Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Syksyni taloustiimissä



Kirjoittanut: Arttu Vitikainen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tässä esseessä pohdin syksyäni taloustiimissä, peilaten sitä Terho Puustisen – ”Avain omaan yritykseen” kirjaan.

Jos syksyn taloushommia pitäisi kuvailla mahdollisimman tiiviisti ja rehellisesti, niin sana olisi: tylsä. Itselleni taloushommat ja numerot ovat kaukana intohimosta, vaikka koenkin niitä kohtuullisen hyvin ymmärtäväni. Oma mielipiteeni ei silti hetkauta sitä tosiasiaa, että talous on yrityksen tärkein osa, sillä ilman toimivaa kassaa on turha tehdä mitään. Palkkojen sekä laskujen on hoiduttava säännöllisesti ja sujuvasti, jotta yritys voi keskittyä ydintoimintaansa.

Kun minut keväällä valittiin taloustiimiin, sain osa-alueekseni myynti/osto reskontran, eli tuttavallisemmin laskujen lähettämisen ja maksamisen. Olin samaa toimenkuvaa hoitanut jo edellisessä työssäni, joten työstä tuli nopeasti hyvin rutiininomaista. Mielenkiintoa tähän loi se, että kun 16 ihmistä tuo firmaan laskuja maailmalta, niin ne eivät aina päädy perille suunnitellusti. Varsinkin paperilaskuja sai välillä metsästää pitkäänkin, kun ne olivat vaan jätetty pyörimään pöydälle, mistä joku toinen oli ne kohteliaasti siivonnut kaappiin. Olemmekin vahvasti ajaneet suuntaa verkkolaskuihin, jolloin lasku tulisi automaattisesti näkyviin procounttoriin. Mm. TAMK ei enää vastaanota lainkaan paperilaskuja ja näin ollen oli hienoa, että ovat alkaneet myös laskuttaa sähköisesti. Tässä vaiheessa on myös pakko antaa procountorille plussaa, sillä se on paras ja selkein sovellus, mitä itse olen käyttänyt.

Puustinen puhuu kirjassaan paljon ”yrittäjän vapauksista ja vastuista”. Tämä korostuu mielestäni erityisesti juuri menestyvän yrittäjän taloudessa. Talouspuolta ei tarvitse tehdä itse, ellei halua, mutta sitä olisi hyvä tai oikeastaan pakko ymmärtää edes sen verta, ettei joudu huijatuksi. Yrittäjän olisi tärkeää olla tietoinen kulu-rakenteesta, maksukyvystä, palkoista sekä tulevaisuudennäkymistä. Tämän takia koenkin, että jokaisen olisi jossain vaiheessa hyvä olla osana taloustiimiä. Vaikka homma tuntuisi kuinka tylsältä tahansa, niin tämä on niitä asioita mitkä on vain pakko osata menestyäkseen.

Palkansaajana totut siihen, että joskus nuorena käyt avaamassa itsellesi pakkitilin, johon sitten alat joskus saamaan palkkaa. Tuosta palkasta on jo valmiiksi vähennettynä kaikki tarvittavat kulut, joten se tilillä näkyvä summa on sinun omaa rahaasi. Tuon palkan saamiseksi tilille, joudut kerran vuodessa täyttelemään verotietoja enemmän tai vähemmän sinnepäin, ja näiden tietojen perusteella valtio ottaa sitten osuuden palkastasi.

Yrittäjän homma taas mutkistuu niin erilaiseksi, että ajatus ”jokaisen olisi hyvä olla osana taloustiimiä” kasvaa entisestään. Pankkitilin avaamisessa on otettava halutessaan huomioon kilpailutus hinnassa ja palveluissa. Tilin on myös synkattava yhteen valitun taloudenhallinta-järjestelmän kanssa, jonka hinta ja palvelut on myös kannattavaa kilpailuttaa. Sitten pitäisi vielä valita kirjanpitäjä, jonka kanssa yhteistyö toimii luontevasti ja, joka mielellään osaisi vielä vastailla kysymyksiisi. Näiden hoitamisen jälkeen voidaan sitten alkaa laskuttaa mahdollisia asiakkaita. Tässä vaiheessahan sitä rahaa alkaa sitten sataa ovista ja ikkunoista? Ei kun eihän se niin vielä ollutkaan. Tässä vaiheessa teet ja lähetät laskun, sekä seuraat, että asiakas maksaa laskun ajallaan. Aina ei maksa. Omat laskut olisi silti aina hyvä maksaa ajoissa ja niidenkin seuraaminen pitää muistaa. Sitten kun asiakas viimein maksaa laskun, eikä firmalla ole, sillä hetkellä kiireellisiä menoja, voit nostaa itsellesi palkkaa. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että valtio ottaa erillisten veron ja maksujen muodosta noin 40% siitä, mitä haluat itsellesi maksaa. Kaiken tämän jälkeen se on sitten sinun omaa rahaasi.

Toivottavasti äskeinen lista ei kuulostanut kamalalta ja pelottavalta. Kun siihen pääsee rutiiniin, niin tuo työ on pääosin helppoa suorittamista. Se on silti mielestäni oiva esimerkki siitä miksi meidän kaikkien olisi ymmärrettävä taloudesta. Eikä tässä ole edes mainittu verotietojen täyttöä, saati tilinpäätöstä.

Talous on myös asia, mistä firmassa kuin firmassa puhutaan paljon. Ja on erittäin raskasta keskustella taloudesta ihmisen kanssa, jolla ei ole ollenkaan taloudellista osaamista. Siksi taloustiimi on myös loistava opin paikka. Kun maksamiesi laskujen määrä suhteessa lähettämiisi on yhden suhde viiteen, niin alat varmasti itsekin kyseenalaistamaan firman toimintatapoja, mistä syntyy tervettä keskustelua.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close