Kirjaessee / Aleksi Laakkonen / Kajo

Mistä puhun, kun puhun dialogista?

Viime syksynä innostuin Peter Sengen kirjasta The Fifth Discipline. Senge kuvasi kirjassa tiimioppimisen peruskiviä, myös dialogin roolia tiimioppimisessa. Dialogin suhteen Senge veti rajan keskustelun ja dialogin välille. Siinä missä keskustelun osapuolet pyrkivät vaikuttamaan toistensa näkemyksiin, on dialogin tavoitteena tuottaa ymmärrys ihmisten välille, ei mielipiteiden homogenointia. Pajoissa usein keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia sekä mielipiteitä, mutta kuinka on aidon dialogin laita? Osaammeko me ihan oikeasti käyttää dialogia siten kuin on tarkoitettu vai lyömmekö me vain dialogin leiman keskusteluun kuin keskusteluun? Kuuluuko tällaisia ylipäätään pohtia, vai hukkaanko vain omaani ja muiden aikaa turhanpäiväiseen vääntämiseen?

Jostain syystä olen kiinnostunut kovasti termien määrittelystä, erityisesti pajojen kannalta. Usein sama termi saa yhtä monta eri määritelmää kuin pajassa on osallistujia. Tarkoituksenani ymmärtää dialogin määritelmää paremmin, tartuin Juha Varton kirjaan Filosofian Taito. Kirja tarjoaa varsin kirkkaan kuvan dialogin koostumuksesta. Sikäli kun itse ymmärrän dialogin käsitteen kirjan pohjalta, ovat nämä kulmakivet keskeisessä roolissa:

1. Osallistujia 2 tai enemmän
2. Syntyy jotain uutta
3. Ei pyri muuttamaan toista tai vaikuttamaan tähän
4. Koskee yhteistä maailmaa

Dialogi on kahden tai useamman yksilön välistä vuorovaikutusta, jossa tarkoituksena ei ole muuttaa toista tai suoraan vaikuttaa tähän. Dialogi mahdollistaa maailman kokemisen ja havainnoinnin yhdessä – ei vain oman kokemuksen vaan myös muiden kokemusten kautta. Tällöin muodostuu eheämpi kuva todellisuudesta. Kun dialogissa riisutaan omat ennakkoluulot ja asenteet, mahdollistuu jonkin uuden syntyminen, siis innovaatiot ja keksinnöt.

Ihminen on hyvin keskeisellä tavalla sosiaalinen olento. Olisiko ihminen ilman yhteisöä, siis muita ihmisiä sama otus kuin sen kanssa? Mitä merkitystä on ihmisen kokemuksilla ja elämällä, jos sen kaiken kokee täysin ilman vuorovaikutusta muiden kanssa? Koska ihminen hyvin perusteellisella tasolla tarvitsee muita ihmisiä, on tärkeää, että tämä kykenee jakamaan yhteisen maailman näiden kanssa. Ymmärtämällä muiden kokemuksia ja näkökulmia on mahdollista muodostaa eheämpi ja todellisempi kuva siitä mikä on totta. Ihmisellä on tapana vääntää omaa maailmankuvaansa mitä erikoisimpiin muotteihin. Väistämättä syntyy vinoumia, jotka vaikuttavat siihen, miten kukin maailmaa katsoo. Kun tiedostaa näiden vinoumien olemassaolon ja käy dialogia kanssaihmisten kanssa, on mahdollista muodostaa paljon eheämpi kuva maailmasta.

Vaikka ihminen jakaa yhden yhteisen elinpiirin lajitoverinsa kanssa, on kunkin kokemus tästä maailmasta erilainen. Jokainen katsoo ympäröivää maailmaa sekä muita ihmisiä oman kokemuksensa kautta. Seurauksena on, että vaikka käsittelemme yhtä ja samaa asiaa, on kunkin näkemys siitä vaihtelevissa määrin erilainen. Vaikka näkemykset eroavat toisistaan paljonkin, ei niitä voi arvottaa toinen toistaan paremmaksi. On kuitenkin valtavan tärkeää ymmärtää näiden näkemysten väliset erot ja kyetä rakentamaan niiden päälle.

Tiimiyrityksessä dialogi on erittäin tärkeä työkalu. Kun monenlaisista taustoista tuleva joukko ihmisiä ryhtyy tekemään yhdessä bisnestä, on oltava yhteinen käsitys siitä mitä tehdään ja missä tehdään, puhumattakaan että miksi tätä tehdään. Yhteistä näkemystä ei voi saavuttaa tuosta vaan, eikä varmaan edes kahden vuoden opettelun jälkeen. Ei ainakaan, jos Kajon toimintaa katsoo. Paljon on puhuttu ja väännetty yhteisissä dialogiringeissä ja niiden ulkopuolella, vaan edelleen tuntuu, että ollaan firmana melkoisen hukassa. Voi tietty olla, että kyseessä on vain oman ajattelun pessimistinen vinouma, kuka tietää.

Kun katsoo toimintaa vain tiimin sisältä päin, on vaikea huomata kehitystä, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä on akatemialla vietettyjen vuosien aikana tapahtunut. Tästä kehityksestä saa joskus himmeitä kajastuksia, kun päätyy käymään dialogia muiden kuin oman väen kanssa.