Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Tasapaksu ruskea, eli arvaamaton psykopaatti?



Kirjoittanut: Kiia Innanmaa - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Idiootit ympärilläni
Thomas Erikson
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Sain juuri pari minuuttia sitten luettua loppuun Thomas Eriksonin paljon puhutun ja Proakatemiallakin erittäin suositun kirjan Idiootit ympärilläni. Olen hieman pettynyt.

 

Viime syksynä Massiven Noora Qvick ja Henriikka Forsman pitivät yhdessä Hurmalle pajaa, jonka aiheena oli Idiootit ympärilläni -kirja. Siinä vaiheessa kirjan teema taisi olla ainakin suurimmalle osalle meistä etäisesti tuttu, mutta kukaan hurmalaisista ei ollut kokonaan lukenut kirjaa. Yhdellä meistä kirjan lukeminen oli juuri kesken. Ennakkotehtävänä pajaan orientoituaksemme meillä olikin lukea jokin tämän kirjan pohjalta kirjoitettu essee Proakatemian esseepankista. Muistan valinneeni luettavakseni Promisian Henna Koivulan ja Amanda Hiltusen soluesseen, ja miettineeni koko ajan sitä lukiessani, että minkäköhän värinen minä olen.

 

Neljän värisiä idiootteja

Idiootit ympärilläni -kirja pohjautuu teoriaan, jonka mukaan ihmiset voidaan heille tyypillisen käyttäytymisen perusteella luokitella neljään eri ryhmään. Erikson kuvaa näitä käyttäytymisprofiileja neljällä eri värillä helpon havainnollistamisen vuoksi. Punainen on hallitseva profiili, keltainen innostava, vihreä vakaa ja sininen profiili on analyyttinen. Profiilit jaetaan alla olevan kuvan mukaiseen nelikenttään, jossa huomataan tiettyjen värien yhtäläisyyksiä. Hallitseva punainen ja analyyttinen sininen ovat molemmat tehtävä- ja asiakeskeisiä, kun taas innostava keltainen ja vakaa vihreä keskittyvät mieluummin ihmissuhteisiin. Toisaalta sekä analyyttinen sininen, että vakaa vihreä ovat nelikentän sillä laidalla, jossa korostuvat introverttius, passiivisuus ja varovaisuus. Toisella puolella nelikenttää hallitsevassa punaisessa ja innostavassa keltaisessa esiin nousevat ekstroverttiys, aktiivisuus ja suorittajuus. Tästä myös huomaamme, että isoimmat erot eri profiilien välillä löytyvät punaisen ja vihreän väriprofiileista, sekä keltaisen ja sinisen väriprofiileista.

 

Lisäksi Erikson kuvailee kirjassaan värejä ja niiden eroja muun muassa reagointitahdissa ja aikaperspektiivissä sekä listaa jokaiselle värille ominaisia adjektiiveja, heikkouksia ja vahvuuksia. Punainen ja keltainen reagoivat nopeasti, sininen hitaasti ja vihreä Eriksonin mukaan rauhallisesti. Sekä punaisen että vihreän aikaperspektiivi on nykyhetkessä, kun taas sininen katsoo taaksepäin ja keltainen puolestaan eteenpäin. Hallitseva punainen on kunnianhimoinen ja kilpailunhaluinen luontainen johtaja, joka ei pelkää konflikteja, vaan etenee haluamaansa päämäärään keinolla millä hyvänsä. Innostava keltainen taas on helposti innostuva, spontaani ja mielettömän positiivinen aina ja kaikessa. Hän saa jatkuvasti uusia, korkealentoisiakin ideoita, mutta harvoin vie suunnitelmansa loppuun asti. Vakaa vihreä on hyvä kuuntelija, haluaa miellyttää kanssaihmisiään ja on aina valmis auttamaan: välillä aivan uupumukseen saakka. Analyyttinen sininen taas on järjestelmällinen perfektionisti, joka toimii omien rutiiniensa mukaan. Hän tietää todella paljon, mutta ei pysty tekemään päätöksiä ennen kuin on tutkinut jokaisen asiaan liittyvän yksityiskohdan perinpohjaisesti.

 

Palataan pajaan

Nooran ja Henriikan pajan aikana kävimme kolme kierrosta niin, että jokainen kertoi, minkä värinen ajatteli olevansa. Ensimmäinen kierroksista käytiin heti pajan alussa ja silloin suurin osa tiesi jo sanoa, minkä värinen enimmäkseen on. Toinen kierroksista käytiin pajan puolivälin paikkeilla, jossa osa tunnisti ensimmäistä kertaa oman käyttäytymisprofiilinsa ja osa pohti jo eroja omassa käyttäytymisessään ja väriprofiilissaan kodin ja työpaikan, eli meidän tapauksessamme Proakatemian, välillä. Kolmannella kierroksella lähes jokaisella oli suhteellisen varma käsitys omasta profiilistaan. Jos ei pajan aikana itse ollut ihan varma omasta väristään, tiimin kanssa saimme melko helposti tunnistettua lähes jokaisen väriprofiilin.

 

Sanon lähes jokaisen, koska itse en millään näistä kolmesta kierroksesta osannut päättää, minkä värinen olisin. Ensimmäisellä kierroksella totesin olevani ruskea. Jos sekoittaa punaista, keltaista, vihreää ja sinistä, siitä tulee ruskeaa.

 

Toisen kierroksen jälkeen pajassa Noora ja Henriikka halusivat laittaa meidät samanlaiseen ”ihmiskokeeseen”, mistä Eriksonkin kirjassaan puhuu. Erikson osoittaa kokeensa kautta, miten jokaisessa hyvin toimivassa ryhmässä on kaikkien eri värien edustajia. Kirjassaan hän kertoo, miten ryhmät suoriutuivat tehtävästä, kun heidän piti tehdä se vain omanväristensä kanssa. Niinpä pajassa meidätkin piti jakaa ryhmiin niin, että punaiset ovat omassa ryhmässään, keltaiset omassaan, vihreät omassaan ja siniset omassaan. Muut tiesivät helposti, mihin ryhmään menisivät, mutta minä en osannut vielä tässäkään vaiheessa päättää. Tiimin yhteisen keskustelun kautta minut sijoitettiin siniseen ryhmään, osin siksi, että sinisiä on Hurmassa vähiten ja osin siksi, että pohdin omaa väriäni niin pitkään ja ”analyyttisesti”.

 

Teimme pajassa myös toisen ryhmätehtävän, mutta nyt niin, että ryhmissä oli jokaista väriä edustettuna. Näiden tehtävien jälkeen pajan lopussa käytiin kolmas kierros siitä, minkä värinen jokainen on, ja minä olin vain entistä hämmentyneempi siitä, mihin väriin ja ryhmään kuuluisin. En mielestäni ollut aivan täysin sininen, ja huomasin tehtävien aikana käyttäytyneeni niin, että yksittäisiä juttuja voisi yhdistää kaikkiin neljään väriin.

 

Myönnän tunnistavani itsessäni sinisen piirteitä: olen järjestelmällinen, seuraan rutiineita ja ajoittain olen jopa hieman perfektionisti. Tunnistan kuitenkin itsessäni suurin piirtein saman verran muidenkin värityyppien piirteitä: olen punaisen tavoin aikaansaava, kilpailunhaluinen ja usein kärsimätön, keltaisen tavoin positiivinen, luova ja empaattinen sekä vihreän tavoin suorittava, sisukas ja huolehtivainen. Lisäksi tunnistan itsessäni jokaisen värityypin vastakohtia: sininen ei esimerkiksi koskaan sanoisi mitään suurin piirtein, mutta minä juuri sanoin. Keltaista kuvaillaan spontaaniksi, mutta se taas ei sovi minuun lainkaan. Vihreä on hyvä kuuntelija, mutta minä en useinkaan muista puoliakaan niistä jutuista, joita vaikkapa kumppanini minulle kertoo. Punainen taas on aggressiivinen ja korottaa ääntään herkästi, mitä minä en juuri koskaan tee. Saatan kyllä paiskoa ovia kiukutellessani, mutta huudan harvoin.

 

Asia jäi jonkin verran vaivaamaan minua pajan jälkeen. Kyselinkin niin tiimikavereilta kuin puolisolta ja muultakin perheeltä, minkä värinen heidän mielestään olisin. Usein sain vastaukseksi vähintään kahden tai kolmen värin yhdistelmiä tai ”en oikein osaa sanoa”. Jokainen vastaus oli kuitenkin vähän erilainen. Joku sanoi, ettei näe minussa lainkaan punaista ja joku toinen taas kuvaili minua eniten punaiseksi ripauksella keltaista. Googlasin erilaisia nettitestejä, jossa voisin kysymyksiin vastaamalla selvittää oman väriprofiilini. Löysin neljä testiä ja jokaisesta sain eri vastauksen. Ensin olin vihreä, sitten sininen, sitten punainen ja viimeisen testin tuloksen mukaan keltainen. Profiilini riippui ilmeisesti melko pitkälti siitä, mitä testissä kysyttiin. Käyttäydyn siis erilaisissa tilanteissa aivan eri tavalla, ilman minkäänlaista logiikkaa tai sääntöä? Ei ainakaan kovin sinistä käytöstä.

 

Enkö tunne itseäni tarpeeksi hyvin?

Lukiessani Eriksonin kirjaa pohdin, että enkö tunne itseäni tarpeeksi hyvin. Enkö tunnista omaa käyttäytymistä, enkö osaa reflektoida riittävän kypsästi? Luin pidemmälle ja pidemmälle, mutta en vieläkään tunnistanut itseäni mistään väriprofiilista täysin. Erikson kertoi hauskoja tarinoita ”tyypillisestä” sinisestä tai ”täysin” keltaisesta. Hän kertoi, miten helposti eri värit ovat tunnistettavissa, kunhan vain osaa katsoa. Punaisen tunnistaa jo kaukaa ja sinisenkin hyvin nopeasti. Petyin, kun luin kirjan kannesta kanteen, miettien jokaisen sanan tarkkaan, mutta vieläkään en tiedä, minkä värinen olen.

 

Kirjan lopulla Erikson helpotuksekseni kertoo vähän tilastoa värien esiintymisestä. Jo aiemmin hän mainitsi, että vihreät ovat ehdottomasti yleisin väri, mutta nyt hän paljastaa, että koko väestöstä vain viisi prosenttia voidaan luokitella täysin yhden väriseksi. Noin 80% väestöstä taas on kahden värin yhdistelmä ja lopuissa 15% yhdistyy kolme väriä. Tässä kohtaa Erikson kuitenkin huomauttaa, että hänen mallinsa mukaan kukaan ei voi edustaa yhtä aikaa kaikkia neljää väriä.

 

Luettuani tämän, palasin taas aiemmin mainitsemiini pohdintoihin kyvyistäni itsetutkiskeluun. Ilmeisen olemattomat. Jos en tunnista itsestäni yhtä tai kahta voimakkainta käyttäytymismallia, olenko lisäksi todella niin kertakaikkisen epäkypsä, että en pysty poissulkemaan neljästä mallista edes yhtä? Tässä vaiheessa päässäni heräsi kuitenkin, hiukan ehkä keltaiselle tyypilliseen tapaan, sellainen ajatus, että olisiko vika sittenkin Eriksonin teoriassa, eikä minussa. Ehkä hän onkin väärässä. Jatkoin lukemista.

 

Muutama kymmenen sivua myöhemmin alkoi kirjan luku 19 ”ääniä todellisuudesta”. Tässä luvussa Erikson haastattelee neljää eri väristä, eli toisin sanottuna eri käyttäytymisprofiiliin kuuluvaa henkilöä. Koko kirjan Erikson on käyttänyt samaa järjestystä esitellessään eri näkökulmia käyttäytymisprofiileihin: hän aloittaa aina punaisesta, jatkaa keltaiseen, etenee sitten vihreään ja lopettaa siniseen. Niin tälläkin kertaa. Ensimmäisenä haastatteluista on hallitsevan punaisen käyttäytymisprofiilin edustajan haastattelu.

 

”Helena, noin 50 työntekijän yksityisyrityksen toimitusjohtaja. Lähinnä punaista, osittain sinistä tai vihreää. Ripaus keltaista”, Erikson kuvailee haastateltavaa. Mielestäni tässä kuvauksessa mainitaan kaikki neljä väriä eli kaikki neljä käyttäytymismallia. Erikson tosin käyttää sanaa tai sinisen ja vihreän välissä sanan ja sijaan. Voisiko silti olla mahdollista, että Helena on kaikkien neljän värin yhdistelmä, olkoonkin, että eniten hänessä on punaista? Voisiko siis sitten olla myös mahdollista, että minä olisin kaikkien neljän värin yhdistelmä?

 

Miksi asia on niin tärkeä?

Erikson korostaa useasti kirjassaan, miksi erilaisten käyttäytymismallien tunnistaminen on hyödyllistä. Kun ymmärrämme nämä profiilit ja sisäistämme sen, että me ihmiset käyttäydymme eri tavalla, yhteistyömme sujuu paremmin. Sen sijaan, että ajattelisimme ympärillämme ihmisten vain olevan idiootteja, ymmärtäisimme, että he vain ovat erilaisia, kuin me itse. Sen sijaan, että loukkaantuisimme, kun esimies korottaa ääntään, ymmärrämme, että hän on punainen, eikä vika välttämättä täysin edes ole meissä, kun hän raivoaa. Voimme saada kaupan klousattua, kun tunnistamme, että asiakkaamme on sininen ja mukaudumme hänen käyttäytymiseensä. Pystymme helpommin selvittämään konflikteja niin työpaikalla kuin kotipuolessakin, kun ymmärrämme, miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Lisäksi, kun tunnistamme omat käyttäytymismallimme, tiedostamme niin vahvuutemme kuin heikkoutemme, ja voimme sitä kautta kehittyä.

 

Edelleen, Nooran ja Henriikan pajan, useamman googlailun, monien nettitestien, lukuisten keskusteluiden, pitkän pohdinnan ja tämän esseen kirjoittamisprosessin jälkeenkin, koen olevani tasapaksu yhdistelmä kaikkia värejä. Tasaisen ruskea. Sijoittaisin itseni täysin keskelle väriprofiilien nelikenttää. Introvertti-ekstrovertti-akselilla olen todennut olevani ambivertti: minusta löytyy yhtä paljon kummankin tyypin piirteitä. Asiakeskeisyys- ja ihmissuhdekeskeisyys-akselilla sijoittaisin itseni myös keskelle. Olen asiakeskeinen, rakastan to do listojani ja haluan vain suorittaa tehtäviä eteenpäin. Samaan aikaan olen kuitenkin hyvin ihmissuhdekeskeinen, haluan saada muut hymyilemään ja kun vietän aikaa läheisteni kanssa, to do listat ja suorittaminen unohtuvat minulta täysin.

 

Haluaisin tunnistaa oman värini tai edes kahden tai kolmen värin profiiliyhdistelmän, ja kertoa siitä omalle tiimilleni, jotta tiimikaverit voisivat ymmärtää minua paremmin. Haluaisin voida todeta kumppanilleni, että olen tämän värinen ja käyttäydyn siksi näin. Hassua muuten, mutta emme ole myöskään tunnistaneet kumppanini väriä tai väriyhdistelmää. Aluksi arvelin hänen olevan täysin sininen, mutta lyhyen pohdinnan jälkeen totesin hänen olevan sinivihreä. Mitä enemmän olemme asiasta puhuneet, sitä enemmän löydämme hänestä myös keltaisia ja punaisia piirteitä. Parhaimmillaan hän saa yhdessä lauseessa sanottua juttuja, jotka edustavat jokaista eri väriä ja käyttäytymisprofiilia.

 

Olemmeko molemmat siis käytökseltämme jotain täysin arvaamattomia, aivan mahdottomia yksilöitä, jotka eivät edes mahdu Eriksonin malliin? Olemmeko aivan täysin psykopaatteja? Ehkä se selviää, kun luen seuraavan Eriksonin kirjan Psykopaatit ympärilläni. Se on jo yöpöydällä valmiina odottamassa.

 

 

Lähteet:

Erikson, T. 2018. Idiootit ympärilläni. Kuinka ymmärtää muita ja itseään. 13. painos. Atena Kustannus Oy.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close