Tampere
18 Apr, Thursday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Tallenna aikaa valolla vol. 1



Kirjoittanut: Eetu Kamppuri - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

TALLENNA AIKAA VALOLLA PART 1

 

Tämä on Valuen mediapoppoon esseesarjan ensimmäinen osa.

Dokumentoimme karttuvia tietotaitoja valo- ja videokuvauksen kehittymisestämme tiimissämme oppaiden muotoon. Aloitamme esseesarjan valokuvauksen perustietopaketilla.

 

 

Yleistä valokuvaamisesta

 

Nykypäivänä valokuvaus on kaikkien ulottuvilla. Olemme kasvaneet kiinni puhelimiimme, joissa on toinen toistaan laadukkaampia kameroita. Nykypuhelimien automatiikalla on mahdollista ottaa varsin upeita kuvia. Silti  valokuvauksen hienous piilee nimenomaan siinä, kun saa itse olla lopputuloksen ohjaksissa manuaalisesti asetuksia säätämällä. Puhelimella valokuvaaminen ei vedä vertoja järjestelmäkameralla valokuvaamiseen millään tasolla, puhumattakaan kun puhutaan ammattimaisesta valokuvaamisesta.

 

 

Kamera-asetusten perusteet

 

Valokuvauksen ohjaksiin pääsee käsiksi opettelemalla perustavanlaajuiset lainalaisuudet, jotka toimivat valokuvauksen luonnonlakeina. Nämä valokuvauksen lainalaisuudet ovat pohjimmiltaan kameran aukko ja valotusaika. Ensinnäkin kamerassa on kenno, mikä on kameran osa, johon varsinainen kuva muodostuu. Kenno koostuu valoherkistä soluista. Toisin sanoen kuva ei muodostu ilman sopivaa määrää valoa.

 

Aukko

Aukkoa säätämällä kontrolloidaan kennolle tulevan valon määrää. Suuri aukko (eli pieni aukon f-luku) päästää paljon valoa kennolle. Pieni aukko (eli suuri aukon f-luku) päästää vain vähän valoa kennolle. Nämä kaksi lainalaisuutta säätelevät samaan aikaan muitakin kuvan ominaisuuksia. Suurella aukolla kuvan syväterävyys on kapea ja pienellä aukolla syväterävyys on laaja. Toisin sanoen pieni aukon luku tarjoaa valoisuutta ja paljon syväterävyyttä kun taas suurella aukon luvulla saadaan hämäryyttä ja tarkkuutta kuviin.

 

Suljinaika

Valotusta eli suljinaikaa säätämällä vaikutetaan kuinka kauan valoa pääsee kennolle. Pitkällä suljinajalla valoa pääsee paljon ja lyhyellä vähän.  Pitkä suljinaika saa liikkeen näyttämään epäterävältä kun taas nopea suljinaika taltioi ja pysäyttää liikkeen. Tämä tarkoittaa, että pitkä suljinaika saa aikaan valoisuutta ja liikkeen sumeutumista kun taas nopea suljinaika saa aikaan hämäryyttä ja terävyyttä.

Aukko ja valotusaika toimivat siis toisiaan tasapainottavina säätiminä. Käytännössä valoisuudeltaan sopivia kuvia saa, kun ajattelee nyrkkisäännön olevan “pieni aukon luku ja nopea valotus” ja “suuri aukon luku ja pitkä valotus”. Tällä ajatuksella pärjää kuka vaan märkäkorva tai karvakorva melkoisen pitkälle säätöjensä kanssa!

 

ISO-herkkyys

Muita peruselementtejä kameran säätämisessä valokuvauksessa on ISO-herkkyys ja valkotasapaino. ISO-herkkyys säätää kennon valoherkkyyttä. Tämä tarkoittaa, että pimeässä valaistuksessa kuvatessa kennon herkkyyttä nostamalla kuvaaja voi käyttää nopeampaa suljinaikaa tai pienempää aukkoa. Herkkyys kuitenkin lisää valokuvassa kohinaa, eli kuvassa havaittua rakeisuutta ja häiriötä. Siksi valoisissa olosuhteissa kuvaaminen kannattaa suorittaa alimmalla ISO-arvolla. ISO- arvoa ei välttämättä tarvitse pimeässäkään nostaa, jos valokuvataan liikkumatonta kohdetta. Jos kuvauskohde ei liiku, paras kuvanlaatu saadaan yölläkin aikaan, kun kamera on tukevasti jalustallaan, suljinaika pitkä ja ISO-herkkyys mahdollisimman pieni (Kolari, Forsgård, 2008, 51).

 

Whitebalance

Valkotasapainon säätäminen vaikuttaa kuvan värilämpötilaan. Erilaisten valonlähteiden värilämpötilat ovat erilaisia: kamera ei aina osaa tunnistaa automatiikallakaan oikeaa säätöä. Ihmisen aivot kykenevät tulkitsemaan valkoisen värin hyvinkin erilaisten valonlähteiden valossa (Kolari, Forsgård, 2008, 55). Kamera täytyy saada näkemään kuten ihmissilmä.

Valonlähteiden värilämpötiloja kuvataan Kelvinin asteilla. Alhaiset lämpötilat kuvastavat oranssia vivahdetta ja korkeat sinistä. Hehkulamput tuottavat keltaista valoa (n. 2500 astetta) ja salamalaitteet sinertävää, (n. 6000 astetta). Valkoista valoa on kirkas auringonpaiste (n. 5500 astetta), mutta varjot paisteessa ovat sinisiä (n. 8000 astetta).

 

Kuvahttps://sites.google.com/site/avtekniikanperusteet/valkotasapaino 

 

Lukuja ei välttämättä tarvitse muistaa ulkoa, koska valkotasapainoa tarvitsee yleensä säätää vain ääriolosuhteissa. Lisäksi säädöissä on yleensä olosuhteen valonlähdettä kuvaava symboli, kuten loisteputken kuva, mikä edelleen helpottaa säätämistä.

 

 

Kuvien jälkikäsittely

 

Järjestelmäkameralla otetut kuvat ovat toki näyttävämmän näköisiä ja paremman laatuisia kuin esimerkiksi puhelimella otetut kuvat. Tästä huolimatta kuvia on suositeltavaa jälkikäsitellä, jotta kaikki kennon tallentama potentiaali saadaan kuvasta esiin. Esimerkiksi kuvan värejä ja  valotusta jälkikäsittelemällä kuvista saadaan paljon vaikuttavamman näköisiä. Jälkikäsittelyllä voidaan myös korostaa haluttuja piirteitä kuvan sisällöstä.

Mikäli kuvia haluaa jälkikäsitellä mahdollisimman monipuolisesti, on pidettävä huoli siitä, että kuvien tallennusformaatti on RAW. RAW-formaatin etu JPEG-kuviin on se, että RAW-kuva tallentuu kameraan juuri sellaisenaan kuin sen on kameran kenno taltioinut. JPEG-kuvia tallentaessaan kamera pakkaa kuvat pienempään tiedostokokoon poistamalla osan alkuperäisestä datasta (Scott Kelby, Suuri digikuvauskirja, 2012, 178). RAW-kuva on nimensä mukaisesti siis täysin raaka, eikä kamera muokkaa sitä milläänlailla. JPEG-kuvia kamera nimittäin myös automaattisesti hieman säätää, jotta ne näyttäisivät hyvältä pienestä tiedostomuodosta huolimatta. RAW-kuvien jälkikäsittely on kuitenkin täysin käsittelijän omissa käsissä. Suuremman datamäärän takia RAW-kuvat kestävät myös enemmän jälkikäsittelyä. Ainoat RAW-formaatin huonot puolet liittyvät oikeastaan vain tiedostokokoon. Suurempi koko vie luonnollisesti enemmän tilaa kortilta. Kuvien käsittely on myös hieman hitaampaa suuren tiedostokoon myötä.

Suosittelemme myös itse oikeastaan ainoastaan RAW-kuvien ottamista. Loppujen lopuksi 64GB muistikortillekin mahtuu reippaasti yli tuhat, kaksikin, RAW-kuvaa. Erityisesti tuottaessa asiakkaalle mainoskuvia, saavat kuvat jälkikäsittelyssä kovaa kyytiä, jotta niistä saataisiin huomiota herättäviä.

Kuvan jälkikäsittelyyn on tarjolla monenlaisia ohjelmia, joista tunnetuimpia ovat varmasti Adoben ohjelmat Photoshop ja Lightroom. Nämä käsittelyohjelmat eroavat toisistaan merkittävällä tavalla. Photoshop on tarkoitettu kuvien vakavaan ja syvälliseen retusointiin ja Lightroom kuvien järjestelyyn ja eritysesti RAW-kuvien jälkikäsittelyyn. MOlemmilla ohjelmilla on hyvät ja huonot puolensa. Photoshopilla pystyy tekemään käytännössä kaiken, mitä voi vain kuvaa muokatessa keksiä. Se on kuitenkin täydessä potentiaalissaan toisaalta äärimmäisen monimutkainen ohjelma, jonka opettelu ottaa aikansa. Lightroom on taas nimenomaan valokuvaajille suunniteltu kuvien järjestely ja käsittelyohjelma, joka ei yritäkään samaan, mitä esimerkiksi Photoshop tekee (Kelby, 2012, 181). Oman työnsä Lightroom tekee kuitenkin aivan loistavasti. Esseen kirjoittajista Eetu ja Jani ovat käyttäneet kuviensa jälkikäsittelyyn enimmäkseen Lightroomia juurikin sen keveyden ja helppouden vuoksi. Lisäksi Lightroom maksaa murto-osan Photoshopin hinnasta.

Kuvankäsittelyohjelmien – tai oikeastaan minkä tahansa – käytön opettelu on nykyään äärimmäisen helppoa. Kaikki maailman tieto kulkee lähes jokaisella taskussaan. Youtube on mainio työkalu opetellessa uuden ohjelman käyttöönotto, sillä siellä on liiaksikin erilaisia tutoriaaleja erilaisista kulmista katsottuna. Parhaimmillaan Lightroominkin käyttö käydään kattavasti läpi 15 minuutissa. Olemme käyttäneet paljon Youtube-tutoriaaleja opetellessamme usiaa asioita esimerkiksi Lightroomilla.

 

Muutama käytännön vinkki Lightroomin käyttöön:

Lightroomissa, kuten muissakin nykyaikaisissa kuvienkäsittelyohjelmissa on historia-ominaisuus, jonka avulla pystyt siirtymään tiettyyn käsittelyn kohtaan, ja jatkamaan siitä uudestaan. Voit ikään kuin palata ajassa taaksepäin tiettyyn kohtaan ja kääntyä tienristeyksestä uuteen suuntaan.

Sävyjä muokatessa pääsee nopeasti alkuun käyttämällä Lightroomin Auto-toimintoa. Toiminto säätää kuvan musta-valko- ja kirkkaussävyjä ohjelman arvioiman tarpeen perusteella. Usein ominaisuus kuitenkin helposti ylivalottaa kuvia. Tästä huolimatta tällä toiminnolla voi päästä nopeasti siihen suuntaan, mihin kuvaa olisi muokkaamassa.

Lightroomissa on ns. Harja-toiminto, jolla pystyt maalaamaan – tai oikeammin harjaamaan – tietyn alueen jota jota haluat käsitellä muusta kuvasta erillään. Tämä työkalu on äärimmäisen hyödyllinen tilanteissa, joissa tiettyä yksityiskohtaa olisi tarpeellista tuoda esiin. Harjan kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, sillä liiaksi korostettuina harjatut alueet paistavat kuvasta mahdollisesti ei-halutulla tavalla.

 

 

Alla esimerkki jälkikäsittelyn voimasta:

Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/171629435778250264/?lp=true

 

Mikä kamera on minulle sopivin?

 

Kameravalmistajia on jo lukuisia, kuten Canon, Sony, Nikon, Panasonic tai Fuji. Näiden välillä on tietysti merkkikohtaisia eroja ja mieltymyksiä, mutta lähtökohtaisesti voidaan puhua, että kaikilla järjestelmäkameroilla pääset ottamaan hyviä kuvia. Hintaeroja on mallien ja valmistajien välillä ja useimmiten nämä erot ovat myös perusteltuja. Me Valuessa olemme pääasiassa tottuneet käyttämään Canonin järjestelmäkameroita, joten voimme suositella niitä. Aloittelijalle voi sopia hyvin Canon 200D malli, joka asettuu hintaluokassaan alle 500 euroa. Se on helppokäyttöinen ja monipuolinen kamera tähän hintaan. Vieläkin parempaa kuvanlaatua hakeva voi panostaa esimerkiksi Canon 7d Mark II runkoon. Se maksaa noin 1500 euroa ja sillä saat vieläkin parempia kuvia ja etenkin kuvausominaisuudet haastavissa olosuhteissa, kuten hämärässä ovat paremmat. Jos kiinnostuksen kohteena on myös kuvata 4k-videoita sinun kannattaa jo harkita vakavasti noin 2500 euroa maksavaa Canon 5d Mark IV runkoa. Siinä on oikeastaan kaikki mitä valo-ja videokuvaaja tällä hetkellä tarvitsee.

Ohjesääntönä voidaan siis sanoa, että mitä arvokkaampi kamera on sitä parempia ja tarkempia kuvia sillä saa otettua myös vaikeissa olosuhteissa. Lisäksi videokuvaustoiminnot ovat huomattavasti paremmat, jolloin pääset taltioimaan tarinaa myös erittäin tarkan 4k-formaatin muodossa. (Kolari, Forsgård, 2008, 12-16)

 

 

Mitä objektiiveja tulee hankkia?

 

Esimerkiksi jo pelkästään Canonilta löytyy noin 60 erilaista objektiivia valikoimastaan. Aloittelijalle on varmasti vaikeaa ymmärtää, mikä objetkiivi on hänelle sopivin. Avataan aihetta hieman, jotta sinulle parhaan objektiivin valinta helpottuisi edes pikkuisen. Valmistajia on lukuisia ja useat eri valmistaien objektiivit käyvät myös aiemman esimerkin Canon-kameroihin. Hyviä valmistajia on Canonin lisäksi: Sigma, Tamron, Samyang. Objektiiveja eli “laseja” löytyy monesta eri hintaluokasta ja mitä tässä on huomioitavaa: mitä arvokkaampi lasi, sitä paremmin se tulee todennäköisesti piirtämään eli kuvasi ovat tarkempia. Eroja on myös polttoväleissä. On olemassa 8mm kalansilmäobjektiivista 800mm teleobjektiiviin. Ohjesääntönä voidaan sanoa, että mitä pienempi polttoväli, sitä laajempi kuva. Teleobjektiivit ovat taas loistavia esimerkiksi taltioimaan kohteita pitkän matkan takaa, koska polttoväli on niin pitkä.

Jos haluat hommata vain yhden objektiivin, jolla pystyt tekemään käytännössä kaikkea se on ehdottomasti 24-70mm zoom-objektiivi. Sillä pystyt kuvaamaan maisema- ja henkilökuvia erinomaisella laadulla. Objektiivia hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota myös sen valovoimaan, koska mitä valovoimaisempi eli pienempi f-luku, sitä parempia kuvia saat sillä otettua pimeässä. Valovoimaiset objektiivit ovat luonnollisesti myös arvokkaampia, mutta hintansa arvoisia hankintoja. (Kolari, Forsgård, 2008, 22)

 

 

Mitä muuta on hyvä hankkia?

 

Muistikortti

Kuvaamiseen tarvitset tietenkin muistikortin, jotta saat kuvat tallennettua johonkin. Muistikorteissa on myös eroja, emmekä suosittele ainakaan ostamaan halvinta. Suurimmat erot näissä ovat luku-ja kirjoitusnopeuksissa; mitä nopeampi kortti, sitä nopeampaa/tarkempaa kuvaa pystyt taltioimaan.

 

Vara-akku

Kameran mukana tulee yksi akku, mutta sinun kannattaa ehdottomasti hommata heti toinen vara-akku, jottei virta lopu kuvatessa kesken. Kameranakku kestää yleensä valokuvatessa noin 1000 kuvan tai muutaman tunnin videokuvaamisen verran.

 

Jalusta

Etenkin kaikkia ylimärääisiä tärähdyksiä välttääksesi sinun kannattaa käyttää kuvatessasi mahdollisimman paljon kolmijalkaa eli jalustaa. Hyvässä jalustassa sinun kannattaa huomioida sen olevan tukeva ja hyvillä säätöominaisuuksilla (korkeus, kallistuskulma ym.) varustettu.

 

UV-suodin ja vastavalosuoja

Nämä ovat loistavia lisätarvikkeita suojaamaan arvokasta objektiiviasi. UV-suodin ja vastavalosuoja kierretään sen nokkakierteille, jolloin ne ehkäisevät kaikilta mahdollisilta naarmuilta ja osumilta. Meidänkin kuvausporukan nämä “henkivakuutukset” ovat pelastaneet jo muutamia kertoja.

 

Kameralaukku

Tarvikkeet, kamera ja objektiivi on järkevää kantaa mukana laukussa, jossa kaikki tavarat on siististi tallessa ja suojassa esimerkiksi sateelta. Laukkuja on monenlaisia, mutta kannattaa valita sellainen, jonne mahtuu ainakin kaikki sen hetkiset tarvikkeesi kerralla.

(Kolari, Forsgård, 2008, 23)

 

Loppusanat

Toivottavasti sait jotakin irti tästä sarjamme ensimmäisestä valo- ja videokuvaus aiheisesta esseesarjasta. Valo- ja videokuvaus on syksyn aikana kiilannut tiensä yhdeksi Valuen merkittävimmistä liiketoiminnan osa-alueista. Tarkoituksenamme on seuraavan kevään aikana jatkaa sarjaa lukuisilla aiheilla, joissa mennään pintaa syvemmälle tähän hienoon taiteenlajiinsa. Samalla pyrimme itsekin kehittymään ja tuottamaan teille arvokasta sisältöä, josta oppia ja saada uusia näkökulmia valokuvaamiseen. Seuraavassa esseessä tulemme käsittelemään tarkemmin videokuvaamisesta, joten stay tuned!

 

Poikain Productions

 

Lähteet

 

Kolari, J. 2012. Parempia kuvia Canon EOS -järjestelmäkameralla. Viro: Printing Partners OÜ

 

Kelby, S. 2013. Suuri Digikuvauskirja. Porvoo: Bookwell Oy

 

Youtube-tutoriaali: Photos in Color. 2017. Lightroom Tutorial for Beginners – Overview of EVERYTHING in 15 mins. Julk. 24.4.2017.

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close