Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Yhdessä isosti



Kirjoittanut: Henna Koivula - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yrityksen arvot, visio ja missio ovat yrityksen päivittäisessä arjessa. Nämä kolme tulee olla jokaisella yrityksen työntekijällä selvillä ja niiden tulee näkyä yrityksen teoissa.

 

Yrityksen arvojen tulee näkyä työntekijöiden työskentelyssä sekä johtajien päätöksissä. Kukaan ei yrityksiä pakota arvoja päättämään, mutta niistä todella voi olla hyötyä. Arvot kuitenkin näkyvät tekemisessä, vaikka niitä ei virallisesti olisikaan päätetty. Yrityksen arvot seinällä korulauseena ei kerro kenellekään mitään, ellei niitä ole nähtävillä tekojen kautta. Yleensä arvojen välittäminen onnistuu, kun antaa esimerkkejä konkreettisista teoista, joita on tehnyt. Arvot yrityksen toimintasääntöjä.

 

Yrityksen visio kuvastaa tavoitetilaa, jossa yritys haluaa jonkin ajan päästä olla. Vision tulee olla innostava ja työntekijöiden tulee sitoutua siihen. Ilman sitoutuneita työntekijöitä, visiota on todella vaikea saavuttaa. Monesti yrityksen visio rakennetaan tarinan tai sloganin muotoon.

 

Missio kertoo, miksi yritys on olemassa ja mitä toiminnalla halutaan saavuttaa. Mission avulla kerrotaan olemassaolon syy ja tehtävä.

 

Promisian arvot ovat: Yhdessä isosti. Yhdessä estottomasti. Yhdessä janoisesti. Mielestäni tästä välittyy heti se, että me osaamme työn ohessa pitää hauskaa. Joillekin arvomme eivät ehkä uppoa, mutta ne, joille ne uppoavat taatusti arvostavat, sitä meininkiä mikä meiltä löytyy. Yhdessä isosti kuvastaa, sitä mitä saamme aikaan, kun teemme yhdessä. Olemme monta kertaa todistanut, että saavutamme mielettömiä tuloksia yhdessä tekemällä. Yhdessä estottomasti saattaa monia naurattaa, mutta meille se tarkoittaa sitä, että homma kuin homma niin se hoidetaan. Meillä ei turhia lukkoja ole, joiden takia emme jotakin voisi tehdä. Me heittäydymme aina sata lasissa erilaisiin haasteisiin. Yhdessä janoisesti on jo pitkään kulkenut mukanamme. ”Meillä on jano” huudahdus on lähtenyt jo viime syksynä. Promisialla todella on jano. Me haluamme oppia ja kehittyä. Ja me todella haluamme olla paras versio Promisiasta. Meillä on jano ja se näkyy etenkin kilpailutilanteissa. Me haluamme venyttää rajojamme välillä äärimmäisyyksiin, jotta näemme, kuinka pitkälle pääsemme. Promisiassa arvoja mietittiin pitkälti sen pohjalta, mitkä teemat tekemisessämme on näkynyt ja nimenomaan sen tekemisen pohjalta ne muokkautuivat meille.

 

Kehitytään ja opitaan yhdessä mahdollisuuksia hyödyntämällä! on Promisian missio. Me haluamme kehittyä ja oppia, jotta saamme parhaan mahdollisen potentiaalin tiimissämme käyttöön. Me haluamme hyödyntää eteen saapuvat mahdollisuudet. Pidämme siis silmämme auki ja pysymme hereillä, mitä ympärillämme tapahtuu.

 

Promisian tavoitteena on olla miljoonatiimi joulukuussa 2020. Tänä keväänä me päätimme, että miljoonatavoite on Promisialle sopiva. Me haluamme haasteita ja miljoonan liikevaihto on sitä. Me haluamme puristaa itsestämme tiedon ja taidon ulos, jotta tavoitteessa onnistutaan. En unohda koskaan sitä energiaa, mikä Promisiassa huokui, kun tavoite päätettiin. Mielestäni tiimiämme motivoi yhteinen haastavalta tuntuva tavoite. Monista miljoonatiimi tuntuu hullulta ja toisinaan meihin ei olla uskottu. Promisiaaneja tämä kuitenkin motivoi entisestään. Hammasta purren me näytämme, kuinka miljoonan liikevaihto saavutetaan!

 

Lähteet:

https://yrityksen-perustaminen.net/yrityksen-arvot/ (luettu 15.5.2019)

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/debatti-unohdetaan-missio-ja-visio-ryhdytaan-puhumaan-paamaarista/b8e47a04-715a-3fb0-91b0-bd98795a006e (luettu 15.5.2019)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close