Tampere
16 Apr, Tuesday
4° C

Proakatemian esseepankki

Oletko elämässä lopettaja vai aloittaja?



Kirjoittanut: Emilia Taivainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jari Sarasvuo luokittelee podcast-puheessaan ihmisiä toiminnan ohjauksen näkökulmasta aloittajiin ja lopettajiin. Hän kuvailee aloittajan ja lopettajan käyttäytymistä keksipakettiesimerkin avulla. Lopettajan tunnistaa siitä, että hän syö keksipaketista aina viimeisenkin keksin, rypistää paketin ja heittää roskiin. Lopettaja saa mielihyvän tunteen suorittaessaan jonkun asian loppuun saakka. Aloittaja puolestaan aloittaa aina uuden keksipaketin, vaikka hänellä olisi monta avattua pakettia valmiiksi kaapissa. Aloittaja saa mielihyvää uuden aloittamisesta, mutta asian loppuun saattaminen voi helposti jäädä puolitiehen.

Ensin ajattelin olevani itse ehdottomasti lopettaja. Tarkemmin asiaa ajatellen en enää käyttäisi sanaa ehdottomasti. Enemmänkin mietin voiko ihminen olla vähän molempia? Kouluaikaan lopettajan piirteet ovat näkyneet minussa hyvin ja olen kiinnittänyt niihin huomiota. Olen tottunut siihen, että käyn luennoilla, teen tehtäviä ja lopulta menen tenttiin. Näin olen saanut opintoja suoritettua. Tentin jälkeen saan lopettajana mielihyvää siitä, että kurssi on ohi.

Olen huomannut, että Proakatemian opinnoissa perinteinen opiskelumalli ei toteudu kuten ennen ja tästä syystä lopettajalle tuleekin hieman hankalampaa. Ei ole tenttejä, joihin olen tottunut ja joista olen saanut koulussa lopettamisen tuomaa mielihyvän tunnetta. Toki projektityöskentelyssäkin voi tuntea mielihyvää, kun saa vietyä projektin maaliin, mutta se on epämääräisempää kuin tentin suoritus. Projektissa on oleellista tiimityöskentely ja silloin tulos on riippuvainen paitsi omasta myös muiden panoksesta. Siinä vallitsee siten aina enemmän riskejä ja epävarmuutta kuin tenteissä. Tentin voi myös tarvittaessa uusia, mutta projektia ei. Projektissa onkin kenties yhtä tärkeää prosessi kuin tuotos.

Kuvittelen, että aloittajalla on helpompaa, koska aina voi aloittaa uusia projekteja. Innostua uudestaan ja uudestaan ja saada näin mielihyvän tunnetta omasta tekemisestä. Minusta tuntuu, että tarvitsen näissä uusissa opinnoissa myös aloittajan piirteitä.  Olen huomannut, että olen joutunut Proakatemialla kehittämään itsessäni pitkäjännitteisyyttä ja sinnikkyyttä, koska projektin lopetus ei aina tapahdu kuten minä haluan tai niin nopeasti kun minä haluan. Mielihyvän ja onnistumisen tunne ovat lopettajalla tiukemmassa. Olen opiskellut Proakatemialla vasta vajaan vuoden ja olen jo nyt oppinut paljon sinnikkäämmäksi ja pitkäjänteisemmäksi kuin aikaisemmin. Tästä heräsikin ajatus, voisinko oppia samalla tavalla myös aloittajaksi? Voisinko opetella saamaan mielihyvää myös aloittajana projektin aikana? Nämä ajatukset ovat heränneet nimenomaan projektityöskentelyn myötä. Uskon ettei olisi mahdotonta olla aloittaja ja lopettaja. Tämähän kuulostaisi aika super -ihmiseltä, eikö?

Näen itsessäni aloittajan piirteitä, sillä olen hyvä innostumaan erilaisista projekti- ideoista ja saamaan niitä myös alulle. Nämä ”saamaan niitä myös alulle” ovat mielestäni avainsanat, koska on paljon ihmisiä jotka vain innostuvat, haaveilevat ja suunnittelevat, mutta mitään konkreettista ei ala tapahtua. Minua turhauttaa helposti liika pohtiminen ja mietiskely, koska haluan vain aloittaa toimimaan. Mihin kategoriaan nämä suunnittelijat sitten kuuluvat? Ovatko he aloittajia omalla tahdillaan ilman kiirettä?

Onneksi meitä on tiimissä monenlaisia ja voimme täydentää toisiamme. Minä voin välillä vauhdittaa asioiden etenemistä ja tiimikaverit voivat vastaavasti hidastaa tarvittaessa minun vauhtia. Minä voin olla saattamassa projekteja loppuun, kun taas tiimikaverit voivat olla tukemassa, kun oma sinnikkyys meinaa loppua projektin aikana ja onnistumisen fiilis on vaakalaudalla. On lopettajia, aloittajia ja meitä sekasikiöitä. Kaikki olemme oman tonttimme super -ihmisiä ja yhdessä super -tiimi.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close