Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

SPIROn tulevaisuus



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

 

SPIROkesä on ohitse ja kesän jälkeinen strateginen tauko on pidetty. Mieltämme lämmittää näin kahden kuukaudenkin jälkeen kesän onnistuminen ja kaikki ihanat tsemppaavat asiakkaat sekä hyvät yhteistyökumppanit. Nyt onkin päästy siihen tilanteeseen, että alamme suunnitella tulevaa ja lähdemme rakentamaan seuraavaa kesää. Tulevalle on paljon erilaisia suunnitelmia ja unelmia ja niistä pitäisikin nyt valita parhaat, joita lähteä työstämään. Viime kesä todisti, että SPIROlle on selvästi kysyntää, joten seuraavana kesänä haluaisimme saada SPIROn mahdollisimman monen potentiaalisen asiakkaan ulottuville.

 

Talvensuunnitelmat

Ennen kuin lähdemme suunnittelemaan ensi kesää, pitäisi pystyä pitämään SPIRO ihmisten mielessä myös talven ajan. Tuotekehittelyssä on talven- ja joulunmaut, joita voisimme myydä erilaisissa tapahtumissa ennen seuraavaa kesää. Myös talvella on paljon tapahtumia, joissa vegejätskille on kysyntää.

 

SPIRO pakastealtaaseen

Kesän aikana meiltä kysyttiin myös paljon olisiko SPIROa mahdollista saada kauppoihin ja pakastealtaisiin. Kesällä aikamme ei riittänyt tämän asian selvittämiseen ja nyt talven aikana asia onkin selvityksessä ja yhteistyökumppanit etsinnässä. Nähtäväksi jääkin, saammeko SPIROn myös pakastealtaisiin seuraavaksi kesäksi.

 

Hiedanranta

Viime kesänä SPIROn suosio yllätti meidät emmekä osanneet varautua siihen ollenkaan, siksi emme osanneet ottaa myyntipaikkaa huomioon suunnitellessa. Myös Hiedanrannan toimivuus myyntipaikkana yllätti meidät positiivisesti ja kesän jälkeen meitä harmitti, ettemme olleet siellä pysyvämmin. Seuraavana kesänä tavoitteena olisikin saada kiinteä myyntipaikka Hiedanrantaan, johon vakioasiakkaat löytäisivät helposti.

 

SPIRO Helsinkiin?

Suurin unelmamme seuraavalle kesälle on oma myyntipiste Helsinkiin. Tämä on myös haasteellisin tavoitteemme. Viime kesänä tuli paljon kyselyitä siitä, koska olemme menossa Helsinkiin. Nyt haluammekin vastata mahdollisten asiakkaiden toiveisiin ja olla saada SPIROn myös heidän ulottuvilleen. Tähän tarvitsisimmekin SPIROfanien apua. Kaikki vinkit otetaan vastaan mahdollisista myyntipaikkatoiveista hyviin kontakteihin. Mikä olisi Helsingin paras myyntipaikka juuri SPIROlle?

 

Missä SPIROn pitäisi sinun mielestäsi olla seuraavana kesänä?

Aihetunnisteet:
Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close