Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Visio, missio ja arvot johtamisen välineenä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Mitä ovat missio visio ja arvot?

 

Yritysmaailmassa visiolla tarkoitetaan näkemystä siitä missä yritys haluaa olla tulevaisuudessa. Käytännössä voidaan puhua valitun aikamääreen tavoitteesta, jota kohti pyritään. Yrityksen visio voisi olla esimerkiksi: “ Haluamme olla toimialamme markkinajohtaja vuonna 2025”. Jos visiota haluaa kuitenkin käyttää johtamisen välineenä tulisi sen olla sellainen, että työntekijät haluavat luontaisesti sitoutua siihen. Vision pitäisi siis olla myös motivoiva työntekijän kannalta. Siksi välttämättä pelkästään tulokseen taikka kasvuun liittyvät visiot eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla johtamisen välineenä, koska sen kaltaiset visiot ovat haluttavia lähinnä yrityksen johtoportaalle. Vision tulee olla myös realistinen. Liian korkealentoinen visio ei anna mahdollisuutta sitoutua, koska se tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta. Liian korkealle asetettu tavoite ei siis motivoi ketään ja ei luo myöskään ulospäin mitenkään luotettavinta kuvaa. Yritysten visiota tukee usein strategia, jossa on määritelty konkreettisia keinoja, jolla saavutetaan määritelty visio.

 

Yrityksen arvoilla tarkoitetaan asioita, joiden mukaan yritys toimii. Yrityksen arvona voi olla vaikkapa ympäristöystävällisyys. Tämä arvo silloin näkyy yrityksen sisäisessä kuin ulkoisessa toiminnassa. Yritys voisi panostaa vihreisiin valintoihin ja käyttää tätä myös markkinoinnissaan. Lähes jokainen nykyaikana perustettava yritys keksii itselleen arvot, mutta jos arvot ovat vain tuulesta temmattuja on hyvin vaikee yhdenkään yrityksen jäsenen niihin sitoutua. Arvoista voi siis olla hyötyä viestinnässä ja johtamisessa, mutta arvojen tulee siis olla sen kaltaisia, jotka heijastuvat yrityksen toiminnasta. Usein arvoja mietitään sen kautta, millaisena halutaan näkyä ulospäin, mutta usein tällaisissa tapauksissa ne jäävät vain sanoiksi verkkosivuille. Yrityksen arvot siis muodostuvat toimintatavoista. Arvoja ei ole pakko heti keksiä, vaan ne voivat muodostua ja muovautua vuosien saatossa.

 

Missiolla on tarkoitus vastata kysymyksiin, miksi yritys on olemassa ja minkälaisia asioita yrityksen toiminnalla halutaan saavuttaa. Missio on yleisesti viesti siitä minkälainen toimija yritys haluaa olla toimialallaan. Missiolla voidaan myös viestiä haluaako yritys toimia myös yhteiskunnan taikka ympäristön parantamisen eteen. Missio vastaa kysymykseen, miksi yritys on olemassa. Tämä eroaa hieman visiosta, koska visio vastaa kysymykseen, minkälainen toimija haluamme olla tulevaisuudessa. Jälleen kerran, vision tulisi olla sen kaltainen johon on helppo sitoutua. Missio voi olla myös oiva väline työntekijöiden päivittäisen motivaation ylläpitämiseen. Esimerkiksi Fazerin missio on: “ Ruokaa, jolla on merkitys.” Tämänkaltainen missio antaa paljon liikkumavaraa, mutta on myös hyvin yksinkertainen, joten jokaisella on mahdollisuus ymmärtää se.

 

Näiden avulla pystymme selkeyttämään yrityksen kuvaa ja tavoitteita. Jokainen edellä mainituista asioista tukee toisiaan ja silloin niiden tulee olla yhtenäisessä linjassa. Visiota, missiota ja arvoja ei siis pidä pitää pakollisena pahana eikä itsestäänselvyytenä vaan konkreettisina työkaluina. Näitä muodostettaessa, helpoin tapa lähteä liikenteeseen on katsoa ympärilleen minkä kaltaisten ihmisten kanssa on töissä ja lähteä tämän pohjalta rakentamaan itselleen apuvälineitä johtamiseen.  Työkaluina missio, visio sekä arvot ovat olleet jo kauan yritysmaailmassa, mutta ne ovat vieläkin yksi suosituimmista välineistä kirkastaa ja selkeyttää yrityskuvaa, niin itselle kuin myös asiakkaille. Näillä on myös tärkeä rooli henkilöstön sitouttamisessa yritykseen. Jos työntekijä pystyy samaistumaan yrityksen arvoihin ja kokee ne omakseen, tällöin työntekijä on myös paljon uskollisempi ja sitoutuneempi työnantajaansa kohtaan.

 

Millä tavoilla pääsemme sitten alkuun näissä?

 

On monta erilaista tapaa lähteä miettimään, yksi tapa on lähteä arvot edellä. Mikä sinulle ja yrityksellesi on tärkeää? Voit myös miettiä ensiksi omia arvoja, mitä pidät itse tärkeänä ja millaista viestiä tuot ympärillesi. On yleensä helppo lähteä miettimään yrityksen arvoja omien arvojen kautta, sillä yritys on kumminkin sinun ja tulet siellä toimimaan. Millainen työnantaja haluat olla ja onko sinulla tavoitteena tarjota tietynlainen työpaikka työntekijöillesi?

 

Missiota ja visiota voi miettiä yhtä aikaa ja vähän ristiin, sillä yleensä niissä toistuu samanlaiset teemat. Mitä haluatte saavuttaa yrityksellänne? Miten pääsette sinne ja mitä kaikkea siihen väliin vaaditaan, jotta pääsette päämääräänne?

 

Visualisoi visio, missio ja arvot. On huomattavasti helpompaa ymmärtää ja myös selittää muille mitä nämä ovat teidän yrityksessänne kun ne ovat piirretty johonkin. Se voi olla polkumainen piirros, ympyrä tai ihan perinteinen aikajana, jossa tulee ilmi nämä kaikki. Pääpiirteittäin kirjoitettuna ja alle vähän avattuna. Tämä visualisoitu teos kannattaa laittaa johonkin sellaiseen paikkaan, jossa se on kokoajan näkyvillä. Se on hyvänä muistutuksena niin työntekijöille ja samalla asiakkaat saavat helposti kuvan yrityksestä.

 

Arvojohtaminen

 

Arvojohtamisella tarkoitetaan valittujen arvojen pohjalta tapahtuvaa johtamista. Oikeastaan kaikki johtaminen on loppujen lopuksi arvojohtamista. Jotta arvoilla johtamista voidaan suorittaa tehokkaasti, täytyy arvojen olla sen kaltaisia, että ne tulevat henkilöstöltä selkärangasta. Johtajan tulee myös tällöin itse näyttää esimerkkiä ja toimia yrityksen arvojen mukaisesti. Oikeastaan yritysjohdon toiminta arvojen mukaisesti on parasta mahdollista arvojen viestintää. Tällöin arvot iskostuvat työntekijöiden päivittäisiin rutiineihin. Arvot on taas helppo viestiä tästä eteenpäin yrityksen asiakkaille ja muille sidosryhmille. Johdonmukainen arvojohtaminen lähtee yrityksen ylimmästä johdosta. Ylimmän johdon tulee olla kaikista voimakkaammin sitoutunut yrityksen arvoihin.

 

Miten meillä?

 

Meillä Massivessa on mietitty kanssa näitä, mutta loppujen lopuksi emme saaneet minkäänlaista lopullista päätöstä asiasta. Arvot, missio ja visio pajat tuntuivat aina kovin kankeilta ja ehdotuksia tuli paljonkin, mutta mikään ei sen kummemmin tuntunut sopivan meidän tiimiin. Ehkä mietimme näitä liian vaikean kautta ja näin viimeisenä vuotena on turha lähteä miettimään asiaa enää sen kummemmin. Kumminkin saimme yhden arvon mietittyä, joka sopi tiimiimme oli läpinäkyvyys. Se rohkaisee siihen, että asioista puhutaan mahdollisimman suoraan niin tiimin sisällä kuin myös akatemialla. Niin epäonnistumisista kuin myös onnistumisesta. On helppoa tukeutua toisiin tiimin jäseniin ja sanoa jos jokin painaa mieltä. Se on pikkuhiljaa ehkä iskostunut tiimiin, ja välillä siitä joku muistaa muistuttaakin kun käsittelemme vaikeampia asioita.

 

On sanottu että pikkuhiljaa arvot alkavat iskostua tekemiseen ja toimimiseen, vaikka ne alussa tuntuvatkin kaukaisilta. Varsinkin täällä Proakatemialla, jossa yritys perustetaan uusien ihmisten kanssa, ja teillä ei ole oikeastaan ole aluksi selkeää yhteistä suuntaa. On erilaista perustaa yritys, kun on jo selkeä idea mitä lähdetään tekemään ja miksi. Kuin että perustetaan ensin yritys mietitään sitten mitä tehdään ja saadaanko kaikkien ajatuksia edes kohtaamaan jollakin tasolla. Se on mahdollista, mutta vie luonnollisesti enemmän aikaa ja silloin myös arvojen mission ja vision miettiminen käy enemmän työstä.

 

Yhteenveto

 

Yrityksille erittäin hyödyllinen väline yrityskuvan selkeyttämiseen ja rakentamiseen. Kun lähdet yritystä perustamaan voi arvoja, missiota ja visiota miettiä jo etukäteen. Jossain tapauksissa voi koko yritysidea vasta muodostua näiden ympärille.

 

Akatemia ympäristössä ei kannata ottaa liikaa paineita näistä. Vision ja arvojen keksimistä vaikeuttaa se, että proakatemian tiimeissä 15-20 eri osaamisella ja tavoitteilla varustettua ihmistä. Yhteisen arvojen ja tavoitteiden voi olla haastavaa. Pikkuhiljaa arvot alkavat kuitenkin muodostua osaksi tiimin toimintaa, koska tietenlaiset toimintatavat alkavat vakiintuan tiimien päivittäisessä toiminnassa. Liikaa aikaa ei niiden kanssa painimiseen kannata käyttää. Jos tuntuu että miettiminen alkaa liikaa tökkimään on hyvä pitää taukoa. Antaa ideoiden hautua ja palata asiaan uudestaan vaikka viikon päästä

 

Henri Hellsten & Riina Hahtokari

 

Lähteet:

https://yrityksen-perustaminen.net/yrityksen-arvot/

 

Arvojohtaminen – avain organisaatiokulttuurin ytimeen

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close