Kajossa päätettiin pitää kirjapaja, sillä kirjoittaminen tuntuu edelleen haasteelle monelle meistä. Aihekategoriasta fantasia/elämänkerrat, valitsin intuitiivisesti ja hieman naureskellen USA:sta tulleen tasa-arvoikonin Ru Paulin äänikirjan. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisuudesta ja ihmisten sisäisistä motiiveista ja drivereista. Tahdon aidosti ymmärtää ihmisiä ja heidän tarkoitusperiään. Ehkä tästä syystä Guru oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, mitä taas hetkeen olen käteeni ottanut. Se laajensi maailmaani ja näkökulmiani jälleen aika tavalla.

Olen aina itse tuntenut kuuluvani keskikastiin. En juuri koskaan ollut missään paras. Kuitenkin aika usein todella hyvä. En myöskään juuri koskaan ollut kaikista huonoin, mutta ei kaikki silti aina mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. Tarkoitan lähinnä koulua ja arvosanoja, työmaailmaa sekä urheilu- ja musiikkiharrastuksiani. Olin siis usein vahvaa keskikastia, mutta tunsin kuitenkin vahvasti tekeväni omaan kiinnostuspiiriini liittyviä asioita. Lyhyestä virsi kaunis: totuudenmukaisesti minua kiinnostaa, miksi kaikki ihmiset eivät toimi niin kuin minä.

Koen että erilaisten ihmisten ymmärrys on auttanut minua monissa tilanteissa. Esimerkiksi kun joku on kiusannut tai loukannut, olen usein lohduttautunut ajatuksella: ”tämä johtuu siitä, että…”. Proakatemialla erilaisuuden (taustojen, motiivien sekä itsensä ilmaisemisen tapojen erilaisuuden) ymmärtämisen merkitys on itselleni korostunut. Uskon että halu ymmärtää yksilöitä, heidän syvimpiä mielipiteitään sekä syitä niihin esimerkiksi dialogissa, auttaa katsomaan monia asioita hieman itseään etäämmältä. Ikään kuin ilman omaa mielipidettä, vaikka se aina tietysti löytyy taustalta. Ulkopuolinen tarkastelu tuntuu auttavan kärkkäimmissä tilanteissa pitämään dialogin suunnan eteenpäin väittelyn sijasta. Joskus siis paras juttu kärjistyvässä keskustelussa saattaa olla pyytää ihmisiä perustelemaan itsensä, tarvittaessa vaikka useaan kertaan, oman mielipiteen kertomisen sijasta.

Olemme kaikki pohjimmiltamme hyvin samankaltaisia: taiteilijat, drag queenit, yrittäjät… Kaikki haluavat tehdä vapaasti ja omalla tavallaan sitä, missä kokee itse olevansa hyvä ja mikä tekee onnelliseksi. Onko siinä oikeastaan mitään eroa, huvitteleeko/ tekeekö mies elantonsa laittamalla ruokaa, pukeutumalla mekkoon, maalaamalla tauluja vai korjaamalla autoja? Kaikki ovat tapoja ilmaista itseään, omia mielenkiinnonkohteitaan ja vahvuuksiaan. Kun ihmisistä otetaan kaikki ulkoinen pois ja luurangot puhuvat, kaikki tuntuvat haluavan samoja asioita: rakkautta, hyväksyntää, vapautta, intohimoa ja merkityksellisyyttä. Päätin jo ennen kirjan aloitusta peilata kaikkia asioita yrityselämään ja kyllähän nämä kaikki asiat pätevät myös yrittäjyyteen. Mitkä ovat motiivit ryhtyä yrittäjäksi, jollei mikään edellisestä listasta?

Toisaalta huvitin itseäni myös ajattelemalla ihmisiä aivan toisenlaisesta äärilaidasta, esimerkiksi Perussuomalaisten edustajista. Hekin tuntuvat omalla tavallaan hakevan juuri näitä samoja asioita, mutta vain omasta näkövinkkelistään: intohimoa ja merkityksellisyyttä oman valtion kehittämisestä ja parantamisesta; hyväksyntää omalle auktoriteetille ja mielipiteille; vapautta olla suomalaisia niin kuin aina ollaan oltu, rakkautta omaan kansaan ja kulttuuriin. Miksi ihmeessä meillä on kuitenkin tapana hakea esimerkiksi merkityksellisyyttä ja intohimoa itsellemme, muttei välttämättä toiselle? Esimerkkinä kilpailutilanne yritysten välillä. Miksi lytätä kilpailijaa sen sijaan, että keskittyisi täysin oman yrityksen kehittämiseen tai peräti sekä oman että kilpailijan onneen?

Ru puhuu paljon samoja asioita mitä voidaan summata monista bisnes- ja itsensäjohtamiskirjoista. Esimerkiksi hänen aamurutiininsa: venyttele, rukoile ja meditoi. Minulle nämä asiat merkitsevät oman kehon, mielen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin päivittäistä ylläpitoa, sekä ajan ottamista omalle itselle. Jokaisella meillä on, tai pitäisi olla, omat tapamme toteuttaa niitä. Nämä ovat asioita, joita me kaikki ja varsinkin yrittäjät tarvitsisimme säännöllisesti. Tahtoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi mainita hyvän ravinnon merkityksen. Ru Paul korostaa itsetunnon ja itsensä rakastamisen merkitystä, mutta näillä asioilla on tietysti myös vahva vaikutus Proakatemialla puhuttuun hyvinvointiin.

”Älä odota juhlapyhiä että voit pukeutua parhaimpiisi, tee se vaikka vain itsellesi”. Yksi asia mistä bisneskirjoissa harvoin puhutaan, on ulkonäkö ja sen vaikutus omaan hyvinvointiin ja itseluottamukseen. Itsekin mietin vielä jokin aika sitten paljon arkivaatetustani. En halunnut antaa muille vaikutelmaa, että yritän liikaa tai että haluaisin kerätä huomiota itseeni. Kesti monta vuotta, että kehtasin laittaa ihan tavallisena koulupäivänä mekon päälle. Miksi ihmeessä se tuntuu niin haastavalta, kun itse koin kotona mekossa näyttäväni kauniilta? En halunnut antaa muille tiettyä vaikutelmaa. Mutta mitä väliä sillä on, jos näyttäminen kauniilta tekee minut onnelliseksi ja kasvattaa itseluottamustani? Ulkonäkö voi näkyä tällöin myös muussa tekemisessä voimaannuttavana. Maailma tuntuu olevan ahdasmielinen paikka ulkonäön suhteen keskikastin ulkopuoliselle väestölle, mutta silti pahin rajoittaja on aina oman pään sisällä. Kuten aina.

On mielestäni olemassa myös toinen äärilaita, joka tarkoittaa, etten allekirjoita RuPaulin lausetta: ”Always be camera ready”. Hän kertoo aina laittautuvansa aamulla niin, että on itsevarmana valmis kameran eteen. Tämä on toki asia, joka harvoin vaivaa meitä tavallisia tallaajia. Se herätti kuitenkin ajattelemaan. Miksi puolustautua täydellisyydellä maailmaa vastaan sen sijaan, että näyttäisi myös keskeneräisen itsensä? Kuori merkitsee paljon, muttei kaikkea. Kaikkein korkeinta itsetuntoa mielestäni on se, kun uskallat myös joskus olla räjähtänyt. (Henkisesti tai fyysisesti).

Motivaatio ja arvostus lähtee aina sisältä ulos. Jos aina odottaa, että joku noteeraisi, pääseekö välttämättä koskaan huipulle? Tärkeintä on tuntea itsensä ja oma parhautensa, jolloin voi itse viedä itsensä huipulle. Kun tietää oman arvonsa on myös helpompi ravistella muiden kukkoilu ja negatiivisuus omilta harteilta pois, hymyillä kauniisti ja jatkaa eteenpäin. On turha odottaa ikuisesti ulkopuolista rohkaisua ja ponnahduslautaa, sitä ei välttämättä tule koskaan. Jälleen pistää mietityttämään, miksi ihmeessä en ole jo aikaa sitten lähtenyt viemään omia unelmiani eteenpäin? Ehkä aika ei ollut kypsä silloin. Nyt on.