Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Uskalla ajatella isosti



Kirjoittanut: Jenni Peräinen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

On hyvin tavallista, että ympärillään kuulee puhuttavan siitä, kuinka yksilö ei voisi ajatella isosti. Tämä on nykypäivän yhteiskunnassa liiankin tuttu ilmiö, joka rohkaisee suurta osaa ihmisistä tyytymään elämäänsä, vaikka siinä olisikin monta kehittämisen arvoista kohtaa elämänlaadun parantamiseksi. Jos yksilö kuitenkin “hairahtuu” kertomaan suurista unelmistaan jollekulle, saattaa vastaus olla inspiraation sammuttava, kuten: “Tiedäthän kaikki olemassa olevat riskit?” tai “muistatko, että tämä ja tuo henkilö epäonnistuivat yrittäessään jotain yhtä hurjaa?” tai “mutta sinullahan on perhe elätettävänä ja asuntolaina maksettavana, kuinka edes harkitset hyppyä tuntemattomaan tällaisessa tilanteessa?”.

Tällaista ihmisluonteelle ominaista piirrettä kutsutaan mm. nimellä “mustarapuefekti”. Kun mustaravut laitetaan samaan ympäriin, ja joku yksilöistä yrittää kivuta pois ämpäristä, muut vetävät sen takaisin alas ämpärin pohjalle. Jos joku pääsee kuitenkin livahtamaan muiden rapujen huomaamatta pois ämpäristä, alkavat muut ravut yhtäkkiä kaivata apua ja neuvoja siihen, että pääsisivät myös itse pois ämpärin pohjalta. Sama toistuu ihmisten keskuudessa. Jokainen meistä saattaa tunnistaa jonkun sellaisen henkilön, joka torppaa kaikki haaveet ja unelmat, mutta haluaa päästä osalliseksi, kun toinen saavuttaakin menestyksen. Tällaisten lannistavien mustarapujen pitäminen elämässä, on yksi pahimpia syitä sille, miksi elämässään ei uskalla aloittaa tekemään juuri mitään uutta. Mitä läheisempi ihminen kyseessä, sen vaikeampi tilanne on.

Miksi sitten pelkäämme tehdä jotain meille tuntematonta ja vierasta? Kaikki tuntematon on riski turvallisuudelle, koska ei voi ikinä tietää, mitä uusi kokemus tuo tullessaan. Ihmisellä on luontainen halu pysytellä omalla mukavuusalueella juurikin turvallisuuden tunteen takia. Keho puolustautuu itsesuojeluvaiston turvin vieraan tilanteen osuessa kohdalle, jonka vuoksi suuri osa mielenkiintoisista asioista jää kokematta. Kun tiedostaa oman mukavuus- ja epämukavuusalueen rajan, ja altistaa itsensä säännöllisin väliajoin jollekin epämukavalta tuntuvalle haasteelle, voi yksilö mielestäni kehittyä paljon lyhyessäkin ajassa. Epämukavuusalueella liikkuminen tuntuu harvoin miellyttävältä sillä samalla hetkellä, mutta jälkeenpäin voi katsoa taakseen ja todeta, kuinka paljon onkaan saanut aikaiseksi oman henkilökohtaisen kasvun osalta.

David Schwartz painottaa useaan otteeseen, kuinka tärkeää on uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä ja erityisesti omiin tavoitteisiinsa oli vastoinkäyminen kuinka suuri tahansa. ”Think progress, push for progress, believe in progress” on Schwartzin esille tuoma lausahdus, jota jokaisen tulisi miettiä omalla kehityksen tiellään. Jos omaan päämääräänsä ei usko täysillä, tuskin sinne tulee ikinä yltämäänkään.

Menestyminen vaatii Schwartzin mukaan johtajuutta. Menestyminen vaatii kurinalaista työtä ja kauaskatseisuutta. Jos yleensäkin luovuttaa helposti parin vastoikäymisen jälkeen, voi heittää hyvästit suurille unelmilleen. Parhaimmillaan menestyminen ja vaurastuminen tuottaa taloudellista turvallisuutta, huolettomuutta ja ennen kaikkea vapautta tehdä juuri niitä asioita elämässä, mitkä sillä hetkellä huvittavat. Menestynyt ihminen voi päättää tekeekö töitä joka päivä kahdeksasta neljään, tai jopa pidemmän aikaa. Hän voi myös olla tekemättä jos ei juuri silloin halua. Schwartzin mukaan ikinä ei saa toivoa parempia tuloksia tai parempaa elämää, vaan omiin unelmiinsa on opittava todella uskomaan, jos haluaa niiden toteutuvan.

” Those who believe they can, CAN. Those who believe they can’t, CAN’T.” – David Schwartz

Jokainen meistä on Schwartzin mukaan omien ajatustensa summa, ja heijastaa tätä ajatusvirtaa itsestään ulospäin. Jos ihminen rypee päivittäin negatiivisten asioiden keskellä, on hyvin todennäköistä, että hänen elämänsä on muutenkin negatiivissävytteistä. On hyvä tiedostaa, mistä omat ajatukset koostuvat, ja lähteä muokkaamaan niitä kohti positiivisempaa, mikäli yksilö niin haluaa tehdä. Omia ajatuksiaan voi muuttaa, kun tekee tiedostavasti työtä sen eteen. Jos haluaa kurottaa korkealle, ja saavuttaa suurimmat päämääränsä, on ajatusvirtakin muutettava sen kaltaiseksi, ja tavoitetta tukevaksi. Muut ihmiset varmasti myös huomaavat, jos joku henkilö huokuu tietynlaista energiaa, ja menestyshakuiset ihmiset tulevat luoksesi todennäköisemmin, jos olet muuttanut ensin omat ajatukset menestystä haluavalle ihmiselle sopivaksi.

Suuri osa väestöstä tavoittelee vain keskinkertaisen vaivan vaativia asioita elämässään, jonka takia keskinkertaisella tasolla on siten ruuhkaa. Toisin on korkeammalle tähtäävillä. Esimerkiksi korkeamman tason työpaikoissa ei ole juurikaan tunkua, koska harva uskaltaa pyrkiä korkealle tasolle. Esimerkiksi johto- ja esimiestehtät saattavat kuulostaa monen mielestä liian vastuulliselta ja stressaavalta työltä, ja pelko siitä, että työstä aiheutuva stressi seuraa mukana kotiin, saa monen hälytyskellot soimaan. Kovin usein myös vähätellään omia kykyjä, ja varsinkin suomalaisessa kulttuurissa pelätään tehdä itsestä numeroa. ”Tulos tai ulos” -sanonta tuntuu pätevän monen kohdalla, ja ennen kuin uutisista uskalletaan kertoa toisille, tuntuu moni tarvitsevan jotain näyttöä siitä, oliko yritys onnistunut. Korkeamman tason työpaikkojakin tarvitaan, ja sinne uskaltautuva saa paikan mitä todennäköisimmin kilpailun ollessa niin vähäistä.

“Life is too short to be little” – Benjamin Disraeli

Olen sitä mieltä, että suurin mahdollistaja menestymiselle on lähipiiri ja tukiverkosto. Jos haluaa menestyä vaikkapa yrittäjänä, on hyvä ympäröidä itsensä yrittäjähenkisillä ihmisillä, mieluiten jo yrittäjinä toimivilla ihmisillä. Jos lähipiiri ei koostu tämän kaltaisista ihmisistä, paras neuvo on hakeutua sellaisten ihmisten seuraan. Esimerkiksi erilaiset tapahtumat, sosiaalisessa mediassa aktiivinen vaikuttaminen sekä omien verkostojen hyödyntäminen ovat tehokkaita väyliä saavuttaa sellaiset henkilöt, jonka kaltaiseksi haluat tulla. Jos ympäröit itsesi samankaltaisilla tyypeillä, olet mitä luultavammin pian näiden ihmisten kaltainen. Heikkoina hetkinä tukiverkostoonsa voi tukeutua, ja samanhenkiset ihmiset palauttavat ajattelemaan suurimpia ja tärkeimpiä tavoitteita myös alamäessä.

Tukiverkoston löytyessä, kannattaa hyödyntää verkostoa, ja uskaltaa pyytää apua ja neuvoa asioissa, joita ei vielä itse osaa. Olen itse kiinnittänyt huomiota esimerkiksi koulussani Proakatemialla, että paljon kyselevät ihmiset ovat myös muussa elämässä kehityshaluisempia, kuin sellaiset henkilöt, jotka jäävät yksin ajatustensa ja kysymystensä kanssa. Jos avun kysyminen jännittää, on hyvä ymmärtää, että avunantaja on varmasti otettu ja mielissään, kun häneltä kysytään neuvoja ja oppeja asiassa kuin asiassa.

Kuinka voi parantaa uskomistaan omaan onnistumiseen? Totaalisen epäonnistumisen sijaan on parempi ajatella sitä onnistumisen hetkeä, kun tavoite tulee saavutetuksi. Mitä tarkemmin tuon hetken pystyy päässään visualisoimaan läpi, sitä realistisemmaksi päämäärä ja sen saavuttaminen muuttuu. Suuremmat tavoitteet ovat jopa helpompia saavuttaa, koska korkeamman tason päämääriin ei kovin moni uskalla tavoitella – tai ainakin huomattavasti pienempi osuus ihmisistä – tavoittelee suuria ja ison määrän työtä vaativia asioita elämässään.

Kaikkein tärkeintä, mitä tulee menestymiseen ja suuresti ajattelemiseen, on aloittaa. Pienillä jokapäiväisillä omien pelkojen kohtaamisilla voi kartuttaa hiljalleen omaa itsevarmuuttaan. Kun pienemmistä haasteista selviytyy voitokkaasti, eivät suuremmatkaan rohkeutta vaativat teot vie kohtuuttomasti resursseja. Suurien päämäärien ei välttämättä tarvitse olla selvillä vielä alussa, kunhan tekee asioita oman kehittymisensä eteen. David Schwartz toistaa teoksessaan uskon merkitystä ja tärkeyttä oman tekemisensä tuella. Jos uskoo lujasti saavuttavansa haluamansa asiat elämässä, saavuttaa myös ne.

Kommentoi