Luin lokakuussa ensimmäisen kirjan Tommy Hellstenin tuotannosta ja olin välittömästi koukussa. Kirjan nimi on Pysähdy – olet jo perillä. Kirjoitimme kirjasta soluesseen yhdessä Mariannen kanssa. Soluesseessä käsittelemme meille tärkeitä aiheita, kuten kiirettä, uupumista, unelmiin uskomista, epäonnistumisen pelkoa ja itsensä arvostamista. Kirjoitimme esseen lopussa haluavamme päästä eroon suorituskeskeisestä elämäntyylistä, ottaa enemmän aikaa ja tilaa omille ajatuksille. Kerroimme, että haluamme oppia tunnistamaan ja reagoimaan uupumukseen tarpeeksi ajoissa. Haluamme lähteä rohkeasti kokeilemaan eri asioita, pelkäämättä epäonnistumista.

Palasin tuon soluesseen äärelle aloittaessani kirjoittamaan tätä kenties vuoden viimeistä esseetäni. Hain soluesseestä inspiraatiota ja sitä samaa innostuksen tunnetta, minkä koin lukiessani tuon Hellstenin aikaisemman teoksen. En ikävä kyllä saanut tästä viimeiseksi lukemastani kirjasta niitä samoja tunteita, kuin mitä sain lukiessani tuota vuonna 2009 kirjoitettua kirjaa. Käsissäni on Tommy Hellstenin 26. kirja; Tähän olen tullut – kirja merkityksen löytämisestä. Kyseessä on elämänkerrallinen teos, jossa hän kuvailee matkaansa pois lapsuuden alkoholistikodista. Hän kertoo omasta pahan olon tunteestaan ja häpeästä, sekä erityisesti hengellisyyden ja uskon merkitystä. En itse ole uskonnollinen ihminen, ja koska kirja käsitteli aihetta paljon, niin koen sen siitä syystä jääneen hieman laimeaksi lukukokemukseksi. Hellsten ei kuitenkaan yritä tyrkyttää uskoaan lukijoille, mitä arvostan paljon. Kirjasta löytyy muutamia kohtia, jotka herättivät mielenkiintoni.

Läsnäolo

Hellsten kirjoittaa kirjan toisessa luvussa läsnäolon merkityksestä. ”Ihminen voi olla fyysisesti paikalla olematta silti henkisesti läsnä. Vaikka hän on edessämme, hän on jossain muualla. Useimmiten hän on joko tulevaisuudessa tai menneisyydessä.” (Hellsten 2016, 18) Olen syksyn aikana käynyt suurta kamppailua tämän aiheen kanssa. Miten pystyisin olemaan etenkin kotona enemmän henkisesti läsnä. Syksy Proakatemialla on kulunut nopeasti uusia asioita opetellen. Olen järkytyksekseni huomannut, etten osaa aikatauluttaa päiviäni siten, että niihin mahtuisi myös lepoaikaa. Aloitimme Mariannen kanssa syyskuussa suunnittelemaan ja toteuttamaan ensimmäistä yhteistä Pop up -projektiamme. Se oli samalla myös kummankin ensimmäinen oma projekti ja toteutimme sen kaksin alusta loppuun saakka. Saman aikaisesti pyrin olemaan mahdollisimman paljon läsnä tiimimme toiminnassa, enkä halunnut jättää yhtäkään pajatuntia välistä. Muun muassa siitä johtuen huomasin, että päiväni täyttyivät aamusta iltaan eri opintoihin liittyvistä asioista ja vapaa-aikaa ei enää löytynyt. Projektin parissa työskentely oli minulle erittäin mielenkiintoista ja siitä syystä jaksoin työskennellä pitkää päivää noin kuukauden ajan. Projektin toteutusvaihe päättyi noin kaksi viikkoa sitten ja sen jälkipuinti on edelleen käynnissä.

Pysähdyin miettimään läsnäolon tärkeyttä siinä vaiheessa, kun avopuolisoni huomautti minulle erään häntä häiritsevän asian. Sen, että olen enää vain harvoin läsnä. Olin huomautuksen saatuani ollut jälleen kerran koko illan omissa maailmoissani. Ratkoin tietokoneellani jotain Pop upiin liittyvää asiaa ja samalla kävin tiimini kanssa Whats appissa jotain iltakymmenen aikaan käytävää ”tärkeätä” keskustelua. Huomautuksesta johtuen muutin seuraavaksi pariksi illaksi tapaani toimia ja pyrin tietoisesti olemaan läsnä. Ymmärrän sen, että minun pitää pystyä pysyvästi muuttamaan omaa toimintatapaani. Ei ole tarpeellista, eikä kovin terveellistä koittaa suorittaa useita eri tehtäviä samanaikaisesti ja olla tavoitettavissa kellon ympäri. ”Läsnäolo sisältää ominaisuuksia, jotka muodostavat voimakkaan vastakohdan kiireen kulttuurille.” (Hellsten 2016, 27).

Lepo

Läsnäolon lisäksi levolla on suuri merkitys. En tällä hetkellä muista milloin viimeksi olisin antanut itselleni luvan levätä ja olisin levännyt potematta huonoa omatuntoa. Lepoahan ei ole tekemättä oleminen ja samalla niiden asioiden miettiminen mitä pitäisi olla tekemässä, muttei tee koska lepää. Hellsten kirjoittaa näin: ”Lepääminen on nykyään kuitenkin vaarallista, sillä sehän merkitsee, ettemme ole tehokkaita. Juuri tehokkuudella niin usein mittaamme toistemme arvon. Ilman tehokkuutta olemme mitättömiä. Niinpä olemmekin onnistuneet sotkemaan keskenään levollisuuden ja laiskuuden. Levollisuus on tullut merkitsemään laiskuutta tehokkuutta palvovassa kulttuurissamme. Ei tehokkuudessa sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin, sehän on hyvä asia. Mutta jos tehokkuutta tavoitellaan levon, levollisuuden ja viime kädessä ihmisyyden kustannuksella, siitä tulee ongelma”. (Hellsten 2016, 28). Olen jatkuvasti väsynyt, sillä en saa nukuttua kunnolla. Nukun lyhyitä yöunia ja heräilen pitkin yötä kesken unieni stressaamaan ja miettimään asioita, jotka ovat hoitamatta tai hoidettu omasta mielestäni huonosti. Tiedän, ettei yöaika ole tehty sitä varten, että silloin rankaistaan itseään huonoista suorituksista. Yö on pääosin olemassa lepäämistä ja nukkumista varten. Odotan sitä, että koulukiireet ja stressi pian helpottavat. Odotan sitä tunnetta, kun herää aamulla hyvin nukutun yön jälkeen.

Yhteenveto

Vaikka Hellstenin 26. kirja ei täysin ollut minun mieleeni, niin löysin sieltä jälleen kerran monta tärkeätä aihetta. Minulle kaikista tärkeintä kuitenkin oli se, että pysähdyin kirjan ansiosta miettimään omaa jaksamistani. Syksy on ollut minulle hyvin raskas. Se on samaan aikaan antanut ja ottanut. Olen oppinut paljon uusi hyviä taitoja samalla tasapainotellen oman jaksamiseni kanssa. Aion ensi keväänä työstää oman ajankäytönhallintaani ja opetella olemaan armollisempi itselleni. Aion myös jatkossa lukea Hellstenin tuotantoa. Pidän hyvin paljon hänen tyylistään kirjoittaa ja tavasta käsitellä herkkiä aiheita.

Lähteet:

Hellsten, T. (2016). Tähän olen tullut. Kirja merkityksen löytämisestä. Kirjapaja.