Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Työkirja unelmiin



Kirjoittanut: Nuppu Laaksonen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Goal Mapping on Brian Maynen tavoitteiden asettamismenetelmä. Mei Hong piti pajan aiheesta ja kiinnostuin aiheesta niin, että päätin lukea samaisen kirjan seuraavaa Goal Mapping-pajaamme odotellessa. (6kk päästä edellisestä.)

Kyseessä olevan Goal Mapping tekniikan tekee tehokkaaksi se, että aivojen molempia puoliskoja aktivoidaan visualisoimisen avulla. Perinteiseen tavoitteidenmenetelmään kuuluu to do-listat, unelmien kirjoittaminen, ylipäätään sanojen toisto. Tämänkaltaiset tekniikat ovat yleisimpiä, myöskin tehokkaita, mutta ne aktivoivat Brian Mayne’n mukaan vain vasenta aivopuoliskoa. Goal Mapping rakentuu myös sanalliseen kaavoittamiseen, mutta siihen yhdistyy myös visuaalinen puoli, joka aktivoi vasemman lisäksi oikeaa puolta. Näihin tekniikoihin lukeutuvat sanojen lisäksi mm. kuvat, alitajunnan kielet, symbolit, värit.

Me ihmiset näemme unetkin kuvina, emmekä vain teksteinä. Kun ajattelemme jotain, ajatus saa usein tahtomattammekin päässämme jonkin näköisen muodon ilman kirjaimia.

Kyseistä tekniikkaa käyttäessämme, visualisoimme tulevaisuutta. Rentouduimme, kuvittelimme miltä unelma elämämme näyttäisi. Kirjoitimme tavoiteitamme ylös henkilökohtaisesti, preesensmuodossa, aivan kuin ne olisivat jo toteutuneet.

Seuraaviin kysymyksiin löytyy valmis karttapohja (www.uskallainnostua.fi/goalmapping) jossa on jokaiselle seitsemälle kohdalle oma paikka. Karttapohjia tehdään kaksi, sillä toinen täytetään kirjoittaen ja toinen piirtäen, jotta tavoitteellisen suunnitelman luominen aktivoi molempia aivopuoliskoja, – ja tätä kautta pureutuu alitajuntaamme. Nämä seitsemän askelta ovat olennainen osa tietoista luomistyötä, sillä ne edustavat menestymisen ratkaisevan tärkeitä osa-alueita.

 

7 askelta

  1. Unelmoi Mitä haluan saavuttaa?

Osa on kasvanut kiinni sellaiseen ajatukseen, että unelmointi on ajanhukkaa. Kuitenkin monet historian suurimmista menestyjistä ovat olleen uneksijoita, esimerkiksi Albert Einstein, jonka vanhemmat pitivät häntä liian haaveellisena lapsena akateemiselle uralle. Myöhemmin hän totesi, ”Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää.”

  1. Järjestä Mikä tavoite on tärkein?

Kysy itseltäsi, onko tavoitteissani päätavoite, joka auttaa minua automaattisesti saavuttamaan myös muut tavoitteet?  ”Tärkeimpien asioiden ei tule koskaan olla vähiten tärkeiden asioiden armoilla.” -Goethe

  1. Piirrä? Miltä se näyttää?

Lopputuloksella ei ole väliä, vaan tämän avulla tapahtuvalla voimakkaalla tavoitteiden rekisteröinnillä alitajuntaan.

  1. Miksi? Miksi haluan sitä?

Tavoitteista tulee voimakkaita, kun niihin liitetään tunne ja etsitään perimmäinen syy tarpeiden takaa. Tätä voi miettiä visioimalla omaa ihanteellista päivää ja miettimällä, miksi se tuntuu niin hyvältä?

  1. Milloin? Milloin haluan sitä?

Päätavoitteelle on hyvä asettaa toteutumispäivämäärä raamiksi.

  1. Miten? Miten saavutan sen?

Mitä toimenpiteitä tarvitset unelmasi saavuttamiseen? ”Tuhannen kilometrin matka alkaa yhdestä askeleesta.” -Laotse

  1. Kuka? Kenen apua tarvitsen?

Kenen apua tarvitset unelmiesi saavuttamiseen? Ovatko henkilöt lähipiiriä, ulkopuolista apua, asiantuntijoita? Voit kirjoittaa tähän myös itsesi. Kannattaa miettiä, mitkä ominaisuudet palvelevat sinua parhaiten unelmiesi saavuttamisessa.

 

Sitoutuminen

Karttojen tekemisen jälkeen on jäljellä enää allekirjoitus, sillä se on yleisesti hyväksytty tapa osoittaa, että aikoo pitää sanansa. ”Tavoitekarttasi saattaa olla tärkeimpiä koskaan allekirjoittamiasi asiapapereita, joten allekirjoita se innokkaasti.” Sitoudu pitämään sanasi ja tekemään parhaasi tavoitteidesi saavuttamiseksi. Kuten myös F.W Nichol totesi: ”Menestyminen tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että vie aloittamansa loppuun saakka.” Ja samaa ajatusta jatkoi George Zaluk, joka sanoi: ”Aito sitoutuminen on sitä, että tekee sen, mitä on luvannut, kauan sen jälkeen, kun luvatessa vallinnut innostus on laantunut.”

Sanansa pitäminen, niin itselleen kuin muillekin, on merkittävä osa itsetunnon vahvistumista. Usein kuitenkin huomaamme tuottavamme pettymyksen lupauksista huolimatta. Kirjailija Bryan Mayne listasi alas omaa sitoutumistaan helpottavia tekijöitä:

  • Tarkoituksen löytäminen – syvempi uskomus johonkin minua suurempaan
  • Oivallus, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset ovat oppimiskokemuksia ja osa menestymistä
  • Tietoisuus sitoutumiseni syistä
  • Lupausteni rohkea esittäminen julkisesti. Usein on paljon vaikeampi rikkoa muille kuin itselleen tekemänsä lupaus
  • Oivallus, että sitoutuminen ei ole kertaluontoista vaan pikemminkin hetkestä toiseen toistuva valinta.

Moni ajattelee sitoutumisen yhtenä, erillisenä tapahtumana, vaikka todellisuudessa se on jatkuvia toistuvia valintoja. Sanansa pitäminen itselleen tapahtuu päättämällä tehdä niin yhä uudestaan joka kerta, kun tarjoutuu mahdollisuus rikkoa lupauksensa. Aivan kuten John Dryden sanoi ”Meidän on ensin muutettava tapamme ja sitten tapamme muuttavat meidät.

Kasvamme unelmiemme kautta. Kaikki suuret miehet ja naiset ovat uneksijoita. Jotkut kuitenkin antavat unelmiensa kuolla. Vaali unelmiasi ja suojele niitä huonoina ja kovina aikoina, jotta ne selviytyvät aurinkoon ja valoon, joka lopulta saapuu aina. -Woodrow Wilson

Myönteinen ajattelu on kivijalka, jolla Goal Mapping -menetelmä seisoo. Se edustaa suunnitelmallista muutoksen ja tietoisen luomisen prosessia. Nykypäivänä kenellekään tuskin tulee yllätyksenä se, kuinka me kaikki osallistumme oman elämämme luomiseen, niin hyvässä kuin pahassa. Luomme omien ajatustemme avulla tulevaisuuttamme, ja se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka omaan elämään suhtaudumme ja miten onnellisia olemme. Osa ihmisistä pystyy ajatella jatkuvasti sitä, mitä he haluavat saavuttaa, mutta yllättävän tyypillistä onkin keskittyä siihen mitä pelkää. Voimme kuitenkin vaikuttaa ajatuksiimme, ja se mihin keskitymme, sitä kohti alamme kulkea.

Monikaan asia ei tunnu niin hyvältä kuin tieto siitä, että pystyy elämässään saavuttamaan tavoitteensa. Jos tämän ymmärtäisi jo lapsena, se olisi kuin taikavoiman käyttöön saaminen. Tämä taikavoima löytyy kuitenkin meidän jokaisen sisimmästämme, ja se on elämänmittainen lahja. Menestys miellyttää monia, mutta onnellinen arki on se mikä tuottaa pitkäaikaista tyydytystä. Totuus on, että myös onnellisen arjen eteen on nähtävä vaivaa ja asetettava tavoitteita.

”Päämääräni ei ole voittaa, vaan olla aito. Päämääräni ei ole menestyä, vaan elää sen valon arvoisesti, joka minussa on.” -Abraham Lincoln

Kommentoi