Noin kuukausi sitten pääsin kuuntelemaan livenä yhtä suurta esikuvaani, Henkka Hyppöstä. Hyppönen on antanut aiemminkin esseilleni aiheita ja nyt pääsin jäsentelemään ajatuksiani keskustelemalla kasvokkain Henkan kanssa. Taisin kysyä Henkalta kahdesta kolmeen kysymystä, enkä käsittele käymääni yksipuolista dialogia tässä esseessä sen enempää, vaikka se kovin antoisa olikin. Suollan ajatukseni suoraan Henkan puheenvuorosta, joka herätti taas uusia siistejä oivalluksia minusta ja maailmasta ympärilläni.

Proakatemia-aikaa on jäljellä reilu vuosi. Sen jälkeen minä olen valmis tradenomi. Mitäs sitten seuraavaksi? Oppimisympäristömme vuoksi meille jää lukemattomasti mahdollisuuksia lokeroida itsemme johonkin ammattiin. Mitä minä aion tehdä valmistuttuani? Sairaanhoitajaksi valmistuneelle on jokseenkin selvää millaisia töitä hän tulee valmistuttuaan tekemään, insinöörikin taitaa löytää paikkansa halutessaan. Tradenomia pidetään yleispätevänä koulutuksena, usein tradenomit löytävät paikkansa finanssialalta tai myyntityöstä:

Mutta mitä tekee yrittäjyyden tradenomi? Tiedän, että haluan työskennellä valmistuttuani joustavassa työympäristössä tehden merkittävää työtä hyvinvoivan tiimin kanssa, hyvin mahdollisesti yrittäjänä. Tarvitseeko ammattinimikettä nimetä vielä tässä vaiheessa? Ei tietenkään. Emmehän me tiedä millaisia ammattinimikkeitä vuoden päästä työmarkkinoilta löytyy. Saati viiden tai kymmenen vuoden päästä. Hyppönen korosti puheenvuorossaan suurta muutosta mikä on käsillämme juuri nyt. Teknologia on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan työmarkkinoilla niin paljon, että uusia ammatteja syntyy ja vanhoja putoaa tieltä pois. Tulevaisuustutkija tai tubettaja ovat hyviä esimerkkejä ammateista, joita ikätovereideni vanhemmat tuskin tunnistavat ammateiksi. Proakatemialla olemme sikäli onnekkaassa asemassa, että meidät opetetaan ajattelemaan perinteisestä kaavamaisesta koulusysteemistä poiketen hieman enemmän omilla aivoillamme soveltaen ympäristöstä tulevaa uutta informaatiota.

Mitä tulevaisuuden työympäristö sitten on? Henkka ennusti, että vuonna 2017 peruskoulunsa aloittaneet lapset tulevat suuri osa työskentelemään ammateissa joita me emme osaa edes kuvitella olevan. Siinä missä teknologia tulee korvaamaan ihmisiä ”duunarihommissa” ihmisen tulee kyetä kriittiseen ajatteluun, sosiaaliseen älykkyyteen tai/sekä luovuuteen työllistyäkseen. Teknologiaa pidetään luonnollisesti uhkana, mutta se tuo meille myös mahdollisuuksia;

Tulevaisuuden työympäristö voi olla teknologian myötä jopa nykyistä inhimillisempi – paraskaan tekoäly ei korvaa fyysistä ihmistä ihmiselle. Me kaipaamme laumaolentoina vuorovaikutusta ihmisen kanssa. Kun ihmiskontakti vähenee ja tapaamiset ja myynti tapahtuu verkon välityksellä, inhimillisyys korostuu ja kohtaamisen merkitys kasvaa. Entä jos sairaanhoitoalalla robotit voisivat hoitaa osan sairaanhoitajan työstä, jotta hoitajalle itselleen jäisi aikaa potilaan hoidossa inhimilliselle kohtaamiselle.

Tulevaisuudessa myös organisaatiorakenne tulee muuttumaan. Perinteinen hierarkkinen johtamismalli alkaa jo nyt olla vanhentunut malli ja organisaatioissa vastuu jakautuu työntekijöiden kesken tasaisemmin. Itseohjautuvuus ja luottamus työyhteisössä on ehkä entistä merkittävämpää. Tiimin merkitys kasvaa – jopa opettajakorkeakoulussa opiskeleva ystäväni kertoi, että nykyisin opettajia koulutetaan enemmän tiimioppimiseen. Tiimityöskentelyssä ymmärretään hyvän tiimin vaativan hyviä yksilöitä. Jos olemme toinen toistemme kopioita, emme tee tiimistä tehokkaampaa. Heterogeenisyys tuo tiimiin luovuutta. Ja luovuus on juurikin yksi niistä taidoista, mikä on ihmiselle yksinoikeus teknologian kanssa ”kilpaillessa”.

Emme kukaan voi nähdä tulevaisuuteen, mutta näiden ennusteiden perusteella taidamme olla Proakatemialla melkoisen hyvässä asemassa. Akatemioiden tyyppisessä ympäristössä opimme niin halutessamme juuri niitä taitoja, jotka ovat nykypäivänäkin kovassa huudossa työmarkkinoilla.