Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Voittamisen anatomia



Kirjoittanut: Henna Haara - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Aki Hintsa

Mestareiden tekijäksikin kutsuttu Aki Hintsa on toiminut lääkärinä niin lähetystyössä Etiopiassa kuin tunnetuille Formula 1 -kuljettajille. Hänen oppejaan ovat käyttäneet myös kansainväliset huippujohtajat ympäri maailmaa. Hänen luonteensa ja etenkin luontainen halunsa auttaa ihmisiä on varmasti ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä hänen menestyksekkään lääkärin uransa luomiseksi. Hintsan toiminnan taustalla on aina ollut ajatus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. ”Yksittäisten ongelmien sijasta korjataan koko elämä”, oli Hintsalla tapana sanoa. Oskari Saaren kirjoittama Voittamisen anatomia paljastaa Hintsan opit käyttöön myös ihan tavallisille tallaajille.

 

Menestyksen ympyrä

LFA (logical framework approach) on 1960-luvulla Yhdysvalloissa kehitetty malli, jonka tarkoitus on pilkkoa mahdottomalta tuntuva projekti pienempiin alueisiin, joista jokaiselle tehdään oma toimintasuunnitelma ja tavoitteet sekä tavoitteille konkreettiset mittarit.  Hintsa päätti soveltaa LFA-mallia omaan elämäänsä ja määritti isoksi kokonaistavoitteekseen hyvinvoinnin. Tämän hän pilkkoi kuuteen pienempään osa-alueeseen, jotka loivat kehän menestyksen ympyrälle, jonka Hintsa myöhemmin kehitti ja joka toimi hänen toimintansa perustana aina siitä eteenpäin.

Hintsaa kiinnosti suuresti sairauksien ennalta ehkäisy ja hän halusi, että ihmisten terveyttä voitaisiin hoitaa sairauksien sijaan. Hänen filosofiansa ottaa huomioon jokaisen yksilönä, jolle luodaan tavoitteet omien tarpeiden mukaan. Hintsa ei myöskään halunnut asettaa liikaa tavoitteita kerralla, sillä hän tavoitteli jokaisen kohdalla kokonaisvaltaista hyvinvointia pysyvän elämänmuutoksen kautta hetkellisen muutoksen sijaan.

 

Core

Menestyksen ympyrän keskustaksi muodostui core, joka kuvaa ihmisen ydintä, eräänlaista henkistä profiilia. Mitä paremmin hahmottaa oman ytimensä, sitä helpompaa on tehdä päätöksiä. Ydin on myös sisäisen motivaation alkulähde. Hintsa on määrittänyt kolme kysymystä, joiden vastaukset muodostavat ihmisen ytimen:

  1. Tiedätkö, kuka olet?
  2. Tiedätkö, mitä haluat?
  3. Hallitsetko omaa elämääsi?

Kysymyksistä ensimmäisen tehtävä on hahmottaa ihmisen identiteetti ja toisen on kertoa jotakin kyseisen ihmisen elämän tarkoituksesta. Kolmas kysymys hahmottaa niitä tekijöitä, jotka mahdollisesti ovat tavoitteen mukaisen elämän esteenä.

Ytimen ympärille rakentuu kaikki muu ja siksi siihen on aina hyvä palata kun miettii mitä tahansa osa-aluetta omassa elämässään. Kaikki on helpompaa ja selkeämpää kun hallitsee oman ytimensä.

 

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osa-alueet

Yleinen terveys

Ihmisen keho kestää paljon erilaista kuormitusta, joka ei ole sille hyväksi, kuten univelkaa tai ylipainoa. Tämän vuoksi moni laiminlyö terveyttään, koska ongelmat eivät näy kehossa välittömästi selkeinä, vaan ne muodostuvat ajan kuluessa. Monilta sairauksilta kuitenkin vältyttäisiin, jos ennaltaehkäisy saisi isomman roolin elämässä. Hintsa halusikin siirtää lääketieteen edistyneimpien keinojen painopistettä reagoivasta ennakoivaan ja siksi hän noudatti seuraavia neljää yleiseen terveyteen liittyvää sääntöä:

  1. Selvitä ja hoidata vaivasi
  2. Selvitä perinnölliset riskitekijäsi
  3. Selvitä henkilökohtaiset riskitekijäsi
  4. Panosta ennaltaehkäisyyn

Hintsan mallissa yleinen terveys onkin sekä lähtö- että maaliruutu. Mitä terveempänä ihminen pysyy, sitä helpompi hänen on välttää sairaudet ja siksi tarkoitus on pitää huolta myös terveistä ihmisistä, eikä vain niistä, jotka ovat jo sairastuneet.

Uni

Lähes jokaisen aikuisen ihmisen unentarve on noin 7,5-8,5 tuntia yössä. Siitä huolimatta suurin osa uskottelee itselleen olevansa poikkeus eikä huomaa oman unenpuutteensa aiheuttamia ongelmia. Väsymys aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja suorituskyvyn heikkenemistä, joiden vuoksi mm. loukkaantumiset ja onnettomuudet ovat todennäköisempiä. Vähäisellä unella sinnittelevät myös syövät helposti enemmän ja valitsevat rasvaisempia ja enemmän hiilihydraatteja sisältäviä ruokia kuin riittävästi nukkuneet henkilöt. Miten sitten edesauttaa riittävää ja hyvälaatuista unta? Hintsan ja hänen uniasiantuntijoidensa viisi perussääntöä parempaan uneen ovat:

  1. Kunnioita unen tarvettasi
  2. Vältä valoa illalla
  3. Pimennä näytöt ajoissa
  4. Rajoita kofeiinin ja alkoholin käyttöä
  5. Mene nukkumaan aina samaan aikaan

Ravinto

Hintsan tiimiin kuuluva Helene Patounas on erikoistunut yksilöllistettyihin ravintosuunnitelmiin. Hän siis huomioi testien ja analyysien kautta jokaisen yksilölliset tarpeet sen sijaan, että käyttäisi mitään yleispäteviä ravitsemusmalleja. Hänen mukaansa kaikille eivät sovi samanlaiset ruokailutottumukset, mutta jokaisen kohdalla terveellinen ruokavalio on tasapainoinen, luonnonmukainen, vaihteleva ja monipuolinen. Näiden pohjalta hän on luonut paremman ravinnon kuusi sääntöä:

  1. Löydä rytmisi
  2. Syö oikeaa ruokaa
  3. Älä ryhdy kuureille
  4. Syö sateenkaari päivässä
  5. Rakasta vettä
  6. 80 – 20 – pidä hauskaa!

Avaan kuudetta kohtaa sen verran, että kun syö ja juo terveellisesti 80 prosenttia ajasta, voi loput 20 prosenttia ottaa hyvällä omalla tunnolla rennommin.

Fyysinen aktiivisuus

Nykytutkimuksien mukaan päivittäisellä perusliikunnalla ja aktiivisuuden määrällä on tärkeämpi merkitys terveydelle kuin ahkeralla urheilulla. Perusliikunnan määrää on helppo mitata esimerkiksi urheilukellon askelmittarilla ja mittaamisella on tutkitusti myös psykologisia vaikutuksia motivaation suhteen. Hintsan kolme ohjetta aktiivisempaan elämään:

  1. Huolehdi, että saat riittävästi perusliikuntaa
  2. Tee aktiivisuudesta tapa – liiku säännöllisesti
  3. Liiku monipuolisesti, niin elät pidempään

Biomekaniikka

Biomekaniikka tutkii sitä, toimivatko kehon nivelet ja tukirakenteet oikein. Siinä keskitytään esimerkiksi löytämään elimistöä kuormittavia tekijöitä asento- ja liiketottumuksista ja korjaamaan niitä harjoitusten avulla. Yleisimmin biomekaniikan ongelmat ilmenevät selkäkipuina. Hintsan mallissa tarkoitus on korjata ryhtiä ja liikkeitä etukäteen, eikä vasta silloin kun selkäkivut ovat elämää rajoittava tekijä. Liikkeiden korjaaminen on yleensä myös leikkausta järkevämpi vaihtoehto silloin, kun kivut ovat jo ottaneet vallan. Hintsan tiimiin kuuluvan fysioterapian professori Hannu Luomajoen neljä sääntöä tuki- ja liikuntaelinongelmien ehkäisyyn ovat:

  1. Tarkista biomekaaninen toimivuutesi
  2. Pidä huolta lihaskunnostasi
  3. Keskity erityisesti keskivartalon tukilihasten kuntoon
  4. Venyttele!

Henkinen energia

Henkinen energia kuvaa jaksamista, elinvoimaisuutta ja energisyyttä. Se merkitsee tasapainoa ihmissuhteiden, työn, elämänarvojen ja elämäntapojen välillä. Hintsa kuvaa energiapyramidiksi nimeämänsä kolmeen kerrokseen jaetun kolmion avulla henkistä energiaa ja sitä, mistä se koostuu.  Suurin eli pohjakerros kuvaa läheisiä ihmissuhteita. Toisesta kerroksesta löytyy työ ja kolmannesta minä eli oma aika. Kun energiapyramidin kerrokset ovat hyvässä suhteessa keskenään, parhaimmillaan niistä jokainen voi antaa voimia kuluttamisen sijasta. Loppuunpalamisen estämiseksi Hintsalla on neljä neuvoa:

  1. Tiedosta, ketkä ovat sinulle tärkeimmät ihmiset ja anna heille aikaasi
  2. Huolehdi, että saat energiaa myös työstäsi
  3. Järjestä itsellesi omaa aikaa
  4. Määritä omat perusarvosi ja elä niiden mukaan – joka päivä

Lopuksi Hintsa haluaa kuitenkin korostaa sitä, että liiallinen yritys jakaa aikaansa ja energiaansa edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti voi olla myös haitallista, sillä se voi aiheuttaa hyvän olon sijasta stressiä. On hyvä yrittää tulla koko ajan hieman paremmaksi kuin kerralla täydelliseksi – se ei nimittäin ole edes mahdollista.

 

Pohdintaa

Aivan ehdottomasti yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista. Paljon on tullut luettua erilaisia ohjeita ja neuvoja terveyden hallitsemiseksi eri lähteistä – niin hyödyllisiä kuin vähemmän hyödyllisiä, mutta tämä teos avasi silmiä toden teolla kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osalta. Se todella kirkastui, miten eri osa-alueet eivät ole vain toistensa summa, vaan niistä jokaisen on oltava kunnossa, että minä voin voida hyvin. Lisäksi Hintsa avasi osa-alueita niin tarkasti, ettei asioita voinut olla tajuamatta. Etenkin uneen liittyen sain todella paljon uutta tietoa. Jos tuo nippelitieto kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti lukemaan koko kirjan. Esseessä en avannut näitä kovin syvällisesti, sillä kirjoitin tämän itseäni varten niin, että kokonaisvaltaisuus hahmottuu minulle aina, kun palaan näihin ohjeisiin tämän esseen kautta. Kun katson kokonaiskuvaa, on helpompi huomata missä on puutteita ja palata niihin osa-alueisiin syvemmin kirjan avulla.

Kommentoi