V*tuttaa olla kameleontti -soluessee

13.11.17 Esseen kirjoittaja: Removed User
Kirjapisteet: 3
Kirja: Idiootit ympärilläni
Kirjan kirjoittaja: Thomas Erikson
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle, Vastuullinen ja kestävä yrittäjyys, Oppiva organisaatio

Kirjoittajat:

Annina Mustonen

Jemina Niemi

 

Luimme tiimimme kanssa Idiootit ympärilläni -kirjan, joka perustuu neljään persoonallisuusväriin: punaiseen, siniseen vihreään ja keltaiseen. Kirjaa hypetettin paljon tiimiläistemme toimesta, joka aiheutti skeptisen suhtautumisen kirjaan – mikä kirjassa voi olla sen kaiken “haippaamisen” arvoista? Tässä esseessä käsitellään positiivisten kolahdusten lisäksi myös pohtimaamme kritiikkiä teoriaa kohtaan sekä teorian meidän mielestämme ei niin miellyttäviä puolia. Olemme käyttäneet esseessä erilaisia liskometaforia kuvaamaan käsityksiämme värien kanssa toimimisesta ja ihmisten käyttäytymisestä. Kirjoittajina esseelle toimi keltavihreä kirjoittaja sekä sinikeltainen kirjoittaja. Haastammekin sinut, lukijan, arvaamaan kumpi meistä on kumpi.

 

Neljä eriväristä liskoa

 

Kukaan ei ole vain yhden värinen. Ihminen saattaa olla eri tilanteissa eri värinen. Myöskään kaikki väriin kohdistetut piirteet eivät välttämättä osu kaikkiin saman värisiin. Voit tehdä testin alla olevasta linkistä, mikäli värit persoonallisuusvärit eivät ole sinulle tuttuja: https://www.ps-kustannus.fi/tunnistatemperamentit.html (Tunnista temperamentit 2017.) Seuraavassa lyhyesti kuvaukset eri värien ominaisuuksista, arvoista, mahdollisista ongelmista sekä vinkkejä siihen, miten eri värien kanssa kannattaa toimia. Kerromme myös, miten eri värit toimivat konfliktitilanteissa.

KUVA 1. Syvällinen sininen. (Koivula 2013 ; Manninen 2014.)

KUVA 2. Ketterä keltainen. (Koivula 2013 ; Manninen 2014.)

KUVA 3. Lempeä vihreä. (Koivula 2013 ; Manninen 2014.)

KUVA 4. Ponteva punainen. (Koivula 2013 ; Manninen 2014.)

Mukautuva kameleontti vai todellinen lohikäärme?

Molempia meistä ahdisti kirjassa kuvailtu ajatus mukautumisesta eri värien kohdalla eri tavoin. Koimme, että jos kirjan ohjeita noudattaa, joutuu olemaan jatkuvasti kuin kameleontti konsanaan. Tämä alkaa pidemmän päälle käydä itse kullekin ihan järkyttävän uuvuttavaksi. Ymmärrämme, että esimerkiksi siniselle kannattaa perustella kantansa paremmin kuin vaikkapa vihreälle. Koemme kuitenkin, että lopullinen vastuu viestin ymmärtämisestä on myös vahvasti vastaanottajan käsissä. Toki tätäkin seikkaa korostettiin kirjassa, mutta ei mielestämme tarpeeksi.

Tärkeää meidän mielestämme olisi tunnistaa ominaisuudet itsessään. Tunnustaa omat puutteensa ja vajavaisuutensa. Esimerkiksi sinisen on hyvä tiedostaa, että hän vaatii välillä aivan liian spesifiä tietoa; että välillä voisi vähän höllätä ja luottaa muihin. Vaihtoehtoisesti keltaisen tulisi ymmärtää omat tunteiden ailahtelunsa ja se, miten paljon ne vaikuttavat muihin. Ja ymmärtää myös muiden tunteita, ettei muiden tarvitse yrittää olla keltaisen ympärillä aina iloisia ja yltiöpositiivisia.

Mukautuvana kameleonttina luikertelemisesta tuli mieleemme yksi sana: teeskentely. Meille molemmille tämä aiheuttaa suorastaan raivoa, etenkin esseen sinikeltaiselle kirjoittajalle. Jos sinikeltainen kirjoittaja huomaa, että joku muuttaa käytöstään toimiessaan hänen kanssaan, häneltä niin sanotusti “palaa käpy”. Esimerkiksi jos joku on sinikeltaisen kirjoittajan seurassa tekopirteä, vain koska tietää keltaisten pitävän positiivisesta ilmapiiristä, on konflikti lähellä. Mukauttamisen tulisi olla siis hyvin hienovaraista, jotta se toimii. Sellaista, ettei sitä heti huomaa. Erityisesti keltavihreä kirjoittaja kokee myös mukautumisen eräänlaisena huijauksena. Tällä tavoin luomalla nahkansa uudelleen jokaiseen vuorovaikutustilanteeseen huijaa itseään, mutta myös muita luulemaan, että on jotain muuta kuin oikeasti on. Ja huijaa myös mukautumisen kohteena olevaa ihmistä toimimaan vaistojaan vastaan.

Ymmärrämme myös sen, että värejä ymmärtämällä ja niihin mukautumalla voidaan vaikuttaa eri väristen ihmisten motivaatioon ja saada heidät myös toimimaan toivomallaan tavalla. Meidän mielestämme kuitenkin muutoksen tai motivaation tulisi lähtökohtaisesti lähteä ihmisestä itsestään. Muutoin muutos ja motivaation lähde eivät ole pysyviä.

“Ja sit tuli mieleen myös siitä Egosta fantasmagoon -kirjasta se juttu siitä et karisma kirjallisuus pyörii usein sen ympärillä, että miten saa ihmiset toimimaan niin kuin haluaa ja miten voi vaikuttaa muihin ihmisiin. Se ei kuitenkaan karismassa ja karismaattisuudessa ole se pointti. Vaan se, että koska se ihminen on aito ja oma itsensä niin se karisma loistaa siitä ulospäin ja ihmiset haluaa tehdä asioita sen ihmisen vuoksi, koska se juuri on aito ja oma itsensä. Ei välity epäaitoutta. Sama pätee mun mielestä näihin väreihin.”  – Keltavihreä kirjoittaja

Toinen sudenkuoppa teoriassa on mielestämme se, että lähtökohtaisesti vain hyväksytään kaikki käytös. Asioista ei enää puhuta niiden oikeilla nimillä, vaan todetaan vain, että “no se on niin punainen”. Pohdimmekin molemmat jo pajassa, että voidaanko värien avulla oikeuttaa “huono” käytös? Keltaiselta hyväksytään asioiden unohtelu, vihreältä hyväksytään passiivisuus, punaiselta ilkeys ja siniseltä jatkuva negatiivisuus. Voiko värien taakse piiloutuminen estää kritiikin, ja toisaalta kehujen, antamisen ja vastaanottamisen? Ja samalla myös pysäyttää kasvun?

“Mut summa summarum: sen sijaan että oltais kameleontteja ja keskitettäis energia muihin väreihin mukautumiseen, niin voitais keskittyä myös omien huonojen puolien kehittämiseen.” – Sinikeltainen kirjoittaja

 

No miten sitten v*ttuuntuneesta kameleontista tulee se ihkaoikea lohikäärme?

Olemme nyt todenneet, että kameleonttina oleminen v*tuttaa. Nyt pääsemmekin siihen, että miten kirja on auttanut näitä kahta kameleonttia luomaan nahkansa vielä kertaalleen tullakseen ihkaoikeiksi lohikäärmeiksi. Eli miten olemme kirjan avulla pystyneet kehittämään itseämme.

Esseen sinikeltainen kirjoittaja kokee, että on oppinut ymmärtämään paremmin itseään. Hän on ymmärtänyt, että hän on herkkä ja että sille on olemassa looginen selitys, miksi hänelle fiilis on kaikki kaikessa. Olemme myös molemmat oppineet ymmärtämään muita värejä paremmin. Mieleemme tuli yksi keskustelu erään meille tiimimme sinipunaisen, meille molemmille läheisen jäsenen kanssa. Puhuimme hänen kanssaan palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta. Sinipunainen toivoo, että palaute on välitöntä ja kärkäskin palaute on hänelle ihan okei. Käytimme yhtä sinipunaisen ja sinikeltaisen välillä tapahtunutta vuorovaikutustilannetta esimerkkinä keskustelussa.Tilanteessa sinipunainen olisi toivonut, että palaute oltaisiin annettu välittömästi. Sinikeltainen oli taas peilannut tilannetta siihen, miten hän toivoisi, että häntä itseään kohtaan käyttäydyttäisiin ja päätynyt antamaan palautteen vasta hänen mielestään sopivalla hetkellä. Hänellä kun olisi mennyt pasmat sekaisin jos olisi saanut suoraa palautetta samankaltaisessa tilanteessa. Keskustelun jälkeen molemmat esseen kirjoittajat ovat pyrkineet antamaan palautetta sinipunaiselle hänen toivomallaan tavalla ja vuorovaikutus on ollut mutkattomampaa.

“Aiemmin oon pitänyt itseäni vähän outona, kun tykkään fiilistellä erilaisia asioita, kuten joulua. Värien kautta on ollut helpottavaa huomata, että fiiliksiin liittyvät asiat liittyy mun keltaiseen väriin. Siistiä tietää, että tällaisia hölmöjä fiilistelijöitä on muitakin. Oon myös ajatellut, että oon jotenkin herkkis ilmapiirille – muhun vaikuttaa tosi paljon jos on vaikka negatiivinen tai hätäinen ilmapiiri – se tarttuu muhun nopsaan. Mutta himpskatti, on muitakin jotka kokevat samoin. Ja on ollut mielenkiintoista ymmärtää, että kaikki eivät ole kiinnostuneita ilmapiiristä ja se selittyy pitkälti väriteorian avulla.” – Sinikeltainen kirjoittaja

Kirjassa oli myös hyvä esimerkki vihreistä, joka upposi tämän esseen keltavihreään kirjoittajaan kuin kuuma veitsi voihin. Esimerkissä kerrottiin tarina vihreistä tyypeistä illallisella pöydän ympärillä. Pöytä on laitettu kauniiksi ja tunnelma on hyvä. Kaikki vaikuttaa muutoinkin olevan kaikin puolin “bueno”. Paitsi että keskellä pöytää on verinen, haiseva hirvenpää. Kaikki illastajat viettävät illan väistellen hirvenpäätä ja esittämällä, kuin sitä ei olisi olemassa. Loppujen lopuksi yksi vihreistä rohkaistuu ja toteaa, että mahtaisiko tuossa pöydällä olla haiseva, verinen hirvenpää? Suunsa avannut leimataan muiden toimesta hankalaksi tyypiksi, joka pilasi illan. “Eikö se nyt vain olisi voinut olla hiljaa?”. Keltavihreä kirjoittaja suorastaan nauroi haljetakseen lukiessaan tämän kuvailun: “Noinhan mä just teen!”. Pöydän ympärille pystyi helposti kuvittelemaan seitsemän keltavihreää kirjoittajaa illastamaan ja väistelemään hirvenpäätä konfliktin pelossa, ajatuksenaan, ettei nyt vain tarvitsisi tehdä asialle mitään. (Erikson 2017.) Sen tajuaminen, että juuri noin vihreät toimivat, on auttanut kehittämään itseään. Tämä on aiheuttanut esimerkiksi sen, että keltavihreä kirjoittaja on nykyisin pyrkinyt tietoisesti jäämään ristiriitatilanteisiin, vaikka vaisto käskee pakenemaan ja piiloutumaan peiton alle maailmalta. Myös kritiikin antaminen on helpottunut, kun on ymmärtänyt, että muut eivät mene siitä rikki eikä automaattinen seuraus kritiikille ole konflikti. Ja vaikka olisikin, se ei tarkoita maailmanloppua. Konfliktit kuuluvat elämään ja puhumalla niistä selvitään ja päästään eteenpäin.

Keltavihreä kirjoittaja on myös oppinut arvostamaan keltaista puoltaan enemmän, jota on kovasti aikaisemmin pyrkinyt piilottamaan, koska on tuntenut itsensä vähän hölmöksi. Hän on ymmärtänyt, että on ihan okei heittää niitä huonoja puujalkavitsejä ja nauraa typerille asioille. Ja että keltaisuudellaan voi piristää muiden päivää.

 

Summa summarum, sanoi sinikeltainen lohikäärme

Persoonallisuusvärit ovat oiva väline tiimityön kehittämiseen, mutta jopa vahingollisia väärin käytettyinä. Voin hyvin kuvitella, kuinka työntekijä traumatisoituu pitkäksi ajaksi kun pomo läväyttää väritestin tulokset pöytään ja kertoo “tämän värinen sä oot ja käyttäydyt kyllä just näin”. Kuvittelisin, että itse vetäytyisin kuoreen ja kieltäytyisin kuulemaan enää sanaakaan väreistä – ikinä. Jotta väriteoriasta saa oleelliset pointit irti, on oleellista, että ilmapiiri jossa värejä käsitellään on luottamuksellinen. On myös tärkeää, että pohditaan, miten värianalyyseja olisi hyvä käsitellä. Tässä ehkäpä huomaa kirjoittajan keltaisen vivahteen – hyvä fiilis on todella tärkeä asia, sininen puoleni haluaa tiukan faktan pöytään – miksi näitä käsitellään, mitä se hyödyttää?

On hyvä muistaa, että ihminen on paljon kaikkea muutakin kuin tietyn värinen. On myös käyttäytymismalleja, mitä ei voi selittää joillain väriominaisuuksilla

Asia on jotakuinkin näin tai voi se olla olemattakin, totesi keltavihreä lohikäärme

Koen, että olen saanut värien ymmärtämisen kautta enemmän itsevarmuutta. Ymmärrän myös paremmin muita. Etenkin parisuhteessani erittäinkin punaisen henkilön kanssa sen ymmärtäminen, ettei hän sanomisillaan tarkoita pahaa vaan se on hänen tyylinsä kommunikoida on helpottanut elämää huomattavasti. Ei tarvitse enää kovin usein vetäytyä peiton alle itkemään ja kirota pahaa maailmaa.

Myös tunne siitä, että minulla on oikeus omiin mielipiteisiini ja olla sellainen kuin olen, on vahvistunut entisestään. Tarvitsen kuitenkin keltavihreänä näiden asioiden käsittelyyn tiimissä turvallisen ja positiivisen ilmapiirin.

 

Lohikäärmeet levittämässä värien sanomaa

Loppujen lopuksi koemme, että väriteoriassa on enemmän hyvää kuin huonoa. Terve kritiikki on kuitenkin usein tarpeen eikä kaikkea kannata pureksimatta niellä.

Olemme onnellisia siitä, että esimerkiksi psyykkisen valmennuksen projektimme kautta voimme levittää näitä oppeja eteenpäin. Olemme molemmat myös kiinnostuneita alumnitoiminnasta ja  sinikeltainen kirjoittaja onkin Proakatemian Ystävät Ry:n uusi puheenjohtaja. Toivomme, että voimme hyödyntää väriteoriaa myös alumnitoiminnassa.

Mielestämme värit ovat loistava väline palautteen antamiseen, jos ryhmässä tai tiimissä ei ole vielä päästy sille tasolle, että palautetta uskallettaisiin antaa kovin suoraan. Tässä voidaan lisänä käyttää myös Joharin ikkunaa. Esimerkiksi sinikeltainen kirjoittaja on hyödyntänyt tätä välineenä omien valmennettaviensa kanssa. Myös pikkuleijonien mentaalivalmentaja Melina Niemi on käyttänyt väriteoriaa valmennuksessa ja onkin spekuloitu, onko tämä johtanut osaltaan pikkuleijonien menestykseen?

Ps. Joko olet päätellyt, kumpi on sinikeltainen ja kumpi keltavihreä kirjoittaja?

 

 

Lähteet:

Erikson, T. 2017. Idiootit ympärilläni. Kuinka ymmärtää muita ja itseään.

 

Ps-kustannus (Tony Dunderfeltin mukaan). 2017. Tunnista temperamentit. https://www.ps-kustannus.fi/tunnistatemperamentit.html Viitattu 12.11.2017.

 

Koivula, L. 2013. Erilaiset temperamentit töissä. Hyvä terveys. https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/erilaiset_temperamentit_toissa Viitattu 12.11.2017.

 

Manninen, O. 2014. Stressi paljastaa millainen olet. Ekonomi. https://www.ekonomilehti.fi/stressi-paljastaa-millainen-olet/ Viitattu 12.11.2017.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!