Taivas + Helvetti

Päätin tehdä esseen kyseisestä kirjasta, koska sitä hehkutetaan akatemialla paljon. Minun on pitänyt lukea kyseinen kirja jo monesti, mutta se on vain jäänyt. Johtuen siitä, että olen halunnut lukea ennemmin teoriatietoihin/tutkimuksiin perustuvia kirjoja enkä niinkään muiden elämäntarinoita. Olen aina halunnut kuulla kaikkien elämänkerrat paikan päältä heidän itsensä kertomana, silloin näen parhaiten omin silmin, miten ihminen reagoi kertoessaan omaa tarinaansa. Kirjaa on kehuttu akatemialla paljon ja kirjasta on moni ottanut inspiraatiota omalle uralleen, lähes kaikki kirjan lukeneet suosittelee kirjan lukemista. Toki viittasin äsken siihen, että ihmisestä näkee parhaiten heidän palavan intohimonsa tekemäänsä uraa kohtaan, silloin kun se kerrotaan paikan päällä. Paljastettakoon tässä vaiheessa, että en ole montaakaan kirjaa lukenut missä ihminen kertoo omasta elämänkerrastaan. Urheilijoiden elämänkertoja on kylläkin lukenut, mutta yritysmaailmassa toimivien ihmisten kirjoja en ole lukenut.

Valitsin seuraavat kolme tarinaan oman mielenkiintoni pohjalta, En siis kenenkään suosittelemia vaan niitä, jotka mielestäni olisivat minulle eniten hyödyllisiä tarinoita.

Ensimmäisenä valitsin, Nyt vittu juostaan – Niklas Hedin tarinan. Päädyin kirjoittamaan tästä sen takia, koska tiesin ko. henkilön entuudestaan ja tuon otsikon takia. Otsikko kertoo ihmisestä jo sen, että on puheita, mutta myös niitä tekoja. Ensimmäisenä kun avaan aukeaman missä kerrotaan Niklaksen tarinaa pistää silmään otsikko: ”Rovion menestys ei perustu tuuriin vaan jumalattoman duuniin” (Hed 12, 2013). Nyt on muuten kirjassa sellainen otsikko mistä minä tykkään. Tuloksia ei voi saada oikeasti millään muulla kuin ahkeralla työnteolla. Teot puhuvat Roviossa puolestaan, lukuisia palkintoja saanut yritys, puhumattakaan yrityksen talousluvuista, mitkä näyttävät suuntaa Suomalaiselle yrittäjyydelle. Olen aina itse ollut tekojen enkä puheiden mies. En itse oikein tykkää työelämässä ihmisistä, jotka puhuvat paljon mutta eivät saa mitään aikaan. Huomaan Massivessa jo sen, että ihmiset uskaltavat jo haastaa toisiaan ja toitottavat sitä, että puheista teoksi. Joku sen saattaa kokea ahdistavana, mutta kun sitä hetken aikaa miettii, niin se on vain ja ainoastaan toisen haastamista. Tämä, jos joku kehittää Massivelaisia eteenpäin. Mikä olisi edes sen kehittävämpää kuin saada palautetta ihmisiltä, jotka ovat lähes joka päivä sinun elämässäsi ja näkee toimintaasi läheltä.

”Pystyn oppimaan vaikka mitä, jos mua kiinnostaa” Hed sanoo. ”Mutta jos mua ei kiinnosta, mun on vaikea tehdä sen eteen mitään” (Hed 14, 2013) Tässäkin asiassa olen Niklaksen kanssa samaa mieltä, mikä näkyy päivittäisessä toiminnassani, niin kotona, koulussa kuin harrastuksissakin. Esimerkiksi jos minua ei joku koulussa käytävä aihe kiinnosta, niin olen todennäköisesti ihan ulkona dialogista mitä siinä käydään. Minun on erittäin vaikeaa tehdä mitään asian eteen, jos se ei minua yhtään kiinnosta.

Hedin tarina oli juurikin sellainen kuin osasin odottaa, täynnä paloa ja intohimoa omaa työtään kohtaan. Ihan niin kuin sen pitää ollakin, jos haluaa menestyä.

Toisena valitsin Jukka Jokiniemen tarinan. Kun luin hänen elämänkertansa lyhykäisyydessään, tuli yksi adjektiivi mieleen, jolla voisin häntä kuvailla, periksiantamaton. Hän työskenteli suuren yrityksen Onnisen johdossa. Jokiniemi kuitenkin sairasta vakavaa silmätautia, mikä vie häneltä ennen pitkää työkyvyttömyyden. Jokiniemelle myönnettiin 31-vuotiaan iässä työkyvyttömyyseläke, hän olisi voinut jäädä loppuiäkseen eläkkeelle ja nauttia 3000€/kk tuloista, koska oli tienannut Onnisella niin hyvin. Tässä kohtaa tuli itsellä kunnioitus Jukkaa kohtaan. Hän kuitenkin perusti itselleen Innojok Oy valaistusyrityksen, mistä myöhemmin tuli yksi Suomen menestyneimmistä yrityksistä. Hän olisi voinut jäädä eläkkeelle ja nauttia isoimmasta kuukausitulosta mitä keskiverto suomalainen tienaa. Jokiniemen yritys ohitti vuonna 2006 valaisinjätti Philipsin kirkasvalojen valmistajien listalla.

Pidän tätä erittäin kovana elämänkertana ihan vain siksi, että hänen olisi helppo ollut jäädä eläkkeelle ja elää valtion rahoilla, koko lopunelämäänsä. Eikä siinäkään mitään väärää olisi ollut. Jokiniemi on saanut matkan varrellaan toinen toistaan hienompia palkintoja, eikä suotta. Hänen yrityksensä on tälläkin hetkellä erittäin menestyvä.

Kolmanneksi valitsin Mikko Kodisojan tarinan, mies joka ei esittelyitä kaipaa. Jälleen kerran yksi menestystarina ei niin hyvistä lähtökohdista. Pakko nostaa hattua. Hän työskenteli useissa pelifirmoissa ennen Supercelliä, jotkut tuottivat voittoa jotkut turskaa. Mikon piti jatkaa isänsä elämäntyötä grillikioskin pitäjänä, mutta hän ei kuitenkaan tuntenut mitään intohimoa sitä työtä kohtaan, vaikka monta kesää hän kioskilla viettikin. Se, että miksi Mikko ja Supercell menestyvät hyvin, johtuu siitä intohimosta omaa työtään kohtaan. Supercellin nousu lähti vuonna 2012 lanseeratusta pelistä nimeltä Hay Day. Mikon perhe vietti ikimuistoisen juhannuksen vuonna 2012 Mikon ollessa koko juhannuksen oman työpisteen ääressä ja vaimon kuvatessa häntä. He olivat molemmat innoissaan siitä, minkälaisia numeroita Hay Day peli teki. Kyseinen peli sai kuitenkin seuraa samoihin aikoihin valmistuneesta Clash of Clans nimisestä pelistä. Peli teki vielä enemmän voittoa, kun edeltäjänsä Hay Day. Mikko painottaa koko ajan tarinassaan tiiminsä merkitystä. Hän ei olisi pystynyt näin kovaan suoritukseen ilman hänen huipputiimiään, tiimissä jossa epäonnistuneiden peli-ideoiden jälkeen avataan samppanjapullo. Juhla kannustaa riskinottoon, sillä ihminen on luovimmillaan ottaessaan riskejä, Kodisoja kertoo. Kaiken kaikkiaan Mikon ja Supercellin tarina on silmiä hivelevä, ei niin optimaalisista lähtöasetelmista Suomen menestyneimmäksi yritykseksi.

Kirja oli kyllä kaiken kehunsa arvoinen. Oli hienoa lukea toinen toistaan hienoa tarinoita, ja siitä miten eri lähtökohdista huolimatta ihmiset pystyvät menestymään. Oli hyvä, että luin kirjan näin akatemian viimeisenä vuotena…