Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Steal Like An Artist



Kirjoittanut: Anna Vikman - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Luin Austin Kleonin kirjoittaman ja kuvittaman kirjan Steal like an artist – 10 things nobody told you about being creative. Kleon kuvailee itseänsä kirjoittajaksi joka piirtää. Hän tekee taidetta sanoilla ja kirjoja kuvilla. Kuvaus pitää mielestäni paikkansa, sillä lukemani kirja on hyvin taiteellinen ja pelkästään jo siitä syystä hyvin mielenkiintoinen tuttavuus. Pienen kirjan sivut ovat mustavalkoisia mutta sisältö on kaikkea muuta. Kirja sisältää kymmenen ohjetta siitä, miten olla luova. Kleon on kirjoittanut kirjan omiin kokemuksiinsa perustuen nuorelle 19 vuotiaalle itselleen, asioista jotka hän olisi toivonut kuulevansa uransa alkuvaiheilla. Kirjan ydin kertoo siitä, että olemme yhdistelmä niistä asioista ja ihmisistä, joita päästämme elämäämme. Kuka tahansa voi olla luova ympäröimällä itsensä oikeanlaisella vaikutuksella, olemalla ystävällinen ja tekemällä kovasti töitä. Luovuus ei ole taikuutta, se sopii kaikille.

 

 

Opi varastamaan kuin taiteilija

 

Kirjassa kerrotaan, että rehellisen taiteilijan vastaus kysymykseen ”mistä saat ideasi?” on, että hän varastaa ne. Ensimmäiseksi tulee selvittää, onko jokin asia varastamisen arvoista, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan aiheeseen. Mikään ei ole täysin alkuperäistä. Kaikki luova työ rakentuu siitä mitä on tehty aikaisemmin. Ranskalainen kirjailija André Gide on kuvaillut asiaa näin: ”Kaikki mikä pitää sanoa on jo sanottu mutta koska kukaan ei kuunnellut, kaikki pitää sanoa uudelleen.” Tämä on mielestäni hyvä oivallus, sillä usein ajatellaan luovuuden olevan sitä, että tulisi keksiä täysin uusia ideoita tyhjästä. Ajatellaan, että uudet ideat eivät missään tapauksessa voi liittyä jo keksittyihin asioihin. Luovuus on omasta mielestäni ja kirjan mukaan sitä, että löytää jonkun uuden lähestymistavan aiheeseen ja sitä kautta kehittää jotain jo olemassa olevaa asiaa. Jokainen uusi idea on yhdistelmä yhdestä tai useammasta aikaisemmasta ideasta. Kirjassa ei kuitenkaan puhuta kopioimisesta, päinvastoin kehotetaan olemaan suoraan kopioimatta keneltäkään. Eri ihmisiltä ja heidän töistään oivaltamiaan asioita voi hyödyntää ja yhdistellä luomalla niistä ”uusi”, oma idea.

 

 

Olet yhdistelmä asioita, joita päästät elämääsi

 

Jos ajatellaan, että jokainen uusi idea on yhdistelmä aikaisempia ideoita, niin siihen liittyvä oiva esimerkki on kirjan mukaan geenit. Meillä kaikilla on äiti ja isä, meissä kaikissa on ominaisuuksia kummastakin vanhemmasta mutta yhteenlaskun summa; sinä olet paljon enemmän kuin vanhemmiltasi ja esivanhemmiltasi saamasi ominaisuudet. Kirja kertoo, että perheellisen genealogian lisäksi omaat myös ideoiden genealogian. Emme voi valita sukuamme mutta voimme valita opettajamme, ystävämme, musiikin jota kuuntelemme, kirjat joita luemme ja elokuvat joita katsomme. Olemme yhdistelmä asioita, joita päästämme elämäämme.

 

Koen olevani monessakin mielessä onnekas. Olen tutustunut elämäni varrella moneen ihanaan ihmiseen, jotka ovat positiivisesti vaikuttaneet elämääni ja tekemiini valintoihin. En missään nimessä sano, että antaisin muiden ihmisten tehdä valintoja puolestani vaan koen, että olen saanut tukea ja hyviä neuvoja niiden valintojen kohdalla, jotka ovat ratkaisevasti muokanneet elämänkulkuani. Olin viime keskiviikkona kuuntelemassa Arman Alizadia kanssaopiskelijoiden järjestämässä verkostoitumistapahtumassa koulumme tiloissa. Arman antoi yleisölle luentonsa lopussa tärkeän kotitehtävän liittyen kiitollisuuteen. Tehtävänanto kuuluu näin: kuukauden ajan, jokaisen päivän päätteeksi juuri ennen nukkumaan menoa luettele mielessäsi sängyssä silmät kiinni maaten asioita, joista olet kiitollinen. Tehtävän tarkoitus on muuttaa tapaa, jolla katsomme maailmaa ja opettaa suhtautumaan kunkin päivän aikana tapahtuviin asioihin ja tekemiimme valintoihin positiivisella tavalla. Kotitehtävä on mielestäni hyvin tärkeä ja aion koittaa toteuttaa sitä kuluvan kuukauden ajan. Toivottavasti joku tämän esseen lukija päätyy myös toteuttamaan kotitehtävän, vaikka ei sitä välttämättä henkilökohtaisesti Armanilta olisi saanutkaan.

 

 

Tee hyvää työtä

 

Kirja kehottaa tekemään hyvää työtä ja jakamaan sen muiden kanssa. Hyvän työn tekeminen on äärettömän vaikeata. Siinä ei voi oikaista, vaan on tehtävä asioita joka päivä ja totuttava myös siihen, että toisinaan asiat joita saa aikaiseksi ovat huonoja. Välillä on pakko epäonnistua, jotta voi tulla paremmaksi. Omia tuotoksia on tällä aikakaudella helppo jakaa internetin ansiosta. Kleonilta on kysytty Internetin salaisuudesta. Hän antaa ohjeeksi sen, että ensimmäiseksi siellä tulisi ihmetellä jotakin asiaa. Sellaista asiaa, jota kukaan muu ei ihmettele ja sen jälkeen kutsua muita ihmisiä ihmettelemään kanssaan. Mitä avoimempi on jakamistaan intohimon aiheistaan, sitä läheisemmäksi ihmiset kokevat tekemäsi työt. Kun avautuu työnsä prosesseista ja kutsuu ihmisiä lähelleen, oppii.

 

Tämän luvun kohdalla on piirros projektia kuvaavasta aikajanasta.

 

Jäin sen ansiosta pohtimaan luvun ohjeistusta ja sen yhteyttä Proakatemiaan ja siellä tehtäviin projekteihin. Jos ajatellaan, että jokainen idea on yhdistelmä yhdestä tai useammasta aikaisemmasta ideasta niin voimme kenties myös ajatella, että jokainen tehty projekti on saanut vaikutteita yhdestä tai useammasta jo aikaisemmin tehdystä projektista. Projektin on voinut tehdä tiimi Proakatemialla tai sen on voinut toteuttaa yritys akatemian ulkopuolella. Punainen lanka ajatuksessani on se, että Proakatemialla projekteja tehdessä on mahdollista pyytää apua ja palautetta muilta siellä olevilta tiimeiltä, jotka ovat tehneet jotain vastaavaa kuin mitä itsellä on sillä hetkellä suunnitelmissa tehdä. Kyse ei ole muiden projektien kopioimisesta, jota Proakatemialla ei ole suositeltavaa harrastaa vaan jo tehtyjen projektien oppien hyödyntämisestä. Ei ole pakko toistaa samoja virheitä kerta toisensa jälkeen, jos niistä voi oppia toisilta ennen kuin tekee virheen.

 

 

Ole ystävällinen

 

Tee ystäviä ja jätä vihamiehet huomiotta. Tämä kirjan ohje toimii niin internetissä kuin missä tahansa muussa ympäristössä. Voit olla ainoastaan niin hyvä kuin ihmiset joilla ympäröit itsesi. Palaan jälleen kerran Arman Alizadin luentoon ja siihen miten mielenkiintoista oli kuulla hänen tarinansa. Hän on tavannut elämänsä varrella monia ihmisiä, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet hänen elämänkulkuunsa. Ihmiset eivät ole olleet aina mukavia mutta merkittävä teko, jonka Arman teki, oli jättää ”vihamiesten” kommentit omaan arvoonsa ja pitää kiinni omasta unelmastaan ja jatkaa sen tavoittelemista.

 

En halunnut luetella esseessäni jokaista kirjan ohjetta vaihe vaiheelta. Se ei mielestäni ole kirjaesseen tarkoitus. Toivon, että luovuudesta kiinnostuneet ihmiset lukevat kirjan ja tekevät sieltä itselleen ja omaan työhönsä sopivia oivalluksia.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close