

(Yrityksen perustaminen n.d.)

 

Yrityksen markkinointi

Yrityksen idea ja tuote voi itsessään olla loistava, mutta tämä ei välttämättä takaa asiakasvirtaa. Yksi aloittelevan yrittäjän tyypillisistä virheistä on markkinoinnin vähäisyys tai sen olemattomuus. Aluksi on suositeltavaa tutustua tuotteen tai palvelun potentiaaliseen kohderyhmään ja selvittää heidän taustojaan. Tämän avulla markkinointi pystytään kohdentamaan ja muokkaamaan sopivaksi kohderyhmää ajatellen. Aloittelevalle yrittäjälle on tarjolla erilaisia asiakasrekisterejä, mutta Suomen Yrittäjät suosittelevat kasvattamaan omaa kanta-asiakasrekisteriä ja pyytämään asiakkailta markkinointiluvan. Henkilötietojen kerääminen on kuitenkin muuttunut 2018 toukokuussa, joten tähän liittyvät asiat kannattaa selvittää etukäteen. (Suomen Yrittäjät 2018, 29).

 

Uuden yrittäjän muistilista markkinointiin:

  1. Varaa markkinointiin rahaa budjettia ja rahoitushakemista tehdessä
  2. Valitse yritykselle nimi, jonka domain-osoite on vapaa ja toimii hyvin verkossa
  3. Tee kotisivut, jotka vastaavat asiakaskunnan tarpeita ja panosta selkeyteen. Varmista, että yrityksesi kotisivut toimivat mobiililaitteilla.
  4. Päivitä tasaisin väliajoin laadukasta sisältöä someen
  5. Selvitä millä tavalla erottaudut kilpailijoista ja mitä uutta tai parempaa yrityksesi tarjoaa
  6. Hinta ei ole ensisijainen kilpailuvaltti. Selvitä mikä on korkein mahdollinen hinta, jonka asiakasryhmäsi on valmis maksamaan.
  7. Tutki markkinoita
  8. Liitä yrityksesi Google My Business –palveluun
  9. Tutustu Google Adwordsiin. Tämän avulla voit ohjata hakutuloksia yrityksesi nettisivuille.
  10. Kuvittele itsesi mahdollisena asiakkaana. Mieti millaisen reaktion haluat saavuttaa asiakkaissasi markkinoinnilla, tarjoa jotain uutta ja mielenkiintoista.
  11. Hyödynnä vanhoja kontaktejasi, mutta luo samalla uusia.
  12. Vaikka some on suuressa asemassa tällä hetkellä, niin muista hankkia perinteiset käyntikortit.

(Suomen Yrittäjät 2018. 30-31).

 

Mistä idea omasta yrityksestä sai alkunsa?

Yrittäjyys on aina kiehtonut ja urheilukoulun suoritettua päädyin tekemään töitä toiminimellä. Kaipasin lisää työkaluja, jotta voin monipuolisemmin palvella asiakkaita. Pääsin opiskelemaan fysioterapiaa, jonka kautta tarjoutui mahdollisuus päästä Proakatemialle opiskelemaan yrittäjyyttä ja tiimijohtamista viimeiseksi 1,5 vuodeksi. Päätös yrittäjyydestä muodostui viimeistään viimeisen puolen vuoden aikana, jolloin halu päästä tekemään töitä itselle kiinnosti entistä enemmän ja oli myös luontainen jatkumo Proakatemialla opiskellun ajan jälkeen. (Proxima Finland 2018).

Ajatus omasta yrityksestä lähti liikkeelle jo alun perin yli vuosi sitten. Benchmarkkasimme jo silloin muita yrityksiä ja pyrimme keksimään idean, joka olisi meidän näköinen. Huomasimme, että meidän alkuperäiset ideat eivät toimineet tai joku muu oli jo keksinyt saman idean. Projektien työstäminen oli innostavaa ja halusimme jatkaa yhdessä tekemistä. Saimme lisää intoa tekemiseen ja siitä se suunnitteleminen alkoi. (Moverest Oy 2018).

 

Millaisia palveluja yrityksenne tarjoaa?

Yrityksemme tarjoaa monipuolisia hyvinvointiin liittyviä palveluita, joihin lukeutuvat fysioterapia, hieronta, personal training, liikuntaryhmät, juoksukoulu, valmennuspalvelut, luennot, tuotemyynti (verkkokauppa) ja yhteistyösopimukset yritysten kanssa. (Proxima Finland 2018).

Palvelumme ovat lähes tulkoon samanlaiset kuin Proximalla. Meillä ei ole juoksuvalmennusta, mutta sen sijaan meillä on nettivalmennusta. (Moverest Oy 2018).

 

Tuliko perustamisprosessissa yllätyksiä?

Toimitilojen rakentamisen suunnittelu ja paperityöt olivat työläitä. Liiketilojen tuli olla sopivia meitä varten, joten oikean tilan löytämiseen kului jonkin verran aikaa. Tilojen remontointi oli monivaiheinen prosessi, johon kului aikaa etenkin lupien saamiseen ja tilojen suunnitteluun. (Proxima Finland 2018).

Täytyy olla ajoissa liikkeellä perustamisen kanssa, sillä lupien käsittelyajat voivat venyä kuukausien mittaisiksi. Kyse voi olla pienestä asiasta, mutta hylätty päätös voi silti hidastaa toiminnan aloittamista. (Moverest Oy 2018).

 

Mitä kaikkea taloudellisesti tulee ottaa huomioon?

Laskelmia on suositeltavaa päivittää hankintojen lisääntyessä ja pelata ”varman päälle” eli laskea hankinnat hieman yläkanttiin. Yrityksen taloudellisten tavoitteiden tulee olla realistisia, joissa huomioidaan yrityksen kiinteät ja vaihtuvat kulut sekä itselle maksettava palkka. Jos aikoo lomailla, niin tämä tulee myös huomioida. Toisin sanoen, jos haluaa vuoden aikana pitää kuukauden lomaa, niin vuoden tulos tulee tehdä yhdessätoista kuukaudessa. Mahdolliset lainat ja takausasiat kannattaa selvittää perusteellisesti. Fysioterapiayrityksessä yleisesti perustamiskulut ovat suurimmat, mutta perustamisvaiheen jälkeen suurin kuluerä on tilavuokra. Kulut myöskin pysyvät suhteellisen tasaisena ympäri vuoden, jolloin ne ovat helpommin ennakoitavissa ja budjetoitavissa. (Proxima Finland 2018).

Suosittelemme kaikki aloittavia yrittäjiä perehtymään starttirahoihin ja finnvera-lainaan. Ne kannattaa ottaa käyttöön etenkin osakeyhtiössä. Tulee huomioida myös terveydenhuoltoalan yrityksen toimihenkilölupien kulut, osakaslaina ja osakepääoma. Kuten Proximan Arttu jo kertoi, kannattaa kululaskelmat tehdä hieman yläkanttiin, ettei tulisi suuria yllätyksiä. Mikäli yllätyksiä tulee, on budjetissa hieman ylimääräistä osuutta näille kuluille. (Moverest Oy 2018).

 

Millaiset tulevaisuuden näkymät yrityksellänne on?

Kaikki on sujunut hyvin ja asiat ovat menneet sopivaa vauhtia eteenpäin sekä tekeminen on mielekästä. Aloitimme kuntosaliyhteistyön P&T kuntosaliketjun kanssa, joka varmasti tuo mukanaan lisää mahdollisuuksia ja asiakasvirtaa. Muuten laajenemissuunnitelmia ei ole alustavasti sovittu seuraavalle kahdelle vuodelle. Tavoitteena on tulevaisuudessa kasvaa yrityksenä ja tarjota edelleen monipuolisia sekä laadukkaita palveluita asiakkaille. (Proxima Finland 2018).

Haluamme ensin tehdä toiminnasta kannattavaa, jotta kaikille kolmelle osakkaalle voidaan maksaa palkka. Muutaman vuoden sisään pyrimme saamaan ammatinharjoittajia työskentelemään yritykseen. Ensimmäisen ammatinharjoittajan palkkauksesta vuosi tai kaksi eteenpäin mahdollisesti toinen toimipiste tai vaihtoehtoisesti nettivalmennuksen laajentaminen. (Moverest Oy 2018).

 

Perustaisitko yrityksen uudestaan, jos saisit valita?

Kyllä. (Proxima Finland 2018).

Ehdottomasti. (Moverest Oy 2018).

 

Pohdinta

Yrityksen perustaminen on monivaiheinen prosessi, jossa huolellisen liiketoimintasuunnitelman laatiminen korostuu. Yleisesti alkuvaihe on uusille yrityksille raskain, sillä asiakaskuntaa ei ole valmiina ja yritys on vielä monelle tuntematon. Tämä vaatiikin etukäteen mahdollisen kohderyhmän tutkimista ja rajaamista. Tämän avulla palvelut voidaan kohdentaa paremmin potentiaalisille asiakkaille ja he tavoittavat myös uuden yrityksen palvelut helpommin. Omaa yritystä perustavan täytyy alussa miettiä, mikä yhtiömalli soveltuu kaikista parhaiten yritykselle. Yhtiömuodon valinnassa kannattaa huomioida, mitkä ovat yrityksen kasvutavoitteet ja millainen yritys nähdään viiden tai kymmenen vuoden päästä perustamisesta. Aloittavan yrityksen kannattaa hyödyntää Finnveran yrityslainaa sekä starttirahaa. Nämä rahoitukset takaavat alkuvaiheessa yrittäjien toimeentuloa asiakaskunnan ollessa vielä suhteellisen pieni. Starttirahaa ei kuitenkaan myönnetä, mikäli yritys aloittaa toimintansa ennen starttirahahakemusta. Finnvera-lainan voi hakea myös yrityksen kasvamisvaiheessa.

 

Markkinointikanavia on monia, mutta nykypäivänä sosiaalinen media mahdollistaa edullisesti laajan asiakaskunnan tavoittamisen ja laadukkaan markkinointimateriaalin tekemisen. Toisaalta suurin osa yrityksistä on ollut somessa jo vuosia, joten uuden yrityksen tulee jollain tavalla erottua muista kilpailijoista. Kuten asiakasryhmän rajaamisessa, sosiaalisen median tyyli ja sisältö tulee harkita tarkkaan. Tuotettavan sisällön tulee olla yhdenmukaista, mielenkiintoista ja selkeää, jotta asiakkaat kiinnostuvat ja lopulta päätyvät käyttämään yrityksen palveluita. Erityisesti fysioterapia-alan yrityksen on vahvan kilpailun vuoksi keksittävä uusia ja luovia keinoja markkinoida toimintaansa.

 

Yrittäjäksi lähteminen terveydenhuoltoalalla tuo mukanaan enemmän paperitöitä ja kaavakkeiden täyttämistä kuin monilla muilla aloilla. Yritystoiminnassa on huomioitava mm. potilasvakuutukset, toimitilat Valviran kaavojen mukaisesti, aluehallintovirastolle lähetettävät lupahakemukset sekä potilasasiamiehen hankkiminen. Aluehallintoviraston päätökset saattavat viipyä pitkään ja se voi hidastaa yrityksen perustamisprosessia merkittävästi. Yrityksen suunnitteleminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jotta sen kanssa ei tule kiire.

 

Lähteet:

Finnvera. 2018. Finnvera-laina. Luettu 26.7.2018. https://www.finnvera.fi/tuotteet/lainat/finnvera-laina

Kopakkala, O. 2014. Oman yrityksen perustaminen – Yritysmuodon valinta. Luettu 26.7.2018. https://www.ukko.fi/oman-yrityksen-perustaminen-yritysmuodon-valinta/?gclid=Cj0KCQjwv-DaBRCcARIsAI9sba8VkhXESt2Mvr_AiwiRASABHWJFReU6p6lf0PPovuoEDD9UGZ27n7gaAuuMEALw_wcB

Peltola, A. Fysioterapeutti. Haastattelu 19.7.2018. Haastattelija Ikonen, J. Litteroitu. Proxima Finland Oy.

Puhakka, J. & Peltonen J. Haastattelu 7.7.2018. Haastattelija Kivioja, J. Litteroitu. Moverest Oy.

Suomen Yrittäjät. 2014. Osakeyhtiö. Luettu 26.7.2018. https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/yritysmuodot-ja-vastuut/osakeyhtio-317935#

Suomen Yrittäjät. 2014. Osuuskunta. Luettu 26.7.2018. https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/yritysmuodot-ja-vastuut/osuuskunta-318169#

Suomen Yrittäjät. 2014. Toiminimi. Luettu 26.7.2018. https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/yritysmuodot-ja-vastuut/toiminimi-eli-yksityinen

Suomen Yrittäjät 2018. Yrityksen perustamisen opas. Luettu 25.7.2018.

https://www.yrittajat.fi/yrityksen-perustamisopas

Yritystulkki. n.d. Osakeyhtiö. Luettu 26.7.2018. http://www.yritystulkki.fi/fi/alue/oulu/aloittava-yrittaja/yhtiomuodot/oy/

Yrityksen perustaminen. n.d. Starttiraha. Luettu 26.7.2018. https://yrityksen-perustaminen.net/starttiraha/

Kommentoi