Allaoleva artikkeli julkaistaan OP Tampereen sisäisessä intrassa, vlogivideo julkaistaan myöhemmin.

 

Ihmisläheisyys. Vastuullisuus. Yhdessä menestyminen. Nämä ovat OP Ryhmän arvot.  OP Tampereella on ryhdytty tuottamaan Finanssikoutsi-vlogeja, jotka tarjoavat katsojilleen tietoiskuja talousasioihin liittyen. Videot toteuttavat ryhmän arvolupausta. Tavoitteena on erityisesti nuorten taloustaitojen parantaminen.

 

Olen ollut pitkään kiinnostunut vaurastumisesta ja koen tehneeni melkoisen harppauksen henkilökohtaisen taloudenhallinnan osalta viimeisen viiden vuoden aikana. Olen usein miettinyt, että haluaisin auttaa henkilöitä, jotka haluavat tehdä saman. Kun huomasin mahdollisuuden lähteä mukaan Finanssikoutsien kööriin, tuumasin, että tätä mahdollisuutta ei kannata jättää väliin. Finannsikoutsien vlogi voisi todella olla se väylä auttaa muita, joilla on sama tavoite kuin minulla. Eipä mennyt aikaakaan, kun jo jatkoimme yhteistyötä OP Tampereen kanssa opintojeni ohella. Mitä ihmettä, minä olen ammattilaisten jonon jatkona Finanssikoutsina!

 

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on saada muita OP:laisia kiinnostumaan koutsaamisesta. Pari videota on omalla kohdalla tullut väkästeltyä, joten haluan ilman muuta jakaa omalla kohdalla heränneitä mietteitä muillekin.

 

  1. Oman naaman kuvaaminen. Oman pärstän videoiminen ja yksin höpöttely oli minusta aluksi outoa. Siihen tottuu, kun alkaa vaan tekemään.

 

  1. Videon aloitus. Mieti alkuun jokin asia, millä saat katsojan kiinnostumaan. On yllättävän tärkeää, että heti videon alkuun saa luotua jonkin koukun, jolla katsoja kiinnostuu jäämään. Otsikoinnilla on suuri merkitys.

 

  1. Videon ei kannata olla kovin pitkä. 2-4 minuuttia voi olla vallan riittävä, etenkin alkuvaiheessa. Ellet ole Tubettajien superstara, lyhyemmillä videoilla saat todennäköisemmin katsojan kiinnostumaan ja katsomaan videon alusta loppuun. Lyhyillä videoilla kiteyttämisen ja yksinkertaistamisen taito nousee kunniaan, joten videon käsikirjoitus voi olla paikallaan.

 

  1. Tunteisiin vaikuttaminen. Katsojat pitävät viihteestä ja tarinoista. Mikäli saat videoon lisättyä draaman kaarta, olet onnistunut takuuvarmasti. Yritä sisällyttää faktatiedon joukkoon tunne-elämyksiä esimerkiksi huumorin tai tarinallistamisen keinoin.

 

Nämä neljä kohtaa olivat minulle asiat, joihin täytyi omalla kohdalla kiinnittää eniten huomiota videon tekemisessä. Toivottavasti näistä saa vinkkejä ja inspiraatiota!

 

Oheessa ensimmäinen finanssikoutsi-videoni, tilatkaa kanava ja kommentoikaa 😉

 

Huom: Jos haluaisit tehdä finanssikoutisvideon yhdessä kanssani, tai kommentoida mulle muuten mistä vaan, laita mailia osoitteeseen mona@valuevaltaus.fi OP:n intraan kirjoitetut kommentit eivät kantaudu näkyvilleni tässä vaiheessa.

 

Kirjoittaja on työskennellyt OP Tampereessa kesätyöntekijänä Proakatemian Tradenomiopintojensa ohella keväästä 2016 alkaen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!