Rahoituksen ihmeellinen maailma – soluessee

28.03.18 Esseen kirjoittaja: Hermanni Ahtiainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Useita tekijöitä
Kirjan kirjoittaja: Useita tekijöitä
Kategoriat: Luovat tuotteet ja liiketoimintamallit, Yrityksen talous

Rahoituksen mystinen maailma
Kirjoittajat: Noora Qvick & Hermanni Ahtiainen

 

1. Johdanto 

Tämän esseen tarkoituksena on kartoittaa yrityksen erilaisia rahoituskeinoja sekä rahoituksen hakijan että sen myöntäjän näkökulmasta. Esseessä tutkitaan rahoitusinstrumenttien rakennetta sekä roolia markkinoilla. Taustakysymyksenä on hahmottaa aloittavan yrityksen mahdollisuudet rahoituksen saamiseen markkinoilla.


2. Mitä on rahoitus?

Rahoitus ei ole varsinaisesti erillinen kysymys irrallaan varsinaisesta liiketoiminnasta vaan päinvastoin; yrityksen investointi- ja rahoituskysymykset kulkevat käsi kädessä. Rahoitus kokonaisuutena on laaja-alainen iso alue, johon liitetään joskus laskentatoimeen, joskus kansantaloustieteeseen, joskus hallintoon tai organisaatiojohtamiseen. Tässä esseessä keskitymme rahoitukseen yrityksen pääoman kannalta. (Knüpfer & Puttonen, 2007, 15-27)

 

2.1. Rahoitusmarkkinat – Millainen on yrityksen rahoitusmarkkinaympäristö?

Rahoitusmarkkinoiden tehtävät voidaan niputtaa tiiviiseen pakettiin seuraavasti: tarkoituksena on allokoida  varoja mahdollisimman tehokkaasti yli- ja alijäämäisen sektorin välillä sekä välittää informaatiota, jolloin sijoittajat ovat perillä eri sijoituskohteiden ominaisuuksista, tuotoista sekä riskeistä. Rahoitusmarkkinoiden likvisyyden parantaminen; likvideillä rahoitusmarkkinoilla sijoittajat voivat realisoida osakkeensa tai velkakirjansa, jonka vuoksi rahoituksen saaminen pitkäaikaisiin projekteihin on mahdollista. Rahoitusmarkkinoiden tarkoituksena on myös hajauttaa riskiä, kaikkien munien laittaminen samaan koriin ei ole järkevää. (Ikäheimo, S & Laitinen, E & Laitinen, T & Puttonen, V, 2011, 140-141)

 

2.1.1. Yrityksen rooli markkinoilla

Rahoitusmarkkinoilla yritykset ovat sekä tuottajia että asiakkaita. Primäärirahoitusmarkkinoilla, eli suoraan yrityksen ja markkinoiden välisillä kaupoilla, kuten osakeannilla tai joukkovelkakirjojen liikkellelaskulla, yritykset ovat ensisijaisesti tuottajia. Yksityshenkilöt eivät voi laskea liikkeelle osakkeita tai joukkovelkakirjoja itsestään. Sekundäärimarkkinoilla, eli jälkimarkkinoilla pörssissä myydään näitä velka- ja osakekirjoja omistajalta toiselle, ilman alkuperäisen yhtiön osuutta kaupantekoon. Jälkimarkkinoilla yritykset toimivat ostajina ja välittäjinä.

 

Alijäämäsektorilla sijaitsevan yrityksen, eli rahoituksen etsijän, näkökulmasta rahoitusmarkkoiden toiminta on selkeä: rahoituksen hakija rakentaa tuotteen, eli osake- tai velkakirjamyynnin, jota se myy määrittelemällään hinnalla ja tuotto-odotuksella. Markkinoiden ylijäämäsektorilla olevat yksityishenkilöt ja yritykset etsivät jatkuvasti sopivia tuotteita ostettavakseen. Usein suoran pääomasijoituksen sijaan kauppa tapahtuu välittäjäyrityksen kautta: Kotitalous sijoittaa säästönsä pankkiin. Pankki lainaa puolet rahoista eteenpäin lainaa hakeneelle yritykselle ja ostaa toisella puolikkaalla toisen yrityksen joukkovelkakirjoja. Kotitalous ei ole suoraan velkasuhteessa yrityksiin, ja riski sijoituksesta on pankilla. (Knüpfer, V & Puttonen V, 2007, 48-51)

 

2.1.2. Arvon muodostuminen

Sekä osakkeenomistajia että velkojia kiinnostaa, miten yrityksellä oikeasti menee. Yrityksen arvo muodostuu tasapainosta, joka selviää helposti tilinpäätöksessä. Jotta tilinpäätöksiä voidaan keskenään vertailla, on päätetty erilaisista standardeista, joiden tavoitteena on, että oman ja vieraan pääoman ehtoiset sijoittajat saavat yrityksen taloudellisesta tilasta mahdollisimman oikean kuvan.

Yrityksen arvo sijoittajien silmissä rahoitusmarkkinoilla koostuu monesta pienestä osasta, jotka painottuvat aina omalla tavallaan kunkin sijoittajan kohdalla. Sijoittajia kiinnostaa yrityksen likviditeetti eli maksuvalmius. Rahoitusmarkkinoilla osakkeita ja obligaatioita myydään ja ostetaan, mikä tekee noteeratuista arvopapereista houkuttelevia kohteita. Pääomasijoittajien on yleensä tarkoitus myös tuoda liiketoimintaan muutakin lisäarvoa ja siten edistää yrityksen arvonnousua. Tällaista arvonnousua voi olla esimerkiksi hallitustyöskentely, toimialatuntemus tai auttaminen yritysjärjestelyissä. Pääomasijoittajat sijoittavat tavallisesti kasvuyrityksiin, sillä heillä on tavoitteenaan kasvattaa ja kehittää kohdeyrityksiä. Rahoitusmarkkinoiden vaatima määritelmä yrityksen arvosta koostuu kaikkien näiden edellä mainittujen summasta. (Ikäheimo, S & Laitinen, E & Laitinen, T & Puttonen, V, 2011, 140-142)

 


2.2. Arvo – Miten investointien ja arvopapereiden arvo määräytyy?

Arvopapereiden hinnan määräytyminen markkinoilla

Arvopapereilla käydään jatkuvasti valtavia määriä kauppaa. Yleisimpänä kauppapaikkana toimivat pörssit, jotka ovat kunkin valtion ylläpitämiä ja valvomia ympäristöjä, jossa kaupankäynnin helpottamiseksi arvopaperikaupoissa vaadittavat kirjalliset todistukset kaupan molemmilta osapuolilta on automatisoitu. Myös pörssin ulkopuolella on mahdollista käydä arvopaperikauppaa, mutta se vaatii kaupan varmentamiseksi laillisesti pätevän kolmannen osapuolen läsnäolon, joten suurin osa kaupankäynnistä keskittyy pörsseihin. (Knüpfer, V & Puttonen V, 2007, 56)

Kaikkien pörssissä listattujen arvopapereiden arvo perustuu markkinoiden kysyntään ja tarjontaan sekä kaupankäyjien ennusteeseen arvopaperin tulevaisuudesta. Arvopaperikaupan syntyessä sekä ostaja että myyjä ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, minkä he kuvittelevat olevan myytävän arvopaperin hinta. Apuna käytetään erilaisia ennusteita ja laskelmia, mutta viime kädessä arvopaperin kurssin määrittää osapuolten näkemys. Arvopapereissa, joilla käydään vähän kauppaa, niiden likviditeetin sanotaan olevan pieni eli yksittäinen suuri myynti- tai ostotapahtuma riittää vaikuttamaan arvopaperin kurssiin huomattavasti, ja laajasti kauppaa käytävillä arvopapereilla päinvastoin. (Knüpfer, V & Puttonen, V, 2007, ?)

Erilaisten arvopaperien hinnan määrittämisessä huomioidaan erilaisia asioita niiden luonteesta johtuen:

 

Osake

Osake on osuus yrityksen omistuksesta, ja niitä on aina rajattu määrä. Sille maksetaan tuottoa yrityksen tuloksesta kerran vuodessa, yleensä osinkoina. Osakkeen arvo on suoraan verrannollinen ennusteeseen yrityksen kasvusta ja sen olennaisimpia taustatietoja ovat tilinpäätökset, tuloslaskelmat ja vuosikertomukset. Osakkeet lasketaan markkinoille jonkin rahoituslaitoksen kautta IPO-liikkeellelaskussa (Initial Public Offering), jossa laitos ja yritys määrittelevät lähtöhinnan, jonka kuvittelevat vastaavan osakkeen markkina-arvoa ja tämän jälkeen laskevat sitä hieman kaupankäynnin vilkastuttamiseksi. Alkuperäinen määrittelyhinta perustuu vahvasti myös yhtiöjärjestyksessä määritettyyn osakkeen nimellisarvoon eli siihen, kuinka suurta osaa yhtiön osakepääomasta yksittäinen osake vastaa. Suomessa tällä ei ole niin suurta merkitystä lainsäädännöllisistä syistä, sillä osakkeella ei välttämättä tarvitse olla nimellisarvoa. Tämän jälkeen hinta määräytyy markkinoiden mukaan.

 

Joukkovelkakirja

Joukkovelkakirjan arvon määrittäminen on helpompaa, kuin osakkeiden. Joukkovelkakirjalle on annettu selkeä hinta, mitä osuutta lainasta se kattaa. Velkakirjalle maksetaan tuottoa eli korkoa tuon osuuden mukaisesti. Velkakirjojen hinta kaupankäynnissä määrittyy jäljellä olevan laina-ajan, siihen sisältyvien korkotuottojen sekä mahdollisen takaisinmaksukyvyttömyyden riskin arviointiin. Velkakirjojen arvon heilahtelu on paljon pienempää, kuin osakkeilla, sillä ne vastaavat suoraa rahallista osuutta yrityksen velasta.

Optiovelkakirjojen arvon määrittäminen on sekoitus joukkovelkakirjan ja osakkeen arvon määrittämistä. Lainaosuuden arvo noudattaa velkakirjan arvonmääritystä, mutta option arvo on sidoksissa yrityksen osakkeen ja option merkintähinnan sekä toteutusarvon väliseen erotukseen. Jos osakkeen arvo nousee yli option merkintähinnan ja sen toteutushinta ei ole liian suuri, kannattaa optio-oikeus toteuttaa ja merkitä yrityksen osakkeet alle markkinahinnan. (Knüpfer, V & Puttonen, V, 2007, 43)


3. Rahoituksen lähteet – Millä eri tavoin yritykset voivat rahoittaa toimintaansa?

Syvennytääpäämpäs hetkeksi muutamaan yrityksen vaihtoehtoiseen rahoituslähteeseen. Kaiken yritystoiminnan käynnistäminen vaatii luonnollisesti rahoitusta. Yrityksen rahan lähteitä ovat tulorahoitus ja pääomarahoitus. Tulorahoituksella tarkoitetaan yrityksen myyntituloista menojen vähentämisen jälkeen jäävää rahoitusta. Pääomarahoitus taas jaetaan omaan pääomaan ja vieraaseen pääomaan. (Tieto, Osaava yrittjäjä, Yrityksen rahoituslähteet. Luettu 5.3.2018.)

 


3.1. Oma pääoma

Lähestytään tilannetta täysin uuden ja aloittavan yrityksen näkökulmasta, jolloin saamme helpoiten rakennettua esimerkkien kautta helposti ymmärrettävän kokonaisuuden. Pääoma koostuu yleensä yrityksen perustajien yritykseen sijoittamasta pääomasta, joka voi olla rahana sijoitettua pääomaa tai kalustoa esimerkiksi auton, kalustoa jne. Myöhemmin yrityksen tuottaessa voittoa kertyneet voittovarat kasvattavat yrityksen omaa pääomaa, jos ne jätetään yritykseen, eikä niitä jaeta yrityksen omistajille. Tappiot puolestaan vähentävät yrityksen omaa pääomaa. Sijoitettua pääomaa ei ole kuitenkaan automaattisesti tarkoitus maksaa takaisin, vaan se on tarkoitettu jäämään yritykseen toistaiseksi.

Oman pääoman ehtoinen rahoitus tuottaa sijoittajilleen äänioikeuden yhtiökokuksessa, mutta mahdollisessa konkurssitilanteessa osakkeenomistaja on huonoimmassa mahdollisessa asemassa, sillä oma pääoma maksetaan viimeisen ja sitä ennen joudutaan maksamaan vieras pääoma ensin ulos. Voittoa jaettassa pääomasijoittajan asema on kaksijakoinen; osinkoa voidaan maksaa huonoina vuosina vähemmän, mutta hyvinä vuosina joustavasti huomattavasti enemmän. Muun muassa näihin pohjautuen, voidaan todeta, että oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen liittyvän suurempia riskejä, mutta myös suurempia tuotto-odotuksia. Yrityksen näkökulmasta siis oma pääoma on vierasta kallimpaa, sillä oman pääoman tuottovaatimus on riskistä johtuen vieraan pääoman tuottovaatimusta suurempi. (Tieto, Osaava yrittjäjä, Yrityksen rahoituslähteet. Luettu 5.3.2018; Knüpfer & Puttonen, 2007, 31)


3.1.1. Avustukset yritystoimintaan

Yhteiskuntamme pyrkii erilaisten julkisista varoista maksettavien avustusten kautta nostamaan työllisyyden ja taloudellisen kehityksen paranemista tai vaikkapa positiivisia ympäristö vaikutuksia. Erilaisia tukimalleja on useita, joista jokainen voidaan myöntää tiettyjen ehtojen täytyttyä saada yritystukia. Näiden avustuksien ehdot vaihtelevat tuen myöntäjän ja käyttötarkoituksen mukaan.

Tukea myöntävät esimerkiksi:

  • Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset), jotka ovat valmion aluehallinnon yksiköitä, joiden yhtenä tehtävänä on tarjota yrityksille rahoitus- ja kehittämispalveluita.
  • Yrityksen kehittämisavustus on tarkoitettu yrityksen kehittämistoimenpiteiden ja investointien rahoittamiseen.
  • Maaseudun yritysrahoitus, jonka tarkoituksena on parantaa maasedulla asuvien ihmisten toimeentulomahdollisuuksia.
  • Energiatukea voidaan hakea ELY-keskukselta, mikäli kyseessä on investointi- ja/tai kehittämishanke.
  • Business Finland rahoittaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden kehityshanke tähtää kasvuun ja kansainvälistymiseen.
  • Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää tukea työntekijän palkkaamiseen. Palkkatuki on tarkoitettu sellaisen työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseen, jolla olisi muutoin vaikeuksia työllistyä (esimerksiksi kehitysvammaisten).

 

3.1.2. Starttiraha

Starttiraha on aloittavan yrittäjän tuki, jolla tuetaan yrittäjän toimeentuloa yrityksen perustamisen jälkeen. Starttirahan saamiseksi on oltava ajoissa yrityksen perustamisvaiheessa yhteydessä paikalliseen työ- ja elinkeinotoimistoon, jolloin arvioidaan aina tapauskohtaisesti, onko henkilöllä tai henkilöillä realistiset mahdollisuudet aloittaa täysipäiväisinä yrittäjinä. Tässä katsotaan eduksi koulutus yrittäjyydestä tai muusta kaupallisesta koulutuksesta tai yrittäjä kokemuksesta.

Suunnitelulla yrityksellä tulee olla edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Tuen tulee olla myös tarpeellinen hakijan toimeentulon kannalta. Starttirahan tarkoitus onkin saattaa aloittava yrittäjä yli haastavien ensimmäisten kuukausien, jotta liiketoiminta alkaa tuottaa tulosta. Yleisin myönnetty starttirahan pituus on kuusi kuukautta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että starttiraha maksetaan päätöksen hyväksymisen jälkeen kuukausittain suoraan hakijalle, joten tätä ei voida varsinaisesti hyödyntää yrityksen perustamiseen syntyvien kulujen hallitsemiseksi. (TE-palvelut, Starttiraha. Luettu 6.3.2018.)


3.2. Vieras pääoma

Vieraaksi pääomaksi kutsutaan rahaa, joka tulee yrityksen ulkopuolelta eikä sisällä suoraa vaihtokauppaa osuuteen yrityksessä. Vieras pääoma palautuu aina omistajalleen ajan kuluessa, kun taas oma pääoma on sijoitettu yritykseen ilman suoraa takaisinvetomahdollisuutta. Suurin vieraan pääoman muoto on laina, jossa rahaa lainataan yrityksen käyttöön rahoitusriskiin ja laina-aikaan suhteuttua korkoa vastaan.

Vieras pääoma on sopiva rahoitusinstrumentti, kun ei haluta luopua osuudesta yrityksessä ja tulevaisuuden talouslaskelmat riittävät kattamaan korko- ja lyhennyskulut. Vieraan pääoman rahoituskustannus on yleensä pienempi kuin oman pääoman, mutta siihen sisältyy myös katto: lainaajan korkotulot eivät kasva, vaikka yrityksen tulos kasvaisi yli odotusten. (Knüpfer, V & Puttonen, V, 2007, 29-35)

 

3.2.1. Pankkilainarahoitus

Yksi perinteisimpiä rahoituksen muotoja on pankkilaina. Yritys ja pankki neuvottelevat sopimuksen lainattavasta rahasummasta, joka siirtyy yrityksen käyttöön kertasiirtona heti sopimuksen kirjoittamisen jälkeen. Sopimuksessa sovitaan myös takaisinmaksuaikataulu sekä lainattavasta rahasummasta maksettava korko. Tavallisia takaisinmaksusuunnitelmia on jatkuvasti lyhennettävä laina, jonka lainaosuus sekä korko maksetaan tasaerissä takaisin jokaisen kuukauden tai vuosineljänneksen päätteeksi, sekä bullet-laina, jossa lainasummasta maksetaan vain koron lyhennykset ja koko lainasumma maksetaan takaisin kertalyhennyksenä viimeistään laina-ajan päättyessä. (Lesonsky, R., 2004, 202)

Tavallisesti pankkilainassa pankki haluaa jonkinasteisen vakuuden oman lainariskinsä kattamiseksi. Konkurssitilanteessa pankki voi pakkolunastaa kyseisen vakuuden saadakseen sijoituksensa takaisin. Vakuutena voidaan käyttää esimerkiksi lainasummalla hankittua konkreettista omaisuutta. Vakuutena käytetty omaisuus on yleensä käypä noin 80 % hankinta-arvostaa. Pankit vaativat yleensä, että lainaa hakevalla yrityksellä tai taholla on 10 – 20% koko rahoitustarpeesta omaa pääomaa. (Lesonsky, R., 2004, 212)

Lainan voi kirjata joko yrityksen nimiin, jolloin se on yhtiömuodosta riippuen irralinen omistajien henkilökohtaisesta taloudesta tai omiin nimiinsä, jos on ainut omistaja pienyrityksessä. Omiin nimiin kirjattu laina on huomioitavissa henkilökohtaisessa verotuksessa.

Tavallisen pankkilainan korot erääntyvät maksettaviksi yrityksen tuloksesta huolimatta. Pääomalainassa yritys voi maksaa korkoja vain tekemästään voitosta osinkomaksujen jälkeen jäävästä osuudesta.

 


3.2.2. Luotollinen tili

Toinen yleinen pankin kanssa tehtävä rahoitussopimus on luotollisen tilin perustaminen. Pankki myöntää yritykselle tilin, jolle se määrittää luottorajan. Yritys voi käyttää tiliä luottovaran verran yli sinne sijoitettujen varojen. Luotto tai sen osa maksetaan takaisin kuukausittain, kuitenkin siten että koko luottosumma on maksettu takaisin ennen sopimuksen päättymispäivää. Yleensä luotollisen tilin sopimukset ovat yhden vuoden kestoisia, jonka jälkeen sopimusta tarkastetaan edellisen vuoden käytön perusteella. (Lesonsky, R., 2004, 200)

 


3.2.3. Joukkovelkakirja

Joukkovelkakirja on markkinoille laskettava rahoitusinstrumentti, jossa iso lainasumma on pilkottu pieniin eriin. Yleensä joukkovelkakirjoilla kerätään rahoitussummaa (satoja miljoonia tai miljardeja), joka on liian iso yksittäiselle instituutiolle myöntää, joten riski hajautetaan usealle lainanomistajalle. Joukkovelkakirjassa lainasumma jaetaan samanhintaisiin osuuksiin, joista jokaisella on oikeus velkakirjan nimellishinnan mukaisiin korkotuottoihin. Joukkovelkakirjana markkinoille laskettavalle lainalle määritetään laskuhetkellä korko sekä koron reunaehdot ja sitä määrittävät tekijät, kuten osakkeen painotettu keskimääräinen kauppahinta. Liikkeellelaskussa määritellään myös kerättävä maksimaalinen lainasumma.

Lainan aikana jokaiselle joukkovelkakirjan merkintäosuudelle maksetaan lainan ehtojen mukaista korkoa eli kuponkia. Joukkovelkakirjalainat ovat yleensä bullet-lainoja, eli sen pääoma maksetaan takaisin kertalyhennyksenä vasta laina-ajan päättyessä. Joukkovelkakirjoista on muutamia erilaisia variaatioita:

 

  • Nollakuponkilaina: Lainalle ei makseta laina-aikana lainkaan kuponkia. Tuotto perustuu siihen, että laina ostetaan alle markkinahinnan ja myydään yli markkinahinnan. (Leino, L., 2016, 13)
  • Vaihtovelkakirjalaina: Velkakirjaan sisällytetään mahdollisuus vaihtaa velka-osuus sekä korko-oikeus merkattaviin yrityksen osakkeisiin. Vaihtovelkakirjalainojen liikkellelaskussa ilmoitetaan maksettava korko, osakkeen merkintähinta ja merkinnän toteutuksen hinta.
  • Optiolaina: Kuponkiin sisältyy oikeus merkitä yrityksen osakkeita ennalta määrättyyn hintaan ja toteutuskustannukseen. Optiolainoja on käytetty aktiivisesti yritysjohdon sitouttamisessa yrityksen pörssikurssin kasvattamiseen, sillä sen tuotto toteutuu, jos osakkeen arvo on huomattavasti korkeampi kuin optiossa määritelty merkintähinta. Optiolainassa optio-oikeus on irrallinen laina- ja korko-oikeudesta. (Knüpfer, V & Puttonen, V, 2007, 39)

 

Joukkovelkakirjat ovat pörssissä kaupankäynnin kohteena olevia arvopapereita ja erityisesti Suomessa käydään paljon kauppaa optio-oikeuksilla. Joukkovelkakirjojen kuponkien hinta markkinoilla määrittyy niiden takaisinmaksuun ja korkoon liittyvien riskien tulevaisuuden arviointiin sekä niihin liittyviin optio- ja vaihdantaoikeuksiin. (Knüpfer, V & Puttonen, V, 2007, 43)

3.2.4. Osakeanti rahoituskeinona

Yritys voi kerätä osakeannilla ulkoista omaa pääomaa yritystoiminnan rahoittamiseksi. Käytännössä osakeannissa yhtiön omistajuus pilkotaan osakkeiksi, joista tietty määrä laitetaan myyntiin ja osakemyynnistä saadut tuotot kerryttävät yhtiön osakepääomaa, jota se voi käyttää investointien tekemiseen. Osakkeita voidaan pitää useita erilajisia, eli ns. A- ja B-osakkeita. A-osakkeet oikeuttavat äänivaltaan yrityksessä ja B-osakkeet eivät. Äänivallattomien osakkeiden hyödyntäminen osakeannissa rahoituskeinona on olennaista, jotta omistajuussuhteet yrityksen sisällä eivät muutu nykyisille omistajille epäedunmukaisiksi. Osakeannissa yleensä nykyisille osakkeenomistajille tarjotaan ensimmäisenä mahdollisuus merkata uusia osakkeita itselleen.

 

Esimerkki:

Pekka 60 % omistusosuus

Matti 40 % omistusosuus

Yhtiö haluaa kerätä uutta osakepääomaa 500 000 €, myymällä 2 € nimellisarvoisia osakkeita. Aikaisempi osuuspääoma on ollut 20 000 €, joista Pekka omistaa 6000 A-osaketta (12 000 €) ja Matti 4 000 A-osaketta (8 000€). Kauppasummasta päätetään, kuinka suuri osa merkataan osakepääomaan.

Esim.
500 000 € rahoitustarve, josta 20 000 € merkataan osakepääomaan. Osakepääoma on sidottua pääomaa, joten 480 000 € jää vapaaseen käyttöön.

Olemassa olevat osakkeet splitataan, eli jaetaan uudestaan. Yhdellä vanhalla osakkeella saa yhden uuden osakkeen, ja osakkeiden lukumäärä nostetaan 10 000:sta 20 000:teen. 10 000 vapaaksi jäävä osaketta myydään osakeannin yhteydessä uusille osakkaille 25 € myyntihinnalla. Pekan ja Matin yhteenlaskettu omistus putoaa 100 %:st 50 %:tiin.

Suomessa on osakkeella ei tarvitse välttämättä olla nimellisarvoa, jolloin rahoitusannin järjestäminen on teknisesti helpompaa.

Osakeanti suoritetaan ulkopuolisen laillisen arvopaperivälittäjän kautta, joka vastaa osakkeiden merkinnästä ja osakekirjojen laatimisesta. Pörssiin listautumisessa, eli IPO-osakeannissa myytävät osakkeet lisätään pörssin kaupankäyntilistalle, mutta muuten prosessi on sama. Pörssiin listautuessa myyntikurssi alkaa muuttua kuitenkin heti ensimmäisten myytyjen osakkeiden jälkeen, joten tietyn summan kerääminen sen kautta on riskialtista. Yleensä muutos tapahtuu ylöspäin, jolloin yritys, joka on listautumisessa osakkeiden myyjänä, kerää enemmän voittoa kuin tavallisella osakeannilla, mutta muutos voi olla myös negatiivinen.

 


3.2.5. Finnvera

Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja, joka erikoistuu erityisesti alkuvaiheen lainojen myöntämiseen sekä jatkovaiheen ja irtautumisen mahdollistaviin pääomasijoituksiin sekä viennin takaamisiin. Finnvera takaa viennin kohdemaissa aiheutuvia poliittisia tai taloudellisia riskejä. (www.finnvera.fi/finnvera/finnvera-lyhyesti/finnvera-esittely, 2017, luettu 12.3.2018)

Finnvera tarjoaa erilaisia lainamahdollisuuksia aloittavalle tai kasvua hakevalle yritykselle. Valtion omistaman yrityksenä sillä on valtion takaama 6 mrd euron EMTN-lainaohjelma, joka mahdollistaa sen rahoitustoiminnan. Finnvera jakaa rahoitusriskiä muiden rahoittajien kanssa.

Finnveran myöntämät lainat käyttävät viitekorkonaan kuuden kuukauden euriboria, johon lisätään marginaali. Finnveran lainan rahoituskustannukset ovat yleensä matalammat kuin tavallisella pankilla. (https://www.finnvera.fi/alku/rahoituksen-hinta/rahoituksen-hinta?source=923, 2018, luettu 12.3. 2018)

 

4. Millainen prosessi rahoituksen hakeminen on?

Rahoituksen hakeminen on aina erityislaatuinen prosessi, jonka kulkuun vaikuttava haettavan rahoituksen suuruus sekä siitä, keneltä tai mistä rahoitusta haetaan. Käymme alla läpi esimerkkinä Business Finlandin rahoitushakemus-mallin, josta on helppo poimia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat rahoituksen myöntämiseen.

Business Finlandille täytetään rahoitushakemus asiointipalvelussa. Asiointipalvelussa hakemuksen käsittelyn seuraaminen on helppoa ja yritys pystyy tarkastamaan missä vaiheessa hakemuksen käsittely sujuu. Rahoituksen myöntäminen arvioidaan Business Finlandin asiantuntijoista koostuvan hankeryhmän sisällä. Hankeryhmä arvioi projektin kokonaisuutta ja valmistelee sitten päätösesityksen. Myönteiseen rahoituspäätökseen vaikuttavat: hakijan resurssit ja tilanne, osaaminen, projektin sisältö, markkinapotentiaali ja saavutettava kilpailuetu sekä yrityksen halu ja kyky kasvaa kansainvälisesti.

Rahoituksen laajuus ja kunkin rahoituspalvelun taustalla oleva EU-lainsäädäntö vaikuttavat siihe, mitä tietoja yritykseltä rahoitushakemukseen pyydetään. Yleisiä kysymyksiä ovat muun muassa: yrityksen liiketoiminnan nykytila, henkilöstö ja resurssit, yrityksen kasvuvisio sekä projektin tavoitteet, projektisuunnitelma (tai liiketoimintasuunnitelma) ja kustannusarvio.

Yrityksen taloustiedot luonnollisesti ovat tärkeä osa hakuprosessia. Business Finland vaatii hakemuksesta löytyvän yrityksen enintään kaksi kuukautta vanhan tuloslaskelman ja taseen. Tutkimus- ja kehitysrahoitus- ja Nuoret innovatiiviset yritykset -hakemuksen arviointia varten tarvitaan myös kuukausikohtainen kassavirtaennuste ja vuositason tulos- ja rahoitusennuste (päättynyt tilikausi + kolme ennustetta). Joissakin tapauksissa myös yrityksen henkilösivu- ja yleiskustannukset kiinnostavat.

Hakemus käsitellään kahden kuukauden kuluessa ja päätös ilmoitetaan asiointipalvelussa.

(Business Finland. 2018. Rahoituksen hakuohjeet. Luettu 9.3.2018.)



5. Loppupohdinta


Rahoitus ei ole missään kohdassa yksiselitteinen asia, jonka voisi vain parilla sanalla kuitata selväksi. Tämä tosiseikka meille molemmille valkeni esseen kirjoittamisen aikana, emmekä ehkä aivan vieläkään ymmärrä kokonaisuutta täysin. Olemme kuitenkin saaneet nyt ymmärryksen sekä opin rahoitusmarkkinoiden teoriapuoleen – se, että viemmekö kumpikaan tätä koskaan käytäntöön oman yrityksen puitteissa jää nähtäväksi.

Erilaisten pääoman muotojen tasapainottelu ja niiden eritasoiset rahoituksen hinnat muodostavat yrityksen kasvun ja tulevaisuuden suunnittelusta entistä monimutkaisemman palapelin. Rahoitusta vastaan annettavat vaihdannan välineet, omistusosuudet tai lupaukset korkomaksuista, sekoittavat investointisuunnittelusta aihealueen, johon sietää panostaa useita työtunteja.

Kuten monessa asiassa myös rahoitusmarkkinoilla kannattaa konsultoida asiantuntijoita ja lakimiehiä. Usein päätökset ovat peruuttamattomia ja epäedulliset sopimukset voivat nopeasti johtaa oman yrityksen hankaluuksiin tai pääoman menetykseen.

 

 

Lähteet

Tieto, Osaava yrittjäjä, Yrityksen rahoituslähteet. Luettu 5.3.2018. http://www.tieto.osaavayrittaja.fi/yrityksen-rahoituslaehteet


Knüpfer S. & Puttonen V. 2007. Moderni rahoitus. 3. painos. WSOYpro.

 

Lesonsky, Rieva, Start Your Own Business – The Only Start-Up Book You’ll Ever Need, 2004, 3. painos, Entrepreneur Magazine’s

 

TE-palvelut, Starttiraha. Luettu 6.3.2018. http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/yrittajalle/aloittavan_yrittajan_palvelut/starttiraha/index.html

 

Business Finland. 2018. Rahoituksen hakuohjeet. Luettu 9.3.2018. https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/ohjeet-ehdot-ja-lomakkeet/hakuohjeet/

 

Ikäheimo, S & Laitinen, E & Laitinen, T & Puttonen, V. 2011. Laskentatoimi ja rahoitus. Vaasa: Vaasan Yritysinformaatio Oy.

Leino, Leena, Joukkovelkakirjat ja niiden arvonmääritys, 2016, Turun ammattikorkeakoulu https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/124978/Leino_Leena.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

Finnvera, 2018, Finnvera lyhyesti. Luettu 12.3.2018.

https://www.finnvera.fi/finnvera/finnvera-lyhyesti/finnvera-esittely

 

Finnvera, 2018, Rahoituksen hinta. Luettu 12.3.2018.

https://www.finnvera.fi/alku/rahoituksen-hinta/rahoituksen-hinta?source=923

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!