On olemassa kaksi tekijää, jotka yhdistävät jokaisen suurmiehen ja naisen – johtajan – joiden vanavedessä maailma on kokenut todellisia muutoksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Toisen maailman sodan jälkeen, aivan ymmärrettävästi, johtamistutkimuksessa katseet käännettiin suuntaan, jossa kansakuntia muokanneista ja pirstaleiksi repineistä johtajista haluttiin nähdä vain heidän sairautensa – psyykkinen tasapainottomuus. 2010-luvulle tultaessa johtajuudesta on jälleen alettu uskaltaa puhumaan laajemmin ja johtajuuden merkitystä on kyetty korostamaan ilman kuolettavaa pelkoa siitä, että tulisi leimatuksi samalla diktaattorien ihannoitsijaksi. Tässä esseessä pohdin, miksi vain harvoilla on kyky muuttaa maailmaa, ja miten he erottuvat lopuista ihmisistä, jotka itseään johtajiksi nimittävät.

Johtajuus -keskustelusta puuttuu usein yksi merkittävä ulottuvuus, se ei kykene vastaamaan tyydyttävästi siihen mitä johtajuus on. Erilaisia johtajuusmalleja tarjotaan joka suunnasta ja asiaa yritetään epätoivoisesti käsitteistää, mutta vastaukset jäävät harmillisen epätäydellisiksi. Simon Sinek puhuu johtajuuden olevan ensi sijassa lähellä olevista ihmisistä huolehtimista ja turvallisuuden tunteen luomista, sekä omien uskomusten jakamista. Johtajuuden on oltava enemmän, paljon enemmän. Sanotaan, että johtajuus on yksilöiden tavoitteiden ja tekemisen ohjaamista kohti yhteistä tavoitetta. Kyllä, tämäkin on johtajuutta, muttei se vieläkään koko kysymykseen vastaa. Johtajuus on esimerkin näyttämistä, no on se varmasti myös sitäkin, mutta on sen oltava silti enemmän. Ei maailma muutu pelkästään esimerkkiä näyttämällä. Vaikka yhdistäisimme nämä kaikki kolme asiaa esimerkin näyttämisen, huolehtimisen ja tekemisen ohjaamisen kohti yhteistä tavoitetta ei meillä olisi kuin keskinkertainen ja mitäänsanomaton käsitys johtajuudesta, joka ei johda mihinkään. Samanlaiseen umpikujaan me päädymme, jos yritämme keksiä johtajien persoonallisuuden piirteistä jotain yhdistävää tekijää, emme sitä löydä, kuten emme löydä viivoittimella taiteestakaan hyvää ja huono taidetta erottavaa tekijää.

Ah niin ilahduttavaa, kuin voi ollakin. Minulla on vastaus kyllä hallussani tähän kysymykseen, mutten paljasta sitä vielä. Kiertelen vielä hieman. Vallan sanotaan olevan niillä, joilla on kyky ja oikeus määritellä se, keitä me olemme. Todellisuus voidaan jakaa kahteen osaan. On olemassa todellisuus, joka fyysisesti on olemassa, kuten esimerkiksi kaikki nuo puut, joiden ohi kiidän bussilla. Sitten on olemassa todellisuus, jonka me ihmiset olemme luoneet. Kutsukaamme tätä todellisuutta käsitteelliseksi todellisuudeksi, jonka olemassa olo riippuu siitä olemmeko vai emmekö ole. Esimerkiksi demokratia tai valtio ovat käsitteitä, jotka ovat kyllä sinällään todellisia mutta meidän ihmisten itsemme luomia ja neuvottelemia. Otetaan vielä selvyydeksi yksi esimerkki, ihminen on elävänä olentona fyysisesti tosi, kun taas inhimillisyys on olemassa vain koska olemme luoneet kyseisen käsitteen. Inhimillisyyttä saattaisi ja todennäköisesti esiintyisi ilman käsitettäkin, muttemme kollektiivisesti kykenisi toimimaan ja tuomitsemaan toisiamme inhimillisyydestä käsin ilman käsitettä. Emme voisi luoda lakia, jonka mukaan ihmisiä on kohdeltava inhimillisesti ilman itse luomaamme todellisuutta käsitteen olemassa olosta. Tälle itse luomalle todellisuudelle on myös hieno nimi sosiaalinen konstruktio, sikäli sivistyssanat kiinnostavat. Mutta eteenpäin. Nokkelimmat ehkäpä jo arvaavat mihin tämä teksti on johtamassa.

”Koska elämme käsitteellisessä maailmassa, todellinen valta on niillä, joilla on kyky määritellä se mitä käsitteillä tarkoitetaan.”

Koska fyysinen todellisuus on olemassa melko lailla sellaisenaan, olimmepa me ihmiset olemassa tai emme, ehkäpä lähiympäristöämme lukuun ottamatta, on valtaa mielenkiintoista tarkastella (ainakin vielä toistaiseksi) vain käsitteellisen todellisuuden maailmassa, koska valta ilman kykyä muuttaa todellisuutta on voimatonta. Olemme melko voimattomia, mitä tulee fyysisen todellisuuden muokkaamiseen. Hauskasti voisi sanoa, että Jumala loi taivaan ja maan ja ihminen teki sitten loput. Me ihmiset olemme siis luoneet paljon tietoa tähän maailmaan, joka perustuu riittävän kollektiiviseen uskomukseen asioiden tiloista. Ja se kenellä on valta määritellä mitä käsitteisiin kohdistuvalla tiedolla tarkoitetaan on johtaja. Erityisen kiinnostavaa meidän ihmisten kannalta on toki meidän itsemme käsitteistäminen, se keitä me olemme. Niin paljon kuin itse itsemme haluammekin määritellä, emme siihen täysin kykene. Koska tässä maailmassa vähintään yhtä tärkeää kuin se kuka olet itsellesi, on se, ketä olet muille. –  ”Vain toista ihmistä varten eletty elämä on merkityksellistä.”- Me ihmiset laumaeläiminä haluamme kuulua sosiaaliseen joukkoon, joihinkin ryhmiin ja tulemme usein määritellyiksi noiden ryhmäjäsenyyksiemme kautta. Mikä on yleisesti tunnistettua ja yhteistä kussakin ryhmässä, tulee nähdyksi ominaiseksi ryhmän yksilöissä.

Ihmisille – sinulle ja minulle – on tärkeää se, keitä me olemme sekä itsellemme että muille. Tämä saattaa olla jopa kaikkein tärkeintä. Terveellä ihmisellä on tarve positiiviseen identiteettiin, joka sosiaalisessa maailmassa muodostetaan ensi sijassa suhteessa muihin.. Ja koska emme itse voi täysin määritellä sitä keitä olemme itsellemme emmekä etenkään sitä mitä olemme muille, katseemme kääntyy tässä asiassa toisiin, joilla uskomme olevan meitä enemmän valtaa määritellä meidät, ja rupeamme kutsumaan heitä johtajiksemme. Ajatellaan nyt vaikka esimerkiksi tummaihoisia ihmisiä reilu 50 vuotta sitten Amerikassa. Harvalla heillä oli itsellään kykyjä, motivaatiota sekä mahdollisuuksia lähteä muuttamaan sitä keitä he kokivat olevana toisille. Sitten kuvioon astui mies, jolla oli unelma. Hänestä tuli näiden tummaihoisten johtaja sillä sekunnilla, kun he alkoivat uskomaan, että tällä miehellä on merkittävästi heitä enemmän valtaa määritellä se mitä tummaihoisuus tarkoittaa, ei niinkään edes heille itselleen vaan toisille. Ja Martti Luther King aikoi käyttää tuota valtaansa edistääkseen näiden tummaihoisten identiteettiä, positiiviseen suuntaan, suhteessa vertailuryhmään.

Nythän tässä tuli jo lipsautettua ydinajatus koko esseestä kesken kaiken, jos kuitenkin haluat seurata mitä identiteetin johtaminen tarkoittaa pysy mukana.

Ajatus ja motivaatio tätä esseetä kohtaan syntyi kohdattuani Stephen Reicher, Alexander Haslam, Nick Hopkinsin tieteellisen julkaisun: Social identity and the dynamics of leadership: Leaders and followers as collaborative agents in the transformation of social reality.

Esseen alkuosan voisi tiivistää sanomalla, että johtajia ovat ne, joilla koemme olevan valtaa määritellä se, keitä me olemme. Ja nyt sitten loppuosa valssataan ajatusta, että keitä nämä johtajat sitten ovat ja miten he erottuvat porukasta.

Harmillista ettei suomenkielessä löydy muuta käännöstä sanalle entrepreneur, kuin yrittäjä tai työnantaja ja tällöin meidän on hankala ymmärtää sanan tarkoittamaa käsitettä. Sanalla tarkoitetaan ennemminkin uuden luojaa, ja vain sellaisia yrittäjiä voi Amerikassa määritellä sanalla entrepreneur, jotka ovat toiminnassaan innovatiivisia ja pyrkivät aktiivisesti luomaan jotain aidosti uutta. Steve Jobsia, Elon Muskia tai vaikkapa Sir Richar Bransonia voisi luonnehtia sanalla entrepreneur. Harmillista tämä on siksi, että artikkelissa aivan mahtavasti sanotaan lontooksi johtajien olevan ”Entrepreneurs of identity.” En pistäisi pahitteeksi, että koko suomenkielinen sana yrittäjyys laitettaisiin roskakoriin ja tilalle luotaisiin merkittävästi parempi käsite. ” Do or do not there is no try” – Joda. Tämähän lipsahti heti väärille raiteille, pahoittelut. Julkaisussa termiä entrepreneur käytetään kuvaamaan johtajia, koska usein ryhmä saadaan toimimaan kohti yhteistä suuntaa luomalla sille uusi identiteetti, joka edellyttää innovatiivista ajattelua. Ryhmälle on löydettävä tai luotava, jokin riittävän vahva yhdistävä tekijä, jonka kautta jäsenet kokevat kuuluvansa samaan ryhmään. Valitettavan usein historian kirjoissa tämä yhdistävä tekijä on löytynyt yhteisestä vihollisesta. ”The art of leadership … consists in consolidating the attention of the people against a single adversary and making sure that nothing will split up that attention.” – Hitler

Johtajan näkökulmasta johdettavia tai saman vaikutuspiirin alaisia ovet ne kaikki ihmiset, jotka mieltävät ryhmäjäsenyytensä tarkoittavan kutakuinkin samaa asiaa. Eli heillä on kollektiivinen ymmärrys siitä, millainen on ryhmän identiteetti. Ryhmän sisällä vaikutusvaltaiseksi nousevat sellaiset ideat ja ehdotukset, jotka ovat riittävän relevantteja ryhmää määrittelevien ominaisuuksien suhteen. Vaikutusvaltaisia jäseniä ryhmissä ovat sellaiset henkilöt, jotka näyttäytyvät prototyyppisinä esimerkkeinä niistä ominaisuuksista, joilla ryhmä pyrkii itseään määrittelemään. Rohkeilta vaikuttavat henkilöt ovat vaikutusvaltaisia ryhmässä, joka haluaa näyttäytyä rohkeana.

Jotta voit näyttäytyä johtajana sinulla täytyy olla kaksi asiaa, huoli alaistesi hyvinvoinnista ja kyky rakentaa struktuuri, joka ohjaa ryhmän jäsenten toiminnan kohti yhteisen tavoitteen saavuttamista. Ensimmäiseen tekijään sanottakoon, että harva pitää johtajanaan sellaista henkilöä, jonka uskoo haluavan pahaa itselleen. Moni kykenee pitämään huolta alaisistaan, mutta uuden struktuurin luominen onkin aivan toinen asia. Struktuurin rakentaminen vaatii julkaisun mukaan johtajalta kahta ominaisuutta, kykyä luoda visioita sekä organisointi kykyä. On kyettävä visioimaan miltä uusi maailma tulee näyttämään, on kyettävä viestimään siitä inspiroivasti, mutta on myös kyettävä organisoimaan riittävät toimet, jotta ryhmä kykenee tarttumaan toimeen.

Tiivistääkseni tämän kaiken sanon johtajuuden olevan me -käsitteen luomista, muokkaamista ja koordinointia. Johtajan tärkein tehtävä on yhdistää ihmiset, saada heidät tuntemaan itsensä yhdeksi samaan suuntaan kulkevaksi ryhmäksi, jonka jäsenyys tekee yksilöistä voimakkaampia, kuin he olisivat ilman jäsenyyttään.