Pian tiimiyrityksemme loppuhuipennus koittaa, kauan odotettu matka Yhdysvaltoihin. Juuri sopivasti Black Fridayksi. Monella meistä sormet syyhyää jo päästä shoppailemaan pilkkahinnalla halpoja vaatteita. Siitä mieleeni tuli katsoa Netflixin tarjonnasta vaateteollisuutta koskeva dokumentti, The true cost.

The true cost on tarina käyttämistämme vaatteista, niiden käyttäjistä, tekijöistä ja niiden vaikutuksesta maailmaan. Se on tarina ahneudesta, pelosta, vallasta ja köyhyydestä. Dokumentin kertojalle selvinneet asiat ovat muuttaneet lopullisesti hänen ajattelutapaansa vaatteista. Eikä tuo ihme, tiesin sen myös muuttavan omaani. Dokumentissa kerrottiin niin rajuja faktoja, että niitä on vaikea ymmärtää ilman, että näkee todellisuuden. Sitä katsomassani dokumentissa kyllä näytettiin.

Kaikki meistä tietää, miten nopeasti isoilla vaateketjuilla vaihtuu valikoima. Joka kerta käydessä kaupoilla, tarjonta on ehtinyt jo muuttua ja lisääntyä. On helppo mennä yhtä menoa varten hankkimaan uusi toppi, koska sen saa halvalla. Tällä kutsutulla pikamuodilla pyritään lisäämään myyntiä. Muoti on nykyisin kertakäyttöistä. Dokumentissa kerrotaan, kuinka kaatopaikoilta näkee, että pois heitettyjen tekstiilien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Keskiverto amerikkalainen heittää 37 kiloa tekstiiliä vuodessa pois ja koko maassa 11 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Ihmiset lohduttautuvat lahjoittamalla niitä pois. Vaatteilla mitä ei saa kierrätettyä, lähetetään kehitysmaihin. Ja tekstiili koituu siellä lopulta ongelmaksi. Suurin osa tekstiilijätteistä ei ole biologisesti hajoavaa, eli jäte lojuu kaatopaikoilla parisataa vuotta ja aiheuttaa ilmansaasteita.

Globalisoitu tuotanto tarkoittaa, että tavaroiden valmistaminen on ulkoistettu maihin, joissa palkkataso on alhainen ja pidetään alhaisena. Tehtaita on useita ja niissä kilpailu on kovaa. Siksi isot vaateketjut pystyvät tinkimään tuotannon erittäin alhaiseksi ja tehtailijoiden ei auta kuin suostua siihen. Monet vaatteet tulevat Bangladeshista, jossa tienataan pari dollaria päivässä. Vaateteollisuus on valtava teollisuudenala, joka kerää suuria voittoja kouralliselle ihmisiä. Miksi se ei pysty elättämään työntekijöitään? Paikalliset ihmiset pelkäävät henkensä puolesta työpaikoillansa, sillä olosuhteet ovat kovia. Työntekijät saattavat menettää henkensä tai vähintään pahoinpidellään, jos vaativat parempia olosuhteita.

Bangladeshin Rana Plazan tehtaassa sattui vuonna 2013 koko vaateteollisuuden historian pahin onnettomuus, kun kahdeksankerroksinen tehdasrakennus romahti. 1129 työntekijää menetti henkensä onnettomuudessa. Työntekijät olivat jo huomautelleet rakennuksen halkeamista ja sen epäturvallisuudesta, mutta heidät silti pakotettiin rakennuksen sisälle. Kun suuria voittoja kerätään, miksi ei samalla pystytä takaamaan heidän turvallisuutta? Tämä onnettomuus ei ole suinkaan ainoa.

Nyt kun olemme ymmärtäneet vaatteiden todellisen kovan hinnan, kovuus kuitenkin vaan jatkuu. Ennen kankaan syntymistä, on kasvatettava puuvillaa. Kun tekstiilien kysyntä on niin kovaa, on kovaa vauhtia kasvatettava puuvillaa. Se ei tapahdu luonnostaan, vaan puuvillatuotannossa geenimuunnellaan siemeniä. Geenimuunneltujen siementen torjunta-aineista syntyvät hirveitä seurauksia. Ne levittävät hirveitä kemikaaleja, joilla on vaikutusta maaperään ja ihmisiin. Siementen valmistajat, jotka myyvät siemeniä viljelijöille ovat myös kemikaalien takana. Samat yritykset valmistavat lääkkeitä, joihin hankitaan patentteja. Syövästä ja muista kemikaalien aiheuttamista sairauksista on heille hyötyä. Kaikki tuottaa heille voittoa. Luonto ja ihmiset häviävät. Kun näiden kamaluuksien takana olevat firmojen edustajat tulevat ilmoittamaan viljelijälle, ettei velkoja ole maksettu ja maat kuuluvat täten heidän yritykselle. 16 vuoden aikana 250 000 intialaisviljeliää ovat tehneet itsemurhan tästä syystä.

Vaateteollisuus on öljyteollisuuden jälkeen saastuttavin teollisuudenala. Haittavaikutuksien määrää ei edes seurata. Kankaiden ja nahkojen valmistuksessa syntyy kammottavia määriä saasteita, mistä paikalliset kärsivät kamalin seurauksin. Jos haluamme syödä luomutuotteita, miksi emme haluaisi helliä ihoa käyttämällä luomupuuvillasta tehtyjä vaatteita?

Dokumentti pisti oikeasti ajattelemaan omaa vaatekulutusta. Mitä enemmän ikää on tullut, sen tarkemmaksi on tullut vaatteiden laadun suhteen. Tämän dokumentin jälkeen olen varmasti vielä tarkempi. Vielä viisi vuotta sitten sekosin Floridassa Black Fridaysta, mutta tällä kertaa ajattelin pitää järjen päässä, enkä osta vaatteita sen takia, että kun on niin halpa.