Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Vieraissa käynti



Kirjoittanut: Removed User

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Järjestin Proakatemian datapäällikkönä tiimilleni yritysvierailun Helsinkiin Oikiolle, joka on keskittynyt erityisesti web-analytiikkaan, hakukoneoptimointiin, konversio-optimointiin, markkinoinnin teknologioihin sekä digitaaliseen mainonnan optimointiin. Oikio on voittanut Vuoden toimisto 2018 -tutkimuksen teknologia- ja markkinointiviestintätoimistojen kategoriassa. Mainitsemisen arvoista lienee olevan myös se, että yrityksen omistajina on kaksi Proakatemialta valmistunutta kaverusta kahden muun ei-akatemialaisen lisäksi.

Vierailun aikana opimme paljon uutta muun muassa datan keräämisen merkityksestä varsinkin nettisivujen ja sosiaalisen medioiden kautta. Lisäksi tajusimme, että olemme tällä hetkellä datatiimissä käsitelleet vain asioita, jotka edistävät akatemian sisäisen datan keruuta ja sen merkitystä. Itsestäänselvää asiaa, kuten yrityksen ulkopuolista näkyvyyttä emme olleet edes vielä pohtineet. Teetimme lokakuun loppupuoliskolla tutkimuksen ”alumnien työllistyneisyydestä valmistumisen jälkeen”, jossa kävimme noin 165 alumnin otannasta läpi sen, ovatko he yrittäjinä, osakkaina vai palkkatöissä. Aiemmin faktatietoa aiheesta ei ole ollut, vaan tieto on perustunut lähinnä mutuiluun. Tuloksista selvisi, että yrittäjinä toimi noin 34 % alumneista ja loppuosa oli palkkatyöläisinä. Merkittävää oli kuitenkin se, että lähes puolet palkkatöissä olevista oli niin sanotusti johtamisroolissa. Ohessa mainittu tutkimus olisi voinut olla esimerkiksi hyvä lehtijuttu, joka olisi varmasti herättänyt kiinnostusta ja nostanut Proakatemian tunnettavuutta.

Muutos, joka vuoden 2019 kevään päälliköintijakson aikana tulee etenkin aloittaa, on data- ja mavitiimin välinen yhteistyö. Tällä hetkellä yhteistyömme on ollut melko suppeaa tai toisin sanoen, mitä tässä kaunistelemaan, sitä ei ole juurikaan ollut. Näen kuitenkin, että yhteistoiminnalla on valtava potentiaali saada vielä enemmän asioista irti. Haasteena on tietenkin aina yhteisten aikataulujen löytäminen, mutta keväälle ne on löydettävä.

On hienoa nähdä millaisiin paikkoihin ihmiset Proakatemialta päätyvät. Villivisio, eTasku, Kopla Games, Oikio… Ohessa mainittuna muutamia ensimmäisenä mieleeni tulleita yrityksiä, joista kahdessa olen käynyt yritysvierailulla. Vieraissa kannattaa käydä, sillä jokainen kerta varmasti palkitsee jollain tavalla. Voit saada kenties arvokasta oppia tai sitten painat pyyteettömästi kauppaa, kuten Myyntimies Jani.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close