Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Taksiyrittämisen uudet tuulet ja MaaS



Kirjoittanut: Jesse Niemi - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Taksiyrittämisen uudet tuulet ja MaaS

 

Taksilaki koki suuren muutoksen 1.7.2018. Historiallinen muutos vapautti hinnoittelun, aukioloajat ja asiakasta kuljettavan ajoneuvon muodon. Nämä ovat ainakin näkyvimmät muutokset. Taksia voi siis nykyään vaikka kuorma-autolla, jos niin tahtoo. Taksista, eli taksiyrittäjän työpaikasta tuli samaan tapaan vapaasti omaa liiketoimintaansa pyörittävä yksikkö, kuin mistä tahansa muustakin yrityksestä ja sen liiketilasta. Uuden lain myötä yrittäjä voi siis vaihdella hintaansa esimerkiksi ruuhkaisten ja vähemmän ruuhkaisten aikojen mukaan. Kilpailu ja erilaisten taksipalvelujen monimuotoisuus tulevat siis varmasti nostamaan päätään myös Suomen kaduilla tulevien vuosien aikana.

 

Minulle taksinkuljettajan ammattipätevyyden suorittaminen oli valinta, jonka tein voidakseni työskennellä viikonloppuisin oman aikatauluni mukaan koulun ohella. Minulla on työni tilaajana taksiyrittäjä, joka haluaa ajaa pitkään alalla toimittuaan pelkkää arkipäivää. Viikonloppujen mielenkiintoiset kyyditettävät jäävätkin jatkossa suurelta osin minun vastuulleni. Saan itse määrittää milloin ja kuinka pitkää vuoroa ajan. Taksinkuljettajan työ oli näistä syistä parempi valinta lisätyöksi Proakatemian opintojen ohelle, kuin edelliset työpaikkani. Lisäksi työnantajani on osoittanut kiinnostusta tilata työn suoraan Projektitoimisto Kajon kautta. Tällöin hän voisi unohtaa työnantajamaksut, sekä muut ylimääräiset huolehdittavat asiat ja maksaisi vain lähettämäni laskut tekemästäni työstä.

 

Taksilain uudistuksen myötä ja taksinkuljettajan ammattipätevyyden saatuani pääsen aitiopaikalta seuraamaan uuden lakimuutoksen aikaansaamia kuljetuspalveluiden muutoksia. Taksiliikenteeseen tulee varmasti uusia toimijoita ja toimintatapoja. Ensimmäinen Tampereen alueella näkyvä uusi taksiyritys kantaakin huvittavasti nimeä ”Kajon Taksi”.

 

Kehityskohdat taksiliikenteen palveluissa onkin luultavasti helpointa havaita kuuntelemalla asiakkaiden mielipiteitä ja kommentteja taksia ajaessa.

 

MaaS, mobility as a service

 

MaaS, eli liikenne palveluna tarkoittaa liikenteen ja matkustamisen ”ovelta ovelle” kokonaisratkaisuja. Taksinkuljettajan tehtävänä on useimmiten kuljettaa asiakas pitkien matkustusten ensimmäiset ja viimeiset kilometrit. Esimerkiksi liikemies, joka tekee töitä monilla eri paikkakunnilla, saattaa käyttää junaa tai lentokonetta suurimman osan matkasta, mutta lähtö- ja tulokentiltä matka määränpäähän taitetaan taksilla. Tästä syystä taksiliikenne on ollut MaaSin ytimessä jo pitkään. MaaSin ajatuksena on, että asiakas voi muodostaa ja koota itsenäisesti kokonaisia matkustuspäiviä ja ostaa kaikkiin matkan aikana käytettäviin kulkuneuvoihin turvallisesti yhden lipukkeen ihmisille ja tavaroille. Matkustaminen tehtäisiin asiakkaalle mahdollisimman yksinkertaiseksi, helpoksi ja ekologiseksi teknologian ja hyvin yhteen toimivien yritysten avulla.  Parhaassa tapauksessa näitä matkoja voisi muokata jopa matkan aikana, kun eri liikennemuodot olisivat yhteydessä toisiinsa ja tieto matkustajista ja tavaroista liikkuisi koko ajan matkustajien mukana.

 

Innovaatioille olisi tilaa markkinoilla

 

MaaSin kilpailuun uudenlaisista kuljetusyrityksistä voisivat osallistua uudet taksiyrittäjät, jotka eivät tahdo perinteisen tilauspalvelujärjestelmän osallisiksi. Esimerkiksi Tampereen aluetaksin kuljetusten sijaan uusi yrittäjä voisi muodostaa yhteistyön jonkun toisen liikennemuodon palveluntarjoajan kanssa. Helsingissä yrittäjä voisi alkaa ajamaan esimerkiksi pelkästään lentokenttäkuljetuksia ison lentoyhtiön kanssa saumatonta yhteistyötä tehden. Tämän laisessa liiketoimintamallissa lentoyhtiö voisi tarjota matkan määränpäähän asti, vaikka oman yrityksen palvelu rajoittuu vain lentokentän kiitoradalle saakka. Myös taksiyhtiö voisi markkinoida palveluaan osana suurempaa kokonaisratkaisua ja saada siitä rahallista ja asiakasvirrallista hyötyä. Kuljetukset olisivat suurelta osin samanlaisia kuin ennenkin, mutta oikeanlaisella markkinoinnilla ja hinnoittelulla asiakkaalle olisi selvää, että hän ottaa juuri kyseisen taksin koneesta noustuaan. Tällöin taksinkuljettajallakin olisi lähes varma asiakaskunta päivittäin ja säännöllistä ajettavaa.

 

Toinen esimerkki uudesta taksipalvelusta voisi olla kiinteähintainen, aina samalla alueella samoja reittejä ajava taksi. Tällainen taksipalvelu voisi osaltaan korvata kuihtuvaa linja-autoliikennettä kaupunkikeskusten ulkopuolella. Kun hinnoittelu on vapaata ja sitä voi uuden lain myötä vaihdella vaikka päivittäin tai tunneittain, voisi ruuhkaisempien päivien hinnat olla halvempia.

 

Taksin työnkuva on muuttunut viimeisten vuosien aikana muutenkin tähän suuntaan. Ennen taksin rooli oli kuljettaa henkilöitä paikasta toiseen tilausten perusteella. Nykyään taksi on kuitenkin merkittävä osa runkoliikennettä ja joissain paikoissa se korvaa julkisella sektorilla jo tällä hetkellä linja-autoja tai muita käytöstä poistettuja kuljetusmuotoja. Suurin osa tällaisista kuljetuksista on yhteiskunnan ostamaa liikennettä, mutta taksiyrittäjät tekevät kuljetuksia myös omalla riskillään. (Taksiliiton yrityspalvelu: 2018.)

 

Yhteiskunta ja suuret yritykset ostavat siis tälläkin hetkellä takseilta valtavasti kuljetuspalveluita sellaisiin kuljetustöihin, jotka kiireellisyytensä tai muun erityislaatuisuutensa vuoksi eivät kelpaa muiden kuljetusmuotojen palveltavaksi. Tällaisia ovat myös yritysten vieraiden ja työntekijöiden kiireelliset kuljetukset. Pieniä tavaralähetyksiäkin kuljetetaan takseilla, jos ne on toimitettava perille nopeasti. Monelle yritykselle kuljetusliikkeet eivät ole nopean varoitusajan takia lainkaan mahdollisia tavaran kuljetuksiin, jolloin taksi on ainut vaihtoehto.

 

Myös tässä voisi olla uudenlaisen bisneksen aihio. Taksiyrittäjä voisi brändätä itsensä yritysten pelastajana kiireellisissä toimituksissa. Jos joillain tietyillä yrityksillä on päivittäin kiireellisiä kuljetuksia, voisi taksiyritys tehdä sopimuksen yhden auton käytössä olemisesta vain tämän yrityksen kuljetusten suorittamiseen. Tämän kaltaiseen taksiyrittäjän on toki kannattavaa ryhtyä vain, jos kuljetuksia on riittävästi.

 

Kaikenlaiset kuukausi- ja vuosimaksut ovat hinnoittelun vapauduttua myös mahdollisia. Taksipalveluiden tarjoaminen kuukausihintaan valmiiksi määritetyille päiville voisi olla järkevää. Tällöin taksiyrittäjän työn epävarmuus ja päivien vaihtelu vähentyisivät paljon. Vastavuoroisesti yritys tai muu kuukausittaisen maksun maksaja saisi varmaa palvelua ennalta sovituin ajoin ja hinnoin.

 

Tulevat kuukaudet näyttävät, miten uusi taksilaki muuttaa suomalaista katukuvaa. Uusien innovaatioiden paikka olisi juuri nyt, kun kukaan ei ole tuonut markkinoille mitään mullistavaa uutuutta. Oikeanlaisella idealla ja markkinoinnilla jalansijaa löytyisi varmasti vanhojen toimijoiden rinnalle, sillä esimerkiksi Tampereen alueella takseille on edelleen varsinkin yöaikaan paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

 

 

 

Lähteet:

Liikkuminen palveluna https://www.liikennevirasto.fi/liikennejarjestelma/maas#.W31by-gzbIU Haettu 5.11.2018

Avaimet ammattilaisuuteen, taksinkuljettajan perusopas:2018

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close