Peliala – työ vai harrastus?

05.11.18 Esseen kirjoittaja: Juuso Hakala
Kirjapisteet: 1
Kirja: Opettele pelialan perusteet
Kirjan kirjoittaja: Kauppalehti
Kategoriat: ICT-yrittäjyys

 

Tehdäkö harrastuksesta työ vai ei? Tyypillinen dilemma jota monet miettivät. Monesti tekeminen on niin kauan nautinnollista, kun siitä ei tee suorittamista. Työ on yleensä enemmän tai vähemmän suorittamista. Olisi silti parasta ikinä elättää itsensä harrastuksella.

Kun minulta kysytään mitä haluan tehdä työkseni, vastaan usein, että pelejä. Oikeasti en edes välttämättä halua. Ehkä vain pidän sen rakkaana harrastuksena. Tai en tiedä. Ehkä tiedän vastauksen, jos pohdin sitä nyt hieman.

Pelialan utopia

Usein pelialasta puhuttaessa ihmisille tulee mieleen trendikäs huippubisnes. Satumaisia työpaikkoja, miljoonien vuosipalkkioita ja jopa miljardien liikevaihtoja. Helppoa rahaa ja menestymistä, bisnestä jossa todellakin kannattaa olla mukana.

Peliala vetää puoleensa kahdenlaisia ihmisiä. Heitä joita kiinnostaa raha ja heitä joita kiinnostaa pelit. Näitä tyyppejä yhdistää se, että heitä kumpaakaan ei todellisuudessa kiinnosta pelien tekeminen. Eräs opettaja taannoin kysyi pelialan opiskelijoilta, miksi he valitsivat juuri pelialan. Kun viimeinenkin oli saanut sanottua, kuinka hän tykkää pelaamisesta, opettaja totesi: ”eihän autolla ajamisestakaan tykkäävät halua autokorjaamolle töihin.” Varmaan ainoana tilanteesta huvittuneena ajattelin, että juuri näin.

”Vietitkö lapsena lukemattomia tunteja videopelien ääressä? Haluaisitko nyt jakaa tämän intohimon myös muiden kanssa? Lähde pelialalle esimerkiksi elektronisen urheilun tai pelien toteutuksen pariin. Tutustu koulutuksiin!” [2]

Pelin tekemisestä täytyy tykätä, ei pelkästään pelaamisesta. Pelialaa markkinoidaan valheellisesti pelaajille, ei niiden potentiaalisille tekijöille. Luodaan kuva hauskasta työurasta pelaajille hulppeine työsuhde-etuineen. Samalla median lööpit valtaavat uutiset ja artikkelit siitä kuinka paljon rahaa tällä unelmaduunilla tahkotaan. Ei mikään ihme, että se vetää jengiä puoleensa. Toki hyvä niin, rakas isänmaamme tarvitsee niitä harvoja yrityksiä jotka maksavat veroja tähän maahan.

Perustana intohimo

Lapsena minun oli pakko saada tietää miten asiat toimivat. Pelatessani pelejä, käytin tämän asian pohtimiseen enemmän aikaa kuin itse pelaamiseen. Aloitin peliohjelmoinnin kymmenen vuotta sitten. Hyvä ystäväni vinkkasi minulle silloin ohjelmointikielestä, jolla jopa meidän 13-vuotiaiden nassikoiden oli helppo aloittaa. Innostuimme siitä ihan sikana. Uppouduimme ohjelmoinnin opiskeluun täysin ja jaoimme toisillemme oppimaamme. Teimme projekteja välillä yhdessä, välillä yksin. Onnistumisen ilo ajoi jatkuvasti eteenpäin, ja ajaa edelleen.

Siihen aikaan peliala ei ollut sitä mitä nykyään. Varsinkaan mobiilipeliala. Siihen aikaan ei ollut pelialan ympärillä vallitsevaa hypeä ja lupauksia uskomattomista työpaikoista. Eikä se ollut trendikästä, vaan outoa nörtteilyä. Ei tullut pieneen mieleenkään, että koko hommalla voisi edes työllistää itsensä isona. Mitään muuta motivaatiota koko harrastukselle ei ollut, kuin palava intohimo sitä kohtaan.

Minulle peli on aina ollut ultimaattinen taiteen muoto. Se on teos, jossa yhdistyvät useat eri taiteenalat. Se on kuvataidetta, musiikkia ja tarinankerrontaa – sekä siihen vaikuttamista. Se on kuin elokuva jossa olet itse näyttelemässä pääosaa. Se on hyvin erilaisten substanssiosaamisten yhdistäminen yhteen päämäärään. Työ jossa tarvitaan älyä ohjelmointiin, silmää visuaalisuuteen ja luovuutta suunnitteluun. Peli voi olla kuin hyvä elokuva, mutta vielä enemmän, elämys jonka muistat vielä vuosienkin päästä.

Monille peli on kuitenkin kaupallistettu tuote, jolla pyöritetään valtavaa liiketoimintaa. Se voi olla kuin huono reality-sarja, ajanhaaskausta joka ei loppupelissä anna mitään mielihyvää tai muistoja. Nykyajan asiakasta mahdollisimman paljon psykologisesti koukuttava mobiilipeli mikromaksuineen ja karkkigrafiikkoineen ei edusta omaa näkemystäni peleistä millään tavalla, enkä nauttisi sellaisen kehittämisestä hetkeäkään vaikka siitä maksettaisiin kuinka paljon tahansa.

Törmään usein keskusteluun liiketoiminnan eettisyydestä ja ekologisuudesta. Jälkimmäinen ei onneksi liity pelialaan käytännössä mitenkään, mutta eettisyys puolestaan liittyy. Haluan kantaa korteni kekoon tässä asiassa ja tarjota ihmisille elämyksiä – en riippuvuuksia. No haluanko sitten tehdä pelejä työkseni vai en? Haluan. Omalla tyylilläni. Ihan jo pelkästään siksi, että haluan pelastaa koko alan sen nykyiseltä maineelta.

 

  1. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/opettele-pelialan-perusteet/4f0a1361-2417-3512-bf8a-460bc349f289
  2. https://www.studentum.fi/koulutushaku/pelialan-koulutus
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!