Me puhutaan tosi paljon dialogista ja siitä mitä se on. Pajan jälkeisessä motorolassa puhutaan aina ristiin, kun toinen sanoo, että dialogi oli tänään hyvää ja jonkun mielestä se oli aiempaa huonoa. Osataanko me oikeasti sanoa, mitä dialogia on ja mikä on hyvää dialogia? Onko se sitä, että istutaan tiiviissä ringissä, vihko kädessä ja kuunnellaan toista katsoen tätä silmiin ja osataan pitää puheenvuorojen välissä muutaman sekunnin tauko, että ”hitaammat” voivat päästä myös mukaan keskusteluun? Onko se vain sitä, vai liittyisikö siihen jotain muutakin? Ensimmäisiä asioita mitä akatemialle tultaessa sanottiin, oli että ”ensin sinun täytyy tietää, ettet tiedä mitään”. Luulin puolen vuoden jälkeen tietäväni mitä dialogi on, mutta DialogiAkatemian tapaamisen jälkeen tajusin, että tiesin ehkä muutaman hyvän tavan tai työkalun siihen, kuinka keskustella. Onneksi DialogiAkatemian johtaja Kai Alhanen on kirjoittanut kirjan ”Dialogi demokratiassa”, josta selviää hieman syvemmin mitä dialogi on.

Dialogi on demokratiaa

Dialogin pääsääntöinen ideologia on saattaa keskustelijat tasavertaiseen asemaan, missä ei ole titteleitä. Ihmiset kohdataan ihmisinä, eikä ajatella asioita instituutioiden tai oman tittelin kautta. Keskustelun ideana on käydä keskustelua omien kokemusten ja tuntemusten kautta, sen sijaan, että tuotaisiin esiin yrityksen strategioita ja kvartaalitavoitteita. Monesti ihmisillä on esimerkiksi tapana valittaa jonkin asian olevan huonosti, mutta eivät avaa sen enempää kokemuksiaan tai tuntemuksiaan asian suhteen. Sanotaan vain ”ohjelma on vain huono”. Sen sijaan voitaisiin käydä enemmän keskustelua siitä, millaisia kokemuksia sen parissa on koettu ja millaisia tuntemuksia se herätti, tai millaisiin ongelmiin se johti. Toinen joukko on se, joka istuu hiljaa nyökytellen ja ajattelee ”en viitsi ottaa nyt mitään kantaa, sillä eihän minua kuunnella, eikä sillä oikeastaan ole väliä, koska varmasti saavat jonkun kohtuullisen tuotoksen aikaan ilman minuakin”. Tätä joukkoa terrorisoi myös se porukka, joka vie aina kaiken tilan, siis sen puhumisen tilan keskustelussa. He puhuvat taukoamatta pitkiä puheenvuoroja ja vastaavat välittömästi edellisen lopetettua puheenvuoronsa. Dialogissa tulee kaikkien ymmärtää omaa käytöstään, kuunnella ja antaa tilaa. Pitää myöskin uskaltaa puhua avoimesti ja luottavaisesti muille omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Kaikkien täytyy siis tulla puoliväliin toisiaan vastaan ja ymmärtää toista.

Dialogi ei ole pelkästään keskustelua, vaan se on osa demokraattista elämäntapaa. Siihen liittyy ihmisen osallisuustaju joka ajaa ihmisen keskustelemaan ja osallistumaan omana itsenään. Se luo dialogia, joka parhaimmillaan luo uusia ideoita, toisten ymmärrystä ja sitouttaa yhteistoimintaan. Jotta tämä saavutetaan, tulee osallistujien synnyttää luottamus toistensa välille. Vain syvän luottamuksen kautta ihmiset uskaltavat kertoa rehellisesti kokemuksistaan ja tunteistaan. Luottamus luo kunnioitusta, joka saa vastapuolen kuuntelemaan ja olemaan läsnä aidosti, jolloin puhujalla tulee tunne siitä, että hänenkin mielipiteellänsä on merkitystä. Vain näillä keinoilla voimme saavuttaa dialogin ja ymmärtää sen pohjimmaista merkitystä.

Dialogi on pääsi sisällä

Dialogissa ei ole tarkoitus saada yhteisymmärrystä, vaan keskinäisymmärrys. Tämä tarkoittaa sitä, että koko dialogiin osallistuvan joukon ei tarvitse lopulta olla samaa mieltä asiasta, vaan ymmärtää miksi joku on jotakin mieltä. Ihminen pystyy empatian kautta samaistumaan toisen ajatuksiin ja kokemuksiin, sillä se on ajettu meidän psykologiaamme. Empatian karkeimpia esimerkkejä on esimerkiksi haukotuksen tarttuminen tai se, kuinka nähdessäsi jonkun heiluttavan kättään, pystyt kuvittelemaan miltä se tuntuu, jos itse heiluttaisit. Siltikään et ikinä pysty samaistumaan täydellisesti toisen rooliin, sillä katsot asioita joka tapauksessa aina omien lasiesi läpi. Monella on saman kaltaisia kokemuksia varmasti keskenään, mutta kenelläkään ei ole samanlaista elämää takana.

Dialogiin kuuluu myös taito olla avoimena toisen ideoille ja kokemuksille. Pitää kyetä samaistumaan ja kuvittelemaan asioita, mitä toinen on kokenut. Täytyy kyetä leikkimään erilaisilla ajatuksilla, mitä muut tuovat dialogiin, sen sijaan että tyrmäisi ne täysin. Vaikka toisen tuoma näkemys olisi täysin arvojesi vastainen ja jopa vastenmielinen, tulee tätä silti kuunnella ja pyrkiä miettimään asiaa hänen kantiltaan. Sivuuttaa mielessä olevat kielteiset ajatukset aihetta kohtaan ja leikitellä ajatuksella. Tämän jälkeen voit toki itse kertoa tälle henkilölle oman kokemuksesi ja tuntemuksesi asian suhteen ja kertoa sen, minkä takia ajattelet täysin eri tavalla. Täytyy hyväksyä erilaisuus ja hyväksyä meidän kaikkien vajavaisuudet, niin ymmärtämisessä, kuin lähtötasoisessa tietämyksessä.

Leikkimisestä puheen ollen, kuuluu dialogiseen ja demokraattiseen elämäntapaan myös taito jalostaa ja kokeilla avoimesti ideaa. Tyypillisesti villit ideat tyrmätään, jos niiden pohjalle ei saada perusteellisia faktoja, mutta tämä on ehkä juuri vääränlaista ajattelua. Jos joku kokee jonkin tietyn asian tärkeäksi itselle ja haluaisi tuoda sen käytäntöön, ei tätä kannata sivuuttaa täysin. Esimerkiksi jos joku näkee hyväksi ideaksi pitää kehityskeskustelun kerran kuukaudessa, 6kk sijaan, niin miksi sitä ei kokeilisi, jos siihen on mahdollisuus. Omien kokemusten valossa se ei ehkä kuullosta järkevältä, mutta ehdottaja on itse kokenut sen hyödylliseksi. Muilla ei välttämättä ole kokemusta kyseisestä tavasta, mutta se kuka on kokenut sen hyödylliseksi ja paremmaksi tavaksi toimia, kykenee tuomaan sen positiiviset puolet esiin ja haluaa välittää ne muillekin. Miten voimme kieltää jonkun asian ja väittää sen olevan huono, jos meillä itsellä ei ole siitä kokemusta? Vain kokeilemalla ja kokeilukulttuuria vaalimalla saadaan aikaan kehitystä ja myös dialogiin osallistujat tuntevat tulleensa kuuluiksi ja että heidänkin mielipiteillään on väliä.

Tämä oli vasta pieni pinta raapaisu dialogin syvään filosofiaan, jota toivottavasti me kaikki pyrimme opiskelemaan ja viemään käytäntöön entistä enemmän, jotta saavuttaisimme paremman tulevaisuuden.