Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Verkostoidutaan prkl!



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Linkedin oli pitkään mielestäni pahin ja teennäisin oman nupin kiillottamispaikka. Onhan se tietyllä tapaa vieläkin, mutta nyt tarvitsen töitä eikä ole varaa sivuuttaa sen valtavaa potentiaalia.

Sosiaalisen median palvelut kuten facebook, instagram ja Linkedin ovat muutenkin loputtoman mielenkiintoisia, mutta on kiehtovaa huomata kuinka erilaisia ihmiset ovat, kuin nimen ja naaman perässä näkyy työnantaja ja -paikka. Yhtäkkiä onkin tilivelvollinen sanomisistaan, eikä voi haukkua maahanmuuttajia ja työanatajaa paskaksi.

Luonnollisesti ääripäitä rakastavina olentoina ainoa vaihtoehto on siis kääntää kolikko ympäri eli kehua kaikkia ja kaikkea. “Hyvä aloitus!”, “hyvä pointti!”. Tähän tanssiin lähdin itsekin viime viikolla ajatellen, että kyllä sen teennäisen paskan kestän, kun siitä saa oikeasti hyödyllisellä tavalla nimensä esille ja verkostot laajenemaan.

Yllätyksekseni asia ei kuitenkaan mennyt ihan näin.

Joko Linkedin kansa on aivopessyt minut tai sitten olen vain päässyt sisään tähän asiantuntijoiden kilvenkiillottamiskerhoon ja ymmärrän, ettei se kaikki olekaan niin teennäistä. Siellä käydään ihan oikeasti fiksuja keskusteluja ja tietynlainen jargon on ihan positiivinenkin asia kaiken some-vihan keskellä.

Olen nyt lyönyt tavoitteeksi julkaista joka viikko jotain ja aktivoitua verkostoni julkaisuissa, jotta saisin tämän vuoden aikana kasvatettua oman verkostoni yli 500 kontaktin kokoiseksi. Koitan tarkasti pitää silmällä kanavan todellisia hyötyjä työllistymisen ja hyödyllisten kontaktien löytämisen suhteen.

Liittykää toki mukaan!

Lähde:
http://reaslistiromantiikkaa.blogspot.fi/2018/02/kun-linkedinista-tuli-torikahvila.html?lipi=urn%3Ali%3Apage%3Ad_flagship3_feed%3BJcrwhphhSbWuMXG9mYbTIw%3D%3D&licu=urn%3Ali%3Acontrol%3Ad_flagship3_feed-object

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close