Tänä syksynä olen lukenut erittäin paljon eri elämäkertoja. Sitä on tämän syksyn aikana havahtunut useamman kerran miettimästä oppimiaan asioita Proakatemian aikana; onko oppinut mitään, mitä on oppinut, mikä on tärkein oppi, mikä vie eniten uralla eteenpäin, entä omassa hyvinvoinnissa, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ehkä tällainen yhden ajanjakson päättyminen on ajanut minut lukemaan muiden ihmisten tarinoita, joissa usein on kyllä läpikäyty enemmänkin kuin vain yksi ajanjakso ja siitä saadut opit ja kopit.

Ennen kirjaa en juurikaan pitänyt Maria Veitolasta. En minä häntä nyt vihannut, mutta se sai jotenkin minut aina ärsyyntyneeksi. Pidin hänen tyyliään röyhkeänä, tökerönä ja ylipäätään todella ärsyttävänä! Kirjan jälkeen on vaikea olla pitämättä Veitolasta. Nyt vaihtaisin nuo sanat rohkeaksi, oman tien kulkijaksi, mutta ennen kaikkea kunnianhimoiseksi!

Kirjassa laskeudutaan kirjan eri osioihin hänen kirjoittamien kolumnien avulla. Kirja on kirjoitettu viihdyttävästi, mutta siitä huolimatta kirjassa käydään läpi raskaitakin asioita. Minun on vaikea nostaa sieltä yksittäisiä oppeja esiin, sillä niitä oli paljon pitkin kirjaa. Ne oli kuitenkin aina nivottu osaksi suurempaa tarinaa, eikä varsinaisiin oppeihin syvennytty paria kappalletta pidemmäksi aikaa. Kirjaa lukiessa on kuitenkin helppo samaistua Veitolan kohtaamiin haasteisiin ja tavallaan pystyn kuvittelemaan hänen tilalleen itseni tai ajattelemaan, että minun ystävälleni voisi käydä juuri noin!

Kirja raottaa verhoa media- ja viihdealan verhon taakse ja sitä kautta auttaa ymmärtämään alan kilpailullisuutta ja epätasa-arvoista toimintaa. Toiminta ei aina ole kovin läpinäkyvää ja koviakin päätöksiä saatetaan tehdä aivan yhtäkkiä. Veitola nosti esiin kirjassa esimerkiksi päätöksen hänen talk shown lopettamisesta, kun hänen raskautensa tuli julkisuuteen. Hänelle vain ilmoitettiin asia. Jos tuollaista tilannetta miettii tapatuvaksi niin sanottuun ”normaaliin” työpaikkaan, ajattelisi moni varmasti, että kai tuollaisen päätöksen nyt voisi hieman hienovaraisemminkin tuoda ilmi.

Veitolan kuvaus viihdealasta kuulosti minun korviini todella yksinäiseltä. Tässä esseetä kirjoittaessa tuli taas vahvemmin tunne, että on maailman hienointa työskennellä osana tiimiä, jossa työkavereiden tuki ja luottamus on avainasemassa! Kuinka helpottavaa on, että kaikki elämän ilot ja surut on jaettavissa työkavereiden kesken. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeä vaikeina aikoina jaksamisen kannalta ja tämä oli hieno muistutus itselle, että kyllä sitä on oikealle polulle löytänyt!

Suosittelen kirjaa kevyeksi lukemiseksi, kun kaipaa tukea omiin elämän kiemuroihin. Kirjassa oli niin aito ja kaverillinen ote, että siihen oli helppo reilu parikymppisenä naisena samaistua.