Oman elämänsä #Girlboss

29.10.18 Esseen kirjoittaja: Anni Minkkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: #Girlboss
Kirjan kirjoittaja: Sophia Amoruso
Kategoriat: Erikoistuminen toimialalle

Sukupuolten välinen tasa-arvo herättää tänä päivänä paljon keskustelua ja tasa-arvokysymykset otetaankin onneksi nykyään paremmin huomioon, kuin mitä vielä muutama vuosi sitten. Varsinkin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta on puhuttu paljon ja keskustelu on herättänyt erilaisia ilmiöitä ja uusia termejä. Moni yrittäjänä toimiva tai muuten johtavassa asemassa oleva nainen tituleeraakin tänä päivänä itsensä termeillä ”bosslady” ja ”girlboss”. Nämä sanat tuovat monille tunteen itsevarmuudesta ja tietynlaisesta vahvuudesta. Termien käyttö on varmaan lähtenyt liikkeelle siitä, että naiset ovat kyllästyneet vähättelyyn ja ainaiseen miesten varjossa työskentelyyn. Meidän aikamme on vihdoin osoittanut sen, että me kaikki olemme tasavertaisia keskenämme kuin mitä vielä ikinä aiemmin.

 

Termi girlboss ei kuitenkaan ole vain pelkkää sanahelinää, eikä se ole vain pelkkä cool titteli, ei ainakaan Sophia Amoruson mielestä, joka on kirjoittanut kirjan #Girlboss. Hänen mielestään girlbossina oleminen vaatii tietynlaista mielentilaa, girlbossina oleminen on asenne, joka ohjaa toimintaa ja on tapa elää. Amoruso on itse mainio esimerkki girlbossista. Hän on nuori nainen, joka on perustanut tyhjästä maailmanlaajuisesti tunnetun, isoa liikevaihtoa takovan muotialan yrityksen. Hän ei antanut missään vaiheessa epäilijöiden lytätä itseään, eikä piitannut vähättelystä, jota varsinkin miesten osalta sateli. Alku ei ollut helppo, eikä hänen uransa miljoonia takovan yrityksen johtajana ollut Amoruson varsinainen elämän tavoite missään vaiheessa. Yksi asia johti toiseen ja matkan aikana Amoruso huomasi ansainneensa asemansa olla määrätietoinen ja vahva girlboss.

 

Mistä kaikki alkoi?

 

Sophia Amoruso perusti yrityksensä Nasty Gal Vintagen enemmänkin vain ajanvietteeksi. Hän työskenteli San Franciscon taideyliopiston vastaanotossa ja hänen työnsä oli hyvin yksitoikkoista ja tylsää. Hänen tarvitsi vain istua vastaanottotiskillä ja tarkistaa opiskelijoiden henkilöllisyyskortit päivittäin. Amoruso oli aina ollut kiinnostunut vintagesta ja hän kävikin ahkerasti läpi San Franciscon kirppiksiä ja vintage-putiikkeja. Hän löysi näistä kaupoista usein upeita vanhoja merkkivaatteita aivan pilkkahintaan. Niinpä hän päätti ostaa nämä edulliset helmet itselleen, vaikka ne eivät edes hänelle sopineet. Alkuun Sophia myi näitä aarteita netissä eBay-alustalla. Hän kuvasi tuotteet itse kotonaan tai kavereidensa kanssa ja hoiti kaupankäyntiä työajallaan yliopiston vastaanotossa. Amoruson eBay-kauppa kävikin kuitenkin pian hyvin suosituksi ja Nasty Gal Vintagen pyörittäminen alkoi viemään enemmän ja enemmän aikaa, työt vastaanottotiskillä kärsivät selkeästi. Hän olikin saanut muodostettua tylsien työpäivien ajanvietoksi ajattelemastaan pikkuhommasta aivan oikean työn ja bisneksen!

 

Amoruso onkin jälkeenpäin sanonut uskovansa yhdeksi menestyksensä syyksi sen, että hän uskoi enemmän omaan intohimoonsa, kuin tienaamiseen. Ihmiset yleensä tekevät jotain asiaa todellisella palolla mieluummin silloin, kun he oikeasti rakastavat asiaa ja ovat todella rakastuneita aiheeseen. Jos tekemästään asiasta saa hyvin rahaa, mutta aihepiiri ei millään lailla innosta ja inspiroi, harvemmin siinä asiassa haluaa kehittyä ja koittaa kasvattaa toimintaa. Loppujen lopuksi raha ei motivoi niin suuresti, ainakaan tiettyä osaa ihmisiä, ja itse ainakin samaistun todella paljon Amoruson ajatusmaailmaan.

 

Kova työ unelmien eteen palkitsee

 

Nasty Gal Vintage kasvoi siis pienestä eBay-kaupasta omaksi verkkokaupakseen, joka myi yksilöllisiä vintage-aarteita tyylikkäille kuluttajille ympäri Amerikan ja lopulta myös maailman. Sophia Amoruso panosti jo alusta alkaen omaan erottuvaan tyyliin, joka oli välillä jopa hieman turhan räväkkä ja huomiotaherättävä. Mutta Amoruso uskoo, että juuri se oma erottuva tyyli oli yksi tärkeimmistä osasyistä siihen, että hänen yrityksensä menestyi ja erottui kilpailijoista. Hänen mielestään on tärkeä luottaa omaan tyyliin ja tehdä asiat omalla tavallaan. Ei kukaan jaksa katsella toinen toistaan samantapaisia nettisivuja ja mainoksia tai lukea samoihin kliseisiin pohjautuvia tyhjiä mainoslauseita. Aidosti omat ideat kantavat, toisten kopiointi ei vie ketään pitkälle.

 

Sophia Amoruson uraa leimaa myös jatkuva muutoksen tarve. Hänelle diagnosoitiin nuorena ADHD ja hän onkin luonteeltaan vilkas ja nopeasti asioihin kyllästyvä, ja tämä ajaa hänet jatkuvasti kehittämään ja muuttamaan omaa toimintaansa. Nasty Gal Vintagella meni hyvin, mutta Amoruso alkoi kaivata toiminnalle vaihtelua, joten hän päättikin muuttaa verkkokauppansa myymään myös uusia tuotteita. Näin Nasty Gal Vintage lyhentyi olemaan vain Nasty Gal ja liiketoiminta muuttui käytettyjen tuotteiden myynnistä uusien vaatteiden ja asusteiden jälleenmyyntiin. Amoruso oli jo vintage-kauppiaana seurannut tarkasti oman asiakaskuntansa mieltymyksiä ja oli näin hyvin kartalla siitä, mitä ihmiset halusivat hänen kaupastaan ostaa. Nasty Gal -verkkokaupan kanssa Amoruso jatkoi tarkkaa salapoliisin työtään ja trendien haistelua. Hänen yrityksensä pohjautui vahvasti sosiaalisen median trendien tutkimiseen ja Nasty Gal olikin yksi ensimmäisiä yrityksiä, jotka loivat brändiään merkittäväistä juuri sosiaalisessa mediassa. Sophia Amoruson uteliaisuus ihmisten mielenkiintoja ja uusia trendejä kohtaan, yhdistettynä hänen jatkuvaan tarpeeseen kehittyä ja uudistua, olivat vahvoja syitä mahdollistamaan Nasty Galin nopean kasvun ja suuren menestyksen. Vuonna 2008 Nasty Galin liikevaihto oli noin 223 000 dollaria, ja vain kolmessa vuodessa Nasty Gal saavutti 23 miljoonan dollarin liikevaihdon vuonna 2011. Tämä oli aivan äärettömän huikea kasvu! Sophia Amoruso oli tällöin vain 27-vuotias ja hänen menestystään kuvailtiin ”tuhkimotarinaksi”. Kaikki menestys ei kuitenkaan ollut vain onnekasta sattumaa, vaan taustalla oli useita rankkoja työtunteja ja ympäripyöreitä päiviä, sekä uskoa omaan tekemiseen ja näkemykseen.

 

Se, että Amoruso ei halunnut vain tyytyä samaan tekemiseen päivästä toiseen, on ollut varmasti yksi tärkeä osasyy hänen uransa kehitykseen. Itse syyllistyn välillä samoihin rutiineihin ja en muuta toimintaani jatkuvasti uuteen, jolloin hyvä kehitys jää kokematta. Yritänkin ottaa nyt elämääni Sophia Amoruson ajatusmaailmaa siitä, että aina voi keksiä paremman idean ja aina voi kehittää omaa toimintaansa uuteen. Ihan vain kokeilemalla muuttaa pieniä arkisia juttuja ja tehdä asioita hieman eri tavalla. Jos omia toimintatapojaan ei kyseenalaista ja vain tyytyy tekemään kaikkia aina samalla tavalla, ei pysty mitenkään kehittymään omalla urallaan. Tällä hetkellä Sophia Amoruso ei enää johda Nasty Galia, hän myi liiketoiminnan eteenpäin vuonna 2017. Hän tunsi, ettei hänellä ollut enää annettavaa Nasty Galille, Amoruso oli kyllästynyt vaatebisneksen johtamiseen ja halusi tehdä jälleen kerran jotain täysin uutta. Samana vuonna hän perustikin Girlboss-nimeä kantavan median, joka keskittyy naisten kehittämiseen ja kannustamiseen johtotehtäviin ja muutenkin oman työuran ja elämän parantamiseen.

 

Kuinka olla #girlboss?

 

Inspiroiduin Sophia Amoruson uratarinasta suuresti ja sain hänen kirjastaan paljon hyviä vinkkejä tulevaa varten. Tärkeimmät kolahdukset tulivat omalta osaltani juuri hänen asenteestaan tehdä juuri sitä, mihin itse uskoo ja mistä itse pitää. Amoruso sanoo, että kun olet itse vakuuttunut jostain asiasta, jossa olet hyvä ja jota haluat tehdä, sinun täytyy vain vakuuttaa myös muut siitä ja tehdä kovasti töitä unelmasi eteen. Muita täytyy kuunnella, mutta kaikkea ei tarvitse uskoa. Kannattaa luottaa oman näkemykseen ja pitää siitä kiinni, mutta osata myös itse arvioida itseään ja tekemisiään ulkopuolisen silmin. Oma intuitio on kuitenkin tärkein opas. Kun panostaa omaan yksilölliseen tyyliin ja uskoo siihen, on helppo vakuuttaa muutkin asiasta. Ihmiset, jotka seisovat sanojensa takana sataprosenttisesti, vakuuttavat muutkin omalla varmuudellaan ja saavat yleensä myös muut puolelleen. Usko siis itseesi ja omaan unelmaasi vahvasti, niin muutkin uskovat.

 

 

On myös tärkeä tuntea itsensä ja toimia sen mukaan, mikä palvelee itseä parhaiten. Sophia Amoruso tunnustautuu introvertiksi ja hän koki sen takia juuri työn, joka toimii internetin välityksellä itselleen parhaaksi. Sosiaalinen media on hyvä paikka introvertille olla sosiaalinen. Amoruso pitää kohtaamisesta ihmisten kanssa, mutta hän uupuu jatkuvista tapaamisista, joten siksi hänelle on sopiva tehdä töitä pääasiassa yksin koneen äärellä. Mutta hän kuitenkin kaipaa sosiaalisia kontakteja sopivissa määrin, työnsä ansiosta hän voikin itse säännöstellä sosiaalisuuden määrää juuri itselleen sopivasti sovittujen palavereiden ja muiden merkeissä. Itse myös introverttina ihmisenä samaistun Sophian ajatuksiin täysin. Pidän ihmisten kanssa olemisesta, mutta sosiaalisuus on minua kuluttava asia, ei voimistava. Haaveilen, että tulevaisuuden työssäni pystyn itse säännöstelemään sosiaalisuutta sopivissa määrin ja saan keskittyä työskentelemään myös omassa rauhassani yksin – silloin saan työni tehtyä tehokkaasti, kun en joudu jatkuvasti uupumaan sosiaalisten tilanteiden kuormittamana.

 

Viisi tärkeää steppiä

 

Jotta itseään voi tituleerata girlbossiksi, täytyy muistaa muutama juttu. Girlbossina oleminen on asennekysymys. Girlboss tavoittelee omia unelmiaan intohimoisesti, mutta ei koskaan käytä muita hyväkseen niiden saavuttamiseksi. Girlboss auttaa myös muita, sillä hyvä lisää hyvää. Tässä muutama avainseikka siihen, miten Sophia Amoruson mukaan tullaan oman elämänsä girlbossiksi:

 

  1. Virheet opettavat

 

Kokeile ja haasta itseäsi! Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin virheistä oppii parhaiten. Sophia Amoruso työskenteli nuorena monissa erilaisissa huonoissa työpaikoissa, ja ne opettivat hänet ymmärtämään sen, minkälaisissa työpaikoissa hän ei todellakaan halua työskennellä. Hänen nuoruutensa oli muutenkin hankalaa aikaa ja hän purki omaa pahaa oloaan mm. varastelemalla ja tekemällä muitakin tyhmiä virheitä. Jälkeenpäin hän tajusi, ettei halua tulla tunnetuksi näistä tyhmistä teoista, joita hän teki. Huonot valinnat elämässä motivoivat tekemään asiat oikein ja tavoittelemaan parempaa elämää.  Tärkeintä on tajuta mikä ei sovi sinulle, oppia siitä ja mennä eteenpäin.

 

“You can’t make the same mistake twice. The second time you make it, it’s a choice.”

Sophia Amoruso

 

 

  1. Ole ihminen

 

Amoruson bisnes vintage-myyjänä kukoisti vahvasti juuri sen takia, että hän tunsi asiakkaansa hyvin. Hän osasi kuunnella asiakasta ja selvitti tarkasti sen, mitä asiakkaat halusivat. ”Asiakas on aina oikeassa” ei ole mikään turhaan toistettu lausahdus. Hän ei myöskään ikinä unohtanut inhimillisyyttä kaupanteossa. Jo ensimmäisestä päivästä alkaen Nasty Galin toiminnassa rehellisyys ja läpinäkyvyys olivat toimintaa määrittäviä tekijöitä. Jos myytävissä vaatteissa oli jotain puutteita, niistä kerrottiin avoimesti ja tarkasti, jotta ostajille ei tulisi pettymyksiä. On tärkeä, että bisneksessä näkyy aidosti ihmisen kädenjälki ja tyyli. Että toiminta on yrittäjänsä näköistä ja aitoa. Liiketoimintaa ei tehdä vain itseä varten, vaan muita ihmisiä, asiakkaita varten. Menestyvän girlbossin on tunnettava hyvin itsensä, mutta niin myös asiakkaansa.

 

“My customers told me what they wanted, and I always knew that if I listened to them, we’d both do okay.”

                Sophia Amoruso

 

 

 

  1. Muodosta itse oma polkusi

 

Kuinka Sophia Amorusosta tuli miljoonabisnestä luotsaava toimitusjohtaja? Ei bisneskouluja käymällä tai aiemmalla bisnestaustalla. Hän vain seurasi unelmiaan ja uskoi kovaan työntekoon. Jokainen meistä rakentaa oman polkunsa itse ja saavuttaa päämääränsä tavallaan. Toisille se vaatii usean vuoden opiskelun yliopistossa tai työskentelyn isossa firmassa saadakseen tarvittavan kokemuksen siihen, mitä tarvitsee unelmiensa toteutukseen. Toiset tarvitsevat vain vahvan sisäisen halun ja uskon omaan tekemiseen – jokainen omalla tavallaan. Ei kannata välttämättä tehdä niin kuin yhteiskunta tai läheiset odottavat, asiat täytyy tehdä juuri niin kuin itselle hyvältä tuntuu ja kulkea omalla polullaan omalla tyylillään ja luottaa omaan näkemykseensä.

 

“When my mother was writing me long emails imploring me to return to community college, all I had to do was look at my burgeoning bank balance to think that maybe this time she had it wrong.”

                Sophia Amoruso

 

 

  1. Tee työtä kovasti, mutta rakasta sitä

 

Tee juuri sitä työksesi, mitä rakastat ja mitä kohtaan koet palavaa intohimoa. Jos sinulla ei ole mitään intoa työtäsi kohtaan, et tuskin pysty kehittymään siinä ja elämänlaatusi ei parane. Yleensä ihminen, joka tuntee työtään kohtaan aitoa ja           loppumatonta mielenkiintoa, kehittyy siinä jatkuvasti ja haluaa tulla työssään parhaaksi. Vai oletko joskus kuullut menestyjästä, joka sanoo, ettei oikeastaan pidä työstään lainkaan? Menestys vaatii myös kovaa työtä unelman eteen. On helpompi           työskennellä ympäripyöreitä päiviä sellaisen asian parissa, joka oikeasti inspiroi sinua ja tuo elämääsi iloa.

 

“Work is something we all have to do… Make it something you enjoy, because bored is not a #girlboss’s natural state.”

                        Sophia Amoruso

 

 

  1. Usko taikaan ja ajatuksen voimaan

 

Vaikka kovalla työllä ja intohimoisella suhtautumisella unelmaansa voi saavuttaa paljon, loppujen lopuksi moni asia on kummallisten sattumien ja jonkinlaisen ”taian” muodostama kokonaisuus. Kannattaa olla utelias ja pyrkiä juttelemaan monien eri ihmisten kanssa. Ikinä et voi tietää, mitä joku muu henkilö tietää tai minkälaisia kontakteja hänellä on. Tätä toitotetaan jatkuvasti, mutta laajat verkostot auttavat eteenpäin ja niitä kannattaa hyödyntää. Tietynlainen taika asuu myös meidän omissa mielissämme. Meidän päänsisäiset ajatuksemme ohjailevat meitä paljon enemmän, kuin mitä osaisimmekaan arvata. Siispä, jos ajattelet pystyväsi johonkin asiaan ja uskot vahvasti siihen mitä teet, ajatuksesi voima ohjaa sinua jatkuvasti kohti tätä päämäärää. Jos taas jatkuvasti uskottelet itsellesi, ettet pysty johonkin, et todennäköisesti ikinä saavuta sitä. Ajatuksen voima on valtava. Me kontrolloimme ajatuksiamme ja ajatuksemme kontrolloivat meitä. Kun keskittyy ajattelemaan hyvää, saa myös hyvää aikaiseksi.

 

“Focus on the positive things in your life and you’ll be shocked at how many more positive things start happening.”

                Sophia Amoruso

 

 

 

Ole oman elämäsi Girlboss ja ota kohtalo haltuusi

 

Virheet pelastavat sinut, intohimosi johtaa sinua ja taikuus löytää sinut. Kun vain uskot itseesi ja taistelet unelmiesi eteen, pääset pitkälle. Sinusta tulee oman elämäsi #girlboss.

 

Loppuun vielä yksi inspiroiva lainaus, joka kirjasta löytyi. Se on yksi Sophia Amoruson elämää ohjanneista lausahduksista, josta myös itse inspiroidun:

 

Life isn’t about finding yourself. Life is about creating yourself.

                George Bernard Shaw

 

 

 

 

 

 

 

 

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 1.0/5 (1 vote cast)
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0 (from 0 votes)
Oman elämänsä #Girlboss, 1.0 out of 5 based on 1 rating Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!