Epävarmuus on kyllä paholaisen keksintö, vai onko se ihmisen. Paholainen, ihminen, tomayto, tomahto. Sillä kuka on luonut epävarmuuden jos emme me ihmiset itse. Niin samperin ilkiä kun asia onkin, suotta sitä yrittää estää, kun voi vaan hyväksyä mikä sen aiheuttaa. Meidän omat vanhat käytösmallimme. Näin ainakin Liisa Kontio kertoo artikkelissaan jossa hän käsittelee epävarmuutta ja psykologista turvallisuuden tunnetta palvelumuotoilussa. Ajatus siitä on jotenkin huojentava. Sillä ainakin itsellä, asioiden kanssa on paljon helpompi toimia kun ymmärtää edes vähän mistä on kyse.

Palvelumuotoilussa on keskeisessä osassa palvelukokemuksen kehittäminen ja siihen olennaisena osana kuuluu asioiden testaaminen ja siihen kuuluu luontaisesti se, että joskus menee nappiin ja joskus ei. Kuitenkin meihin on jotenkin sisäänrakennettu ajatus siitä, että epäonnistuminen on jotenkin negatiivinen asia, eikä siitä varsinkaan palkita. Tämä tulee siis haasteeksi ehdottomasti kun työskennellään palvelumuotoilun kanssa. Oli mielenkiintoista lukea Kontion mainitsemista auktoriteettihahmoista jotka kontrolloivat meitä kannustamisen sijaan punakynällä. Ajatus on jotenkin puistattava, kun miettii, että omasta elämästään on käyttänyt peruskoulun yhdeksän vuotta päälle vielä neljä vuotta ammattikoulussa jossa molemmissa arvosanat olivat keskeinen osa arkea. Onko siis ihme, jos ihmiset  mittaavat asioita onnistumisen ja epäonnistumisen kautta. Ja tähän on jokainen saanut vielä erilaisen kasvatuksen opettamaan kuinka näiden asioiden kanssa toimitaan. Toisille kotona huonot arvosanat merkkaavat arestia, kun toiset saavat selän taputuksen ja kehun parhaimman yrittämisestä.

Minua on aina kiehtonut asioissa se mitä ne kumpuaa, mulla on siksi suuri mielenkiinto yrittää ymmärtää, siksi oli avartavaa tajuta miten kauas asiat kantavat. Mutta samalla se ei tule kuitenkaan yllätyksenä ja tulee jotenkin olo, että olisihan se pitänyt tajuta, koska ihmisiähän me ollaan. Palvelumuotoilussa on tarkoitus kehittää ja muuttaa asioita, joten on väistämätöntä että epävarmuutta syntyy, siksi on tärkeää ymmärtää näiden vanhojen käytösmallien vaikutus ihmisissä. Kontio puhuukin psykologisesta turvallisuuden tunteesta. Siitä, että ihmisellä on turvallinen olo epäonnistua. Se sai ainakin omalla kohdalla mielettömästi kyseenalaistamaan omia käytösmallejaan ja miettimään kuinka itse toimii. Lietsonko epävarmuutta vai en ja miten voisin toimia jotta voisin edistää omaa, asiakkaan ja tiimikaverin turvallisuuden tunnetta. Sillä uskon, että se voisi olla avain siihen, että uskalletaan tehdä rohkeammin, kohdata inhimillisemmin. Sillä siitä jos jostain on kyse palvelumuotoilussa. Mennään tehdään, kokeillaan ja muokataan. Eikä vain pelkästään palvelumuotoilussa vaan myös elämässä.

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!