Artikkeli julkaistiin LinkedIn-sivullani 20.6.2019: https://www.linkedin.com/pulse/voi-miten-ep%25C3%25A4mukavaa-salla-nieminen

On aikainen aamu. Aurinko kimmeltää puiden lehtien läpi ja heijastaa järvelle häikäisevän sillan. Järvi on tyyni, ja puut huojuvat vienosti tuulessa. Aurinko lämmittää jo, vaikka kello on vasta seitsemän, mutta tuulenvire tekee lämmöstä juuri sopivan. Hetki on täydellinen.

Löysin itseni tämän hetken syleilystä alkuviikosta, kun osallistuin Hämeenlinnan Evolla partiokurssille. Saattaa olla, että maalailin juuri kokemastani hetkestä lukijalle kliseisen kauniin suomalaisen kesämaiseman, mutta tässä tarinassa tärkeintä ei olekaan tuo hetki vaan se, miten päädyin tuohon maisemaan.

Tarina sai alkunsa tammikuussa, jolloin ilmoittauduin Kolmiapila-Gilwell-nimiselle partiokurssille. Kurssi on osa partion johtajakoulutusta. Suomessa kursseja järjestetään nykyään erilaisina kokonaisuuksina, mutta oma kurssini, Ko-Gi 133, on kolmiosainen: kurssiin kuuluu viikonlopun mittainen seminaariosa, kuuden päivän mittainen leiriosa sekä toimintaosa omassa partiolippukunnassa. Tämän lisäksi omaan kurssiini kuuluu myös osallistuminen Johtajatulet-tapahtumaan. Seminaariosa järjestettiin huhtikuussa, ja palasin eilen Evon metsistä kurssin leiriosalta.

Leiriosalla elimme suurimman osan ajasta tyypillistä leirielämää ja osallistuimme erilaisiin koulutusrupeamiin. Vilahtipa rupeamissa myös tuttuja Proakatemialla käytettäviä menetelmiä. Leiriosan neljäntenä päivänä kurssilaisille kuitenkin kerrottiin, että tuleva yö vietettäisiin yksin maastossa tutun leirialueen ulkopuolella. Tämä oli minulle kauhistus! Siitä, että olin edellisen kerran ylipäätään viettänyt useamman päivän leirillä, oli monta vuotta, ja olin hyvin epävarma omista erätaidoistani. En ollut myöskään koskaan aikaisemmin viettänyt yötä yksin maastossa! Apua! Paniikki!

Kaikkein eniten minua hirvitti eksyminen, sillä vaikka osaan lukea karttaa, en ole mitenkään ylpeä suunnistustaidoistani. En ollut myöskään koskaan pystyttänyt majoitetta yksin, vähintään joku partiokaveri on aina ollut teltan toisessa päässä. Kurssin varustelistaan oli merkitty jokaiselle oma yhden hengen avomajoite, ja kävin ennen kurssia ostamassa tätä varten riippumaton, koska se tuntui mukavimmalta tavalta viettää yö yksin ja vaikutti myös helpolta kiinnittää. Lainasin myös omasta lippukunnasta erätoverin, jota voisin tarvittaessa käyttää sateensuojana.

Samalla kun saimme tiedon siitä, että seuraava yö vietettäisiin yksin maastossa, saimme mukaan eväät ja kartan. Ennen lähtöä jokaisen piti vielä näyttää kouluttajalle kartasta, mihin aikoisi pystyttää oman majoitteensa. Kun lähdin kävelemään epätietoisena leiristä poispäin, minua ahdisti todella paljon! Sydän hakkasi, ja harkitsin jopa sitä, että kääntyisin takaisin ja palaisin leiriin.

Jokin kuitenkin sai jatkamaan matkaa. Ajattelin, etten kehtaa palata takaisin. Jos muut pystyvät tähän, niin kyllä minäkin. Vaikka pelkäsin jatkuvasti eksyväni, jalat kuljettivat eteenpäin, ja pian löysinkin järven, jonka rannalle pystyttäisin riippumaton. Löysin kallion, jolla kasvoi aivan rannassa kaksi puuta juuri täydellisellä etäisyydellä toisistaan, mutta paikka kuhisi mustanaan hyttysiä. Harkitsin hetken aikaa toisen paikan etsimistä, mutta sitten en viitsinytkään vaan päätin ryhtyä hommiin.

Vedin päähäni hyttyshatun ja ryhdyin kiinnittämään riippumattoa epävarmoin ottein. Kokeilin erilaisia solmuja ja testailin, miten narut riittäisivät. Kun sain vihdoin maton kiinnitettyä, päätin kokeilla, kestäisikö se minua. Hivutin takamukseni maton reunalle ja ponkaisin. Matto keinui hetken aikaa, mutta sitten käteni lipesi, matto pyörähti ympäri ja löysin itseni kalliolta istumasta. Lyhyen hetken ajan epätoivo välähti mielessäni, mutta sitten aloinkin yhtäkkiä nauramaan. Kuvittelin, miltä tilanne näyttäisi ulkopuolisen silmin ja huomasin kikattavani maassa itsekseni!

Sain pystytettyä sadesuojan riippumaton päälle ja viriteltyä riippumaton hyttysverkon niin, että pystyisin nukkumaan yöni. Kiipesin lopulta riippumattoon ja ujutin itseni makuupussiin. Tuijottelin järvelle, ja ihmettelin, mitä olin saanut aikaan. Olo tuntui siltä, että ansaitsisin vähintään Nobelin palkinnon tästä suorituksesta, ja pohdiskelin siinä riippumatossa keinuessani, mikä ihme tässä nyt muka oli niin vaikeaa.

Kun puhutaan epämukavuusalueelle venymisestä, puhutaan usein virheellisesti asioista, jotka eivät kiinnosta. ”Olen matematiikassa tosi epämukavuusalueella, koska se ei ole mun juttu.” Sellainen aihepiiri, joka ei kiinnosta, ei kuitenkaan välttämättä ole epämukavuusaluetta. Epämukavuusalueella ollaan silloin, kun kokemus todella tuntuu epämiellyttävältä. Stranius (2014) toteaa artikkelissaan, että epämukavuusalueella koetaan mm. rasitusta, pelkoa, häpeää ja ujostusta.

Kiinnittäessäni riippumattoa yksikseni olin todella epämukavuusalueellani. Kun sitten hyvin nukutun yön jälkeen istuskelin aamuseitsemältä rantakalliolla, olo oli aivan päinvastainen. Selviydyttyäni yöstä minusta tuntui siltä, että pystyisin ihan mihin vain! Straniuksen (2014) mukaan epäonnistumiset ovat mainio tapa oppia, ja uskonkin, että tämä yksin maastossa vietetty yö opetti minulle enemmän kuin yksikään sellainen tilanne, jossa hommat ovat alusta lähtien sujuneet kuin rasvattu. Onhan se nyt ihan mielettömän kivaa onnistua ja saada kehuja jatkuvasti, mutta jos ei koskaan epäonnistu, niin tuskinpa siinä pidemmän päälle oppii kovinkaan paljon.

Vaikka en olekaan ihan tältä istumalta lähdössä yksin Lappiin vaeltamaan ja vaikka leirikiintiö tuli taas hetkeksi kyllä täyteen, tuo yksin vietetty yö maastossa teki minulle todella hyvää ja ymmärrän nyt paljon paremmin, miltä epämukavuusalueella todellisuudessa tuntuu.

Elämä on välillä epämukavaa, ja mikäs sen mukavampaa!

Stranius, L. 2014. Pelon voittaminen: vierailu epämukavuusalueella. Luettu 20.6.2019. http://leostranius.fi/2014/06/pelon-voittaminen-vierailu-epamukavuusalueella/

Raportointi

10.7.2019 artikkelia oli katsottu LinkedIn:ssä 52 kertaa ja siihen oli reagoitu 11 kertaa. Reagoinneista 3 oli tullut oman kontaktiverkostoni ulkopuolelta eli artikkeli on levinnyt myös minulle tuntemattomien keskuuteen. Kokonaisuudessaan artikkeli on menestynyt paremmin kuin edeltävä blogitekstini.