Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Unelmaprojektit eivät tule itsestään, ne tulevat tekemisen kautta.



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Unelma ei ole  –   se mahdollistaa

 

4-hour work week     by Tim Ferris

 

 

Johdanto

 

Saamattomuuden kirous ja turhan työn tekeminen ovat takuulla meidän kaikkien vaiva toisinaan. Olen kärsinyt molemmista taudeista useaan otteeseen Proakatemia-urani aikana. Nyt etsin siihen lääkettä. 4 tunnin työviikko on aiheena mielenkiintoinen, sillä se pyrkii tarjoamaan ratkaisun muun muassa näihin ongelmiin. Lisäksi ajatus neljän tunnin työviikosta kutkuttaa ajatushermojani, sillä tiedän hyvin, kuinka tuon kaiken ajan käyttäisin. Aiheessa minua eritoten kiehtoo se, mitä kirjan oppien käytäntöön vieminen todellisuudessa vaatii. Siksi aion selvittää käytännön askeleet neljän tunnin työviikkoon.

 

Kuka tähän pystyy?

 

Poikkeuksetta joka ikinen kerta, kun luen vastaavanlaisen täydellisestä elämäntyylistä kertovan teoksen, ensimmäisenä mieleeni juolahtaa toivoa musertava kysymys: Kuka tähänkin pystyy? Maailma pursuaa, jos jonkinmoisia menestystarinoita ja sankarisatuja, mutta niin harva noista kupongeista tuntuu päätyvän minun raaputettavakseni. Vaikka lähes jokainen miljonääriopas tuntuu täysin loogiselta luettaessa, kokemuksieni saattelemat jälkifiilikset vetävät vinkit suoraan pöntöstä jätekanavaan – eihän ranskalaisilla viivoilla voi miljonääriä tehdä. Jokin tässä teoksessa kuitenkin sai jälkifiiliksetkin vaimennettua äänettömälle, ainakin hetkeksi.

Onko Ferrisin huomioilla mahdollista saavuttaa neljän tunnin työviikko? Ehdottomasti on. Pystyykö useimmat ihmiset siihen? Ehdottomasti ei. Useimmat ihmiset eivät pysty hallitsemaan asennettaan, reaktioitaan tai tunteitaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuo olisi mahdotonta. Suurin virhe haaveilussa on se, että haaveillaan muutoksesta elämässä ilman, että ollaan valmiita tekemään muutoksia itsessään. Jokaisen elämä on kuvastus hänestä itsestään, eikä täten elämä voi muuttua ilman että elät muutosta itsekin.

 

Todellista rikkautta ei mitata rahassa

 

Kirjassaan Tim Ferris esittää uuden käsityksen siitä, mitä rikkaus todellisuudessa on – tai ehkä mitä sen pitäisi olla. Jos kysyy ihmisiltä kadulla, haluaisitko olla miljonääri, hyvin todennäköisesti jokainen ilmoittautuu halukkaaksi. Tuskinpa sen tähden, että tykkäävät numeroista tilinauhalla. Todennäköisesti siksi, että jokaisen silmissä alkaa vilistä erilaisia mielikuvia siitä, mitä kaikella sillä rahalla voisikaan tehdä. Eräs Ferrisin tärkeimmistä huomioista on erottaa yhtäläisyys rikkauden ja rikkaan elämäntavan väliltä. Itseasiassa miljonäärisyydellä yleensä viitataankin elämäntyyliin, joka mahdollistaa haaveiden toteuttamisen ja tuo elämäntyyli on hyvin kaukana nollista ennen pilkkua.

Käytännön tasolla verrattaessa kahta työntekijää, joista ensimmäinen tienaa 100 000 euroa vuodessa ja toinen 30 000 euroa vuodessa, voidaan helposti vetää johtopäätös, että ensimmäinen on kolme kertaa rikkaampi kuin toinen. Jos sanonkin, että ensimmäinen työntekijä tekee viikossa 40 tuntia töitä ja toinen tekee 10 tuntia, niin yhtäkkiä toisen työntekijän tuntipalkka onkin ensimmäistä suurempi. Tämä on yksi Ferrisin uuden rikkauden avainasioista – tuottotehokkuus.

Toinen avainasioista on huomioida rahan arvo. Tarkemmin puhuttaen valuutan arvo. Ferrisin terävä huomio maailmasta on se, että voit elää herroiksi, jos tienaat dollareita ja tuhlaat pesoja. Toisin sanoen, ratkaisu neljän tunnin työviikkoon on niinkin yksinkertainen, että luot tuotteen, jota myydään arvokkaan valuutan markkinoilla itse asuessasi arvottoman valuutan maassa. Hämmästyttävän pienellä myynnillä voit elää leveää elämää, eikä tämä vie sinulta edes paljoa aikaa.

 

 Älä tee työtä työn takia. ”

 

Luot tuotteen ja myyt sitä. Kehtaisin jopa sanoa, että melko normaaleja yrittäjätaitoja, joiden ei pitäisi Proakatemialla olla saavuttamattomissa – vai onko? Saamattomuuden kirous on se, joka tässä vaiheessa nostaa kohtalokasta naamatauluaan. Harvinaisen usein kuulee akatemialla puhuttavan siitä, että vielä ei ole löytynyt suuntaa tai unelmaa, jota kohden projekteja alkaisi tehdä. Tämä lienee paras ja tunnetuin ruokavalio saamattomuudelle. Tässä tulee Tim Ferrisin buranaÄlä tee työtä työn takia. Tee sitä rahoittaaksesi ne asiat, joista pidät. Siis, unelmaprojekti ei ole se, josta pidät. Vaan se, joka antaa sinun tehdä asioita, joista pidät. Pidätkö lämpimästä? Unelmaprojektisi mahdollistaa työskentelyn maasta riippumatta. Pidätkö pitkistä aamuista? Unelmaprojektisi mahdollistaa työskentelyn ilta-aikaan. Pidätkö bailaamisesta? Unelmaprojektisi voi olla vaikkapa bile-vloggaaja – pidit vloggaamisesta tai et, se mahdollistaa unelmasi bailaajana.

Aina ei ole silti helppoa keksiä projektia, joka mahdollistaisi mieltymyksien rahoittamisen. Tämä onkin oiva hetki olla tarkkaavainen, ettei ala tehdä turhaa työtä. Kukkaruukku on nimittäin jo kerran keksitty, sitä ei tarvitse toiseen kertaan kehitellä. Miksi siis lähtisit keksimään jotain aivan uutta konseptia unelmaprojektiksesi? Konsepteja on pitkä liuta käden ulottuvilla ja askeleen päässä on monta liutaa lisää. Valitse niistä yksi ja sovella sitä uudelle alalle. Sellaiselle alalle, josta pidät ja josta tiedät jo jotakin. Monet konseptit ovat rajoittuneet vain tietylle alalle, vaikka sama konsepti voisi olla menestys toisellakin alalla. Hyvin yksinkertaisena esimerkkinä kynä, jonka konseptin joku vain päätti soveltaa puhelinten näytölle. Älynväläyksen ei tarvinnut olla suuri, mutta sillä on tienattu rahaa jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyviä konsepteja on pitkin poikin Pirkanmaata, niistä tarvitsee vain valita itselleen mieluinen, jota alkaa kääntää toiselle alalle.

Aina ei tarvitse keksiä edes mitään uutta. Saadaksesi sen, mitä jollain toisella on, on sinun tehtävä samankaltaisia asioita. Ihmiset jotka ovat menestyneet omalla unelma projektillaan, on varmasti paljon asioita joita he ovat tehneet, vaikka eivät olekaan niistä pitänyt. Unelma projektihan voi olla käytännössä vaikkapa mikä tahansa työ. Voit rahoittaa kaikki haluamasi asiat, ja elää unelma elämääsi. Jos tämä työ ei ole suoranaisesti se, mistä pidät, voit rauhassa miettiä unelmaprojektia, ja tarttua siihen, kun se löytyy. On idioottimaista vain odottaa, että asiat tupsahtavat eteen. Moni unelmaprojekti on löytynyt aivan yllättäen. Esimerkkinä: Teet työsi hyvin asiakkaalle. Vuoden kuluttua asiakas on perustamassa yritystä, ja kaipaa juuri sinun osaamistasi. Hän muistaa miten ahkera ja taitava olit työssäsi kun autoit häntä, ja pyytää sinua osakkaaksi yritykseensä. Toinen typerä tapa toimia on se, että jos ei ole aivan varma pitääkö jostain asiasta, niin haluaa miettiä olisiko se kivaa. Miettimälläkö sen saa tietää? Ehkäpä olisi järkevää vain tarttua toimeen, ja mikäli homma ei tunnukaan omalta, voi aina keksiä jotain muuta.

Moni perustelee jahkailuaan myös sillä, että haluaa olla täysin varma siirtyessään palkkatyöstä yrittäjäksi. Moni yritys on mahdollista aloittaa palkkatyönsä ohella, ja kun näkee että se on kannattavaa, voi siirtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi riskittömämmin. Tässäkin tapauksessa olet siirtynyt tekemään ns. unelmaprojektiasi, joka sisältää myös niitä asioita mistä et pidä. Mikäli mahdollista, voit palkata jonkun henkilön tekemään nämä asiat puolestasi, ja taas olet onnistunut karsimaan yhden epämiellyttävän asian elämästäsi.

Tärkeää on myös ymmärtää, että elämä ei voi aina olla vain kivoja juttuja, ja ruusuilla tanssimista. Pienet mukavat asiat eivät tuntuisi mukavilta, jos kaikki olisi kivaa. Parempi tapa toimia on aloittaa tekemään edes jotain, ja karsia niitä asioita pois mistä ei pidä, eikä vain odottaa ihmeiden tapahtumista. Jokaiselle joka odottaa unelmaprojektinsa löytymistä, tulee hyvä vihje tässä. Vaihda odottaminen vain erilaisten asioiden tekemiseen. Tämän jälkeen ei tarvitse miettiä miltä jonkin asian tekeminen tuntuu, vaan teema sanaksi tulee karsiminen. Pyri karsimaan kaikki asiat mistä et pidä, ja näin jäljelle jää ne asiat, jotka tuntuvat hyvältä. Tässä on ainakin kokeilemisen arvoinen keino. Ole hyvä, ja onnea matkaan!

Kuka tähänkään pystyy?

 

Ajatuksesi voi olla, että tässä seisoo taas yksi niistä loogisista jorinoista, jotka eivät kuitenkaan todellisuudessa anna oikeaa tietä menestykselle. Oli tai ei, yhden asian voin varmaksi kertoa. Älä ole naiivi. Yksikään tie ei kulkematta kulu. Vaikka kaikki näyttää paperilla mutkattomalta, todellisuus on se, että tutkittavaa ja tehtävää tulee aina olemaan edessä. Mitä enemmän tiedät valmiiksi, sitä vähemmän tutkittavaa sinun täytyy tehdä. Mutta, jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät niin.

 

 

 

Lähteet: 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Lari Karreinen.

Ajattelu ja argumentointi, Arto Siitonen, Ilpo Halonen

4-hour work week, Tim Ferris

 

Kommentit
  • Hanna Saraketo

    Korjatkaa tämä tuotos soluesseen idean ja ohjeiden mukaiseksi, kiitos.

    25.4.2018
Kommentoi