Ryhmien väliset suhteet Proakatemialla

10.03.19 Esseen kirjoittaja: Tommi Hämäläinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: An Integrative theory of intergroup conflict
Kirjan kirjoittaja: Henri Tajfel, John Turner
Kategoriat: Johtaminen, Oppiva organisaatio

On hankala kuvitella Proakatemiaa ihanteellisempaa ympäristöä ryhmien välisten suhteiden tarkastelulle ja tutkimiselle. Tiimiyritysmuodossa tapahtuvat opinnot takaavat suuren määrän toistensa kanssa aktiivisesti vaikuttavia ryhmiä, jotka myös kilpailevat säännöllisesti sekä suoraan että välillisesti keskenään. Proakatemian sisäisten ryhmien väliselle vertailulle ominaista on toki toiminta saman yläkulttuurin alaisuudessa ja kohtuullisen vahva keskinäinen yhtenäisyyden tunne. Laajempaan vertailuun voitaisiin ottaa mukaan, esimerkiksi muut Suomessa toivat vastaavat koulut, tai niiden sisällä toimivat ryhmät. Keskityn tässä esseessä kuitenkin nimenomaan Proakatemian sisäisten ryhmien välisiin suhteisiin ja peilaan näitä sekä Sosiaalisen identiteetin teoriaan että Realistisen konfliktin teoriaan. Huomion arvoista on se, että en tunne teorioita vielä mitenkään erityisen hyvin vaan olen tutustunut niihin esseen kirjoitushetkellä käymäni sosiaalipsykologian kurssin aikana. Aihe on kuitenkin sinällään hyvinkin mielenkiintoinen ja jossain muodossa hyvinkin varteenotettava vaihtoehto opinnäytetyölle. Tulen esittelemään tässä esseessä paljon oletuksia, joiden kriittinen arviointi jää joko lukijan vastuulle tai myöhempien esseideni tehtäväksi. Joten toivon että lukija osaa suhtautua kriittisesti lukemaansa.

Ryhmien välisten suhteiden ymmärtämisessä hyvin tärkeää roolia näyttelee ihmisen erilaiset luontaiset toimintamallit, jotka tietyissä olosuhteissa saattavat nousta esiin hyvinkin kielteisessä ulottuvuudessa. On hyvä ymmärtää, että näiden toimintamallien perustana on tiettyjen perustarpeiden tyydyttäminen ja elossa pysymisen edellytysten täyttäminen. Luontaiset toimintamallit ovat kehittyneet evoluution myötä aikana, jolloin ihminen on vielä joutunut käyttämään suurimman osan ajastaan elossa pysymisen perusedellytysten varmistamiseen. Tämän kaltaiselle ponnistelulle ei ole suurta tarvetta enää etenkään meillä Suomessa. Voisi ajatella asian niin, että joudumme pelaamaan luontaisilla toimintamalleilla hyvinkin epäluontaisessa ympäristössä, mikä aiheuttaa näiden mallien negatiivisten ulottuvuuksien korostumista.

Proakatemialla toimivien ryhmien tai tiimien erityispiirteenä, verrattuna moniin muihin ryhmiin, on niiden vahva tavoitekeskeisyys. Tavoitteet ovat pääasiassa sidottu joko taloudelliseen- tai opinnolliseen kehittymiseen. Vaikka yhteinen tavoite on yksi ryhmän olemassaolon teoreettinen edellytys ei se kovinkaan usein välttämättä näyttäydy yhtä dominoivana ulottuvuutena kuin se näyttäytyy Proakatemian ryhmissä. Toisena merkittävänä ulottuvuutena tavoitteiden lisäksi on juuri Proakatemian ryhmissä niiden vahva ryhmätietoisuus (vaikka minulla ei mitään suoraa tilastollista perustetta ole) uskon, että ymmärrys ryhmistä ja niissä vaikuttavista voimista on syvempää ja laajempaa, kuin mitä verrokki kansalaisilla keskiverrosti on. Perustan tämän olettaman siihen, että opiskelemme tiimijohtajuutta yhtenä pääaineena, mikä tarkoittaa painotusta erilaisten ryhmäprosessien ymmärryksessä niin käytännön tekemisessä kuin teoreettisena tietonakin.

Valitsin sosiaalisen identiteetin teorian ja realistisen konflikti teorian tämän esseen tieteelliseksi pohjaksi, koska uskon että näiden teorioiden avulla pystymme ymmärtämään hyvinkin laajasti ryhmien välisiä suhteita ja kilpailuasetelmasta mahdollisesti seuraavia konflikteja. Sosiaalisen identiteetin teoria on erityisen mielenkiintoinen, koska sillä on sekä individualistinen että ryhmienvälinen ulottuvuus. Se kuvaa siis sekä ryhmien välistä toimintaa ja suhteita mutta myös yksilön kokemusta näistä suhteista suhteessa yksilön omaan identiteettiin ja itsetuntoon. Kolmanneksi teoriaksi tähän olisi voinut hyvin ottaa itsensä kategorisoinnin teorian, joka liitetään hyvinkin vahvasti sosiaalisen identiteetin teoriaan. Pyrin kuitenkin rajaamaan pois tästä esseestä ryhmien psykologista muodostumista kuvaavan teorian, pystyäkseni keskittyvään juuri ryhmien välisiin suhteisiin.

Sosiaalisuus voidaan nähdä ihmiselle hyvinkin merkittävänä tarpeena ja se onkin luokiteltu perustarpeiden hierarkiassa kolmanneksi heti fysiologisten tarpeiden ja turvallisuudentunteen jälkeen. Joten ryhmiin tai ryhmään kuulumisen tunne voidaan nähdä perusmotivaatioksi ihmisen toiminnalle, joka pyrkii ohjaamaan meitä osaksi ryhmiä. Toisena ja oikeastaan sosiaalisen identiteetin teorian perustana on tarve positiiviselle minäkuvalle. Positiivinen minäkuva rakentuu yksilöllisen erottuvuuden kautta, mutta myös hyvin tärkeästi ryhmien välisen erottelun avulla. Ihminen siis tämän teorian mukaan pyrkii kuulumaan sellaisiin ryhmiin, joiden kautta hänen oma positiivinen minäkuvansa kehittyy toivottuun suuntaan. Merkittäväksi ryhmien välisten suhteiden kannalta tämä nousee erityisesti silloin kun ryhmien jäsenyys on jollain tavalla rajattua, eli yksilöt eivät pysty liikkumaan vapaasti ryhmien välillä. Esimerkkinä tästä on Proakatemialla sinällään rajatut tiimiyritykset, joiden välillä liikkuvuus on omistajana hyvin rajallista. Projektikohtaisesti liikkuvuus on kuitenkin hyvin paljon vapaampaan ja ryhmiä pystyy muodostamaan kohtuullisen helposti tiimirajat ylittävästi. Proakatemialta löytyykin siis hyvin paljon vaihtelua ryhmien välillä siinä, kuinka helppo niiden välillä on yksilöiden liikkua. Voidaan kuitenkin nähdä, että organisaatiollisen rungon rakentavat sinällään hyvinkin jäsenistöltään pysyvät tiimiyritykset, joiden kautta kuitenkin kaikki rahat projekteista kulkevat. Voidaankin ajatella, että tiimiyritykset ovat pääasiassa primääriryhmiä ja projektiryhmät sekundäärisiä ryhmiä, jotka toimivat tiimiyritysten viitekehyksessä.

Sosiaalisen identiteetti teorian mukaan rajaamalla yksilöiden mahdollisuutta liikkua ryhmäjäsenyksien välillä vapaasti, jolloin ihminen voisi valita jatkuvasti omaa minäkuvaa parhaiten edistävän ryhmän, yksilöt rupeavat vertailemaan ryhmiä keskenään pyrkien löytämään omasta ryhmästään sellaisia elementtejä tai ulottuvuuksia, joiden valossa oma ryhmä edistäisi parhaiten yksilöiden suhteellista kokemustaan omasta itsetunnostaan. Vertailun on huomattu olevan subjektiivista ja vinoutunutta oman ryhmän positiivisia puolia korostavaksi ja negatiivisia väheksyväksi. Tämän lisäksi ryhmillä on taipumus myös käänteisesti korostaa toisten ryhmien negatiivisia ominaisuuksia ja vähätellä positiivisia. Teoriassa avainkäsitteitä ovat sisäryhmä (me) eli ryhmä, johon itse tuntee kuuluvansa ja ulkoryhmä (he/ne) johon omaa sisäryhmää pyritään vertaamaan.

Mielenkiintoista tiimiyritysten välisessä vertailussa on ajallinen ulottuvuus. Omaa tiimiyritystä verrataan pääasiassa suoraan vain saman vuosikurssin tiimiyrityksiin ja näiden verrokkien keskuudessa vertailu pyritään tekemään niin, että oma tiimi näyttäytyy parhaana. Verrattaessa kuitenkin vanhempiin tiimeihin pystytään oma sisäryhmä näkemään ulkoryhmää heikommaksi, ilman merkittävää itsetunnollista tappiota. Vertailussa kuitenkin ilmenee ajallinen ulottuvuus niin että omaa tiimiä voidaan verrata rinnakkaisesti vanhempiin tiimeihin niin, että omaa tiimi siirretään esim. vuosi eteenpäin, jolloin oma tiimi pyritäänkin näkemään parempana kuin vanhempi tiimi tässä hetkessä. Eli pystymme ajattelemaan helposti niin että nyt olemme huonompia kuin te, mutta tulevaisuudessa olemme parempia kuin te olitte saman ikäisinä.

Nyt saattaisi vielä näyttää siltä, että tiimien välinen vertailu on sinällään harmitonta, ainoastaan yksilöiden itsetuntoa korostavaa toimintaa. Ryhmien välisessä vertailussa piilee kuitenkin merkittävä ryhmien välisen konfliktin riski, jonka selvittämistä varten myös sosiaalisen identiteetin teoria on osittain syntynyt. Ryhmien välisten konfliktien selittämisessä sosiaalipsykologia otti suuren harppauksen Realitisen konfliktiteorian avulla, joka osoittaa kuinka rajatuista resursseista kilpaileminen aiheuttaa nopeasti kehittyviä konflikteja ryhmien välille, joiden purkamiseksi ei kokeissa löydetty muita tehokkaita ratkaisuja kuin kaikkia ryhmiä riittävästi motivoivan yhteistavoitteen asettaminen, jonka toteuttaminen vaati yhtäläisiä ponnistuksia kaikilta ryhmiltä. Poikaleiri kokeet osoittivat, että tällainen ryhmien välinen rajatuista resursseista kilpaileminen ajoi nuoret tilanteeseen, jossa myös avoimen väkivallan avulla ne pyrkivät eliminoimaan toisensa kilpailusta. Proakatemialla suoria esimerkkejä tällaisesta rajatuista resursseista kilpaileminen ovat esimerkiksi myyntipäivät, jossa tiimit kilpailevat keskenään jonkin tuotteen tai palvelun myynnissä. Kilpailun voittaja saa kaikkien tiimien myynneistä aiheutuvat provisiorahat sekä mainetta ja kunniaa, kun taas kaikki muut tiimit jäävät tyhjin käsin. Myyntipäivien aikana onkin huomattu usein tiimien välisiä konflikteja. Viimeaikoine myyntipäivillä on kuitenkin ollut Proakatemialisten omia toimeksiantoja, joka on tuonut myyntipäiville yhteisen sekundääritavoitteen Proakatemialaisten liiketoiminnan edistämisestä. Myyntipäivät ovat myös kestoltaan rajatut mikä sinällään saattaa estää pidempikestoisten konfliktien syntymistä. Rajallisista resursseista kilpailemista voidaan nähdä myös tietyistä asiakasyrityksistä kilpailtaessa. Tällaista kilpailua vaikuttaisi esiintyvän Proakatemialla kuitenkin verrattain vähän.

Sosiaalisen identiteetin teoria lähti laajentamaan realistista konfliktiteoriaa siltä osin, kun konflikteja vaikutti syntyvän myös tilanteissa, joissa ei ollut havaittavissa kilpailua niukoista resursseista. Teorian mukaan konfliktien syntymisen taustalla on ryhmien taipumus pyrkiä erottautumaan muista ryhmistä, johon viittasin jo aiemmin. Erottelua tehdään etenkin statuksen ja vallan näkökulmista. Tärkeää sisäryhmän näkökulmasta on pyrkiä mahdollisimman laajasti hyväksyttämään ja vakauttamaan oman ryhmän sosiaalisesti vahva status. Tämän pyrkimyksen taustalla vaikuttaa ilmeisesti korrelaatio statuksen ja vallan yhteydestä jaettavien resurssien määrään. Eli mitä korkeampi yhteiskunnallinen status ryhmällä on, sitä paremmat resurssit sen on mahdollista hankkia. Konfliktiin tämä pyrkimys johtaa silloin, jos ulkoryhmän toiminta vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti sisäryhmän statukseen niin että suhteellinen ero muuttuu negatiivisesti suhteessa ulkoryhmään sisäryhmän näkökulmasta.

Ryhmien väliseen suhteelliseen statuksen muutokseen suhtauduttaisi todennäköisesti merkittävästi neutraalimmin, jollei ryhmien välisen vertailun tuloksena myös yksilöiden suhtautuminen ryhmien jäseniin vinoutuisi sisäryhmää suosivaksi ja ulkoryhmää syrjiväksi. On huomattu, että ryhmien välisen vertailun vinouma ei kohdistu vain ryhmiin vaan myös ryhmän jäseniin. Sisäryhmän(meidän) jäsenten inhimilliset ja positiiviset ominaisuudet ja erityispiirteet korostuvat, kun taas ulkoryhmän(heidän) jäsenet nähdään hyvin homogeenisinä ja heidän negatiivisia piirteitä pyritään korostamaan. Pahimmillaan ulkoryhmän homogenisointi ja negatiivisten piirteiden korostaminen johtaa epäinhimillistämiseen, josta kansamurhat ja holokausti ovat kammottavimpia esimerkkejä.

Proakatemialla tiimien välisessä vertailussa ja kielenkäytössä usein huomaa muihin tiimeihin (ulkoryhmiin) kuuluvia yleistyksiä enemmän kuin mitä omaa tiimiä kohtaan osoitetaan. Tässä tietenkin vaikuttavana seikkana on mukana se, että oman tiimin jäsenet toki tunnetaan usein paremmin kuin muiden tiimien, jolloin heidän yksilöllisyys toki korostuu. Tiimien välisiä konflikteja on kuitenkin verrattain todella vähän, eikä tiimien välisessä vertailussa tapahtuvat vinoumat ole kovinkaan radikaaleja. Tähän varmasti vaikuttaa juuri vähäinen kilpailu niukoista resursseista, mutta myös toiminta saman yläsysteemin sisällä, kuten myös kohtuullisen joustava liikkuvuus projektikohtaisesti tiimirajojen yli. Tiimiyritykset eivät myöskään ole suoraan toistensa kilpailijoita liiketoiminnallisessa ulottuvuudessa, eikä niiden statuksella ole mitään merkitystä Proakatemian tarjoamien resurssien jakamisessa, joten tästä syystä konflikteja ei ryhmien välillä juuri pääse syntymään, ainakaan tässä esseissä nostettujen teorioiden valossa.

Mielenkiintoisena nostona todettakoon vielä ryhmien välisen liikkuvuuden kaksi ulottuvuutta, itselleen sopimattomasta tai itsetuntoon negatiivisesti vaikuttavasta ryhmästä voi poistua joko fyysisesti tai psyykkisesti. Huomasin viime syksynä, kun oma tiimiyrityksemme joutui sisäisiin vaikeuksiin ja ryhmän itsetuntoa kohottava arvo koki merkittävää laskua, moni teki selvää psyykkistä pesäeroa ryhmään, koska fyysisesti ryhmästä poistuminen on hyvin hankalaa tai sillä on merkittäviä seuraamuksellisia vaikutuksia. Onkin merkittävä ero, onko jonkin ryhmän jäsen vain fyysisesti vai myös henkisesti.

Ryhmien väliset suhteiden ja toimintalogiikan systeminen ymmärtäminen tarjoaa paljon työkaluja tulevaisuuden johtamistyöhön. Ryhmillä vaikuttaisi olevan usein luontainen taipumus kääntyä toisiaan vastaan, etenkin jos näyttää siltä, että ne joko suoraan tai statuksensa kautta kilpailevat niukoista resursseista. Ryhmät eivät siis välttämättä luonnostaan pyri toimimaan yhteistyössä vaan yhteistoiminnan aiheuttaminen vaatii tietoista työtä ja sisäryhmä-ulkoryhmä ajattelun vinoutumisen vähentämistä. Ryhmien välisellä kilpailulla voidaan mahdollisesti saavuttaa koko systeemiä edistäviä vaikutuksia. Kilpailuasteleman rakentamisessa on kuitenkin äärimmäisen tärkeä pohtia tarkoin, miten kilpailulla ei vinouteta liikaa ryhmien välisiä statuksia tai suoraa resurssien jakamista. Jos keskinäinen kilpailu kyetään näkemään ryhmissä ryhmien muodostaman yhteisön etua edistäväksi sillä tuskin on merkittäviä ryhmien välejä tulehduttavia vaikutuksia.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!