Olen oppinut itsestäni äärimmäisen paljon akatemiataipaleeni aikana. Akatemialle tullessani olin melko varma johtamis-, verkostoitumis-, esiintymis-, ja ideointitaidoistani. Nämä kaikki ovat itselleni ominaisia taitoja. Olen melko itsevarma, minulle ei tuota ongelmia ihmisten kanssa toimiminen, pystyn olemaan huomion keskipisteenä ja saan päähäni lennokkaitakin ideoita. Se, mitä näistä taidoista olen oppinut, mitä heikkouksia löytänyt, ja miten olen niitä kehittänyt, on se merkittävä asia. Olen nimittäin muun muassa huomannut, että jännitän esiintymistä aluksi suunnattomasti, mutta vähän ajan päästä niin sanotusti lämpenen. Olen myös huomannut, että kivenkova, yritystä eteenpäin vievä johtaja en ole, sillä minulla ei ole tarpeeksi tarvittavaa läpivientikykyä. Verkostoitumistaitojani olen alkanut valjastamaan ja käyttämään hyväkseni tietoisesti. Tämä on tehnyt toiminnastani selkeämpää, eikä sosiaaliset taitoni mene hukkaan. Tässä esseessä tulen keskittymään kuitenkin viimeisenä mainittuun taitooni, ideointiin, innovointiin ja luovuuteen. Tai oikeammin siihen, kuinka Alf Rehn kertoi minulle kirjassaan Vaaralliset ideat – Kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi, kuinka luovuuden ei tulisi ollakaan niin mukavaa ja viihdyttävää, kuin olen sen luullut olevan, kuin käytännössä missä tahansa innovointikirjassa, -koulutuksessa tai -menetelmässä väitetään.

”Oikea luovuus tuntuu fyysisesti epämiellyttävältä!”

Yllä oleva sitaatti on suoraan lukemastani kirjasta. Tuntuu aika mielenkiintoiselta kuvitella, että luovuuden tulisi tuntua fyysisesti ikävältä. Varsinkin, jos on aiheeseen enemmänkin tutustunut. On nimittäin käytännössä sääntö, että innovoitaessa ilmapiirin tulee olla vapautunut, iloinen ja virkeä. Usein innovointiprosessia läpi vievät konsultit jatkuvasti tsemppaavat ja kehuvat, kuinka innovatiivisia ja luovia innovoijat ovat. Rehn käytännössä repii kappaleiksi yleisen käsityksen luovuudesta. Oli mielenkiintoista edetä kirjan sivujen seassa henkilönä, joka on äärimmäisen ideointisuuntautunut. Olen itse ollut aina sitä mieltä, että innovointitilanteen tulee olla miellyttävä, jotta ideat irtoavat vaivattomammin. Olen osittain edelleen sitä mieltä, mutta Rehnin näkökulmat todella laajensivat käsitystäni siitä, mikä todella ruokkii luovuutta. Edellä olleeseen sitaattiin oikeastaan tiivistyy Rehnin koko sanoma.

Miksi se tuntuu epämiellyttävältä?

Kolmesti ajatukseni kirkastuivat tämän kirjan parissa. Kolme kertaa Rehn pääsi puhuttelemaan minua todella. Kolme voi tuntua melko mitättömältä useamman tunnin urakassa. Nämä kolme kertaa ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä, sillä juuri näillä kerroilla pääsin laajentamaan ajatteluani tosissaan. Olkoonkin, että pääosa kirjan sisällöstä tuntui epämiellyttävältä juurikin siksi, että tuntui joitain mielenkiintoisia oivalluksia lukuun ottamatta olevan väkisin vastavirtaan uimista. Käsitelläänpä nämä kolme mielenkiintoista kohtaa suoraan omien väliotsikkojensa kautta.

Sinä olet kultakala

Siitä ensimmäinen mukavan kuuloinen väite, eikö vain? Kultakala. Nyt kuvittelet legendaarisen sarjakuvista ja piirretyistä tutun lasimaljan, jossa uiskentelee yksi kultakala. Pidä tästä kiinni tämän kappaleen ajan. Kultakala on todennäköisesti melko onnellinenkin tilanteeseensa. Sitä ei ole rasitettu kovinkaan pitkällä muistilla, eikä siitä oleteta valmistuvan kauppatieteiden maisteria. Se ei myöskään juuri kyseenalaista mitään vaan hyväksyy tilanteen juuri sellaisenaan kuin se on. Hauska ajatus on myös se, että mieleesi tulee varmasti aika pian joku tuntemasi ihminen, joka täyttää jotakuinkin juurikin tämän kuvauksen. Ja seuraavaksi Rehn sanookin sinulle suoraan, että itseasiassa sinäkin olet ajatukseltasi melko lailla kultakalan kaltainen. Tuntuuko nyt hyvältä? Ei minua ainakaan naurattanut. Tämä väite perustuu siihen, että me, kuten kultakalatkaan emme osaa kertoa, mitä ovat elämämme itsestäänselvyydet. Kultakalalle vesi on todellinen itsestäänselvyys. Se ympäröi kultakalaa jatkuvasti, ja oikeastaan kultakala ei edes tajua sen olevan olemassa. Se vain on. Sama pätee omiin elämämme itsestäänselvyyksiin. Ne rajoittavat ajatteluamme todella paljon, sillä ne on juurrettu syvälle tajuntaamme. Tässä kohtaa on hyvä siirtää ajattelu nykyhetkeen, ja miettiä mitkä ovat esimerkiksi Proakatemialle juurtuneita itsestäänselvyyksiä. Onko proakatemialaisen yrityksen esimerkiksi pakko sijaita juuri Tampereella? Entä jos ajattelee liiketoimintaa, jonka parissa työskentelen tällä hetkellä? Mitkä asiat ovat videotuotannossa sellaisia, että ilman niiden olemassaoloa koko alan olemassaolo tuntuisi vaikealta ajatukselta.

Valmistuminen lähenee ja liiketoiminnan siirtäminen akatemialta ”oikeaan maailmaan” alkaa olla käsillä. Olemme projektitiimimme kanssa valinneet melko haastavan pelikentän videotuotannossa. Koska meistä kukaan ei ole elänyt koko elämäänsä videokamera kädessä, on meillä nyt mahdollisuus haastaa videotuotantoalan normit ja itsestäänselvyydet. Meidän pitää uskaltaa haastaa ajatuksia, jonka mukaan jokin tietty tapa, tai tietyn tavan poistaminen tuntuisi todellakin mahdottomalta. Meidän pitää rohkeasti tunnistaa ne hetket, jotta pystymme niihin tarttumaan. Tulee siis pystyä kestämään raskaita ajatuksia.

Ajattele Lagosia!

Rehn kertoo kirjassaan myös, kuinka häneltä kysytään joskus, että jos voisi matkustaa mihin tahansa maahan tutkimaan luovuutta, mihin hän matkustaisi. Hieman yllättäen Rehnin vastaus on Lagos. Lagos sijaitsee Nigeriassa, Afrikassa. Miksi ihmeessä Lagos? Tästä eteenpäin luin äärimmäisen tarkkaavaisena.

Tämä vastaus kertoo vahvasti Rehnin haasteliaasta ajatusmaailmasta. Nimittäin kun puhutaan luovista talouksista, Afrikkaa ei juurikaan mainita, jos ollenkaan. Lagos on pohjimmiltaan äärimmäisen vastenmielisen kuuloinen paikka, rikollisuus on korkea, asukkaita kahdeksan miljoonaa, eikä yleinen arkkitehtuurikaan ole kovin turvallinen. Tässä kaupungissa luovuus ei ole ohjattua, eikä suunniteltua. Sitä ei käy luovuuskonsultti kouluttamassa ihmisporukalle, jotta he saisivat kehitettyä omaa liiketoimintaansa. Se on sellaista luovuutta joka varmistaa hengissä pysymisen. Se on ehdotonta luovuutta, joka haastaa oikean ja väärän. Jos ajatellaan rikollisuuttakin täysin irti muusta kontekstista, niin onhan siinäkin suurimmaksi osaksi kyse luovuudesta. Ja todella tehokkaastakin sellaisesta.

Meillä on paljon opittavaa lagoslaisilta ehdottomasta luovuudesta. Meitä haastaa tässä ympäristö ja olosuhteet, koska ne eivät pakota meitä ajattelemaan kuin lagoslainen. Ajatuksena tähän voisi toimia hyvinkin alkeellinen retriitti jonnekin alkukantaisempaan ympäristöön. Menee todellakin testiin tulevaisuudessa.

Yksinkertainen totuus

Nyt haastan sinua ajattelemaan jotain asiaa, joka sinun organisaatiossasi ei sinun mielestäsi tulisi kuuloonkaan. Mikä saisi sinut täydellisen raivon valtaan. Tällä aloituksella Rehn johdatteli meidät termin naamioitu konservatismi ympärille. Ihminen hakee geneettisesti hyvän olon tunnetta. Laiskat aivomme palkitsevat meitä dopamiinilla, kun säästämme niitä, ja vähentää sen saantia, jos rasitamme niitä. Tämän takia on todella epämiellyttävää ajatella vaikeita ja raskaita asioita, vaikka todellisuudessa juuri siellä luovuuden suurin potentiaali piilee. Aivomme eivät todellisuudessa ole luovimmillaan silloin, kun meistä tuntuu hyvältä ja äärimmäisen inspiroituneelta. Luovuus on rankkaa, välillä todellakin epämiellyttävää työtä. Se vaatii uskallusta tarttua juurikin niihin väärältä tuntuviin asioihin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että luovuus työn tulisi aina olla ikävää ja raskasta. Totta kai työskentelymotivaation ylläpitämiseksi tulee pitää hauskaa ja irrotella, ja joskus jopa täysin unohtaa käsillä oleva aihe.

Hyvät jutut talteen ja eteenpäin

Rehnin ajatukset ja mielipiteet olivat vaikeita sulattaa ja omaksua. Ennen kaikkea ne olivat kuitenkin äärimmäisen kiinnostavia. Olen edelleen sen kannalla, että luovuuden kuuluu olla pääsääntöisesti hauskaa, jotta ihmiset uskaltavat varmasti avata kaikki ajatuksensa. Mutta miten tätä ajatusten saamista ja luovien ideoiden kehittelyä saadaan tehokkaammaksi? Juurikin ymmärtämällä nämä edellä mainitut asiat, ja hyväksymällä ne. Kaikista tärkeintä on kuitenkin kehittää innovaatioprosessi juurikin organisaatiolle sopivaksi. Missään nimessä innovointi ei saa kuitenkaan olla alalle sopivaa, sillä juuri se antaa parhaimman mahdollisuuden kehittää jotain uutta.

Näitä ajatuksia toivoisin omaksuttavan myös kokonaisuudessaan akatemialla, sillä vaikka kuinka mainostamme olevamme innovatiivisia, niin on pakko silti kysyä, että kuinka innovatiivisia todella olemme?