Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Yhteinen naureskelu ei tuota bisnestä – sitoutumisessa kaivataan sekä sitouttajaa että sitoutujaa



Kirjoittanut: Lassi Seppä - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Lähde: https://www.psycon.fi/blogi/sitouttamisen-viisi-tekijaa, Mikael Nederström

Julkaistu myös: https://onseseppa.blogspot.com/2019/03/yhteinen-naureskelu-ei-tuota-bisnesta.html

Sitoutuminen on sellainen aihe, jota olen pohtinut monelta eri kantilta koko Proakatemia-aikana varrella. Välillä olen ollut positiivisella vireellä asian suhteen, mutta useimmiten olen joutunut huomaamaan, että joko omassani tai muiden sitoutumisessa on puutteita. Viime aikoina olen huomannut, että sitoutumisessa on kyse paljon myös sitouttajasta. Luin Psyconin tutkimusjohtajan Mikael Nederströmin blogitekstin aiheesta Sitouttamisen viisi tekijää.

Pidän tärkeänä tarkastella riittävin väliajoin, toteutuvatko luottamus johtoon, oman työn merkitys, riittävät kehittymismahdollisuudet, tunnustus onnistumisesta ja sosiaalinen tuki omassa sekä työyhteisön toiminnassa.

Meillä on pitkästä aikaa johtaja ja johto, johon omaa luottamustaan peilata. Toistaiseksi olen voinut luottaa heihin siinä, että tiimiyrityksemme saavuttaa itselleen asettamansa tavoitteen. Enemmän minua arveluttaa se, onko johdollamme kollektiivinen luottamus – ja haluavatko kaikki ylipäänsä luottaa.

Omalle työlleen on siinä mielessä helpompi hakea merkityksellisyyttä, että työtehtäviä on tarjolla myös oman tiimin arjen ulkopuolella. Esimerkiksi koin suurta merkityksellisyyden tunnetta, kun pystyin tarjoamaan Proakatemialla vierailleelle ranskalaisryhmälle ainakin heidän palautteensa perusteella mieleenpainuvan kokemuksen. Promisiaan vierailu ei liittynyt sinänsä mitenkään.

Kehittymismahdollisuudet ovat minulle arjessani yksi merkittävimmistä draivereista. Pidän tärkeänä, että saan viikoittain kamppailla vaihtuvien ongelmien ratkaisun parissa. Tällaista vaihtuvuutta tapahtuu aivan liian harvoin, mikä tarkoittaa sitä, että minun on nähtävä itse enemmän vaivaa vaihtuvuuden takaamiseksi. Se taas tarkoittaa sitä, että minun on keskityttävä enemmän itsekseni taklaamaan erilaisia ongelmia.

Tiimiympäristössä on haitallista joutua pohtimaan yksin oikeastaan mitään. Poikkeuksia toki voi olla, mutta ainakin omasta mielestäni on tärkeää, että joka hetki jossain on sellainen henkilö, joka voi tarvittaessa antaa sparrausapua niin, että hän kokee siitä merkitystä omaan tekemiseensä.

Tiimissämme ei ennen jaettu tunnustusta onnistumisista, mutta siihen on ollut viime aikoina näköpiirissä huomattavaa parannusta. Tiimi jaksaa paremmin, kun sen jäsenet jakavat ja vastaanottavat positiivista palautetta aina, kun siihen on aihetta. Olen kiitollinen, että viestintäpäällikkönä minulla on otollinen tilaisuus edesauttaa palautekulttuurin kehittymistä. Myös sosiaalinen turvallisuus ja tuki sen myötä kehittyvät.

Lopulta se, että on paikalla, hymyilee ja päästää suustaan positiivisia asioita, ei riitä menestyvän bisneksen kehittämiseen, mutta se on erittäin hyvä alku ja perusta sitoutuneelle tiimisuhteelle.

Kommentit
  • Minna Järvinen

    Hyvä Lassi! Oot hyvin ottanut roolia tiimissä ja halunnut jakaa omaa osaamistasi. Olet rohkea ja hyvä esimerkki monelle. Pidä tästä kiinni!

    1.4.2019
Kommentoi