Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Verkostoitumista ja tiimioppimista Sveitsissä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Kävin Proakatemian kansainvälisen tiimin kanssa opintomatkalla Sveitsin Sierressä. Kansainvälinen tiimi lähtee joskus vierailemaan tiimiakatemioihin ulkomailla ja tämän matkan tarkoituksena olikin tutustua sveitsiläiseen Andromedaan ja sen opiskelijoihin. Andromeda on syksyllä 2017 perustettu tiimiakatemia ja se on osa HES-SO Valais -ammattikorkeakoulua. Paikallinen tiimi otti meidät lämpimästi vastaan ja oli suunnitellut matkallemme toiminnantäyteisen ohjelman. Pääsimmekin koulu- ja yritysmaailman lisäksi tutustumaan Sveitsin henkeäsalpaavan kauniisiin vuoristomaisemiin, sekä paikalliseen ruokakulttuuriin.

Ensimmäinen aamu alkoi tutustumisella, sekä tiimiyritystemme ja -akatemioidemme esittelyillä. Samalla jaoimme kokemuksia projekteista, onnistumisista ja epäonnistumisista, sekä siitä, miten tiimistä saadaan toimiva. Oli inspiroivaa nähdä, miten sveitsiläiset opiskelijat olivat ottaneet tiimioppimisen mallin omakseen ja toteuttaneet jo useampia projekteja maan ensimmäisessä tiimiakatemiassa. Meistä löytyi paljon yhteistä: yrittäjähenkisyys, avoimuus, motivaatio ja tiimityö olivat tekemisemme kantavia voimia maasta ja kulttuurista riippumatta.

Toisena päivänä saimme nauttia herkullista fromage fondueta uuden opiskelijaystävämme perheen omistamassa ravintolassa. Kävimme myös muutamalla yritysvierailulla. Erityisesti mieleeni jäi itselleni täysin uuden konseptin, lisätyn todellisuuden (augmented reality) hyödyntäminen lasten leikeissä ja opetuksessa. Esitellyn ohjelman avulla pääsi tutustumaan varsin mukaansatempaavalla tavalla ja kolmiulotteisesti ihmiskehon eri osiin, tällainen olisi mielenkiintoista vaikkapa sairaanhoitajien tai fysioterapeuttien opiskelun näkökulmasta.

Matkan aikana juteltavaa riitti paikallisen tiimin kanssa, ajatuksia ja ideoita vaihdettiin. Samalla pääsimme näkemään kaunista Valais’n aluetta, joka on muuten Sveitsin aurinkoisin – aurinko paistaa siellä 300 päivänä vuodessa. Otimme kaiken irti neljän päivän mittaisesta matkasta, joka tosin tuntui vain silmänräpäykseltä. Matka päättyi birthgiving-aamupäivään, jossa pohdimme yhdessä, mitä kaikkea olimme toisiltamme oppineet ja mitä teemme yhdessä jatkossa. Haluamme ehdottomasti jatkaa yhteistyötä Andromedan opiskelijoiden kanssa ja suunnitelmissamme siintää jo heidän vierailunsa Tampereelle. Huomasin myös, että HES-SO Valais tarjoaa tutkintokoulutusta sosiaalialalla ja fysioterapiassa, joten tähän voisi olla Motivena mahdollisuus tarttua ja lähteä vielä laajentamaan yhteistyötä.

Julkaistu myös Motiven blogissa.

Kommentoi