Työn ajattelua vai ajattelutyötä

17.10.16 Esseen kirjoittaja: Katariina Räisänen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Luovan ajattelun käsikirja - Kuinka ideat syntyvät
Kirjan kirjoittaja: Jussi T. Koski ja Saku Tuominen
Kategoriat: Luovat tuotteet ja liiketoimintamallit

Ihminen ajattelee koko ajan eläessään. Et pysty olemaan hetkeäkään ajattelematta, vai voitko? Voidaan esimerkiksi ajatella, että hoidan tuon asian paremmin kunhan keksin siihen keinon. Tämän jälkeen tehdään ajattelutyötä keinon löytämiseen.  Ajattelutyö on työtä, jota ei osata aina arvostaa tarpeeksi. Jussi T. Kosken ja Saku Tuomisen kirjassa Kuinka ideat syntyvät, jäin pohtimaan ajattelemisen merkitystä.  Kuinka ihmiset mieltävät sen, miltä työn teon pitäisi näyttää? Käykö ajatteleminen työstä?

Monesti ajatellaan, että työpaikalla ne jotka saavat eniten näkyvyyttä ja tuloksia aikaan ovat parhaimpia työntekijöitä. He kuluttavat toimistossa työskentelyyn useita tunteja, juovat pannullisen kahvia aamulla ja silmäpussien juovat painautuvat syvälle kasvoihin. He tekevät montaa työtä yhtä aikaa, pitävät lounastauot seisaaltaan, koska eivät kerkeä istumaan. Hyvää tulosta saadaan aikaiseksi niin kauan, kunnes tähtipelaaja passitetaan jäähylle burn outin takia.

Usein huomioimatta jäävät nämä ihmiset, jotka synnyttivät nuo ideat paremman tuloksen saamiseksi. He heittävät ajatuksen ilmoille, jota ovat hautoneet päässään jo tovin. Tai toisaalta laukovat päivittäin toistaan villimpiä ideoita, jotta joku saisi idean päästä kiinni ja alkaisi jalostamaan sitä. Työnarkomaani syttyy ideasta ja taas burn out- pyörä lähtee pyörimään. Joillekin ajatustyö saattaa olla todella näkymätöntä, hiljaista ja välillä jopa yksinäistä.  Ajattelu ja idean syntyminen tarvitsevat aikaa. Jos pakotat itsesi keksimään viidessä minuutissa uuden joukkuepelin samalla tehden muita töitä yhtä aikaa, onnistuuko se?

 

 

Tämä lause pysäytti minut ajattelemaan.  Älä tee mitään. Kaiken kiireen ja stressin keskellä ihminen ei voi olla luova. Luovaa ajattelua häiritsevät tekemättömät työt. Töissä ollessa täytyy hoitaa muun muassa raportointia, yhteydenottoja ja sopia aikatauluja. Kotona odottavat tiskit, likapyykit ja imuri, jolla oli tarkoitus imuroida jo eilen.  Tällainen kiire ja päässä kaikuvat äänet tekemättömistä töistä tappavat luovuuden.

Ollaksesi luovan ihminen on joskus näytettävä huonolta työntekijältä – heitettävä jalat pöydälle ja suljettava silmät. Tämän tehdessäsi työkaverit tuskin pitäisivät sinua yhtä tehokkaana kuin edellä mainitsemaani kofeiininarkkaria. Et voisi saada mitään aikaiseksi laiskottelemalla, onko näin?  Suomalainen muunnelma protestanttisesta työetiikasta kertoo, että työn täytyisi olla suoranaista kärsimystä. Itkua ja hammasten kiristystä. Työ ei voi olla hauskaa ja miellyttävää. (Koski &  Tuominen 2004, 41.) Jalat pöydällä esimerkissäni työetiikka ei toteutuisi lainkaan. Työ olisi tällöin liian miellyttävää.

Ajattelutyö voi kuitenkin olla haastavaa, vaikka se joidenkin silmin näyttäisi helpolta ja miellyttävältä. Näin saatetaan ajatella esimerkiksi johtamisesta. Työ pitää sisällään valtavasti ajattelemista, pohdintaa ja laskemista. Työn vaikutukset eivät kuitenkaan aina näy välittömästi ulospäin, jolloin ajatellaan, ettei johtaja ole tehokas. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen – johtaja tekee valtavan määrän näkymätöntä työtä.

Omassa arjessani ainakin olen huomannut kiireen häiritsevät ajatteluani. Kun yritän suunnitella samalla, kun työskentelen jonkun muuan asian parissa, ajatukseni eivät kerta kaikkiaan pysy kasassa. Jos yritän kaiken kiireen keskellä olla luova tulevat kaikki ylimääräiset asiat hoidetuksi, mutta nekin huonosti. Todellisuus on, että kirjoitan muistilappuja, merkkaan aikoja kalenteriini ja soitan puheluita. Yritän olla joka paikassa yhtä aikaa ja mietin, kuinka voisin kloonata itsestäni asioilla juoksijan. Loppujen lopuksi idean keksimisestä ei tullut yhtään mitään. On pysähdyttävä. On otettava aikaa.  Otan kyniä, paperia ja pannullisen haudutettua teetä. Istun mukavaan paikkaan, enkä anna millekään muulle ajatukselle valtaa. Nautin hetken sälekaihtimen välistä pilkistävän auringonsäteen kimmellyksestä huoneessa. Tyhjennän mieleni rauhoittumalla ja pysähtymällä hetkeen aistien ympäröivän tilan hiljaisuuden ja rauhallisuuden. Näin luon itselleni innovatiivisen tilan, jossa teen ajattelutyötä.

 

LÄHTEET:

Koski, J. T. & Tuominen, S. 2004. Luovan ajattelun käsikirja – Kuinka ideat syntyvät. Porvoo: WS Bookwell Oy.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Työn ajattelua vai ajattelutyötä, 5.0 out of 5 based on 1 rating Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

4 kommenttia to “Työn ajattelua vai ajattelutyötä”

  1. Timur Alanen sanoo:

    Mielenkiintoista tekstiä. Moni on varmasti omassa työskentelyssään ja elämässään huomannut, että jos tuntee jatkuvasti olonsa kiireiseksi ja miettii koko ajan, mitä seuraavaksi pitää tehdä, niin luova ajattelu ei vain onnistu.
    Luin itse juuri Anja Kuloveden kirjoittaman Markkinointia rakkaudella -kirjan, jossa hän kirjoitti seuraavasti: ” Ihminen ei voi olla yhtä aikaa sekä huolestunut, kiireinen että luova. Siksi kannattaa opetella useita tapoja palauttaa itsensä nopeasti sellaiseen tunnetilaan, josta käsin on helppo toimia. Juuri silloin, kun elämässämme on hämmentävä tai pelottava tilanne, tarvitsemme kaikkein eniten luovia kykyjä ja ajatusten selkeyttä.”

    Pointtina tässä siis se, että jokaisen pitäisi oppia elämään myös ilman kiireen tunnetta. Omalla kohdallani huomaan tämän olevan välillä todella vaikeaa.

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
    • Katariina Räisänen sanoo:

      Aivan samaa mieltä. En tiedä kuinka palauttaisin nyt itseni sallaiseen tilaan, että olisi helppo toimia ilman kiirettä ja huolestuneisuutta. Toivottavasti tilanne rauhoittuu, nyt kun nämä esseetkin alkaa pikkuhiljaa valmistua..

      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
      VN:F [1.9.22_1171]
      Rating: 0 (from 0 votes)
  2. Essi Vaara sanoo:

    Hyvä teksti Katariina! Itse olen huomannut omassa elämässäni ja lähipiirissäni huolestuttavan piirteen joka on kiireen ihannointi. kaikki pyörii kiireen ympärillä ja syö sielua kuin pahin syöpä. Jos oikaiset jalat viikonloppuna ja ajattelet lukea hyvän kirjan tai katsoa elokuvan iskee syyllisyys tekemättömyydestä. H-u-o-l-e-s-t-u-t-t-a-v-a-a!

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: +1 (from 1 vote)
  3. Katariina Räisänen sanoo:

    Kiire on kyllä trendikästä nykyään. Priorisointia ja oikeiden asioiden tavoittelua sekä ymmärtäminen, että täällä eletään vain kerran. Näillä eväillä itse yritän arkeani kellottaa. 😀

    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
    VN:F [1.9.22_1171]
    Rating: 0 (from 0 votes)
Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!