Ihminen pystyy ajattelemaan omaa ajatteluaan. Kuulostaapa helpottavalta. Paitsi, kun palautteenantaminen mielessä joku tulee kysymään ”mitä oikein ajattelit?”

Boom

Esa Saarisen Youtube-luennoilla yhtenä aiheena oli mahdollisuudet ja mitkä mahdolliset tsäänssit itsellään on elämässään, mitkä kuitenkin oma ajattelu leikkaa pois. Otetaan esimerkin kautta: vielä viime syksynä ajattelin, että minusta tuskin tulee koskaan erikoisen hyvää kirjoittajaa. Siitäkin huolimatta, että Akatemian aikana kirjoitamme todella paljon. En vain ole koskaan ollut hyvä kirjoittamaan esseitä tai oikeastaan mitään muutakaan. Eli olin jo ajatuksen tasolla ”leikannut pois” oppimisen mahdollisuuden tulla hyväksi kirjoittajaksi. Toki, ajattelin että sen osaaminen olisi siistiä; omilla kirjoituksilla herättää tunteita ja mahdollisesti saada muita toimimaan; herättää, hätkähdyttää ja vaikuttaa.

Keskustelimme kerran kahviossa tiimikaverini Tommin kanssa tavoitteista. Mitä asetamme itsellemme, jaamme ne toisillemme ja kyselemme toisen tavoitteiden perään. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi Tommin kommenttiin minulle, että oikeastaan minusta voisi tulla ihan hyvä kirjoittaja. Pystyn kompleksiseen ajatteluun ja keskusteluun joten miksi se ei sujuisi myös kirjallisessa muodossa? Siihen tarvitsisi kuitenkin asettaa tavoitteet, reflektoida ja ennen kaikkea keskittyä ja tehdä kovasti töitä. ”Älä julkaise kirjoitusta, jos sinulla ei ole siinä mitään kerrottavaa.”

Okei, annan tälle mahdollisuudelle tsäänssin. Palataan vielä oman ajattelun ajatteluun, eli mitä ajattelin tuon keskustelun aikana. Mikä siis oli ajatusketjuni? ”Miksi tämä tuli vasta nyt mieleen?” Tiedän että oppimisprosessi on hidas, mutta että näin hidas. Huomasin ajatukseni jatkuvan haitallisiin muotoihin, kuten ”Tämä olisi pitänyt tajuta jo aikaisemmin, kaikki muut ovat varmasti jo asettaneet tavoitteet esseidensä suhteen.” Ja vielä huomiona, että miksi vasta sitten uskoin, että voisin itseasiassa olla ihan hyvä kirjoittaja, vasta kun joku toinen oli sen sanonut minulle? Käykö näin usein muillekin? Se oli siis todella hyvä palaute, jolloin kasvatin omaa minäkuvaa sokeiden pisteideni kautta (sokea piste = asia minkä muut näkevät, mitä itse ei näe). Palautteet tiimissä ovat siis supertärkeitä.

Olen oppinut Esa Saariselta, että parempi ajattelu luo parempaa elämää. Ainahan asiat voisivat olla toisin tai paremmin. Kyllähän olisin voinut varmasti herätä  aikaisemminkin siihen, että asettaisi tavoitteet myös esseiden suhteen, mutta en vain hoksannut.  Asiat alkavat tapahtua välillä tosi pienestä tai odottamattomasta hetkestä.

Halusin tällä esseellä kertoa, että me voimme itse päättää mitä haluamme oppia. Siitäkin huolimatta, että historiamme on saattanut joskus osoittaa kohdallamme toisin.

Ja ainiin! Se tavoite tosiaan on joulukuussa 2019 kirjoittaa tunteita herättävää tekstiä.

Lähde: Esa Saarisen verkkoluennot filosofiasta ja systeemiajattelusta 2019
https://www.youtube.com/results?search_query=esa+saarinen