Minä-Zlatan Ibrahimovich

En ollut koskaan ennen lukenut omaelämänkertaa, sillä en ollut koskaan pitänyt sen tyylisiä kirjoja mielenkiintoisina. Olin pitänyt enemmän fiktiosta, tai kirjoista, joista saa selvää ja faktaperäistä tietoa. Olin kyllä joskus yrittänyt lukea jonkun artistin omaelämänkertaa, mutta en pitänyt sen kerrontatyylistä.

Olin kuitenkin lähdössä lomamatkalle ja pohdiskelin supermarketin kirjaosaston välissä kuumeisesti edestakaisin kävellen, mitä ostaisin matkalle mukaan lukemiseksi. Halusin ehdottomasti lukea jotain, missä olisi asennetta. Jotain, joka puhuttelisi tai ravistelisi minua uudella tavalla. En miettinyt valintaani lainkaan sen pohjalta, voisiko kirjasta tehdä esseen vai ei. Selasin kirjan toisensa perään, laidasta laitaan, kategoriasta toiseen, kunnes katseeni kiinnittyi Zlatan Ibrahimovichin hieman rankan näköiseen ulkoiseen habitukseen pienen pokkarin kannessa.

Olen aina pitänyt jalkapallosta, en tosin niin paljoa, että itse olisin sitä jaksanut pelata paria junnukesää enempää. En ollut myöskään koskaan ollut erityisen kiinnostunut yhdestäkään yksittäisestä pelaajasta, mutta Zlatanin olin kuullut olevan erilainen kuin muut. Tästä syystä olin jo joskus aikaisemmin harkinnut hänen kirjansa lukemista, mutta omaelämänkertoja kohtaan tuntemani skeptisyyden vuoksi se oli jäänyt tekemättä. Luin kirjan takakannen sisäosassa olevista arvosteluista ylistäviä kommentteja kirjasta sekä sen päähenkilöstä ja päätin antaa sille mahdollisuuden.

En kirjottaisi esseetä urheilukirjasta, jos se ei olisi puhutellut minua erityisellä tavalla. Jalkapallokirja kun ei juurikaan astu sisään genreen, joka esseepankin kirjoissa pääosin vallitsee. Tosin, jos joku väittäisi, etteivät jalkapallo ja bisnes kulje käsi kädessä, olisi tällainen väittämä yhtä pahasti ohiammuttu kuin Beckhamin pilkku Turkkia vastaan vuonna 2004. Jalkapallo kun on urheilun ja viihteen lisäksi täysin puhdasta bisnestä. Siinä missä yritykset myyvät tuotteitaan, myyvät seurat fanituotteiden lisäksi pelaajiaan. Oman ”yrityksensä” pelastamisesta hyvä esimerkki on, kun Malmön FF myi talousvaikeuksien jälkeen Zlatanin Ajaxiin Ruotsin kaikkien aikojen ennätyssummalla, noin 6 miljoonalla Eurolla. Tällöin Zlatan käytännössä pelasti koko seuran talouden vain olemalla yksinkertaisesti seuran ja koko Ruotsin historian tähän mennessä paras pelaaja.

Alettuani lukea kirjaa huomasin välittömästi, että kirjoitustyyli oli suorapuheinen ja hyvin erilainen mihin olin lukemisessani tottunut. Kirjan päähenkilö kertoi itsestään, omasta urastaan ja elämästään suorapuheisesti, kirosanoja säästelemättä ja vähät välittämättä siitä, pahoittaisiko joku ehkä mielensä kirjaa lukiessaan. Kirjan sanoma oli päivänselvä: Vastavirtaan oli uitu koko nuoruus, johtuen osittain nuoren pojan ulkolaisesta taustasta, huonoista kotioloista ja jopa pikkurikollisista tempuista. Tästä huolimatta usko itseen säilyi pieniä notkahduksia lukuun ottamatta alusta loppuun, vaikka välillä tuntuikin siltä, että kaikki tahtovat polkea maan rakoon. Jossain vaiheessa nuoruuttaan Zlatan muisteli jopa jalkapallon vaihtamista jääkiekkoon, mutta korjasi saman tien tajunneensa, kuinka helvetin kallista jääkiekko on, mistä syystä oli ”pakko palata jalkapallon tapaisen paskalajin pariin”.

Kirjassa kiehtovinta on nimenomaan päähenkilön karisma. Se fakta, että hän tiedosti olevansa erilainen kuin muut, mutta ei antanut sen lannistaa itseään. Hän pelasikin alusta asti eri tavalla kuin muut, kikkaillen itsensä usein maalintekopaikalle sen sijaan, että olisi kiltisti syöttänyt kaverin maalintekopaikalle. Tästä omaan tyyliin uskomisen johdosta ns. ”Zlatan mania” saikin alkunsa. Jo uransa alkuaikoina ihmiset alkoivat pyydellä häneltä nimikirjoituksia ja kirkua hänen nimeään pelien aikana. Eikä pelisuorituksella tai otteluiden lopputuloksella edes ollut niin suurta merkitystä. Kyse oli siitä, että Zlatan uskalsi pelata alusta asti omilla vahvuuksillaan ja tämä uudenlainen röyhkeäkin pelitapa ja tyyli viehättivät varsinkin nuorta yleisöä.

Zlatanin suhde hänen vanhempiinsa oli monimutkainen. Vanhemmat olivat eronneet, isä joi paljon eikä ollut juuri kiinnostunut lapsiensa tekemisistä. Myös äiti oli stressaantunut ja lapsista huolehtiminen mitättömällä palkalla teki hänestä epätasapainoisen. Kuitenkin yksi kirjan hienoimmista hetkistä oli, kun Zlatanin isä ilmestyi ensimmäistä kertaa katsomaan poikansa harjoitusottelua. Zlatan oli pelannut jo vuosia, mutta noustessaan Ruotsissa aikuisten sarjaan, isä tuli katsomaan peliä ja se tuotti valtavan uuden voimavaran nuorelle pelaajalle. Tämän päivän jälkeen isä ryhdistäytyi ja alkoi seurata lähes maanisesti poikansa jalkapallouraa leikaten jokaisen hänestä kirjoitettavan artikkelin ja maininnan irti lehdestä. Tämä siivitti pelisuoritukset uudenlaiseen lentoon. Vaikka Zlatan oli tottunut pärjäämään yksin ja pitämään tunteet sisällään, oli hänen kehitykselleen elintärkeätä saada uudenlainen tuki ja turva, sekä joku kenelle puhua omista kyvyistään. Tässä voidaan huomata, että lahjakas ihminen itseensä uskoessaankaan ei välttämättä pysty suorittamaan täydellä teholla yksin. Vaikka ihminen olisi kuinka lujaa tekoa ja koviin oloihin tottunut, on tuki omista vanhemmista tai muusta lähimmästä tukiverkosta äärimmäisen tärkeä ja se voi siivittää ihmisen aivan uuden tason suorituksiin.

Voisin yrittää keksiä kirjasta moniulotteisempia merkityksiä, joita ammentaa omaan toimintaani. Voisin myös yrittää löytää kirjasta muitakin opetuksia, kuin itseensä uskomisen merkitys. Mutta kun sain kirjan luettua lomamatkani loppuvaiheilla, ainoa ajatukseni oli, että ihminen pystyy mihin tahansa, kun tiedostaa omaavansa jossain asiassa sen tarvittavan IT-Factorin ja uskomalla polttavasti itseensä ja asiaansa. Kirja sai sisälläni aikaan voimaannuttavan tunteen siitä, että erilaisuus on usein etenkin alussa asia, joka voi muista tuntua epämiellyttävältä ja uhkaavalta, jolloin sitä yritetään luultavasti jollain tapaa tukahduttaa, tai muuttaa ”normaalimmaksi”. Mutta kun uskot siihen, että sinussa on se tarvittava tieto, taito ja teho tehdä jotain asiaa, ei mikään, eikä kukaan voi pysäyttää sinua.

Kun laskin kirjan kädestäni, halusin ehdottomasti kertoa muillekin voimaannuttavasta ”En välitä enää siitä, jos joku pitää minua outona tai väheksyy minua” tuntemuksestani.

Ajattelin: ”kirjoitan tästä kirjaesseen huolimatta siitä, että siitä voi tulla aivan hirveätä kurapaskaa”. Niin Zlatankin olisi tehnyt.