Voittamisen anatomia

08.10.16 Esseen kirjoittaja: Removed User
Kirjapisteet: 2
Kirja: Voittamisen anatomia
Kirjan kirjoittaja: Oskari Saari
Kategoriat: Oppiva organisaatio

Urheilutoimittaja ja Formula 1-selostaja Oskari Saaren kirjoittamassa kirjassa kuvataan F1 lääkäri Aki Hintsan uraa, filosofiaa ja tekemisiä maailman kovimman autourheiluluokan terävimmällä huipulla. Kirjasta selviää kuinka vaikutusvaltainen ja pidetty Aki Hintsa F1 maailmassa todellisuudessa urallaan olikaan.

Hintsa oli aikoinaan lupaava nuori jääkiekkoilija, mutta NHL-unelman hiivuttua hän päätti kouluttautua lääkäriksi. Hintsa on toiminut myös lähetystyö lääkärinä Etiopiassa, jossa hän tutustui muun muassa kestävyysjuoksun legendaan, moninkertaiseen olympiavoittajaan Haile Gebreselassieen. Hintsan hyvinvoinnin ajatus lähtee ”coresta”, eli ihmisen ytimestä. Sen perusajatuksena on elämän kokonaisvaltainen kontrollointi pienempien osa-alueiden kuten unirytmin, ravinnon ja sosiaalisten suhteiden kuntoon laittamisella.

Haile Gebreselassien mielestä menestymiseen tarvittiin kolmea asiaa: kurinalaisuutta, kovaa työtä ja ennen kaikkea sitoutumista. Näitä kolmea asiaa tarvitaan myös ehdottomasti yrittäjyydessä ja liike-elämässä ylipäätään. Urheilua ja liike-elämää yhdistää mielestäni moni muukin asia ja näistä asioista kannattaakin jokaisen tulla ottamaan selvää helmikuussa Tampere Areenalla järjestettävään Sport & Business Seminariin. Etenkin Kalle Palander tulee puhumaan juuri tätä asiaa aiheenaan Henkisen vahvuuden merkitys tiellä menestykseen.

Hintsa pohti mitkä saattaisivat olla syitä Etiopialaisten ylivoimaisuuteen kestävyysjuoksussa. Hintsa näki iloisuuden ja hyvän asenteen suurena tekijänä matkalla menestykseen. Juoksijat lähtivät joka aamu harjoittelemaan aikaisin iloisina ja huikealla asenteella. Harjoitukset tehtiin aina jopa pienten loukkaantumistenkin vaivatessa. Ainakin itse uskon että positiivisella asenteella ja määrätietoisella tekemisellä sekä hyvällä yhteishengellä saadaan tuloksia aikaan myös liike-elämässä. Toinen asia johon Hintsa juoksijoissa kiinnitti huomiota oli äärimmäisen tarkka vuorokausirytmi, tasapainoinen ruokavalio ja perheen/harjoitusringin tuki sekä läheisyys. Kun nämä asiat ovat elämässä tasapainossa syntyy positiivinen kierre, jossa elämän eri osa-alueet tukevat toisiaan. Tällöin on myös huomattavasti helpompi päästä yli pettymyksistä ja vastoinkäymisistä. Hintsan mukaan menestys ja onnellisuus eivät ole toisistaan riippumattomia asioita, vaan menestys on hyvinvoinnin ja onnellisuuden sivutuote.

Kun ihminen saavuttaa unelmiaan, kuten urheilussa olympiavoiton tai liike-elämässä tavoittelemansa aseman on motivaation uudelleen kerääminen usein erittäin vaikeaa. On haastavaa löytää palavaa tarvetta saavuttaa jo kerran saavutettu uudestaan. Parhaiten menestymisen kriiseistä selviytyvät ne, joiden identiteettiä urheilu tai liike-elämän tavoitteet eivät määrää kokonaan vaan joilla on elämässään muutakin psykologista pääomaa kuin statuksensa. Hintsan kehittämästä hyvinvointimallista jokainen voi hyötyä omalla tavallaan. Hintsa on itsekin todennut olevansa työssään huomattavasti tehokkaampi silloin kun tekee vähemmän ja muistaa myös pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Yksi tarina jäi erityisesti kirjasta mieleeni esimerkkinä Hintsan metodeista. Hintsa oli käskenyt nuoren ja silloin vielä melko tuntemattoman F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kirjoittaa ”kotiläksynään” paperilapulle joukon hänen elämässään tärkeimpiä ihmisiä. Vettel oli tehnyt työtä käskettyä ja ojentaessaan lapun Hintsalle hän ihmetteli sen tarkoitusta, Aki vastasi näin: ”Pidä tämä tallessa. Kun alat menestyä, elämääsi haluaa kuulua moninkertainen määrä ihmisiä. Tästä voit tarkistaa, ketkä ovat oikeat ystäväsi ja muistat myös pitää heihin yhteyttä.”

Itseäni kirja inspiroi erityisen paljon sillä olen aina pyrkinyt pitämään Hintsan mainitsemat asiat kunnossa elämässäni ja uskon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja menestyksen olevan huomattavasti helpommin saavutettavissa kun nämä elementit ovat tasapainossa. Suosittelen kaikkia lukemaan Voittamisen anatomian ja keskittymään sen pohjalta uusin ajatuksin henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

2 kommenttia to “Voittamisen anatomia”

  1. Eveliina Kauvosaari sanoo:

    Hyvin Valtsu vertailet urheilun ja liike-elämän samankaltaisuutta. Voisit enemmänkin lukea tämän yhdistelmän kirjallisuutta, koska se selkeästi kiinnostaa sinua! Siitä olisi varmasti hyötyä myös teidän seminaarille. Pienet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen ja onnellinen sekä hyvinvoiva ihminen omaa varmasti paremmat edellytykset menestymiselle. Komppaan täysin! Monien suositusten vuoksi aion itsekkin lukea tuon kirjan ja sen pohjalta keskittyä uusin ajatuksin henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Tytti Aura sanoo:

    Muhun teki myös vaikutuksen juuri tuo Sebastian Vettelin kotiläksy. Uskon, että kaikkien olisi hyvä oikeasti miettiä juuri sitä, ketkä ihmiset yrittävät hyötyä sinusta ja ketkä oikeasti välittävät. Kirjaa voin kyllä lämpimästi suositella muillekkin ja oli erittäin mielenkiintoista lukea Aki Hintsan mielettömästä urasta. Voisko siinä olla hyvä SBS-puhuja?

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!