Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Rahaa, rahaa, rahaa



Kirjoittanut: Olli Pohjoisvirta - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Arvokuljetusryöstössä on korkea hyötyriski-suhde. Kirjassa puhutaan kyllä rikollisesta toiminnasta, mutta aihetta voi mielestäni soveltaa metaforamaisesti mihin tahansa tapaan lyödä isot panokset peliin, jotta saa mahdollisuuden ehkä voittaa jotakin.

Jos siirtää joka kuukausi 1000 € säästötilille hieman yli 83 vuoden ajan, on säästötilille lopulta ehtinyt kertyä miljoona euroa. Toki on olemassa järkevämpiäkin tapoja kartuttaa omaisuutta kuin hiljalleen säästötilille rahan siirtäminen, mutta lähes kaikki tavat ovat arvokuljetusryöstöä hitaampia. On totta, että alana arvokuljetusryöstö kärsii inflaatiota, koska valuutta liikkuu yhä enemmän digitaalisesti ja sitä myöten käteisen varastointi ja kuljettaminen käy tarpeettomaksi. Tietotaitoa voi kuitenkin soveltaa muuhun omaisuuteen, oli kyse sitten taiteesta, elektroniikasta, koruista, metalleista tai timanteista.

Anders Adalin masinoima Suomen pankin ryöstö vuonna 2007 oli yksi Suomen historian suurimmista. Vartiointiliike G4S:n lajittelukeskuksen holvissa oli rahaa 7-10 miljoonaa ja kuljetuksessa itsessään useampi miljoona siinäkin. Kokonaispotentiaali urakalle oli siis pitkästi yli 10 miljoonaa euroa. Adali ja hänen yhtiökumppaninsa saivat kerättyä, strategisten virheiden ansiosta, kuitenkin vain n. 1,5 miljoonaa, mikä sekin on tietysti kelpo summa parin kuukauden työstä. ”Kun katselin setelinippuja, joita oli repun täydeltä, olin kaikesta huolimatta tyytyväinen. Niiden avulla huolehtisin perheestäni vuosia. Saman summan ansaitsemiseen tavallisella työllä olisi kulunut ihmisikä.” (Adali,156)

Raha

Useimmat meistä haluavat ja tarvitsevat rahaa. Jotkut meistä suorastaan himoitsevat sitä. Valuessa tiimiläistemme sisäisten arvojen tutkistelutuokion jälkeen kävi ilmi, että lähes jokainen tunnustaa rahan kuuluvan 5 tärkeimmän elämänarvon joukkoon. Itseni mukaan lukien. ”Elämme yhä materialistisemmassa ja kulutuskeskeisemmässä yhteiskunnassa. Omaisuus muovaa ihmisen. Toisinaan samaistumme helpommin tavaraan kuin ihmisiin, kulttuuriin tai historiaan. Millaisessa takissa kuljet? Mitä autoa ajat? Minkä merkkisen kellon kiinnität ranteeseesi aamuisin? Viestimme mieluusti tavaralla, jota kokoamme ympärillemme. Esineet, vaatteet ja omaisuus muovaavat meidät. Olemme kuin aurinko, jonka ympärillä tavaraplaneetat kiertävät loputtomiin. Monet tahtovat loistaa auringon tavoin. Ja se maksaa. Mutta onko siinä vastaus kysymykseen?” (Lapidus,7)

 

Elämme vain kerran ja halusin tehdä voitavani, jotta saisin turvattua lapseni tulevaisuuden. Siihen tarvittiin myös rahaa, paljon rahaa. – Adali

 

Toki raha itsessään on vain välinearvo, joka mahdollistaa tarpeiden, kuten vaikkapa turvallisuuden, vapauden ja tärkeyden tunteen täyttymisen. Itselleni raha edustaa noiden kaikkien kolmen kombinaatiota, jollekin toiselle kombinaatio voi olla täysin eri, mutta yhtä kaikki lähes jokainen meistä haluaa rahaa. Mielellään paljon, nopeasti ja parhaalla mahdollisella hyötyriski-suhteella. Siihenhän yrityksetkin luonnollisesti pyrkivät. Kuitenkin siinä kohtaa, kun kuvioon astuu laki, tai oikeastaan lain noudattamatta jättäminen, nostetaan puntariin myös oma moraalikäsitys. Oikeuskäsitys ja moraali ovat puntarissa rahaa vastaan ja moraalipohjasta riippuen vaaka joko heiluu tai ei heilu rahan hyväksi. Sen jälkeen puntariin asetetaan mahdolliset riskit ja uhraukset, jotka lopputulokseen päästäkseen on hyväksyttävä. Vaa’an molemmat puolet ovat tietysti punnitsijan täysin subjektiivisia kokemuksia siitä, kuinka arvokkaita vastakkain asetetut hyödyt ja riskit ovat.

 

Joka kerran heräsi myös epäilys. Kaikki voisi mennä päin helvettiä. Voisi tulla linnaa, nainen jättäisi, poikaa ei enää näkisi, perhe ja ystävät hylkäisivät… Olivatko rahat kaikkien noiden riskien arvoisia? – Adali

 

Anders Adali

Käsityksemme tyypillisestä törkeitä rikoksia tekevästä ammattirikollisesta on vaikeista taustoista ponnistava, rikkinäinen ihminen, joka tahtomattaan ajautuu rikolliseen elämään. Harva kai valitsee tarkoituksenmukaisesti ansaita omaisuutensa rikoksilla. ”En ollut ongelmalapsi vaan pikemmin melko kiltti.” ”En notkunut myöhään ulkona juomassa viinaa, koska kotona oli tiukat säännöt. Yläasteella minun piti tulla perjantaisin ja lauantaisin kotiin viimeistään kymmeneltä illalla.” ”Minua ei kiinnostanut kuulua jengiin, haastaa riitaa, tapella, hajottaa omaisuutta; ei vetää huumeita, kännätä tai ryöstellä ihmisiä.” (Adali,11) Adali itse tunnustaa, että hänen kasvuolonsa olivat melko tavanomaiset eikä hänellä ollut varsinaista ulkopuolelta tullutta painetta alkaa ammattirikolliseksi. ”Minulle murrot olivat ongelmia, jotka piti ratkaista mahdollisimman terävästi. Olen aina suhtautunut ongelmiin niin, että ne on tehty setvittäviksi. Pitää vain löytää ratkaisun avain eikä koskaan, koskaan antaa periksi.” (Adali,11) Hänelle rikollisuus ja sillä itsensä elättäminen oli siis ennemminkin jännittävä haaste kuin keino selviytyä. ”Työskentelin portsarina ja muutaman kerran henkivartijana ennen kuin tein ensimmäisen arvokuljetuskeikkani. Tunsin monia, jotka tekivät samoin. Pidin keikkojen suunnittelemisesta. Se oli suuren luokan ongelmanratkontaa jossa virheet käyvät kalliiksi.” (Adali,13)

Hän itseasiassa kävi ja kannustaa käymään vakituisessa palkkatyössä. Ei siksi, että sillä elättäisi itsensä vaan siksi, että sen tuomat säännölliset rutiinit mahdollistavat kaiken muun. ”Sääntöjen avulla pärjäsin. Yksi tärkeimmistä oli käydä aina tavallisessa työssä. Kun saa tuloja ja maksaa veroja, se näyttää hyvältä rekistereissä.” (Adali,12) ”On tärkeää saavuttaa tasapaino, joka tavallisesta työstä ja sen tuomista järkevistä rutiineista koituu. Rikollisista monet jäävät kiinni juuri siksi, ettei heillä ole järkeviä rutiineja.” (Adali,13) Adali oli yli kymmenen vuoden rikollisen uransa aikana kuten kuka tahansa meistä. Vakituinen työsuhde, avovaimo, lapsi, harrastuksia ja ystäviä. Ainoana erona oli, että hän teki lisäksi keskimäärin kaksi arvokuljetusryöstöä vuodessa, jotka mahdollistivat hänelle ja hänen perheelleen tavallista palkansaajaa hieman paremman elintason.

Perhe

Perhe on toinen arvoista, joka nousi useimpien Valuelaisten top 5 arvon joukkoon. Itselläni se oli järjestyksessä numero yksi, joskaan en sinällään miettinyt listan järjestystä painotusten mukaan. Perhe on myös teema, jonka Adali nostaa esiin kirjassaan lukuisia kertoja. En epäile, etteikö hän listaisi perhettä yhdeksi tärkeimmistä arvoistaan. ”Ajattelin perheen tulevaisuutta ja miljooniani. Eniten nautin ajasta pojan kanssa: Vein hänet kouluun, hain iltapäiväkerhosta, kävin seuraamassa jalkapallotreenejä, tein ruokaa ja kyllä, melkeinpä häärin perheenemäntänä.” (Adali,19) Adali oli vakuuttunut, että hän toimii perheen, eikä suinkaan itsensä hyväksi. Silti, hänkään ei ollut vapaa epäilyksistä. ”Annoinko perheelleni paremman elämän vai teinkö siitä entistä ankeamman?” (Adali,134) ” ”Poika oli tapansa mukaan hyväntuulinen, kun kävin hakemassa hänet. Juttelimme hänen kavereistaan ja Pokemoneista ja hän auttoi minua tekemään iltaruuan, uunissa paistettua lohta ja keitettyjä perunoita. Ajattelin että tällaiset hetket tekivät elämästä arvokkaan ja se sai minut ihmettelemään touhujani. Minulla oli jo kaikkea. Miksi minun oli riskeerattava kaikki jatkamalla ryöstöjä?” (Adali,48)

Seuraa hieman kryptisyyttä. Jotkut uhraukset, vaikkakin epämiellyttäviä, eivät välttämättä kuitenkaan ole kaikista raskaimpia uhrauksen tekijälle itselleen. Opiskelu, yrittäjyys ja unelmien tavoittelu, tai Adalin tapauksessa arvokuljetusryöstöt – kaikki vaativat uhrauksia, mutta mistä ja keneltä ulosmittaus todellisuudessa toteutetaan?

 

Kultakimpaleen voi saada takaisin, mutta menetettyä aikaa ei.
kiinalainen sananlasku

 

Ryöstö

Itse ryöstöä edelsi useiden kuukausien suunnittelu. Adali keräsi itselleen tiimin, jonka vahvuudet tukisivat toisiaan. Ydintiimin muodostivat Adali itse ja hänen kaksi ystäväänsä, puhelinliikkeen myyjä, Janne ja samaisen puhelinliikkeen myymäläpäällikkö, Juho. Kolmikolla oli kokemusta jo aiemmista yhteisistä projekteista, joten kaikki tiesivät miten toimia. Kohteesta tarvittiin tarkka selvitys ja sen mahdollisti sisäpiiriläinen, G4S:n vartija, joka oli valmis toimittamaan kaiken mahdollisen tiedon. ”Vartija otti esiin rullalle käärityn paperipinkan ja avasi sen. Papereihin oli piirretty laskentakeskuksen pohjapiirros, ovet, ohjauspaneelit, valvontakamerat, pöydät, tuolit, kassakaapit. Kaikki prikulleen.” (Adali,71) ”Sitten hän otti esiin muistitikun, jossa oli kuvia holvista, laatikoista, autojen ohjaamosta ja tavaratilasta.” (Adali,72) Arvokuljetuksen kulkureitti ja aikataulu kartoitettiin, samoin poliisien mahdolliset reitit hälytyksen sattuessa ja tietysti Adalin ja yhtiökumppanien pakoreitit. Reitin varrelle sijoitettiin kaikkiaan 3 pakoautoa, joita voitaisiin tarvittaessa vaihtaa kesken paon.

Lisäksi tarvittiin autotallillinen asunto, josta käsin valmisteluja voitiin hoitaa ja jonne pakoauto ja saalis saataisiin nopeasti turvaan. DNA-jälkien jättäminen ryöstössä käytettäviin esineisiin tai ryöstöpaikalle olisi kiinnijäämistuomio, jos poliisit osaisivat yhdistää tukikohdan ryöstöön sekä sen tekijöihin, joten erityistä huolellisuutta käytettiin kaikissa valmisteluissa. ”Minulla oli kaksinkertaiset muovikäsineet, suojalasit, kaasunaamari ja käsivarsien ja jalkojen ympärille teipattua jätesäkkiä, jotta osasiin ei jäisi yhtäkään hiusta eikä edes hikipisaraa, josta poliisi saisi eristettyä dna:ni. Myös keittiö oli peitetty muovilla.” (Adali,128) Adali ja kumppanit päättivät käyttää myös aitoja aseita replikoiden sijaan, jotta he voisivat tarvittaessa ampua varoituslaukauksia. Heidän liikkuessaan Suomen ja Ruotsin välillä he suunnittelivat reittinsä siten, etteivät jättäisi käynneistään todisteita. Ei laskuja, puhelintietoja, kameratallenteita eikä varsinkaan sakkoja. He eivät liikkuneet ryhmänä, koska se olisi kerännyt liikaa huomiota ja mahdollistanut heidän yhdistämisen toisiinsa.

Kaikki pyrittiin miettimään valmiiksi. Valmisteluihin kiinnitettiin paljon huomiota, koska todennäköisyys kiinnijäämiseen on suurin ennen ja jälkeen ryöstön, ei sen aikana. 19. helmikuuta 2007 Adali ja kumppanit ryöstivät Suomen pankin takapihalla G4S:n arvokuljetuksen. He sitoivat vartijat nippusiteillä ja lastasivat rahaa kasseihin, sen mitä ehtivät, ja pakenivat aidan yli ja edelleen takaisin tukikohtaansa. Sieltä matka jatkui eri kuljetuksilla takaisin Ruotsiin. Mukaan oli tarttunut 1,5 miljoonaa euroa, jota ei ainakaan kirjan ilmestymisen aikaan 2011 oltu saatu takaisin.

Kiinnijääminen

Muutamaa kuukautta myöhemmin Adalin kumppanit olivat toteuttamassa uutta ryöstöä Suomessa, tavoitteena jälleen usean miljoonan euron kohde. Adali itse oli jättäytynyt ryhmästä pois ja jäänyt Ruotsiin, koska tiesi poliisien lisänneen valmiuttaan ja että ryhmää oli osattu seurata jo valmisteluvaiheessa. Päätös oli viisas, sillä koko ryhmä jäi kiinni hetkeä ennen ryöstöä, joukossa Adalin läheiset yhteistyökumppanit. Valitettavasti samaiset yhteistyökumppanit voitaisiin helposti yhdistää myös Adaliin itseensä. Adali alkoi valmistautua kiinniottoonsa. ”Kun tuli aika hakea lapset, emmin. Ottaisivatko kytät minut kiinni kaikkien lasten nähden, henkilökunnan ja muiden vanhempien edessä? Päätin lähteä ostoksille ICAan.” Kaupasta poistuessaan Adalin ympäröi 5 ruotsalaista poliisia ja oikeudessa hänet tuomittiin 7 vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Arvokuljetusryöstössä on korkea riskihyöty-suhde. Jos voittaa, saa paljon. Jos häviää, menettää enemmän. ”Minulla oli jo kaikkea.” (Adali,48)

 

Lähteet: Adali, Anders (2011): Rahaa, rahaa, rahaa – arvokuljetusryöstön perusteet

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close