Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Suomen tubeskene



Kirjoittanut: Removed User

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Voiko YouTubella elättää itsensä?

Roni Back on YouTubesta julkisuuteen noussut henkilö, joka on ollut mukana monenlaisissa askareissa myös tubemaailman ulkopuolella. Olen vuosia tilannut kyseisen herran kanavaa ja huomannut kasvun pienestä tilaajamäärästä yli 300 tuhanteen. Halusin lukea Backin kirjoittaman tubettajan käsikirjan siksi, koska olen myös itse tuottanut muutama vuosi sitten sisältöä YouTubeen. Samanlaista tilaajakasvua en toki koskaan kokenut. Oman kanavan lopetettuani seuraan kuitenkin edelleen aktiivisesti tätä kiehtovaa videomaailmaa.

”Ole oma itsesi ja luo omaa juttua”

Usein aloittelevat tubettajat tekevät sen virheen, että omaa persoona ei tuoda juurikaan tarpeeksi esille. Videoita suunnitellessa ja niitä tehtäessä katsojille kuvastuu kiusallinen jäykkyys ja liiallinen yrittäminen. Normaalit arkiaskareet, kuten myday-videot, eli ”minun päiväni”-tyyliset videot herättävät aina katsojissa suurimman kiinnostuksen. Jostain syystä ihmiset tykkäävät seurata, miten toisen, itseä kiinnostavan persoonan arki sujuu. Olin tubemaailmassa noin vuoden mukana, mutta motivaatio ja aika ei riittänyt enää videoiden tekemiseen. Kaukaisessa haaveessa kuitenkin on se, että aloittaisin oman kanavani joskus uudestaan.

Monet ajattelevat tubettamista aloittaessaan, että nyt on hankittava välittömästi huippuluokan välineet. Kameran, mikrofonin, jalustan, valaistuksen ja editointiohjelmiston on toki hyvä olla olemassa, mutta liikkeelle pääsee esimerkiksi pelkällä älypuhelimella, sillä nykyään puhelimien kameroissa on todella hyvä laatu, jopa parempi, kuin joissakin pokkarikameroissa. Tämän lisäksi alkuun pääsee hyvin editointipuolella vaikkapa Windowsin ilmaisella elokuvatyökalulla. Ammattimainen vaikutelma on aina hyvästä, mutta jos kanavaltasi puuttuu aihe, eikä omaa itseänsä tuoda esille, niin pelkällä tekniikan kärkitason välineillä ei saada videoille näyttökertoja. Myös oman kokemukseni mukaan voin todeta, että aluksi tulisi satsata oman jutun luomiseen ja kuvata sellaisilla välineillä, jotka on ennestään saatavilla. Vasta kuukausien jälkeen aloittamisesta on hyvä päivittää tekniikkaa, sillä voi olla, että huomaat aiemmin, ettei motivaatiosi ja aika riitäkään tähän kaikkeen.

Kun brändisi vahvistuu, niin myös videoittesi katsojaluvut ja kanavasi tilaajamäärät kokevat tasaista kasvua. Tämä perustuu siihen, että katsojat ovat ymmärtäneet, mitä teet ja miksi ja näin ollen he tilaavat kanavasi odottaen uutta sisältöä. Olen myös törmännyt sellaisiin tubettajiin, joilla näyttää olevan suunta täysin hukassa. Heidän kanavilla on jos jonkinlaisia videoita aina ruoanlaitoista musiikkicovereihin. Näin ollen kokonaisuus jää erittäin epäselväksi. Mietitäänpä skenaario, että tilaan kanavan cover-videoiden takia. Odotan innolla uusia videoita, mutta yhtäkkiä saankin samalta tekijältä videoita kokkailusta ja matkustelusta. Ei hyvä. Roni Back aloitti oman kanavansa brändäämällä itsensä pelitubettajaksi tekemällä pelivideoita ja silloin hänen suurin katsojakuntansa myös koostui muista pelaajista. Sittemmin hän on muuttanut kanavansa suuntaa kuitenkin pois pelimaailmasta kohti jokapäiväisiä arkiaskareita ja maailman tapahtumia, jotka kiinnostavat suurempaa katsojasegmenttiä. Pelivideoita hän tekee todella harvoin.

Miksi jotkut ovat suositumpia kuin toiset?

YouTubessa on tuhansia tubettajia ja voisi sanoa, että melkeinpä loputtomasti videoita, joita katsoa. Back julkaisee kanavallansa joka päivä uuden videon, joka on suurin syy hänen hurjaan suosioon. Mitä enemmän sisältöä tuottaa, sitä enemmän se tuottaa myöskin tulosta. Oma aktiivisuus on kärkiroolissa. Jotta laatu pysyisi yllä, niin videoiden tekeminen vie tekijältä tolkuttomasti aikaa. Olen itse käyttänyt yhden videon ediointiin jopa 12 tuntia aikaa. Prosessissa aikaa ei vie pelkkä editointi, vaan myös ideointi ja kuvaaminen ottaa siitä oman siivunsa.

Mitkä muut tekijät vievät kohti suurta suosiota? Tietenkin aktiivisuuden lisäksi tarvitaan myös pelkästään hyvää tuuria ja tilannetajua. Kun esimerkiksi ”Haluatko miljonääriksi”-ohjelma palasi vuosien tauon jälkeen televisioon, niin muistan kun eräs aloitteleva tubettaja teki pelivideon siitä, kun hän pelasi formaatista tehtyä tietokonepeliä. Kyseinen video keräsi muutaman päivän aikana peräti yli 200 tuhatta näyttökertaa.

Tavoitteet. Ilman tavoitteita ei koskaan saa mitään aikaiseksi. Tämä pätee lähes kaikkeen. Olen henkilökohtaisella tasolla mennyt huimasti eteenpäin tavoitteiden asettamisessa. Onko tavoitteeni sitten tekemäni projektini rahallinen tulostavoite tai esimerkiksi tiukka deadline. Mitä selkeämpi ja saavutettavissa oleva tavoite on, sitä helpommin siihen myös pääsee. Esimerkiksi Back on päättänyt, että hän tuottaa joka päivä kanavalleen uutta sisältöä. Tätä hurjalta kuulostavaa tavoitetta Roni on myös noudattanut jo lähes vuoden verran. Kun itse pysyn tavoitteissani, niin motivoidun myös niistä entistä enemmän ja kaikessa tekemisessäni pysyy hyvä meininki yllä.

Onko tubettajan elämä pelkkää ruusuilla tanssimista?

Ei ole. Videoiden tekemiseen liittyy todella paljon varjopuolia, joita esimerkiksi monet katsojat eivät tule edes ajatelleeksi. Myös itse videoita tehneenä olen saanut esimerkiksi muutamia mieltä lannistavia kommentteja. Kun joku videon kommenttikentässä hokee, kuinka paska olet tai haukkuu muulla tavoin, niin on erittäin tärkeää osata olla lannistumatta siitä. Fakta on se, että ”nettitrolleja” on paljon ja paskaa pitää osata seuloa tai oppia seulomaan. Toinen tärkeä asia, jonka Back nosti kirjassaan esille on häiriköinti. Monet eivät ajattele, että tubettaja käyttää videoihin muutenkin tolkuttomasti aikaa, jonka jälkeen hän haluaa varmasti olla rauhassa vapaa-ajallansa. Esimerkiksi Roni on kokenut kotiovelle koputtelemista ja saanut runsaasti pilapuheluita.

Kaiken edellämainitun kääntöpuoli on taas se, että Roni Back on yksi suomalaisista tubettajista, joka tekee videoita ammatikseen. Hän on sanonut elävänsä unelmaansa, sillä on kuukausia, jolloin hän tienaa jopa 5-numeroisia summia. Videoista saa mainostuloja, jotka eivät juurikaan päätä huimaa, mutta esimerkiksi yhteistyövideoista ja tapahtumista, kuten vaikkapa puhujakeikoista saa merkittävän tuntuisia rahasummia, joka mahdollistaa riittävän elannon.

 

Kun tuotin videoita YouTubeen noin vuoden verran, niin tienasin niillä pyöreät 0 euroa. En missään vaiheessa lähtenyt tekemään videoita rahan takia, vaan tavoitteenani oli oman puhumisen kehittäminen kameran edessä ja uuden oppiminen videotuotannossa. Vuoden aikana kehityin valtavasti niin puhumisessa kuin videotuotannossa alku ja jälkikäsittelyssä. Tätä osaamistani olen pystynyt tuomaan tiimiini ja nyt mielenkiinnolla odotan tulevaa videotuotantoprojektia, jossa olen mukana.

Kipinäni videointiin lähti tubesta.

 

 

Kommentoi