Uran uurtaa se, joka on aikaansa edellä

01.02.19 Esseen kirjoittaja: Katja Rämö
Kirjapisteet: 2
Kirja: STONE
Kirjan kirjoittaja: Ari Väntänen
Kategoriat: Globaali yrittäjyys, Uncategorized

Sukupolven mittainen kertomus kitaraa rämpyttävistä naapurin pojista, kasvavasta kunnianhimosta, menestyksestä ja tähden syttymisestä, raskaista pettymyksistä ja ystävyydestä opetti ainakin itselleni paljon, mitä voin hyödyntää liiketoiminnallisessa osaamisessa ja ihmisenä kasvamisessa. Tämä on legendaarisen STONEN tarina.

ALKU – Mistä kaikki alkoi

Pojilla oli tylsää. Koska 80-luvun Keravalla ei ollut tekemistä tai virikkeitä nuorille, ajan kuluttamisen avuksi löytyi soittaminen. Totta kai tähän vaikutti myös lähes kaikkien soittajien perimä, muusikoiden lapset helposti ajautuvat jo nuorena vanhempiensa kannustamana soittoharrastusten pariin. Mainittakoon, että mm. Janne Joutsenniemen vanhemmat olivat 60-luvulla vaikuttaneet suomalaisissa folk-piireissä, ja kitaristina kunnostautuneen Jiri Jalkasen isä on yksi Suomen tunnetuimmista muusikoista, Kari Tapio.

Soittamisesta tuli hauskaa tekemistä kavereiden kesken, joka motivoi treenaamaan koko ajan lisää. Jatkuva treenaaminen alkoi tuottaa tulosta, ja pojista tulikin jo alaikäisinä huomaamattaan äärimmäisen taitavia muusikoita, joista suurin osa tekee tänäkin päivänä elantonsa suorasti tai epäsuorasti musiikilla.

Kuvitellaan näin; Olet kyllästynyt palkkatyöhön, koska se on tylsää, eikä anna sinulle mitään uutta. Haluaisit tehdä elämälläsi jotain, mikä on samalla hauskaa ja kehittävää tekemistä, välittämättä siitä, onko se rahallisesti kannattavaa. Jos jotain tekee palavasta intohimosta, voi käydä niin, että siitä tulee jonain päivänä asia, jolla voit tehdä elantosi. Voisit siis keskittää kaiken energiasi pelkästään siihen.

LÄPIMURTO – levytyssopimus

Bändi saavutti monen haaveileman läpimurron, eli levytyssopimuksen poikien ollessa vielä alaikäisiä. Tässä kohtaa päästään vaiheeseen, josta eivät monet lahjakkaat muusikkoryhmät ole selvinneet. Tapahtuu hyvin paljon isoja asioita ja hyvin lyhyessä ajassa. Keikkailu ja kiertueet ovat silkkaa hauskanpitoa, eikä niitä osata katsoa työnä. Eihän työ voi olla hauskaa?

Kun puhutaan vielä taiteellisesta alasta, on päivänselvää, että päihteet ovat jatkuvasti läsnä ja kovassa käytössä, varsinkin huomioiden asianomaisten iän ja elämäntilanteet. Kuka nyt ei 17-vuotiaana haaveilisi rock-tähtien bileiden ja hauskanpidon täyteisestä elämästä? Puhumattakaan silmittömästä huomiosta, johon törmää joka paikassa.

Mietitäänpä tällaista tilannetta yritysmaailmassa: Olet duunaillut jotain, mihin sinulla on palava intohimo. Pöytälaatikko- tai autotalli-tasolla, harrastepohjalta. Yhtäkkiä, yhdessä yössä kaikki mullistuu, sinulle aukenee mahdollisuus tehdä harrastusta työksesi. Kaikki vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta – ja niin se useimmiten onkin. Vertaisin tätä tunnetta jonkin sortin lottovoittoon, tapahtuu liian nopeasti liian isoja asioita.

Tämä on murrosvaihe, jonka aikana ihminen alkaa oppia, ja ymmärtää sen, onko tämä oikeasti se mitä haluaa tehdä elääkseen. Epäilyksiä varmasti herää. Stressiä. Paniikkia. Epävarmuutta. Päihteillä näitä tunteita on helppo korjata ilman keikkoja tai kiertuettakin.

KANSAINVÄLINEN LÄPIMURTO – Pienestä kiinni

 

”Stone oli ensimmäinen kunnolla breikannut suomalainen metallibändi. Se näytti ja kartoitti tekemisen mallia levyillään, keikoillaan, markkinoinnillaan ja kaikilla muillakin saroilla. Bändien ”treenataan ja mennään täyttä höyryä eteenpäin”-asenne vahvistui Stonen ansiosta”.

– Jari Kelloniemi & Vesa Säkkinen, A.R.G.

 

Niin yritysmaailmassa kuin Stonen tarinassakin, tuurilla on aivan suunnaton merkitys, jos haalii kansainvälistä menestystä. Jos Suomi koetaan edelleen maailmalla hieman takapajuisena maana, mieti, mitä se on ollut 80-luvulla. Varsinkin, kun ajatellaan, kuinka marginaalinen ryhmä on ollut edes tietoinen sellaisten genrejen olemassaolosta kuin thrash- ja speedmetalli.

Maailmalle suuria nimiä edelläkävijöinä oli ilmestynyt vasta muutama, ja tuntuu absurdilta ajatella, että Metallican, Testamentin ja Slayerin kaltaisille superbändeille löytyisi haastaja jostain pohjoisen takapajulasta. Musiikillisesti ajateltuna Stonella oli siihen täydet mahdollisuudet.

Poikien tehdessä lämmittelykiertueen Testamentille New Yorkissa, oli moni täysin tietämätön siitä, mistä nämä pojat oikein ovat kotoisin. Suomessa taas kaikki musiikkialan lehdet olivat täynnä Stone-hypetystä. Ei ollut Suomesta montaakaan yhtyettä ennen Stonea breikannut isosti ulkomailla. Pitää silti muistaa, että 80-luvulla, ennen internetin aikakautta yhteydenpito ja yhteydenottaminen ulkomaisiin tekijöihin on ollut hieman haastavampaa kuin nykyään, joten jo yhden keikan soittaminen ulkomailla oli todella kova juttu, kiertueesta puhumattakaan.

Odotukset olivat korkealla, mutta kaikkien harmiksi Stonen asioita Yhdysvalloissa hoitanut manageri hoiti hommansa huonosti, ja toinen lupaava yhtye, siinä ajassa tunnetumpi Kanadalainen Voivod ajoi ohi, kun Testamentin seuraavaa kiertuetta buukattiin.

Lehtihaastatteluissa myönnettiin suoraa, että heidän managerillaan ei ollut bisnespuoli hallussa. Uudeksi lämppäriksi uudelle kiertueelle päätyi siis bändi, jonka taustajoukot osasivat asiansa. Pojat tulivat kuukausien keikkailun jälkeen maitojunalla kotiin. Huonompi tuuri.

Tässä kohtaa kuitenkin Stone oli alan lehtien hypetyksen ansiosta Suomessa iso nimi, ja keikkaa riitti ympäri maan. Nyt oli myös aikaa ja intoa uuden pitkäsoiton julkaisemiseen – joka tapahtuikin varsin nopeasti ja vaivattomasti. Legendaarinen No Anaesthesia! jätti ison jäljen Suomalaiseen musiikkihistoriaan.

 

” No anaesthesia! oli eka Stonen levy, jonka mä kuulin, ja se tärähti aika helvetin lujaa. Se kuulosti paremmalta kuin jenkkibändit, joita olin kuunnellut”

– Alexi Laiho, Children Of Bodom

 

Aivan yhtä lailla epäonnistuminen kuuluu myös yrittäjän elämään, se kuuluu asiaan. Mielestäni myös tuurilla on tässäkin yhteydessä paljonkin merkitystä.

Kuvitellaan, että olet saanut idean, työstänyt sitä harrastuksena, tehnyt siitä lopulta asianmukaiset suunnitelmat ja saanut rahoituksen, jolla toteuttaa unelmasi. Onko kaikki tässä vaiheessa päivänselvää, ja onnistuminen taattu? Ei. Tästä se varsinainen työ vasta alkaa, ja jos perusta, eli Stonen tapauksessa taustajoukkojen liiketoiminnallinen osaaminen ei ole hanskassa, voi tippua pilvenreunalta hyvinkin kovaa ja nopeasti. Mitäs sitten? No ei ainakaan kannata luovuttaa, jos tekeminen tuntuu edelleen hyvältä.

VASTOINKÄYMISET – ja kaiken loppu

Kitaristi Jiri Jalkanen sai kenkää yhtyeestä vuonna 1990. Stonen muut jäsenet olivat jo pitkään kärsineet toisen kitaristin puuttumisesta treeneissä. Tässä ajassa Stonella meni kovaa, ja uusia biisejä syntyi treeneissä jatkuvasti. Uudet biisit olivat soittotaitojen kehittyessä vieläkin haastavampia soittaa, ja Jiri putosi niin sanotusti kelkasta ollessaan jatkuvasti poissa. Jirin omien sanojen mukaan ”viina ja nainen veivät miestä”. Jalkanen oli mm. alkoholisminsa vuoksi epämotivoitunut toimimaan bändissä.

Muutama viikko myöhemmin bändiä kosketti toinen tragedia, kun alusta asti treenikämppänä toimineessa Lapilan Kartanossa sattui kohtalokas tulipalo, jossa kuoli muusikoiden hyvä ystävä.

Kokoonpanomuutos, kaverin kuolema ja tukikohdan tuhoutuminen olisivat olleet kova paikka mille bändille tahansa, mutta ongelmat ja murhenäytelmä eivät pysäyttäneet Stonea.

Airdashista juuri eronnut Markku ”Nirri” Niiranen sai pestin toisena kitaristina, ja homma jatkui entisellään, samalla paahtamisella kuin aiemmin. Kitaristin vaihtuminen oli Stonelle positiivinen juttu.

Keväällä 1992 lopunajan merkit alkoivat näkyä. Uusia biisejä olisi pitänyt treenata, mutta yhteistä aikaa ei tahtonut löytyä millään. Kaikista alkoi vähitellen tuntua, että nyt treenataan ”kellokortti kaulassa”. Janne Joutsenniemi teki kesäkuussa -92 kohtalokkaan päätöksen. Stonea ei ollut enää mitään järkeä jatkaa, koska sitä ei enää tehdä soittamisen ilosta. Liekki ja puhti olivat hävinneet.

MITÄ OLISI SUOMIMETALLI NYT ILMAN STONEA?

Jos se ei olisi ollut Stone, se olisi ollut joku muu. Eihän tämä siinä ajassa ollut ainoa yhtye, joka kyseistä genreä oli tuomassa Suomeen. Stone vain teki sen parhaiten, ja parhaalla asenteella ja kovimmalla työmoraalilla. Siinä oli vain yksinkertaisesti kaikki kohdallaan, oikeassa ajassa, eli aikaansa edellä.

Kovalla duunilla mutta myös tietynlaisella jalat maassa-asenteella voi päästä uran uurtajaksi. Riippumatta siitä, onko se bändi, vai yritys.

Lähteet:

Väntänen A., STONE. Like Kustannus 2018.

 

Ja tässä vielä vähän sivistystä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/10/23/stone-livena

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!