Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

The Art of War



Kirjoittanut: Jaakko Koljonen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Sodankäynnin taito on kiinalainen teos, joka on yli kaksituhatta vuotta vanha. Teos käsittelee miten sotapäällikon tulisi johtaa joukkojansa. Teos opettaa esimerkiksi alaisten hallintaa ja ihmisten mielikuvien hallitsemista. Teos nousi suosioon kolmannen vuosisadan eaa. kiinalaisten sotapäälliköiden keskuudessa. Teoksen saavuttua Eurooppaan, keisari Napoleon tykästyi sen oppeihin ja käytti siinä opetettuja strategioita ja ajattelumalleja sotiessaan. Monet menestyksekkäät sotilaalliset johtajat ja diktaattorit ovat kertoneensa käyttäneensä teoksessa opetettuja tekniikoita. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi Mao Zedong ja Aksel Fredrik Airo. Nykyään teoksen oppeja käytetään ja lainataan liiketalouden kirjallisuudessa. Esimerkiksi Japanissa moni yritys vaatii esimiesasemassa olevien henkilöiden lukevan sodankäynnin taidon. Teoksesta on monia eri tulkintoja. Osa tulkinnoista keskittyy esimerkiksi enemmän sodankäyntiin ja osa taas enemmän liiketalouteen.

 

Henkilön nimeltä Sun Tzu sanotaan kirjoittaneen sodankäynnin taidon. Tästä ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä sen nimisestä sotapäälliköstä tai hallitsijasta ei ole merkintöjä teoksen ilmestymisen aikakaudelta. On mahdollista, että teoksen on kirjoittanut joku kiinalainen sotilaallinen koulukunta ja se on hioutunut ajan saatossa nykyiseen muotoonsa, kun sen oppeja on kerrottu eteenpäin. Teoksen on kuitenkin kirjoittanut yksi tai joukko ammattimaisia sotapäällikköitä tai strategeja. Kirja jonka minä luin, on Stephen Kaufmanin tulkinta sodankäynnin taidosta. Kaufman haluaa tulkinnassaan tuoda esille Sun Tzun alkuperäisen sanonnan. Kaufmanin mukaan nykyiset tulkinnat teoksesta ovat liian suppeita, sillä niissä takerrutaan liikaa liike-elämään, ja siten teos ei ole täydellinen eikä sen perimmäinen sanoma välity lukijalle niin kuin sen pitäisi.

 

Sodankäynnin taito on teos, joka koostuu kolmestatoista eri kirjasta:

  1. Näkökohtia ja arvioita sodasta
  2. Valmistelut sodankäyntiin
  3. Hyökkäysten luonne
  4. Mitä ajatella sodasta?
  5. Taivaan voiman käyttäminen
  6. Rohkeus ja heikkous
  7. Olosuhteiden manipulointi
  8. Todellisuuksien variaatiota sodassa
  9. Sijaintien muuttamisen hyve
  10. Alueen hallinta ja ylläpito
  11. Sotaretkien johtaminen ja suorittaminen
  12. Raakuus taisteluissa
  13. Vakoojat ja petturit

 

Liike-elämän kannalta sanoisin, että kirjat neljä, yhdeksän ja kymmenen ovat tärkeimpiä. Niissä on eniten oppeja, joita voi soveltaa arkeen ja liike-elämään. Teos on kuitenkin kokonaisuus ja se tulisi lukea kokonaisuudessaan.

 

Kirjassa numero neljä, Mitä ajatella sodasta, pohditaan harjoittelun tärkeyttä. Omien tietojen ja taitojen ei pitäisi antaa ruostua, vaan niitä tulisi harjoittaa jatkuvasti. Valaistunut sotapäällikkö tietää tämän ja hakee jatkuvasti tietoa uusista asioista ja ilmiöistä. Aallonharjalla pysyminen on tärkeää, sillä vihollisesi tulee käyttämään mahdollisimman uusia tekniikoita ja aseita sinua vastaan. Sotapäällikön on siis jatkuvasti mukauduttava uusiin toimintatapoihin ja muokattava omia näkemyksiään jatkuvasti tai hänet murskataan.

 

 

 

 

Koska sodankäynnin taito on kirjoitettu sotapäälliköille, opettaa se paljon suurten kokonaisuuksien hallitsemista. Kirjassa yhdeksän, Sijaintien muuttamisen hyve, opetetaan joukkojen asemien muuttamista ja toimivan komentoketjun tärkeyttä. Suurella sotapäälliköllä on oltava toimiva komentoketju, tarkoittaen sitä kenen kautta sotapäällikön käskyt kulkevat alaspäin yksittäiselle soturille asti. Toimiva ja nopea komentoketju tarkoittaa nopeaa ja tehokasta toimintaa kiireen ja hädän hetkellä. Sotapäällikön on tunnettava hänen joukkoja johtavansa esimiehet, joten hän tietää miten käskeä kutakin. Jokainen sotapäällikön lähellä oleva henkilö on myös oltava luotettava, ettei vihollinen pysty lahjomaan häntä itsellensä.

 

Fyysiset alueet joita sotapäällikkö hallitsee tai tulee hallitsemaan, voidaan jakaa kuuteen kategoriaan. Ne ovat seuraavat: haavoittuva, kiehtova, ambivalenttinen, tukittu, jyrkkä ja liian kaukainen. Liike-elämässä markkina-alueita voi kuvitella tällaisina alueina. Haavoittuva alue on helposti vallattavissa. Se tarkoittaa sitä, että se on myös helppo vallata takaisin vihollisen toimesta. Näitä alueita tulee välttää. Kiehtovassa alueessa sotapäällikkö on haavoittuvainen omien haaveittensa ja odotuksiensa takia. Odotukset ja haaveet voivat olla turhia. Vihollisen on helppo väijyttää sotapäällikkö tällaisessa maastossa, joten sotapäälliköllä tulee aina suunnitelma perääntyä vihollisen yllättävän hyökkäyksen takia. Ambivalenttisella alueella taisteleminen on turhaa, koska siellä ei voi pitää yllä kontrollia. Ambivalenttiselta alueelta ei ole saavutettavissa mitään etuja, jotka hyödyttäisivät sotapäällikköä. Tukittua aluetta hallitsee jo toinen sotapäällikkö, joten taistelu on välttämätön. Jos haluat saada tällaisen alueen hallintaasi, sinun tulee ensin heikentää vihollisen asemaan sillä alueella.  Esimerkiksi psykologisella sodankäynnillä. Väärien huhujen levittämisellä voit tuhota vihollisen maineen ja saada alueen väestöä puolellesi. Näin sinulla on valloittamisen jälkeen jo hyvä jalansija aloittaa oma hallitseminen. Jyrkkä alue on vaikea valloittaa ja se kenellä on korkeampi alue hallinnassa, on etulyöntiasemassa. Liian kaukainen alue on turha valloittaa. Sinne pääsy on vaikeaa ja hallitseminen vielä vaikeampaa.

 

Sun Tzun kirja ja sen opit olivat todella mielenkiintoista luettavaa. Olen törmännyt teoksen oppeihin aikaisemminkin ja teosta on suositeltu minulle. Minusta on mielenkiintoista, että teos joka on tuhansia vuosia vanha, on silti suosiossa nykyäänkin. Ymmärrän nyt miksi. Se on täynnä viisauksia ja neuvoja, joista jokainen voi ottaa opikseen ja kehittää omaa ajatteluaan.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close