Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Tunne taloutesi



Kirjoittanut: Maria Välimäki - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tunne taloutesi

 

Rahasta puhuminen on usein meille Suomalaisille hyvinkin arka aihe. Luin Mikko Sjögrenin kirjan ’’Tunne taloutesi’’, jossa perehdytään syvälle oman henkilökohtaisen talouden kuntoon laittamiseen. Pyrin kuitenkin miettimään, miten erilaisia kirjassa esitettyjä lainalaisuuksia näkyy ja voisi yhdistää tiimiyrityksiin.

 

Sijoittaminen ja säästäminen

Kirjassa puhutaan paljon sijoittamisesta ja siitä, miten kannattaa sijoittaa. Sijoittaminen kannattaa ottaa ensimmäiseksi lähtökohdaksi raha-asioita miettiessä. Tulisi miettiä, miten rahansa käyttää ja mihin aikaan. Kirjassa ehdotetaankin (sivu 92.), että sijoitukset ja säästäminen tehtäisiin heti ensimmäisenä, ennen palkkojen sekä muiden kulujen maksamista, jolloin se on asetettu tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Näin pystytään kasvattamaan varoja ja tiedetään paljonko ylimääräiseen kuluttamiseen jää. Luottokortit ja pikavipit tulisi heittää roskiin.

 

Vastuu taloudesta on yrityksellä, tiimillä ja sinulla

Vastuuta voi kantaa vain vastuullinen aikuinen. Tämä tarkoittaa sitä, että on oltava tarpeeksi vastuuntuntoinen pystyäkseen kantamaan vastuuta yhteisistä sekä omista kuluista. Jokainen tiimin jäsen on vastuussa taloudesta yrityksissämme. Vastuu on myös yhdessä tiimillä, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhden ihmisen tulos ei voi olla riippuvainen koko tiimin tuloksesta lyhyellä tai pitkällä aikavälillä riippuen tilanteesta. Tiimi on yhdessä sitoutunut auttamaan toinen toistaan ja puhaltamaan yhteen hiileen vaikeimmissakin tilanteissa. Niin plussan puolelle kuin miinuksen puolelle mennessä tiimiläisten tulisi muistaa oma vastuu, mutta myös avun anto toiselle. Vastuu loppupeleissä on kuitenkin 100% itsellä, niin kuin omassa taloudessakin.

Ilman päätöstä ei voi ottaa vastuuta. Tulee siis tehdä päätös siitä, että ottaa vastuuta omista, sekä tiimin varoista. Päätöksen teko voi olla hankalaa, mutta se on ensimmäinen askel kohti tulosta ja vaurautta.

 

Ollaanko selvillä omista numeroista?

Voi olla, että niin yksityiselämässä, kuin yrityksessäkin numerot saattavat olla hieman epäselviä. Varsinkin yksilöllisessä taloudessa tämä voi olla hyvinkin suuri kompastuskivi. Mutta miksei myös yritysmaailmassa. En tarkoita sitä, että tulos ja tase eivät täsmäisi vaan sitä, ettei tiedetä mistä numerot tulevat. Tiedetäänkö tasan tarkkaan mitä kuluja yrityksellä on? Ovatko ne esimerkiksi jotain kuukausittaisia tilauksia ohjelmistoista, mitä kukaan ei käytä enää? Taloustiimin on helppo maksaa laskuja jotka tulevat eteen, mutta onko kukaan tarkistanut ovatko ne relevantteja maksettavia?

Lisäksi omia numeroita tulisi seurata tarkkaan. Yksilönäkökulmasta voidaan puhua kuukausittaisesta seurannasta, jossa omia numeroita seurataan tarkkaan. Proakatemialla on kuukausittain Projektori, jossa jokainen tiimi kertoo edellisen kuukauden numerot, jolloin voidaan seurata reaaliaikaista toteutumaa. Tällöin pidetään kiinni siitä, että tiedetään omat numerot ja jokainen voi tehdä parhaansa parantaakseen talouttaan.

 

Puskuri

Puskuri on itselleni tavoittelemisen aihe ja varmasti monelle tiimille olisi hyvä olla tämän tyylinen ’’vara rahasto’’. Puskurilla tarkoitetaan kirjassa 2-6 kuukauden menoja kattavaa säästettyä rahasummaa. Tämä pätee myös hyvin yrityksille. Toki yrityksellä voi olla suurempia menoja, jolloin rahaa joudutaan käyttämään, mutta puskuri mahdollistaa hetkellisen ’’lainan’’. Tätä vaikeuttaa kuitenkin se, että jokaisella on oma tienattu raha määrä, joka kertyy jokaisen työpanoksen mukaan tunti tai urakkakohtaisesti omaan ressuun, joka on yrityksen sisälle kehitetty oma tilinpito-ohjelma.

 

Yhteenveto

Yrityksen ja yksityisen talouden hallinnassa ei ole suurta eroa ajattelun tasolla. Käytännössä yrityksen talous on monimutkaisempaa, mutta samat lainalaisuudet pätevät myös siinä. Tunne vaikuttaa vahvasti siihen, miten taloutta käsitellään ja voisikin sanoa, että mitä positiivisempi sekä toiveikkaampi asenne rahaa kohtaan on, sitä enemmän raha tulee kasvamaan. Tulos riippuu yksinkertaisesti tekemisestä ja tekemisen laatu voimavaroista joita on käytössä. Voimavaroihin taas tunteet vaikuttavat vahvasti.

Yksi suurin talouteen liittyvä asia on se, että sitä täytyy opiskella lisää ja lisää. Vaikka numerot ja laskutoimitukset eivät muutu miksikään tulokseen voidaan vaikuttaa vahvasti lisäämällä tietoa ja taitoa.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close